Toivottavasti ei kuitenkaan sillä toivoisin todellakin että asiaan tulisi muutos...
Nimittäin, minä todellakin olen usein kuin viisi sitruunaa niellyt! Löydän kaikista asioista jotain huonoa, ja tuon aina sen julki. Jos vaikka päätä särkee, nostan siitäkin jo suuremman haloon kuin olisi tarve. Valitan ja kiroan.
Tätä puolta minusta eivät sentään kaikki minusta tiedä. Vain perheeni ja avomieheni, jonka kanssa asumme yhdessä. Esimerkiksi opiskelutovereilla ei ole hajuakaan, millainen luonne heidän hiljainen ystävänsä on. Koulussa olen aina rauhallinen, enkä auo päätä kenellekään vaan päinvastoin, pyrin puolustamaan.
Yleensäkin minut tunnetaan "aina iloisena ja sanavalmiina" tosin pitempiaikaiset kaverini tietävät minun voivan olla joskus äkäinen.
EIlen meille tuli kumppanini kanssa puhe lapsista. Siitä saimme lopulta riidan aikaan, kun minä (olen erittäin lapsirakas ja tulen toimeen erinomaisesti lasten kanssa) aloin puhua lasten huonoista puolista. Jossain vaiheessa keskustelua kumppanini närkästyi niin kovin, että tokaisi että ovatko ne lapset niin kamalia, kun olet varmaan minuutin puhunut miten hirveitä ja ärsyttäviä ne ovat? Ei sitten koskaan hankita niitä! Ja painui sohvalle nukkumaan.
Vasta hetken itsekseni mietittyäni tajusin etten ollut maininnut vain lasten olevan äänekkäitä tms. vaan tosiaan valittanut miten ne muka ovat aivan kamalia pieniä ihmisolentoja. Ja silti kun minä pidän niistä kovasti, ja niin lapsetkin minusta!
Sanoin miehelleni että viesti meni perille, olen nipo ja valittaja. Eipä mieheni tätä kieltänytkään.
Nyt siis auttakaa ja kertokaa, miten voin muuttaa ajattelutapaani positiivisemmaksi. Miten osaisin tukkia suuni kun televisiossa näkyy "itsekeskeinen kana" tai naapurin piskin räksytys ajaa minut raivostumisen partaalle?
Miten osaisin tuoda asioiden hyvät puolet huonojen sijaan esille? En halua olla ainainen valittaja!
Nimittäin, minä todellakin olen usein kuin viisi sitruunaa niellyt! Löydän kaikista asioista jotain huonoa, ja tuon aina sen julki. Jos vaikka päätä särkee, nostan siitäkin jo suuremman haloon kuin olisi tarve. Valitan ja kiroan.
Tätä puolta minusta eivät sentään kaikki minusta tiedä. Vain perheeni ja avomieheni, jonka kanssa asumme yhdessä. Esimerkiksi opiskelutovereilla ei ole hajuakaan, millainen luonne heidän hiljainen ystävänsä on. Koulussa olen aina rauhallinen, enkä auo päätä kenellekään vaan päinvastoin, pyrin puolustamaan.
Yleensäkin minut tunnetaan "aina iloisena ja sanavalmiina" tosin pitempiaikaiset kaverini tietävät minun voivan olla joskus äkäinen.
EIlen meille tuli kumppanini kanssa puhe lapsista. Siitä saimme lopulta riidan aikaan, kun minä (olen erittäin lapsirakas ja tulen toimeen erinomaisesti lasten kanssa) aloin puhua lasten huonoista puolista. Jossain vaiheessa keskustelua kumppanini närkästyi niin kovin, että tokaisi että ovatko ne lapset niin kamalia, kun olet varmaan minuutin puhunut miten hirveitä ja ärsyttäviä ne ovat? Ei sitten koskaan hankita niitä! Ja painui sohvalle nukkumaan.
Vasta hetken itsekseni mietittyäni tajusin etten ollut maininnut vain lasten olevan äänekkäitä tms. vaan tosiaan valittanut miten ne muka ovat aivan kamalia pieniä ihmisolentoja. Ja silti kun minä pidän niistä kovasti, ja niin lapsetkin minusta!
Sanoin miehelleni että viesti meni perille, olen nipo ja valittaja. Eipä mieheni tätä kieltänytkään.
Nyt siis auttakaa ja kertokaa, miten voin muuttaa ajattelutapaani positiivisemmaksi. Miten osaisin tukkia suuni kun televisiossa näkyy "itsekeskeinen kana" tai naapurin piskin räksytys ajaa minut raivostumisen partaalle?
Miten osaisin tuoda asioiden hyvät puolet huonojen sijaan esille? En halua olla ainainen valittaja!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mooi!
Hei musta oot jo alkua pidemmällä, kun olet tiedostanut itsellesi nuo piirteesi.
Oon kai itse "parantunut" tuosta. En nyt tunnusta, että ihan noin pahana olisin jokaisesta asiasta ollut, mutta perusasenne oli vastaava.
Ensimmäisenä neuvona sanoisin, että niin tyhmältä kuin se saattaa kuulostaakin, ajattele: "Mitä sitten". Ihan totta... Jos se naapurin koira räksyttää, niin mitä sitten?
Tää on kyllä mustakin vähän outoa, jos ajattelee että välinpitämättömyys vois olla muka jonkinlainen ratkaisu, mutta toimi ainakin mulla.
Toinen asia on kliseisesti rakkaus. Ajattelemalla rakkauden kanssa asioita avomiehesi kanssa, ehkä kunnioitat hänen ja muiden mielipiteitä eritavalla. "All you need is love". Hippiasennetta peliin hieman.
Mitenkäs (kliseistä kliseisiin)se sanonta menikään: Jos joudut keskustelemaan idiootin kanssa, pidä huoli ettei hän joudu tekemään samoin.
Heh, toivottavasti en ärsyttänyt...
Aurinkoista kesän odottelua sinne!
Hei,tunnistin itseäni tuosta paljon!!Ja minua väki pitää yleensä ottaen niin herttaisena ja mukavana naisena että,tosin tietävät että tempperamenttia löytyy...Noh,jokatapauksessa-olen etenkin lähiaikoina huomanut että valitan ja käännän asiat kamalammiksi/pahemmiksi kuin ne on.Olenpa jopa pieniä lapsia kertonut inhoavani-ja se ei taatusti pidä paikkaansa!!Siis miehelleni minä näitä yliäksyjä juttuja latelen,en muille.
Niin,meillä on 2lasta ja mies haluais lisää,minä kylläkään en,koskapa alkaa 40häämöttää ja lapset on jo 12 ja 16...En edes tiedä haluanko loukata vai vaan vinoilla kärjistetyillä puheillani?!
Tiedän kuulostavani v....mäiseltä mieheni korvissa,toisaalta hävettää kun ikäänkuin loukkan häntä ilmaisuillani...mutta...aina vaan huomaan lipsauttavani käärmeitä suustani....
Meillä on kylläkin välit hiukka kireänä,ehkä siitäkin voisin hakea syytä oikullisiin ulosanteihini...kun en kuitenkaa suoraan toiselle haluais keljuilla,niinpä haen ympäriltä ärhäkästi kommentoitavia asioita...ei tämmönen oikeesti oo hienoa,yritän minäkin tätä nykyistä tapaani vähentää...Ja eipä sitten tarvia kenekään heittää kommenttia;eroa ukosta jolle pitää keljuilla!Enkä eroa,en ole sitä edes harkinnut-eikä kyllä mieskään,kyllä meillä puhua osataan-olen suoraan miehelle sanonutkin että tiedän ettei ulosantiani ole aina kiva kuunnella...ja hän tietää etten kuitenkaa pahaa tarkoita...joops olipas juttu tämäkin.
Nyt pitää lopetella ja mennä katsomaan,onko se naapurin kissanrotko taas käyny kääntämässä kukkapenkin nurin...aikun se ....keleen katti osaa ärsyttää!!!!;)
Kävi tuossa aamupäivällä ärsyttämään aika suurestikin kun opettaja kysyi minulta erästä asiaa ja eräs toinen oppilas jolla on tapana aika innokkaasti vastailla, vastasi "puolestani". Ajattelin vain "mitäs siitä, kunhan ei tule tavaksi minun kohdallani vastailla. Nipottaminen ei nyt auta mitään."
Eli kiitos ihan toimivasta neuvosta:)
Ja hyvät kesän alut/jatkot sinulle myös!
Taitaa olla hormonit jotka temppuilee. Aina löytyy jotain valittamisen aihetta jos ei niin niitä etsimällä etsii. Toinen syy saattaa olla tupakka! Itselläni oli vielä enemmän hermot kireällä kun poltin tupakkaa! Jos poltat, lopeta ehdottomasti.
...varmaan minunkin kokeilla tota konstia. Tunnistin itseni myös tästä jutusta. Kaikki pikku asiat ärsyttää ja niistä sitten syntyy miehen kanssa riita. Täällä oli toinenkin samanlainen palsta,josta myös tunnistin itseni. Minäkin tiedostan ongelman mutten tiedä mitä tehdä asialle. Pelkään että enemmin tai myöhemmin mies lähtee.
...pelkäsin eilen illalla, että mies lähtee. Kun itse olen yleensä suu mutrussa, niin ei mieskään jaksa sitä katsella. Tosin uskon että saamme tilanteen selväksi ja selviämme erotta. Ihmettelen kyllä toisinaan, kuinka mieheni on jaksanut oikkuiluani näinkin kauan. Löydän oikeasti jokaisesta asiasta jotain vikaa, ja tuon esille vain ne asioiden huonot puolet. Ennemmin valitan leffan olevan surkea, kun kerron mistä leffasta olen tykännyt tai vastaavaa. Eilen illalla ja tänä aamuna mies oli taas äreä, eikä tarvitse arvata syytä, kun sen jo aivan hyvin tiedän...