Mitä tehdä?

Tapasin aivan ihanan naisen treffeillä ja nyt ollaan oltu yhdessä puoli vuotta. Nyt on selvinnyt että tämä nainen kirjoittelee ja meseilee muiden miesten kanssa ja on tehnyt sitä koko meidän yhdessäolo ajan. Lähettelee virtuaalisuukkoja ja väittää että ne on vaan ystävälle. Minä en ymmärrä sellasta ystävyyttä! Mun mielestä suukot kuuluu vaan sille ihan omalle rakkaalle eikä muille. Miten voin enää luottaa toiseen tämän jälkeen?
Onko kellään ollu samanlaista?
81529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

sinullakin kohta edessä uuden kumppanin etsiminen, jos tuo toiminta jatkuu nykyisellä. Nykyään kaikki on nopeaa ja helppoa, jopa uuden kumppanin löytäminen, kun yhteydet pelaavat maailman ääriin saakka.

Tähänkö ollaan tultu, että kaikki on kohta kertakäyttöistä, jopa parisuhde? Verkot vain vesille, jos nykyinen kumppani ei kiinnosta ja paremman löytyessä vanha jää nuolemaan näppejään.

Tämä vastaa ilmeisesti nykyajan kulutustottumuksia.

Äänestä

tuollaista puuhastelua ei tarvitse kenenkään itseään kunnioittavan sietää!

Äänestä

Jos olisin sinä, laittaisin suhteelle pisteen, koska tuollainen toiminta on halventavaa käytöstä teidän seurustelusuhdettanne kohtaan ja epäkunnioittavaa sinua kohtaan.

Ilmeisesti kyse on erittäin huomionkipeästä naisesta, joka on kieroutunut ja addiktoitunut virtuaalisuhteisiin. Tunne-elämältään vakaa ja muutenkin luotettava nainen olisi onnellinen sinusta ja keksisi varmasti muutakin tekemistä kuin muiden miesten kanssa seurusteleminen tietokoneen välityksellä.

Minulle ratkaisu olisi helppo: jatkakoon nainen virtuaalisuhteitaan ja etsiköön uuden pellen reaalielämäänsä.

Äänestä

Tapasin mukavan miehen, joka kertoi olevansa sinut menneisyytensä kanssa. Ylipainoisena hän myöskin kertoi kuntoilevansa ja olevansa dietillä. Hän halusi tulla maalle ja oli innoissaan, kun saa tehdä kaikenlaisia piha-hommia.

Hän vertasi minua eksäänsä...joka ei kuulemma osannut mitään...sitten paljastui, että hän tarvitsee viinaa puoli pulloa "terveydeksi" ja kun olisi pitänyt nurmikkoa leikata, ei hän jaksanut ja nilkkakin osoittautui kipeäksi. Oli yrittäjä mies, jolla pa. sauvakävelylle...tai kävelylle häntä en saanut ...ei sitten millään. Mutta kappas vain...paino sentään nousi kohisten. Sitten eräänä päivänä käväisin chatissä...ei mitään suukkoja...mutta samalla palautin deitti-ilmoituksen...ajattelin josko pikkasen parempi kuntoinen löytyisi...hänpä olikin huomannut sen ja nyt on suu mutrulla. Enpä jaksa palvella ja lihottaa nuorta miestä, joka ei kanna vastuuta edes omasta hyvinvoinnistaan...Tämä kirjoitus saattaa olla hänen katkeruuttaa.

Äänestä

Naisena kirjoitan Sinulle.. Kenties et voi luottaa..
Minulla vastaava kokemus, mutta osapuolena oli tietenkin mies..
Niin viatonta meseilyä ja meilejä ja kuinka ollakkaan siinä sitten unohtui hänellä töihin menokin ja kierteli iltaisin konetta kun kissa kuumaa puuroa..
Ja kun kysyin ei siinä mitään saa kait jutella.
No meninkin muualle ja itsekin sinne juttelemaan ja kuinka ollakkaan oli vuoden jutellut naisen kanssa ja esittänyt olevansa sinkku.. no tarina päättyi..
Että mieti tarkkaan voitko luottaa.. Mieltäsi kuitenkin aina vaivaa että joko taas juttelemassa...hmmm.. koeta kestää..

Äänestä
  • En voi enää luottaa enkä enää mene tapaamaan häntä. En enää halua tuntea itseäni ihan tyhmäksi ja pelleksi. Jos ei tässä vajaassa puolessa vuodessa osaa päättää haluaako hän minut vai jotain muuta seuraa niin saa minun puolesta olla. Varmaan saivat kavereiden kanssa minusta hyvät naurut.

    Äänestä

  • voiko luottaa kirjoitti:

    En voi enää luottaa enkä enää mene tapaamaan häntä. En enää halua tuntea itseäni ihan tyhmäksi ja pelleksi. Jos ei tässä vajaassa puolessa vuodessa osaa päättää haluaako hän minut vai jotain muuta seuraa niin saa minun puolesta olla. Varmaan saivat kavereiden kanssa minusta hyvät naurut.

    mesessä miesystäviä.Olen seurustellut myös miehen kanssa ja hänelläkin on liuta mesessä naisten osotteita!?Enkä ole niitä kyttäillyt.On kavereita joiden kanssa on halvempaa olla yhteydessä netin kautta kuin että soittelesi.Mesessä on se hyvä puoli että jutustelussa voi pitää taukoa välillä ja jatkaa sitten jutustelua.Ettet vain ole vainoharhainen vai kyttäätkö naisesi oleskelua mesessä?Itselläni ei ole kuin kavereiden osoitteita ja suomi24:n olen hylännyt jo kauan sitten kun kiintoisa löytyi.Täällä vain pitää käydä katsomassa ja lukemassa ihmisten viestejä,samoin tekee kumppanini.Profiilit on poistettu jo ajat sitten ja kaipuuta ei profiilin laittoon ole (ellei sitten ero tule)!Mieti vähän mitä oikein teet ja onko se sen väärti.Jos rakastatte toisianne niin tällaisen asian ei pitäisi tulla väliinne. Tai ainakin puhu kumppanillisesi tästä asiasta ja mainitse että se häiritsee sinua. Jos teidät on tarkoitettu yhteen niin varmasti sovitte asian.Mutta itse puntaroisin vielä vaihtoehtoja jos olisin SINÄ!!

    Äänestä

  • on minullakin kirjoitti:

    en tiedä luitko tarkkaan mitä kirjoitin. En pidä pahana jos ollaan yhteydessä "ystäviin"! Mutta jos ystäville lähetellään suukkoja niin sitä mä en ymmärrä??!! 5 kuukautta mä sitä kestin et kaveri pitää yhteyttä ystäviin mut sitten loppu kun huomasin ne lähetetyt suukot.
    Ihan oikeesti ymmärrän et voi olla ystäviä ja kavereita mut miks sit pitää salata toiselta asioita?? Miks sit pitää puhelinta aina kiinni tai äänettömällä jos ei oo mitään salattavaa ku mä oon paikalla?????Kysyn vaan!! Pitäis luottaa mutta en vaan voi!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

voiko luottaa kirjoitti:

Tapasin aivan ihanan naisen treffeillä ja nyt ollaan oltu yhdessä puoli vuotta. Nyt on selvinnyt että tämä nainen kirjoittelee ja meseilee muiden miesten kanssa ja on tehnyt sitä koko meidän yhdessäolo ajan. Lähettelee virtuaalisuukkoja ja väittää että ne on vaan ystävälle. Minä en ymmärrä sellasta ystävyyttä! Mun mielestä suukot kuuluu vaan sille ihan omalle rakkaalle eikä muille. Miten voin enää luottaa toiseen tämän jälkeen?
Onko kellään ollu samanlaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu