Maatalous saastuttaa

Viralliset ravitsemussuositukset runsailla hiilihydraateillaan ovat saaneet aikaan sen, että maatalous on siirtynyt tehoviljelyyn tuottakseen kansalle halpaa vehnää. Vehnää tuotetaan 700 miljoonaa kiloa ja ruista 70 miljoonaa kiloa vuodessa.

Iltalehden mukaan peltoviljely tuottaa yli puolet Suomesta Itämereen joutuvista typpi- ja fosforipäästöistä. Maatalouden ravinnepäästöt ovat seurausta tehokkaasta viljelystä jonka johdosta peltoja lannoitetaan liikaa.

Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla voitasiin siis vaikuttaa päästöjen vähentämiseen ja Itämeren tilan kohentamiseen.

Kansanterveyslaitoksen tulisi vain muuttaa suhtautumistaan viljatuotteisiin ja toimia siihen suuntaan että saataisiin uudet suositukset joissa huomiotaisiin viljan vaikutukset ihmisten terveyteen. Kun viljan syönnistä varoitettaisiin samaan tapaan kuin eläinrasvoista nykyään niin se johtaisi väistämättä siihen, että ihmiset muuttaisivat ruokailutottumuksiaan ja vähentäisivät kulutusta aivan niinkuin voin osalta on käynyt.

Näin yksinkertaista olisi vaikuttaa vhh ruokavalion avulla Itämeren rehevöittämisen vähentämiseksi ja maataloustukia voisi ohjata peltopinta-alaa vähentäneille viljelijöille uusien terveellisempien tuotteiden tuottamiseksi.
572705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

ja sademetsämme kadoksiin ja piereskelevät metaanikaasuja tehostaen kasvihuoneilmiötä. Välttäkää brassihärkää!

Äänestä

väitetään, että vilja ei sisällä mitään ravintoaineita? Sisältäähän täysjyvävilja ravintokuitua, rautaa, sinkkiä, proteiinia ja tyydyttymättömiä rasvahappoja yms. Kyllä esim. kasvissyöjät voivat hyvin syödä vähän täysjyvätuotteita, tietenkin pääpaino proteiininsaannissa on hyvä olla pavuissa (soijapapu on todella hyvä), linsseissä, herneissä, pähkinöissä yms.

Vehnä on koko maailman kannalta tärkeä sen takia, että se on pelastanut monia nälältä ja nälkäkuolemalta. Sen takia vehnästä yritetään jalostaa vieläkin ravintorikkaampaa, jotta saisimme kehitysmaita ravittua paremmin.

Äänestä

  • JariJo kirjoitti:

    Myytti: Viljassa on runsaasti vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita
    http://www.ravitsemusjaterveys.fi/viljamyytit/#3

    On hänen oma blokinsa, johon on systemaattisesti kerätty tarkoitushakuista tietoa eli suomeksi propagandaa.

    Äänestä

  • Tuossa lopussa kiteytät sen hyvin, eli siitä yritetään jalostaa parempaa. Näin ei tarvitsisi tehdä jos vilja jo olisi hyvä.

    Jos puhutaan VHH:sta, niin voit verrata finelin avulla mikä on hyvä ja mikä huono. Katso sieltä eniten ja vähiten listaa. Vielä paremman vertailun saa kun suhteuttaa ravinteet kaloreiden (eli hiilihydrattien) mukaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    On hänen oma blokinsa, johon on systemaattisesti kerätty tarkoitushakuista tietoa eli suomeksi propagandaa.

    Olisiko sinulla esittää jotain hyviä esimerkkejä?

    Äänestä

  • JariJo kirjoitti:

    Myytti: Viljassa on runsaasti vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita
    http://www.ravitsemusjaterveys.fi/viljamyytit/#3

    Jokainen tietää, että täysjyvävilja on ihmiselle erinomaisen terveellistä.

    Juuri vilja on pelastanut satoja miljoonia ihmisiä nälkäkuolemalta. Vilja on ihmiskunnalle täysin välttämätöntä ravintoa. Mikäli haluaa kiinnittää ruokavalioonsa huomiota, kannattaa suosia täysjyväviljatuotteita, esim. kokojyväruista, tummaa pastaa, runsaskuituisia puuroja jne.

    Mitkään propagandasivustot eivät voi kumota tätä tosiasiaa.

    Äänestä

  • Tallari kirjoitti:

    Käytä vaikka Fineliä avuksi ja osoita viljan erinomaisuus esimerkeillä.

    Äänestä

  • oikeaksi kirjoitti:

    Käytä vaikka Fineliä avuksi ja osoita viljan erinomaisuus esimerkeillä.

    Päivänselvää asiaa ei kannata lähteä todistelemaan mitenkään, mutta käy vaikka www.sydanliitto.fi -sivuistolla niin löydät taatusti tietoa tästäkin asiasta.

    Ja myös siitä miten kovia rasvoja ruokavaliossa tulee välttää.

    Finelin sivuilta ei käy ilmi, kuinka monta ihmishenkeä on säästetty viljalla.

    Miksi siis luulet että joku VHH:lla olija ottaisi sinut todesta, kun et pysty väitettäsi todeksi osoittamaan?

    Äänestä

  • hyvin kirjoitti:

    Tuossa lopussa kiteytät sen hyvin, eli siitä yritetään jalostaa parempaa. Näin ei tarvitsisi tehdä jos vilja jo olisi hyvä.

    Jos puhutaan VHH:sta, niin voit verrata finelin avulla mikä on hyvä ja mikä huono. Katso sieltä eniten ja vähiten listaa. Vielä paremman vertailun saa kun suhteuttaa ravinteet kaloreiden (eli hiilihydrattien) mukaan.

    Myös eläimiä jalsotetaan lihantuotannon lisäämiseksi ja lihan maun parantamiseksi. Varsin paljon nykyisin jo tiedetään mitä lihakarjalle ei kannata syöttää, koska jotkut ainekset heikentävät lihan laatua.

    Toisekeksi, lihakarjakin syötetään kasviksilla, ja yhtä lihakiloa kohti tarvitaan moninkertainen määrä kasviksia. Lihassa on enemmän ravintoa ja energiaa painoyksikköä kohti, mutta sen lihakilon tuottamiseen tarvitussa kasvisten määrässä on huomattavasti enemmän näitä samoja ominaisuuksia kuin lihassa. Eikä eläimiä kasvateta nykyään pelkällä heinällä.

    Ja mitä taas tulee viljan jalostamiseen, niin se ei poikkea millään tavalla mistään tahansa muusta tuotteesta: joka alalla tapahtuu tuotekehitystä. Ja viljankin jalostuksessa keskitytään paljon muuhunkin kuin sen ravintoarvon lisäämiseen. Esimerkiksi vastustuskykyä tauteja ja kasviloisia vastaan parannellaan koko ajan.

    Kirjoituksesi oli erittäin hyvä esimerkki tietämättömyyden ja ymmärtämättömyyden yhdistelmä, vai oletko tarkoituksella sulkenut nämä asiat pois mielestäsi, ne kun eivät ole mieleisiäsi asioita? En todella tiedä motiivestasi suoltaa tuollaista paskaa.

    Äänestä

  • Tallari kirjoitti:

    Jokainen tietää, että täysjyvävilja on ihmiselle erinomaisen terveellistä.

    Juuri vilja on pelastanut satoja miljoonia ihmisiä nälkäkuolemalta. Vilja on ihmiskunnalle täysin välttämätöntä ravintoa. Mikäli haluaa kiinnittää ruokavalioonsa huomiota, kannattaa suosia täysjyväviljatuotteita, esim. kokojyväruista, tummaa pastaa, runsaskuituisia puuroja jne.

    Mitkään propagandasivustot eivät voi kumota tätä tosiasiaa.

    nälkäkuolemalta, mutta tietääkseni meitä suomalaisia ei uhkaa nälkäkuolema ja hyvinvointivaltiossa vilja tappaa. Diabetes kasvaa räjähdysmäisesti ja sydän- ja verisuonitaudit ovat kuolemansyytilaston kärjessä. Yli puoli miljoonaa ihmistä syö kolesteroli- ja verenpainelääkkeitä ja luvut senkun kasvaa kun vielä virallisesti suositaan syömään lisää viljaa. Kansanterveyslaitoksen mukaan emme syö vielä tarpeeksi.

    Äänestä

  • hyvin kirjoitti:

    Tuossa lopussa kiteytät sen hyvin, eli siitä yritetään jalostaa parempaa. Näin ei tarvitsisi tehdä jos vilja jo olisi hyvä.

    Jos puhutaan VHH:sta, niin voit verrata finelin avulla mikä on hyvä ja mikä huono. Katso sieltä eniten ja vähiten listaa. Vielä paremman vertailun saa kun suhteuttaa ravinteet kaloreiden (eli hiilihydrattien) mukaan.

    Jos osaisit lukea, niin huomaisit, että kirjoitin, että vieläkin ravintorikkaampaa. Vehnästä puhuin köyhimpien maiden osalta, koska se on halvinta viljaa. Muitakin täysjyväviljoja on olemassa ja sisältävät rautaa, sinkkiä, proteiinia ja mm. B6-vitamiinia. Toki näillä ravintoaineilla on muitakin lähteitä kasvissyöjänkin kannalta, mutta jos väittää, että ne eivät sisällä yhtään mitään, niin on väärässä. Toki noitakin ravintoaineita saa esim. punaisesta lihasta ja maksasta yms., mutta jos ei halua osaa eikä arpaa eläinten tappamiseen ja haluaa omalta osalta ottaa kantaa nautojen liikatuotantoon esim. ympäristön kannalta, niin silloin nämä ravintoaineet hankitaan muualta kuin lihasta. Toki soijapavut, herneet, pähkinät, linssit jne. ovat parempia syötäviä ja pääpainon tulee olla niissä (ainakin proteiininsaannin kannalta), mutta sanoinkin, että täysjyväviljaa voi nauttia osana terveellistä ruokavaliota.

    Äänestä

  • väitetään kirjoitti:

    Olisiko sinulla esittää jotain hyviä esimerkkejä?

    JariJo:n antamasta linkistä katsomaan. Olen itse VHH:lla, mutta kyllä vähänkin itseään kouluttanut, oli kyseessä opistot tai elämänkoulu, niin näkee, että tuo sivusto on pelkkää propagandaa. On siellä oikeaakin tietoa, mutta se miten tiedot on esitetty ja miten tieto on valikoitu, niin huh. Täytyy olla aika sinisilmäinen jos ei näe sitä.

    Äänestä

  • Tallari kirjoitti:

    Päivänselvää asiaa ei kannata lähteä todistelemaan mitenkään, mutta käy vaikka www.sydanliitto.fi -sivuistolla niin löydät taatusti tietoa tästäkin asiasta.

    Ja myös siitä miten kovia rasvoja ruokavaliossa tulee välttää.

    Finelin sivuilta ei käy ilmi, kuinka monta ihmishenkeä on säästetty viljalla.

    Ei kannata vastata noille 16-vuotiaille inttäjille mitään. Se on ihan sama kuinka monta kertaa on linkitetty ja annettu todisteita ni ne vaan jatkaa parkumistaan.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    nälkäkuolemalta, mutta tietääkseni meitä suomalaisia ei uhkaa nälkäkuolema ja hyvinvointivaltiossa vilja tappaa. Diabetes kasvaa räjähdysmäisesti ja sydän- ja verisuonitaudit ovat kuolemansyytilaston kärjessä. Yli puoli miljoonaa ihmistä syö kolesteroli- ja verenpainelääkkeitä ja luvut senkun kasvaa kun vielä virallisesti suositaan syömään lisää viljaa. Kansanterveyslaitoksen mukaan emme syö vielä tarpeeksi.

    että vilja tappaa? Keinorasvat transrasvoineen ovat epäterveellisiä, mutta millä osoitat, että vilja tappaa? Sitä on syöty jo yli 12 000 vuoden (ehkä kauemminkin) ajan ja evoluution myötä ihmisen elimistö sietää viljaa ja osaa ottaa siitä tarvittavat ravintoaineet käyttöön.

    Vilja pitää ihmisiä elossa ja edelleen ihmisten elinikä on vain noussut. Me olemme kehittyneet kivikautisesta ihmisestä niin paljon, että yhtä hyvin VOISI sanoa, että kivikautinen ruokavalio ei enää sovi meille. Siinä olisi yhtälailla vain sana sanaa vastaa kuin viljan myrkyllisyydessäkin. Ruokavalio vaikuttaa myös pituuskasvuun ja kun vertaamme kivikauden ihmistä nykyajan ihmiseen, niin ero on huomattava.

    Jos viljaa on syöty yli 12000 vuoden ajan perunaakin on syöty jo satoja vuosia, niin miten voit näitä kahta syyttää kansamme kasvavasta ylipaino-ongelmasta? Kyllä ongelma on jossain ihan muualla ja nyt en väitä, että se olisi sen enempää tyydyttyneessä rasvassa.

    Äänestä

  • höh kirjoitti:

    Jos osaisit lukea, niin huomaisit, että kirjoitin, että vieläkin ravintorikkaampaa. Vehnästä puhuin köyhimpien maiden osalta, koska se on halvinta viljaa. Muitakin täysjyväviljoja on olemassa ja sisältävät rautaa, sinkkiä, proteiinia ja mm. B6-vitamiinia. Toki näillä ravintoaineilla on muitakin lähteitä kasvissyöjänkin kannalta, mutta jos väittää, että ne eivät sisällä yhtään mitään, niin on väärässä. Toki noitakin ravintoaineita saa esim. punaisesta lihasta ja maksasta yms., mutta jos ei halua osaa eikä arpaa eläinten tappamiseen ja haluaa omalta osalta ottaa kantaa nautojen liikatuotantoon esim. ympäristön kannalta, niin silloin nämä ravintoaineet hankitaan muualta kuin lihasta. Toki soijapavut, herneet, pähkinät, linssit jne. ovat parempia syötäviä ja pääpainon tulee olla niissä (ainakin proteiininsaannin kannalta), mutta sanoinkin, että täysjyväviljaa voi nauttia osana terveellistä ruokavaliota.

    Missä on sanottu että viljat eivät sisällä yhtään mitään?

    Ja palaten aikaisempaan viestiini, VHH:lla olijan ei ole mitään tarvetta syödä viljaa. Moni kasvis on paljon ravintorikkaampaa ja tämä selviää muistaakseni JJ:n linkistäkin.

    Äänestä

  • pystynyt kirjoitti:

    Miksi siis luulet että joku VHH:lla olija ottaisi sinut todesta, kun et pysty väitettäsi todeksi osoittamaan?

    VHH:lla olija ei ottaisi tätä tietoa todesta millään todistelulla.

    Tilanne on aivan sama, kun minun pitäisi alkaa todistamaan auringon väriä.

    Toimiihan tämä toisinkin päin. Eipä ole tullut vastaan todisteita täysjyväruisleivän epäterveellisyydestäkään.

    Äänestä

  • Ystävällinen neuvo kirjoitti:

    Ei kannata vastata noille 16-vuotiaille inttäjille mitään. Se on ihan sama kuinka monta kertaa on linkitetty ja annettu todisteita ni ne vaan jatkaa parkumistaan.

    Vastaamaan kysymykseen, vaiko vain tyhjänpäiväiseen inttämiseen?

    Äänestä

  • ihan itse siitä kirjoitti:

    JariJo:n antamasta linkistä katsomaan. Olen itse VHH:lla, mutta kyllä vähänkin itseään kouluttanut, oli kyseessä opistot tai elämänkoulu, niin näkee, että tuo sivusto on pelkkää propagandaa. On siellä oikeaakin tietoa, mutta se miten tiedot on esitetty ja miten tieto on valikoitu, niin huh. Täytyy olla aika sinisilmäinen jos ei näe sitä.

    sinultakaan. Kiitos tiedosta.

    Tähän viestihaaraan ei sitten tarvitsekaan enää palata.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    nälkäkuolemalta, mutta tietääkseni meitä suomalaisia ei uhkaa nälkäkuolema ja hyvinvointivaltiossa vilja tappaa. Diabetes kasvaa räjähdysmäisesti ja sydän- ja verisuonitaudit ovat kuolemansyytilaston kärjessä. Yli puoli miljoonaa ihmistä syö kolesteroli- ja verenpainelääkkeitä ja luvut senkun kasvaa kun vielä virallisesti suositaan syömään lisää viljaa. Kansanterveyslaitoksen mukaan emme syö vielä tarpeeksi.

    Hyvinvointivaltiossa tappaa rasva, ei vilja.

    Diabeteksesta on todella tulossa uusi kansantautimme, mutta on itselleen valehtelemista jos siitä viljaa syyttää. Syyt ovat moninaiset: täysjyväviljaa syödään liian vähän (liikaa vaaleaa leipää ym.) rasvaisia ruokia syödään liikaa, ja liikutaan liian vähän. Noin esimerkiksi.

    Eräs suuri syy on juuri liikunnan vähäisyys, peruskoulussa moni alaluokan lapsi hengästyy jo kävelylenkillä! Aikaisemmin kansa liikkui paljon enemmän kun ei ollut tietokoneita ja kännyköitä.

    Monipuolinen ruokavalio painottaen täysjyvätuotteita, kalaa, kasviksia ja hedelmiä sekä riittävä liikunta ovat resepti terveille elämäntavoille!

    Äänestä

  • Tallari kirjoitti:

    VHH:lla olija ei ottaisi tätä tietoa todesta millään todistelulla.

    Tilanne on aivan sama, kun minun pitäisi alkaa todistamaan auringon väriä.

    Toimiihan tämä toisinkin päin. Eipä ole tullut vastaan todisteita täysjyväruisleivän epäterveellisyydestäkään.

    joka on tyypillistä häiriköille.

    Jos et pysty osoittamaan viljan tarpeellisuutta VHH:lla, niin tämä on vain ajanhukkaa.

    Palataan asiaan jos sinulla sitä jostain löytyy.

    Äänestä

  • Tallari kirjoitti:

    Hyvinvointivaltiossa tappaa rasva, ei vilja.

    Diabeteksesta on todella tulossa uusi kansantautimme, mutta on itselleen valehtelemista jos siitä viljaa syyttää. Syyt ovat moninaiset: täysjyväviljaa syödään liian vähän (liikaa vaaleaa leipää ym.) rasvaisia ruokia syödään liikaa, ja liikutaan liian vähän. Noin esimerkiksi.

    Eräs suuri syy on juuri liikunnan vähäisyys, peruskoulussa moni alaluokan lapsi hengästyy jo kävelylenkillä! Aikaisemmin kansa liikkui paljon enemmän kun ei ollut tietokoneita ja kännyköitä.

    Monipuolinen ruokavalio painottaen täysjyvätuotteita, kalaa, kasviksia ja hedelmiä sekä riittävä liikunta ovat resepti terveille elämäntavoille!

    Diabetesta?

    Ja miten sitä rasvaa syödään liikaa ilman että se ei ole paketoitu huonoihin hiilareihin?
    Huonot hiilarit siis aiheuttavat liiallisen rasvan saannin ja huomattavan transrasvamäärän.

    Äänestä

  • vänkäämistä kirjoitti:

    joka on tyypillistä häiriköille.

    Jos et pysty osoittamaan viljan tarpeellisuutta VHH:lla, niin tämä on vain ajanhukkaa.

    Palataan asiaan jos sinulla sitä jostain löytyy.

    Jos et pysty osoittamaan viljan tarpeettomuutta niin tämä on todella vain ajanhukkaa.

    Äänestä

  • aiheuttaa kirjoitti:

    Diabetesta?

    Ja miten sitä rasvaa syödään liikaa ilman että se ei ole paketoitu huonoihin hiilareihin?
    Huonot hiilarit siis aiheuttavat liiallisen rasvan saannin ja huomattavan transrasvamäärän.

    ...sydän- ja verisuonitauteja, diabetes on eri asia. Mutta eipä täysjyväviljakaan aiheuta diabetesta.

    "Ja miten sitä rasvaa syödään liikaa ilman että se ei ole paketoitu huonoihin hiilareihin? "

    => No vaikka voissa paistettu pekoni on tästä erinomainen esimerkki.

    "Huonot hiilarit siis aiheuttavat liiallisen rasvan saannin ja huomattavan transrasvamäärän."

    => Ei huonot hiilarit mitään aiheuta, vaan se ihminen joka syö ranskanperunoita tai perunalastuja iltaisin eikä harrasta liikuntaa. Syyllinen löytyy peilistä, ei hiilihydraateista.

    Hyvä terveys ja fyysinen kunto vaatii työtä, ja sitä nykyihminen tuntuu kammoavan. Siksi kärsitään ylipainosta ja keksitään mahdollisimman helppoja laidutuskeinoja, jottei vaan tarvitsisi hikoilla missään vaiheessa.

    Äänestä

  • vauhdissa kirjoitti:

    Missä on sanottu että viljat eivät sisällä yhtään mitään?

    Ja palaten aikaisempaan viestiini, VHH:lla olijan ei ole mitään tarvetta syödä viljaa. Moni kasvis on paljon ravintorikkaampaa ja tämä selviää muistaakseni JJ:n linkistäkin.

    pääsee vauhtiin sillä ikuisella "Minä syön terveellistä, ravinteikasta vähähiilihydraattista...", niin hän mainitsee siinä sivussa, että pitää jättää TÄYSIN turhat viljat, perunat, pastat, riisit pois, koska niissä on ainoastaan lihottavia hiilihydraatteja.

    Äänestä

  • Tallari kirjoitti:

    ...sydän- ja verisuonitauteja, diabetes on eri asia. Mutta eipä täysjyväviljakaan aiheuta diabetesta.

    "Ja miten sitä rasvaa syödään liikaa ilman että se ei ole paketoitu huonoihin hiilareihin? "

    => No vaikka voissa paistettu pekoni on tästä erinomainen esimerkki.

    "Huonot hiilarit siis aiheuttavat liiallisen rasvan saannin ja huomattavan transrasvamäärän."

    => Ei huonot hiilarit mitään aiheuta, vaan se ihminen joka syö ranskanperunoita tai perunalastuja iltaisin eikä harrasta liikuntaa. Syyllinen löytyy peilistä, ei hiilihydraateista.

    Hyvä terveys ja fyysinen kunto vaatii työtä, ja sitä nykyihminen tuntuu kammoavan. Siksi kärsitään ylipainosta ja keksitään mahdollisimman helppoja laidutuskeinoja, jottei vaan tarvitsisi hikoilla missään vaiheessa.

    Pekonin myötä VHH:lla olija ei voi syödä liikaa rasvaa.

    Jos sulla on tietoa mikä aiheuttaa diabetestä, niin kerro meille myös.

    Nimenomaan niiden huonojen hiilarien myötä tulee ne liiat kalorit ja huonot rasvat.

    Yksi VHHn ohjeista on lisätä liikuntaa, vaikka se sulle onkin kammon asia.

    Äänestä

  • tietoa kirjoitti:

    sinultakaan. Kiitos tiedosta.

    Tähän viestihaaraan ei sitten tarvitsekaan enää palata.

    Löydätkö hänen sivuiltaan sellaista tietoa, joka ei tukisi VHH:ta. Ei siis mikään puolueeton lähde. Ei edes Wikipedian tasoa.

    Äänestä

  • väännellä kirjoitti:

    Pekonin myötä VHH:lla olija ei voi syödä liikaa rasvaa.

    Jos sulla on tietoa mikä aiheuttaa diabetestä, niin kerro meille myös.

    Nimenomaan niiden huonojen hiilarien myötä tulee ne liiat kalorit ja huonot rasvat.

    Yksi VHHn ohjeista on lisätä liikuntaa, vaikka se sulle onkin kammon asia.

    "Pekonin myötä VHH:lla olija ei voi syödä liikaa rasvaa."

    => Kyllä voi.

    "Jos sulla on tietoa mikä aiheuttaa diabetestä, niin kerro meille myös."

    => Täysjyväleipä ei aiheuta. Diabeteksesta löydät kosolti tietoa netistä.

    "Nimenomaan niiden huonojen hiilarien myötä tulee ne liiat kalorit ja huonot rasvat."

    => Ei tule. On kohtuutonta syyttää hiilihydraatteja siitä, että syö huonoa rasvaa. Samoin siitä, että syö liikaa kaloreita.

    "Yksi VHHn ohjeista on lisätä liikuntaa, vaikka se sulle onkin kammon asia."

    => Noh noh. Kuinkahan monta maratonia SINÄ olet juossut...? Se saattaa olla muuten vaikeaa sinulle, kas kun siinä tarvitaan hiilihydraatteja. Ja paljon.

    Pelkkiä tyhjiä väitteitä esittelet, faktat peliin jos niitä löytyy.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    nälkäkuolemalta, mutta tietääkseni meitä suomalaisia ei uhkaa nälkäkuolema ja hyvinvointivaltiossa vilja tappaa. Diabetes kasvaa räjähdysmäisesti ja sydän- ja verisuonitaudit ovat kuolemansyytilaston kärjessä. Yli puoli miljoonaa ihmistä syö kolesteroli- ja verenpainelääkkeitä ja luvut senkun kasvaa kun vielä virallisesti suositaan syömään lisää viljaa. Kansanterveyslaitoksen mukaan emme syö vielä tarpeeksi.

    Mistä vilja tietää, onko sen syöjä hyvinvointivaltiolainen? Onpas se ilkeä, se vilja. :(

    Äänestä

  • Tallari kirjoitti:

    Hyvinvointivaltiossa tappaa rasva, ei vilja.

    Diabeteksesta on todella tulossa uusi kansantautimme, mutta on itselleen valehtelemista jos siitä viljaa syyttää. Syyt ovat moninaiset: täysjyväviljaa syödään liian vähän (liikaa vaaleaa leipää ym.) rasvaisia ruokia syödään liikaa, ja liikutaan liian vähän. Noin esimerkiksi.

    Eräs suuri syy on juuri liikunnan vähäisyys, peruskoulussa moni alaluokan lapsi hengästyy jo kävelylenkillä! Aikaisemmin kansa liikkui paljon enemmän kun ei ollut tietokoneita ja kännyköitä.

    Monipuolinen ruokavalio painottaen täysjyvätuotteita, kalaa, kasviksia ja hedelmiä sekä riittävä liikunta ovat resepti terveille elämäntavoille!

    aika käsittämätöntä, että tämä, yksinkertainen asia on niin monen niin vaikea sisäistää. Hyvä kirjoitus!

    Äänestä

  • aiheuttaa kirjoitti:

    Diabetesta?

    Ja miten sitä rasvaa syödään liikaa ilman että se ei ole paketoitu huonoihin hiilareihin?
    Huonot hiilarit siis aiheuttavat liiallisen rasvan saannin ja huomattavan transrasvamäärän.

    oikeassa ruisleivässä ei ole rasvaa. Rasva lihottaa, ja altistaa sitä kautta d2-sairaudelle, eräille syöville ja sv-taudeille.

    Äänestä

  • Skäri kirjoitti:

    oikeassa ruisleivässä ei ole rasvaa. Rasva lihottaa, ja altistaa sitä kautta d2-sairaudelle, eräille syöville ja sv-taudeille.

    Erityisesti tuo yhdistelma rasva ja D2 kiinnostaa.

    Äänestä

  • the troll kirjoitti:

    Pelkkiä tyhjiä väitteitä esittelet, faktat peliin jos niitä löytyy.

    ... ne maratonit sitten?

    Äänestä

"Näin yksinkertaista olisi vaikuttaa vhh ruokavalion avulla Itämeren rehevöittämisen vähentämiseksi ja maataloustukia voisi ohjata peltopinta-alaa vähentäneille viljelijöille uusien terveellisempien tuotteiden tuottamiseksi."

Mattila ajattelee asioita taas liian yksinkertaisesti. Nimittäin, jos tuotetaan eläinkunnasta peräisin olevaa ravintoa verrattuna kasvispohjaiseen ravintoon, tarvitaan huomattavasti suurempi määrä viljelypinta-alaa. Possut, broilerit ja naudat tarvitsevat viljaa ja muita maataloustuotteita ravinnokseen ja nauhat aiheuttavat lisäksi metaanikaasun muodostumista, kuten toisessa viestissä kerrotaan. Mattila syyttää maataloutta saastumisesta, mutta tällä VHH-rerseptillä tilanne vain pahenisi. Varsin yksinkertaista, jos osaa ajatella loogisesti.

Ongelmaa helpottaisi merkittävästi, jos maailmanlaajuisesti voitaisiin luopua tupakan ja huumeiden tuottamisesta. Se on utopistinen tavoite, mutta siihen pitää pyrkiä.

Äänestä
  • ei voida vaikuttaa Itämeren rehevöitymiseen.

    Possut ovat sekasyöjiä eikä niille edes kannattaisi syöttää viljaa. Palautetaan siat perinteiseen ravintoon jossa sioille annetaan ihmisiltä jääneet ruoantähteet niin saadaan kunnon silavapossuja kauppaan.

    Naudatkin syövät mielellään ruohoa ja heinää. Lisää vaan heinää peltoon vehnän tilalle niin saavat naudatkin oikeaa ravintoa.

    Kanat ovat myös sekasyöjiä joiden ravinto ei voi eikä saa olla viljan varassa. Kanat syövät lähes kaiken madoista alkaen.

    Vuodesta 2004 vuoteen 2005 vehnän viljelypinta-ala kasvoi 20 000 hehtaaria. Sitä viljelypinta-alaa vapautuu muuhun tarpeellisempaan kun vähennetään vehnän syöntiä.

    Mattila ei syytä mitään vaan Ympäristöministeriön raportti kertoo näin ja siitä kirjoitti ainakin Iltalehti. Olin vain tiedon välittäjä palstalle.

    Äänestä

Niin, ja possut voisi myös kansanterveyden nimissä teurastaa, samoin naudat ja kanat. Nekin saastuttaa ja niiden ravinnon tuottaminen pelloilla. Ihmiset voi ryhtyä kasvissyöjiksi, huomattavasti tehokkaampaa ja vähemmän saastuttavaa. Eikä vhh:n ongelmat haittaa kansanterveyttä.

Äänestä
  • possun ja naudan sisäfilettä grilliin? Säästyt sitten grillausreseptien jakamiselta ruokapalstoilla. Kuulemma sinun ohjeilla saa hyvää lihaa, niin ainakin olet kehunut.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    possun ja naudan sisäfilettä grilliin? Säästyt sitten grillausreseptien jakamiselta ruokapalstoilla. Kuulemma sinun ohjeilla saa hyvää lihaa, niin ainakin olet kehunut.

    Samaa pelkäsin, jos sinä nyt ihan mahdottomaksi viherpiipertäjäksi ryhdyt. Mutta sitten ei varmaan auta kuin napostella kasviksia, jos sinun mieliksi maataloustuotantoa supistetaan. No, sitten ei auta muu kuin hakea kasviksia torilta ja syödä niitä.

    Ainakin eilen tuli oikein hyvää, kun kaksi kpl possun sisäfileitä grillasi, maistuivat oikein hyvin. No, sinun pitää uppopaistaa ne rasvassa, kun noin vähärasvainen liha jää sinulla sitkeäksi.

    Äänestä

  • T.epi kirjoitti:

    Kyllä se olet sinä joka on satoja kertoja kirjoittanut tarvitsevasi pullon öljyä ja peketillisen voita ruuanvalmistuksessa.

    Äänestä

Suomalainen syö lihaa noin 60 kiloa vuodessa. Liha eli elävä eläin on syönyt noin 1000 kiloa maataloustuotetta eli kasvisperäistä etupäässä viljaa ja heinää, jotta se on tuottanut sen 60 kiloa.

Tästä normaalijärjellä varustettu osaa päätellä, että syömällä eläintä ihminen osallistuu luonnon raiskaukseen. Päästöt saadaan vähenemään kun lakataan tuottamasta ja syömästä lihaa.

Äänestä
  • Suomessa 73,5 kiloa henkeä kohden. Vastaavasti viljaa kului 78,7 kg ja perunaa 61 kg. Viljan kulutusta voisi aivan hyvin pienentää koska se ei ole ihmisen elimistölle terveellistä. Tärkkelysperunan syöntiäkin voisi vähentää ja ryhtyä suosimaan lanttua ja naurista, jotka ovat olleet historiallisesti suomalaista perusruokaa.

    Kun ihmiset vähentävät huomattavasti viljan kulutusta ja eläimille syötetään oikeaa ruokaa, ei viljaa pääasíallisesti, niin päästöt saadaan vähenemään ja Itämeri puhdistuu. Porsaatkin sekasyöjinä voivat syödä muuta kuin viljaa. Perinteisesti porsaille syötettiin ihmisten ruoan tähteet ja paljon perunaa, sillä perunallahan saatiin porsaat lihomaan ja kunnon silavakerros vartaloon.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Suomessa 73,5 kiloa henkeä kohden. Vastaavasti viljaa kului 78,7 kg ja perunaa 61 kg. Viljan kulutusta voisi aivan hyvin pienentää koska se ei ole ihmisen elimistölle terveellistä. Tärkkelysperunan syöntiäkin voisi vähentää ja ryhtyä suosimaan lanttua ja naurista, jotka ovat olleet historiallisesti suomalaista perusruokaa.

    Kun ihmiset vähentävät huomattavasti viljan kulutusta ja eläimille syötetään oikeaa ruokaa, ei viljaa pääasíallisesti, niin päästöt saadaan vähenemään ja Itämeri puhdistuu. Porsaatkin sekasyöjinä voivat syödä muuta kuin viljaa. Perinteisesti porsaille syötettiin ihmisten ruoan tähteet ja paljon perunaa, sillä perunallahan saatiin porsaat lihomaan ja kunnon silavakerros vartaloon.

    OIKEA RUOKA JOS EI VILJAA? JA MITEN SITÄ TUOTETAAN?

    Äänestä

jääkaapillesi ahtamaan itseesi ylettömästi rasvaa ja jätä itsesi nolaaminen jo vähemmälle. Sullehan nauraa jo puuhevosetkin!

Äänestä
  • Kyllä te vastusjat sitten jaksatte tehdä itsestänne naurunalaisia. Yrittäisitte edes joskus saada tällä palstalla asiallista keskustelua aikaan, jatkuvien herjaavien viestienne sijaan.

    Äänestä

  • viestistä kirjoitti:

    Kyllä te vastusjat sitten jaksatte tehdä itsestänne naurunalaisia. Yrittäisitte edes joskus saada tällä palstalla asiallista keskustelua aikaan, jatkuvien herjaavien viestienne sijaan.

    et edes tiedä kenelle naurat! Kiril toi itsensä onneksi julkiseksi, nyt on kasvotkin uudelle hulluudelle, jolle kaikki järkevät voi nauraa!

    Äänestä

  • naurat kun kirjoitti:

    et edes tiedä kenelle naurat! Kiril toi itsensä onneksi julkiseksi, nyt on kasvotkin uudelle hulluudelle, jolle kaikki järkevät voi nauraa!

    että vastustajat eivät uskalla edes käyttää rekisteröityä nimimerkkiä. Enkä kyllä ihmettele, käyttäytymisenne on niin lapsellista että kukaan aikuinen ei kehtaa sellaista käytöstä omakseen tunnustaa.

    Äänestä

  • viestistä kirjoitti:

    Kyllä te vastusjat sitten jaksatte tehdä itsestänne naurunalaisia. Yrittäisitte edes joskus saada tällä palstalla asiallista keskustelua aikaan, jatkuvien herjaavien viestienne sijaan.

    Samaa mieltä olen, herjaus on täällä yleistä. Toisaalta on hauska seurata kun jokaiseen kj:n viestiin satelee hirvittävän paljon tilastotietoja ja linkkejä ja korjauksia ja haukkuja. Näen silmissäni ne tyypit jotka haukan lailla odottavat noita aloituksia jotta pääsevät tutkimaan tilastokeskuksen ym.sivuja, sitten tulevat pätemään. Surkuhupaisaa, he näkevät todella paljon vaivaa. Mietin miten kaikilla on aikaa siihen...
    Mutta kivaa on seurata!

    Äänestä

  • ongelmax kirjoitti:

    että vastustajat eivät uskalla edes käyttää rekisteröityä nimimerkkiä. Enkä kyllä ihmettele, käyttäytymisenne on niin lapsellista että kukaan aikuinen ei kehtaa sellaista käytöstä omakseen tunnustaa.

    nimeä kun ei teistä tiedä miten herneet nokkaanne vedätte, vhh:laiset! Onneksi ktl:n väellä on kasvot, se riittää, he juuri sen vuoksi eivät voi "ääneen" sanoa sitä mitä kenties vhh:laisista ajattelevat, mutta täällä voi sanoa, edes vähän paremmin!

    Äänestä

  • olla ilmoittamatta kirjoitti:

    nimeä kun ei teistä tiedä miten herneet nokkaanne vedätte, vhh:laiset! Onneksi ktl:n väellä on kasvot, se riittää, he juuri sen vuoksi eivät voi "ääneen" sanoa sitä mitä kenties vhh:laisista ajattelevat, mutta täällä voi sanoa, edes vähän paremmin!

    niin ei silloin ole mitään syytä piileskellä nimimerkittömänä. Mutta tähän et pysty.
    Miksi edes olet tällä palstalla kun vihasi VHH:ta kohtaan on noin suuri?

    Äänestä

  • asiallinenx kirjoitti:

    vaan lähinnä itseäni hauskuuttaakseni luen näitä tekstejä ja joskus lähinnä aikani kuluksi kommentoin jotain. Surffailen netissä toki paljon muuallakin, lisättäköön tämä nyt vielä. Minkäs sille mahtaa että joskus muiden käytös naurattaa, mutta menisi turhan hankalaksi jos vaikka kasvotusten kommentoisin samalla tavoin. Tämä on hyvä väylä sanoa mielipiteensä tuomatta kasvojaan ilmi, näinhän se on.

    Äänestä

  • asiallinenx kirjoitti:

    niin ei silloin ole mitään syytä piileskellä nimimerkittömänä. Mutta tähän et pysty.
    Miksi edes olet tällä palstalla kun vihasi VHH:ta kohtaan on noin suuri?

    rekisteröinyt nimimerkkiä. Onko se vain sellaisten velvollisuus, jotka ovat eri mieltä tai epäilevät? Jos laittaa nimimerkin perään aina x, niin se ei ole sen kummempaa kuin olla ilman rekisteröityä nimimerkkiä.

    Äänestä

  • itsekään ole kirjoitti:

    rekisteröinyt nimimerkkiä. Onko se vain sellaisten velvollisuus, jotka ovat eri mieltä tai epäilevät? Jos laittaa nimimerkin perään aina x, niin se ei ole sen kummempaa kuin olla ilman rekisteröityä nimimerkkiä.

    Mutta lähinnä vain silloin kun vastaan nimimerkkilliseen viestiin.

    "x" ei ole nimimerkkini, joidenkin ihmisten nimet vaan ovat niin outoja.

    Äänestä

Karjankasvatus se vasta saastuttaakin, koska lihakilon tuottamiseen tarvitsee jo pelkän energian ohivirtauksen takia enemmän energiaa kuin viljakilon.

Lisäksi karjan ruuaksi kasvatettava heinä ei kasva pelkällä pyhällä hengellä, vaan sitäkin lannoitetaan esimerkiksi typellä, joka on yksi rehevöitymisen tärkeimmistä tekijöistä. Lisäksi mitä enemmän karjaa kasvatetaan, sitä enemmän tulee myös lietelantaa jota on pakko levittää pelloille enemmän ja enemmän ettei tarvitsisi rakentaa koko ajan lisää säilytystilaa.

Että se siitä "luontoa säästävästä" lihantuotannosta.

Äänestä

sitten ne sonnit ja lehmät syötetään, jos ei niille enää saa viljaa ja heinää viljellä .

VASTAA NYT KERRANKIN TÄHÄN EDES

Äänestä

tämä kirjoitus on järjetön. Se kuitenkin ylittää pahimmat aavistuksenikin idioottimaisuudessaan. Ei voi sanoa kuin ... olen sanaton. :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kj.mattila kirjoitti:

Viralliset ravitsemussuositukset runsailla hiilihydraateillaan ovat saaneet aikaan sen, että maatalous on siirtynyt tehoviljelyyn tuottakseen kansalle halpaa vehnää. Vehnää tuotetaan 700 miljoonaa kiloa ja ruista 70 miljoonaa kiloa vuodessa.

Iltalehden mukaan peltoviljely tuottaa yli puolet Suomesta Itämereen joutuvista typpi- ja fosforipäästöistä. Maatalouden ravinnepäästöt ovat seurausta tehokkaasta viljelystä jonka johdosta peltoja lannoitetaan liikaa.

Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla voitasiin siis vaikuttaa päästöjen vähentämiseen ja Itämeren tilan kohentamiseen.

Kansanterveyslaitoksen tulisi vain muuttaa suhtautumistaan viljatuotteisiin ja toimia siihen suuntaan että saataisiin uudet suositukset joissa huomiotaisiin viljan vaikutukset ihmisten terveyteen. Kun viljan syönnistä varoitettaisiin samaan tapaan kuin eläinrasvoista nykyään niin se johtaisi väistämättä siihen, että ihmiset muuttaisivat ruokailutottumuksiaan ja vähentäisivät kulutusta aivan niinkuin voin osalta on käynyt.

Näin yksinkertaista olisi vaikuttaa vhh ruokavalion avulla Itämeren rehevöittämisen vähentämiseksi ja maataloustukia voisi ohjata peltopinta-alaa vähentäneille viljelijöille uusien terveellisempien tuotteiden tuottamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu