Itse en enää asioi kyseisessä liikkeessä vaan ostan tästä lähin petrifun- paidat ym. stockalta taikka sokokselta, missä onnistuu myös palautus. Ainakaan Kampin ptx-liikkeessä ei palautus onnistunut, vaikka soitin 15 min ostoni jälkeen, kun olin erehtynyt ostamaan normaalihintaisen paidan luullen sen olleen alennuksessa. Minulla oli kiire bussiin ja ostin muitakin tuotteita liikkeestä ja epähuomiossa sitten ostin normaalihintaisen paidan. Myyjä lupasi ottaa muutaman päivän kuluttua yhteyttä selvitettyään onnistuisiko palautus. Myyjästä ei koskaan kuulunut ja kun kävin liikkeessä kysymässä asiasta sielläs elitettiin, että myyjä sairastunut. Mikäli itse sairastun delegoin työni eteenpäin. No, joka tapauksessa liikkeestä ja sen toimintaperiaatteista ja joustamattomuudesta jäi ikävä fiilis. Vaihto taikka lahjakortti olivat vaihtoehtoina, ja kun ei liikkeestä löytynyt kuin hajakokoja alennuksesta, niin nyt sitten odotellaan että saan lahjakortin joskus käytettyä. Itse tuotteisiin olen ollut tyytyväinen. Liike menetti tässä asiakkaan, järkevämpi olisi pitää asiakkaat avikkakin joutuisi tekemään poikkeuksen toimintatavoistaan. Hyvä ptx.
PTX- ketju
tyytymätön
0211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.