lapsi / ei lasta

Ollaan kolmekymppinen pari, itsellä ollut vauvakuume jo vuosia. Alkuun mies lykkäsi lapsentekoa vedoten milloin mihinkin, minä vaan sitkeästi jankutin asiasta (tiedän ettei pitäisi). Välillä kun painostin kovin, hän saattoi sanoa ettei tiedä haluaako lapsia koskaan, sitten taas saattoi muutaman päivän kuluttua sanoa että joskus haluaa lapsia... Ehkäisynä meillä on ollut varmat päivät ja keskeytetty yhdyntä sekä kondomi.

Viime aikoina mies on alkanut selvästi pehmenemään lapsen suuntaan. Joskus jopa itse puhunut tyyliin; kun meillä on lapsi. Ei kuitenkaan ole suostunut keskustelemaan virallisesti yrittämisen aloittamisesta.

Minä en ole koskaan vaatinut tai huolehtinut ehkäisystä, koska haluaisin lapsen. Nyt miehenikin on jättänyt ehkäisyn pois.

Kysymys siis kuuluu, jätänkö herran haltuun raskaaksi tulemisen vai alanko huolehtimaan siitä, koska mies ei vieläkään halua puhua lapsen tekemisestä?
71581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

vaan herran haltuun. Jotkut asiat ei vaan puhumalla selkene. Eli nyt tuumasta toimeen. Itse olen sitä mieltä, että jos jotain tiettyä hetkeä lapsentekopuuhille rupeaa odottamaan, niin se hetki menee huomaamatta ohitse. Teillä on sitten kyllä kokonaiset 9 kk aikaa pohtia vanhemmuutta ennenkuin siitä tulee konkreettinen asia.

Onnea matkaan=)

Äänestä

Mun mielestä kans jätä asia herran haltuun! :)
Jos miehesi ei TODELLAKAAN haluaisi lapsia, niin hän kyllä huolehtisi varmasti ehkäisystä, ettei pääsisi vahinkoa tapahtumaan.

Ehkäpä miehesikin ajattelee, että lapsi tulee jos on tullakseen. Toivottavasti teillä tärppää! :)

Äänestä
  • Sehän on täynnä kirjoituksia kuinka kumpikaan ei huolehtinut ehkäisystä ja OLETETTIIN että a) toinen huolehtii b) toinen haluaa vauvan.

    Sitten kun testi näyttää plussaa, alkaa itku ja hammastenkiristys kun pari onkin ihan eri mieltä siitä onko elämäntilanne sopiva, lapsi toivottu, vai kävikö vain tylsä vahinko joka pitää "hoitaa pois".

    Eiköhän ap kirjoittajan kannattaisi vaikkapa keskustelunavauksena ihan oikeesti sanoa sille miehelle että "jos tästä rakastelusta nyt on seurauksena lapsi, minä haluan pitää sen!". Silloin ainakin on kortit lyöty pöydälle.

    Äänestä

Et voi olla noin pelkuri, että kysyt täältä, mutta et mieheltäsi!!!!

Ei miehesi tyhmä ole, on jättänyt ehkäisyn pois, koska haluaa lasta (tod. näk.) Ja kun vähän juttelet hänen kanssaan, niin sitten voitte YHDESSÄ TUUMIN onnellisena sitä lasta odotella. Eikös kuulostakkin kivalta? Sitä se yhteinen onni on.

Äänestä
  • tietenkin minun pitäisi keskustella mieheni kanssa, mutta pelkään, että hän asiaa ajateltuaan muuttaakin mielensä. tämä tilanne, jossa vauvalla olisi mahdollisuus tulla, on ollut haaveeni vuosikausia, joten pelottaa jos se muuttuukin.

    tietenkin ymmärrän senkin, että olisi hyvä tietää nyt jos mieheni mieli olisi noin ailahtelevainen asiassa, jos nyt mieltään muuttaisi niin tuskinpa olisi valmis lapsen saamiseen.

    mieheni on panikoija ja eläisi mielellään vanhalla tottumallaan tavalla. esimerkkinä vuosia sitten tapahtunut auton osto, meni kuukausia kun hän jankkasi auton ostamista, pelkäsi ettei meillä ole varaa sitä kustantaa, huoltaa ym. lopulta päätin että nyt se hankitaan, eikä ole tarvinnut katua. tietenkään autoa ja vauvaa ei voi verrata... mies vaan jotenkin pelkää elämänsä muuttamista ja vauvan saaminenhan olisi suurin muutos ikinä. joten on jo suuri myönnytyts että ehkäisy on jäänyt, ehkä me myöhemmin myös puhumme tästä.

    kiitos kommenteista.

    Äänestä

että kyllä asioista pitää pystyä puhumaan.

en voi käsittää että edes HALUAISIT tulla raskaaksi ilman kunnon, aikusten-ihmisten keskustelua ennen kuin alkaa yhteinen projekti mikä jatkuu loppu elämän.

olemme miehen kanssa puhuneet usein asiasta. joskus olemme samaa mieltä, joskus eri mieltä, mutta aikuinen ihminen hoitaa asiat aikuisen ihmisen lailla.

parisuhteen kulmakivi on kommunikaatio, ja ilman sitä ei ole vakaata parisuhdetta! haluatko tuoda lapsen sellaiseen kotiin?
nyt rohkaiset itsesi ja nostat kissan pöydälle. sanot että tästä asiasta on pakko puhua halusi mies tai ei. uudet ongelmat voi kuitenkin olla edessä jos tulet raskaaksi ettekä puhu siitä ensin.

toivotan teille onnea matkaan ja onnea yritykselle - sekä lapsen hankintaan ja keskusteluun!!!

Äänestä

jätetty asia herran haltuun kun ehkäisynä käytetään varmoja päiviä ja keskeytettyä yhdyntää(kondomin tietysti mutta siis nuo muut)..
meillä tultiin raskaaksi heti kun pillerit oli jätetty pois, eli ei kerennyt edes ekoja menkkoja tulemaan..joten eiköhän se noillakin keinoilla tule joskus jos on tullakseen..ja toisekseen...jos sinä haluat lapsen niin kun ikääkin alkaa jo olemaan, eikö aknnattaisi suoraan sanoa että sinä haluat alkaa tekemään niitä lapsia..mitä vanhempi nainen, sen vaikeampaa on tulla raskaaksi, suurempi riski vammaiseen lapseen jne jne, kyllähän sinä tiedät..sanot miehellesi että jos hän ei halua lasta niin ette voi olla yhdessä, sillä sinä haluat..ja jos hän sanoo että ei vielä, sanot että sinä et voi odottaa ikuisesti, mieshän voi odottaa vielä ja saada sen lapsen 60v mutta sinä et..alkaa olemaan viimeset hetket käsillä(kärjistettynä tottakai)..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapsellinenlapseton kirjoitti:

Ollaan kolmekymppinen pari, itsellä ollut vauvakuume jo vuosia. Alkuun mies lykkäsi lapsentekoa vedoten milloin mihinkin, minä vaan sitkeästi jankutin asiasta (tiedän ettei pitäisi). Välillä kun painostin kovin, hän saattoi sanoa ettei tiedä haluaako lapsia koskaan, sitten taas saattoi muutaman päivän kuluttua sanoa että joskus haluaa lapsia... Ehkäisynä meillä on ollut varmat päivät ja keskeytetty yhdyntä sekä kondomi.

Viime aikoina mies on alkanut selvästi pehmenemään lapsen suuntaan. Joskus jopa itse puhunut tyyliin; kun meillä on lapsi. Ei kuitenkaan ole suostunut keskustelemaan virallisesti yrittämisen aloittamisesta.

Minä en ole koskaan vaatinut tai huolehtinut ehkäisystä, koska haluaisin lapsen. Nyt miehenikin on jättänyt ehkäisyn pois.

Kysymys siis kuuluu, jätänkö herran haltuun raskaaksi tulemisen vai alanko huolehtimaan siitä, koska mies ei vieläkään halua puhua lapsen tekemisestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu