kovettuma

en tiedä tuliko oikealle palstalle, mutta en oikein sopivampaa löytänyt. ongelmani siis on pikkuvarpaan ulkoreunassa oleva kovettuma, joka on välillä kipeä. ulkonäöllisesti se ei minua haittaa kovinkaan paljoa, mutta olisi siitä silti kiva päästä eroon. miten siis pääsen siitä eroon ihan kotikonstein? kaikki vinkit tervetulleita!
2291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei. Tuo kovettuma on todennäköisesti tullut liian pienistä kengistä joita olet käyttänyt esim. monta tuntia putkeen. En tiedä saako sitä kotikonstein POIS mutta koitappa joskus auttaako lämmin/kuuma kylpyvesi. Sen pitäisi pehmittää kovettuvaa.

Äänestä
  • Kovettumat johtuvat juuri siitä että kenkä on hangannut samaa paikkaa jalassa ja iho on näin ollen alussa ärtynyt siitä. Kun hankaus jatkuu ihon ainoa puolustuskeino on alkaa paksuuntua ja tuloksena kovettuma. Joten saunan jälkeen hankaat jalkaraspilla kovettumaa. Mutta älä hankaa ihoa liian ohueksi kovettuman kohdalta, muuten voi olla vaikea käyttää mitään kenkiä muutamaan päivään.
    Sitten olisi hyvä miettiä mitkä kengät voisivat olla ne, jotka ovat aiheuttaneet kovettuman ja käyttää niitä vähemmän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


varpaassa kirjoitti:

en tiedä tuliko oikealle palstalle, mutta en oikein sopivampaa löytänyt. ongelmani siis on pikkuvarpaan ulkoreunassa oleva kovettuma, joka on välillä kipeä. ulkonäöllisesti se ei minua haittaa kovinkaan paljoa, mutta olisi siitä silti kiva päästä eroon. miten siis pääsen siitä eroon ihan kotikonstein? kaikki vinkit tervetulleita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu