Kyllä asia on niin, että se kenen kumppanina elämme elämäämme, on mittaamattoman suuri merkitys hyvinvoinnillemme.
Itse elin sinänsä ulkopäin tarkasteltuna kunnollisessa ja hyvässä avioliitossa 15 vuotta, mutta voin huonosti tunteiden ja hellyyden puutteen vuoksi. Sairastuin pahaan oloon ja masennukseen jne. Erottiin.
Sittemmin koetin itsetunto murentuneena rakentaa paria kolmea uutta suhdetta, jotka epäonnistuivat siksi, että itseni arvostamattomuuden vuoksi tein "huonoja valintoja" ja menin vielä enemmän alaspäin pahoinvoinissani.
Sittemmin - kuin ihmeen kaupalla - käveli elämääni Se Oikea ja minä aloin kukoistaa. En toki silmänräpäyksessä, mutta miehen sitkeän luotettavuuden, hellyyden ja jatkuvien rakkauden ositusten voimalla alkoi itsetunto nousta kohisten ja vuosien saatossa sain oman itseni ja hyvän oloni takaisin. Nyt elän onnellista aikaa, keski-ikäisenä naisena.
Lähtekää hyvät siskot huonoista liitoista NOPEASTI! Sillä tavalla pysytte itse terveempinä ja onnellisempina :)
Itse elin sinänsä ulkopäin tarkasteltuna kunnollisessa ja hyvässä avioliitossa 15 vuotta, mutta voin huonosti tunteiden ja hellyyden puutteen vuoksi. Sairastuin pahaan oloon ja masennukseen jne. Erottiin.
Sittemmin koetin itsetunto murentuneena rakentaa paria kolmea uutta suhdetta, jotka epäonnistuivat siksi, että itseni arvostamattomuuden vuoksi tein "huonoja valintoja" ja menin vielä enemmän alaspäin pahoinvoinissani.
Sittemmin - kuin ihmeen kaupalla - käveli elämääni Se Oikea ja minä aloin kukoistaa. En toki silmänräpäyksessä, mutta miehen sitkeän luotettavuuden, hellyyden ja jatkuvien rakkauden ositusten voimalla alkoi itsetunto nousta kohisten ja vuosien saatossa sain oman itseni ja hyvän oloni takaisin. Nyt elän onnellista aikaa, keski-ikäisenä naisena.
Lähtekää hyvät siskot huonoista liitoista NOPEASTI! Sillä tavalla pysytte itse terveempinä ja onnellisempina :)
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tein "huonoja valintoja"... Siis annoit tyhmyyttäs persettä typerille juopporetkuille?
Tämäkö on 2000 luvun ilmaisu asialle?
taikka sitten tuo ilmaisusi "antaa persettä juopporetkuille" johtuu juuri siitä että itsetunto ja arvostus on niin nollissa että ei tiedä mikä on itselle hyväksi ja mikä huonoksi. Sitä tarttuu oljenkorsiin, mihin vaan jotta saisi edes jotain iloa tai rakkautta elämään.
Minullekin kävi juuri noin. 14 vuotta kärsin tyhjässä rakkaudettomassa ja seksittömässä avioliitossa. Olin ihan tyhjä sisältä.
Sitten kun erosin niin tottakai lankesin heti ensimmäiseen komistukseen joka jaksoi makuuhuoneessa jyystää minutkin huomioiden. ( kokeilkaa itse elää 14 vuotta ilman kunnon seksiä).
No ei mitään väliä joiko viinaa, oliko henkisesti alistava tms. kunhan vain oli välillä rakastava, romanttinen ja sai seksiä. Niin pahaksi meni se henkinen alistaminen kuitenki että en voinut enää jatkaa. Mutta TOSI koville otti myöntää itselle että tulipa tehtyä TAAS väärä valinta.
Nyt olen tilanteessa että olen jälleen ihan yksin. Itsetunto poljettu jos mahdollista vieläkin syvemmälle kuin erotessa edellisestä liitosta ja ihan hajalla.
Pitääkö rivienvälistä nyt ymmärtää naisen itsensä sanomana että huoraus johtuu heikosta itsetunnosta?
Taidan olla itse sitten aika häiriintynyt tapaus koska en kaipaa kokoajan sitä paljon mainostettua "rakkautta" elämääni. Minulla on onneksi paljon hyviä ystäviä. Se kai meissä miehissä on erona naisiin, ettei sitä rakkautta tarvitse epätoivon vimmassa lähteä kulmakapakoista hakemaan vaan voi tuntea itsensä arvostetuksi ilmankin.
Tuliko edes hyvä mieli ja nousiko itsetunto kun sait sen juopporetkun panemaan itseäsi? Mille nyt tuntuu?
Panostakaa hyvät ihmiset elämässänne nyt johonkin muun tasoisiin ihmissuhteisiin kuin siihen mitä tapahtuu vällyjen välissä. Huoh...
Olen samaa mieltä kanssasi. Ihmettelen, miksi ihmiset lähtevät rakentamaan itsetuntoaan väärällä tavalla etsimällä sitä toisesta ihmisestä - ikään kuin toinen ihminen toisi hyvän itsetunnon!
Itsetunnon kehittyminen lähtee ihmisestä itsestään, ja kun huomaa, että se on nollilla, on syytä pysähtyä ja alkaa kehittää itseään, yksilönä.
Kun suhteeni äskettäin päättyi, tuntui kivalta todeta, että minulla on oikeita ystäviä. En lähtenyt hakemaan lohtua "vällyjen alta", en tarvitse sellaista. Asenteeni on, että elämä jatkuu. Miehet tulee ja menee, ystävät (toivottavasti) jäävät.
Mistä ihmeestä oot saanut pähäs että oon huorannut??? Täytyy ihmetellä sun asennetta. Minä satuin rakastumaan väärään ihmiseen ja se että rakastuminen tapahtui ravintolassa on sivuseikka. Myös "ei alkoholistit" käy näes baareissa. Yhdessä kärsittiin 4 v ja osa siitä ajasta naimissa asti. Joten mistään huoraamisesta ei todellakaan ollut kysymys. IDIOOTTI.
Ja sinä et ole mikään poikkeus vaan se normi. Ihmisella tulee olla niin hyvä itsetunto ja ystäviä että ei tarvi lohtua hakea muult. Koko tämän kesksutelun juoni onkin se että miten huonoon kuntoon ihminen menee kun viettää yli 10v suhteessa jossa EI OLE ONNELLINEN ja jossa itsetunto viedään.
Ja se vielä että tämä ei ole mikään sukupuoli juttu. Sinulle kävisi miehenä samoin jos eläisit suhteessa narsistisen naisen kanssa. Tai jos jompikumpi vanhemmistasi kohtelisi sinua narsistin tavoin.
Ja minä kyllä panostan muihin ihmissuhteisiini tällä hetkellä kovastikin. Heikolla hapella ovat koska "ns. väärä valintani oli niin mustasukkainen että ystäviä ei minulle sallittu.
Hyvä sulle jos et kaipaa rakkautta mutta se ei oikeuta sua halveksimaan niitä jotka sitä kaipaa.
IDIOOTTI!!!
Korjataan lausuntoa sitten sen verran, että olet ilmeisesti varsin yksinkertainen kun annat elämästäsi 10v tyhjänpäiväisyydelle. Monentenako vuotena havaitsit, että rakkaus yms. oli loppu ja kuinka mota vuotta senjälkeen odottelit että se palaisi jostain?
Löytyikö uusi "rakastuminen" baarista vai vällyjen välistä vai molemmista? Joskus kun ymmärrät heittää tunteet sivuun ja ajatella järjellä, niin sinulle ei tulisi mieleen kirjotella näin hoopoja julkisella palstalla.
Kuulutko siihen porukkaan joka rakastuu rakastumiseen ja sitten kun se fiilis häviää, ollaan avuttomana ja "rakastamattomana" jossain ja ihmetellään seuraavat 10 vuotta, että miten tässä näin kävi?
Teeppä nyt ryhtiliike noihin hommiis ja älä suotta hauku idiootiksi kun et itse näytä olevan yhtään skarpimpi.
saatan hyvinkin olla. Huomasin rakkuden puuttuvan heti sen jälkeen kun ukko petti lapsen syntymän jälkeen ja uskoin valheet siitä "että ei ikinä enää". Annoin anteeksi mutta rakkautta en enää odottanut akaisin. Oletin että lapsen vuoksi kestän tänkin. Ei olisi kannattanut... noh se siitä, se on ollutta ja mennyttä.
Ja en kuulu (enää) siihen porukkaan joka jää rakastumattomana ihmettelemään kymenski vuodeksi. Siksi erosinkin tästä "väärästä valinnasta" nyt enkä vasta myöhemmin.
Ryhtiliikkettä yritän tehdä kokoajan en etsi itsetunnon korottajaa rakkaudesta, en edes etsi parisuhdetta enää.
Ja haukun aivan varmasti idootiksi sen joka mua aiheetta huorittelee. Ehkä olen tässä suhteessa liiankin herkkä mutta hei, tuntemattomien ihmisten huorittelu ei todellakaan ole skarppia sekään.
..............................................
Ei pidä kiihtyä. Sinua pitää ravistella vähän kun siellä kärvistelet itsesäälissä.
"Huoraus" oli tässä yhteydessä termi sellaiselle asialle, että baarista yritetään löytää korviketta rakkaudelle menemällä löydöksen kanssa heti makuulle ja sitten seuraavana päivänä kadutaan. Tätä jatketaan loputtomalta tuntuvan ajan ja aina petytään. Tällaisen käsityksen alkuperäisestä postistasi saa, kuten tuo yksi toinenkin nainen oli kanssani hieman samoilla linjoilla.
Ole ihan rauhassa ja kaikesta päätellen olet oikealla tiellä "kuntoutumisen" suhteen. Se on hyvä asia. Pahoitteluni "huorittelusta". Sen sävystä huolimatta, kyse ei ollut suoranaisesta nimittelystä.
minna.a. kirjoittaa edellä: " --- Olen samaa mieltä kanssasi. Ihmettelen, miksi ihmiset lähtevät rakentamaan itsetuntoaan väärällä tavalla etsimällä sitä toisesta ihmisestä - ikään kuin toinen ihminen toisi hyvän itsetunnon! ---"
Tämä asia on totta. Osittain. Nimittäin se itsetuntomme rakentuu lapsuutemme - ja elämämme aikana - toisten ihmisten, olosuhteiden ja elämän tapahtumien kautta. Kukaan ei tyhjiössä kykene rakentamaan itsetuntoaan.
Ihminen, jolla perusitsetunto on jo lapsena rakentunut eheäksi kykenee ajattelemaan minna.a:n tavoin. Heikko itsetuntoinen tarvitsee jatkuvaa vahvistusta itsensä ulkopuolelta... hyvinkin pitkän aikaa ennen kuin eheytyy.. joskus jopa koko elämänsä ajan.
Ja kun se itsetunto kertakaikkiaan rikkottu. esim. juuri ihmissuhteissa, niin kyllä siinä sitten tarvitaan ulkopuolisia ihmisiä: miehiä, naisia, ystäviä, tuttavia, ammattiauttajia tms. avuksi, jotta se alkaisi rakentua ja vahvistua uudelleen positiivisen kannustuksen, tuen ja onnistumiskokemusten kautta.
ravisteluista, niitä tarvitaan aina. Itsesääli on niin helppoa ja "mukavaa" mutta varallista yliannostettuna. Siitä olisi kovasti tarkoitus päästä irti...
totta on tuo. Esim. ihmiset jotka ovat kotoisin ehjästä, normaalista ja rakastavasta kodista eivät voi mitenkään päästä lähellekkään sitä tunnetta mikä on sellaisen ihmisen sisällä joka on kotoisin rikkinäisestä, väkivaltaisesta, alkoholisoituneesta tai muulla vastaavalla lailla "rakkaudettomasta" kodista. He eivät voi aavistaakkaan millaisa ponnistuskia kyseinen persoona joutuu läpikäymään saadakseen itselleen rakennettua edes puolittaisesti tyydyttävänkään itsetunnon, terveestä puhumattakaan. Ja nämä rikinäiset ihmiset jotka eivät mitään muuta tee kuin hakevat elämäänsä peiliä joka heijastaisi heidät hyvänä ja hyväksyttynä ovat juuri he jotka joutuvat hyväksikäytetyiksi "valehyväksyntää" tarjoavien peili-ihmisten taholta.
Jos on onnekas ja hakee tarpeeksi ahkerasti näkee silloin tällöin vilauksen itsestään jostain pyyteettömästä peilistä ja tämä vilaus ohjaa jälleen oikealle tielle ja matka jatkuu taas...
...kenenkään vaikeita kokemuksia.
Olen silti sitä mieltä, että jossain vaiheessa elämää - ei vielä 20-vuotiaana - mutta keski-iän korvilla, ihmisen olisi syytä alkaa hakea vahvistusta itselleen muualtakin kuin toisesta ihmisestä. Nimittäin jos vielä tässäkään vaiheessa ei mitään kehitystä ole tapahtunut, niin milloin sitten!? Ihmisen pitäisi voida kehittyä myös henkisesti, riippumatta siitä, millainen tausta hänellä on.
Omalla isälläni on ollut vaikea tausta, ja hän on silti kehittänyt itselleen hyvän itsetunnon vuosien myötä. Se on siis mahdollista. Ja ajatelkaapa vaikka Charlie Chaplinia; hänellä oli ankeista ankein tausta, ja siitä huolimatta hän nousi oman alansa huipuiksi...
tasan samaa mieltä tuosta. Ennemmin tai myöhemmin ihminen tajuaa että on itse se oman elämänsä sankari ja kaikki on vain itsestään kiini. Se on niin vaikeaa ja samlla niin helppoa :)
Charlie chaplin nousi, joo. Mutta minna.a. hyvä, oletatko sinä, että kaikilla menestyvillä ihmisillä on hyvä itsetunto? Ajatteletko, että ulkoinen menestys on se mittari, josta sen näkee?
Ehei... Itsetunto on sisäinen tunne, jotta millään ulkoisella ei voi mitata. Ja monesti ne ns. menestyvät ovat juuri niitä, jotka tarvitsevat sitä ulkopuolista palautetta ja yleisöjoukkoja, jotka pitelevät kaiken aikaa yllä sitä menestyjän heikkoa itsetuntoa. (Huom!Tämä ei ole yleistettävissä kaikkiin menestyviin huippuihmisiin.)
Ja mitä parisuhteisiin tulee, niin oikeasti hyvällä itsetunnolla varutettu ihminen ei juurikaan ajaudu suhteisiin, joissa heidän sisäinen minänsä tuhottaisiin. Koska he ymmärtävät lähteä ajoissa pois!
Sen sijaan alunperinkin heikolla itsetunnolla ja -arvostuksella varustettu ihminen (joka ulospäin saattaa näyttää hyvinkin vahvalta ja menestyvältä) ei ymmärrä lähteä suhteesta pois vaan jää kuuntelemaan sitä solvausta yms. mitä hänelle kumppani syöttää. Ja se ainostaan huonontaa tilannetta...
Korostat huonon itsetunnon peruuttamatonta luonnetta ja liittymistä ihmissuhteisiin.
Olen toista mieltä: itsetunto liittyy toki ihmisiin, mutta itsetunnnon kehittyminen on koko elämän jatkuva prosessi, jossa olennaisena osana on tunnistaa omat vahvuudet ja heikkoudet. Tässä voi toki toinen ihminen olla tukena, mutta ihmisen on itse lähdettävä vahvistamaan vahvuuksiaan ja heikentämään heikkouksiaan. Ja tämän hän joutuu tekemään pääosin yksin.
Prosessiin voi kuulua esim. opiskelu, psykologiaan tutustuminen, positiivisen ajattelun harjoittaminen, ammatin vaihto, joskus myös avioero. Itsetunto kehittyy vähitellen, jos ihminen itse sitä haluaa.
On väärin mennä tuomitsemaan ihminen lähtökohtiensa perusteella, ja vedota joka käänteessä onnettomiin lähtökohtiin. Ihminen on aina kehityskelpoinen, ja Caplinin otin esimerkiksi siksi, että hän antaa toivoa niille, joilla on ollut vaikeat lähtökohdat: vieläkin kurjemmista oloista voi nousta. Huonolla itsetunnolla varustetun ihmisen kannattaa etsiä esikuvia positiivisista ihmisistä, pärjäävistä ihmisistä - ei päinvastoin.
Kyllä. Olen kanssasi samaa mieltä jokaisesta argumentistasi.
Miehelle suhde ei voi tuoda mitään itsetunnonkohotusta, elämän iloa yms naisten mielestä vaan se pitää olla mutta naiselle se tuo heti.
Noh naisia ei ole luotu ajattelemaan vaan synnytämään poikia.