miksi

Olen pian ollut naimisissa vuoden, mutta tuntenut puolisoni jo useita vuosia. Olemme todella läheisiä toisillemme ja harrastamme paljon yhdessä. Mies on hyvällä päällä ollessaan hellä ja kiltti, mutta suuttuessaan käyttää aivan hirveää kiroilua ja haukkumista. Taas eilenkin tuli riita asiasta, josta en millään olisi edes kuvitella hänen suuttuvan (olisin halunnut olla vieraanvarainen kutsuvieraille ja tarjota jotain syötävää, ei käynyt) ja taas sain osakseni ärräpäitä ja haukkumista.

Rakastan puolisoani, ja ehkäpä siksi tuollainen sattuu niin paljon. Kun sitten pahoitan mieleni ja sanon asiasta, taas saa lisää haukkumista ja "ole hiljaa", "häivy". Ei pyydä anteeksi, ei. En ymmärrä miten toinen voi näin loukata, enkä edes ole mitenkään erityisen herkkä. Yleensä tilanne päättyy niin, että se olen minä, joka anteeksi pyytää, koska en ole pitkävihainen enkä jaksa aikaa tuhlata riitelyyn. Elämä on siihen liian lyhyt ja pidän ilosta ja onnellisuudesta. Miten ihmeessä saisin mieheni ymmärtämään kuinka paljon kiroilu ja haukkuminen sattuu.
2406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun saalis on koukutettu, sitä voi alkaa (narsistin logiikalla) kohdella ihan miten vain.

Tuo anteeksipyytely on oikeastaan pahinta mitä voit tehdä... Manipuloiva luonne, jolla kärhämän aloittanut syyllistää toisen omista mokistaan. Pahimmillaan syytön osapuoli alkaa epäillä omaa tasapainoisuuttaan, kuten sinäkin olet jo huomaamattasi alkanut tehdä("en ole herkkä").

nm. kokemusta on... miehen todellinen luonne paljastui VASTA lasten myötä :( NO erohan siitä tuli. EI kai kukaan itseään kunnioittava anna kohdella noin. Ei vaikka toista itse kovasti rakastaisikin (tästä syystä juuri sinä, tunteinesi olet vaarassa tällaisen valtaa väärinkäyttävän kanssa). Eli nyt teet miehelle selväksi, ettei sinua kohdella huonosti. Jos mies ei ala tajuta ettet ole itsestään selvyys, niin mitäpä sinä itse siinä menetät? Jokaisella on oikeus tulla tasa-arvoisesti ja hyvin kohdelluksi, muuta ei tule sallia. Jos toista todella rakastaa, niin häntä myös kohtelee sen mukaisesti. Ei ne sanat, vaan ne arjen jatkuvat teot! Itsensä kanssa tasapainossa olevan ihmisen EI tarvitse alistaa toista tms.

ps. toivottavasti teillä ei ole vielä lapsia, tuollaisesta suhteesta lähteminen on hieman helpompaa siinä tapauksessa. Ja mieti tarkkaan, missä vaiheessa hälytyskellosi alkoivat alunperin soida, ettei kaikki olekaan niin hyvin kuin luulit. Se voi olla jokín pikku juttu jo seurustelunne alkuvaiheilta, jonka olet jo melkein unohtanut...

Äänestä

Olen edellisen vastaajan kanssa samaa mieltä, että miehesi on narsistinen luonne. Käyttääkö paljon alkoholia? Myös se siinä lisänä saa hirviön aikaiseksi. Älä missään tapauksessa pyytele anteeksi! Yritä kovettaa itsesi vaikka kuinka sattuisi. Myös minun mieheni oli alkujaan oikein ihana, mutta sitten tuli kuningas alkoholi kuvaan ja minulle painoa lisää. Vaikka painoni on noussut, niin olen aina huoliteltu ja hyvin pukeutunut. Hän vain sanoi tässä eräänä päivänä, että minkäs hän sille mahtaa, että hän tykkää vain hoikista naisista. Sitten kun loukkaannuin asiasta, niin ei anteeksipyyntöä. Pitää vain niellä kyyneleet ja olla omissa oloissaan - sitten hän hätääntyy, kun poiskaan ei halua päästää. Jos asioista yrittää puhua, niin hänen mielestään asia on niin, että minä kuvittelen, ei asiat ollenkaan ole niin... Olen ehkä liian voimakas luonne alistettavaksi, mutta satuttaa se silti. Voimia sinulle, niitä tulet tarvitsemaan jos aiot avioliittoasi jatkaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


SZ1400 kirjoitti:

Olen pian ollut naimisissa vuoden, mutta tuntenut puolisoni jo useita vuosia. Olemme todella läheisiä toisillemme ja harrastamme paljon yhdessä. Mies on hyvällä päällä ollessaan hellä ja kiltti, mutta suuttuessaan käyttää aivan hirveää kiroilua ja haukkumista. Taas eilenkin tuli riita asiasta, josta en millään olisi edes kuvitella hänen suuttuvan (olisin halunnut olla vieraanvarainen kutsuvieraille ja tarjota jotain syötävää, ei käynyt) ja taas sain osakseni ärräpäitä ja haukkumista.

Rakastan puolisoani, ja ehkäpä siksi tuollainen sattuu niin paljon. Kun sitten pahoitan mieleni ja sanon asiasta, taas saa lisää haukkumista ja "ole hiljaa", "häivy". Ei pyydä anteeksi, ei. En ymmärrä miten toinen voi näin loukata, enkä edes ole mitenkään erityisen herkkä. Yleensä tilanne päättyy niin, että se olen minä, joka anteeksi pyytää, koska en ole pitkävihainen enkä jaksa aikaa tuhlata riitelyyn. Elämä on siihen liian lyhyt ja pidän ilosta ja onnellisuudesta. Miten ihmeessä saisin mieheni ymmärtämään kuinka paljon kiroilu ja haukkuminen sattuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu