Masentavaa luettavaa

On masentavaa ja samalla myös inhimillistä seurata keskustelua tällä palstalla. Petetyt ja pettäjät keskustelevat ja yrittävät ymmärtää toisiaan joko terapeuttisesti tai sitten itsesuojeluvaistonsa ajamina. Asiaa vatvotaan niin paljon että metsä häviää puiden sekaan.

"Pettäminen" on synonyymi sellaisille sanoille kuin "valehtelu" ja "huijaaminen". Sellainen ihminen joka pettää on ihan yksinkertaisesti valehtelija ja huijari noin muutenkin. Oletko huolissasi partnerisi pettämisestä? Miksi et ole huolissasi hänen rehellisyydestään noin muuten? Oletko itsekään ihan rehellinen?

Naisen näkökulmasta pettäminen on suurimpia kuolemansyntejä. Tämän määräävät luonnon valintaan liittyvät seikat: Jos mies käy vieraissa, ei hän välttämättä hoidakaan kyseisen naisen jälkeläisiä. Tai jos nainen ei pystykään miellyttämään miestään seksuaalisesti, niin pysyykö hän kotona? Tällaiset kysymykset aiheuttavat naisella hirmuisen pelon pettämisestä.

Miehen näkökulmasta pettäminen taas on pieni synti. Niin kauan kun kukaan ei saa tietää, niin kukaan ei myöskään kärsi. Mies saa mitä haluaa (luonnon ohjaamana), kolmas pyörä myös todennäköisesti ja vaimollehan ei käy juuta eikä jaata. Miksi ihmeessä taistella kiusausta vastaan kun siitä ei ole haittaa kenellekään? Kynnys tällaiseen toimintaan on hyvin pieni, ja houkutus (on muuten tapauskohtainen) taas on hyvin suuri.

Naiset eivät ole miehiä rehellisempiä. Asioilla vain on eri merkityssuhteet. Kuinka ilkeä voikaan nainen olla toidelle naiselle kaivaessaan tälle kuoppaa ja puhuessaan selän takana. Miehelle taas kaverin pulaan jättäminen ja selän takana puhuminen on ilmeisiä "paskan jätkän" merkkejä. Tämä on melko luonnollista ottaen huomioon että aikojen alussa oli tarpeen tehdä tiivistä yhteistyötä laumassa elannon hankkimiseksi.

Tarkoitukseni tässä viestissä on osoittaa, että pettäminen ei ole ongelma vaan rehellisyys ylipäätään. Jos puolisosi valehtelee sinulle jossain "pienemmissä" asioissa niin voit olla melko varma että pettäminen ei tule olemaan ongelma. Itsekuriin tuossa asiassa meinaan tarvitaan tietynlaista moraalia joka ylipäätään estää epärehellisyyden asiassa kuin asiassa.

Valitettava totuus on se, että suurin osa ihmisistä ei voi ylpeillä korkealla moraalilla. Kysy siis itseltäsi: Olenko minä oikeutettu vaatimaan sitä toiselta? Jos olet, niin ajattele asiaa niin kuin minä (en ole moraaliltani korkea, mutta haluaisin olla....): Jos saat puolisosi kiinni pettämisestä niin hyvä. Kyse ei ole siitä että hän olisi muuttunut valhtelijaksi, vaan on aina sitä ollut. Nyt vain sait sen selville ja voit lähteä korjaamaan sitä erehdystä jonka teit aloittaessasi seurustelun...

Jos taas hyväksyt epärehellisyyden osana inhimillisyyttä, niin hyväksy myös pettäminen. Se on inhimillistä....
242214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Sain vielä mahdollisuuden uuteen elämään ja uuteen parisuhteeseen.
Tein lupauksen itselleni ja näin myös kumppanilleni.
Lupaan olla rehellinen.
Rakastaa en voi loppuelämääni luvata, vaiikka nyt tuntuu siltä.
Jos huomaan että kumppanini ei riitä minulle enään hän tulee olemaan ensimmäinen joka sen tietää.
Toivon samaa myös häneltä.
Ainoa vaihtoehto on luottaa toiseen.
Ei parisuhteessa ole muita vaihtoehtoja.
Läheisyyden tunne syntyy avoimuudesta.
Avoimuus synnyttää luottamusta.
Luottamus tuo turvallisuutta.
Sitä minä haluan.

Äänestä

käykään juuri koskaan tällä palstalla, kun jutut ovat niin mustavalkoisia. Masentava palsta.

Äänestä

Roikun täällä palstalla koska oman elämäntilanteeni vuoksi mietiskelen miesten ja naisten - vaimojen ja toisten naisten - välisiä suhteita, tunteita, tarpeita ja jännitteitä.

Olipa kirjoituksesi todella kuin raikas tuulahdus tänne alatyylisen raivon rintamalle. Sitä paitsi oli ilo lukea huolellisesti kirjoitettua tekstiä kaiken painovirhepaholaismoskan jälkeen. Tuntuu kuin enää vain pieni osa kansasta osaisi asiallisesti kommunikoida kirjoittamalla (vaikka sähköposti ja netti ovat varmasti lisänneet kirjoittamalla itseään ilmaisevien lukumäärää, laatu ei ole parantunut samassa suhteessa).

Yhtä kappaletta tekstissäsi en ymmärtänyt - olisikohan siinä jokin virhe tai sitten ymmärrykseni on vajavainen, siis tämä:

"Tarkoitukseni tässä viestissä on osoittaa, että pettäminen ei ole ongelma vaan rehellisyys ylipäätään. Jos puolisosi valehtelee sinulle jossain "pienemmissä" asioissa niin voit olla melko varma että pettäminen ei tule olemaan ongelma. Itsekuriin tuossa asiassa meinaan tarvitaan tietynlaista moraalia joka ylipäätään estää epärehellisyyden asiassa kuin asiassa."

Itsekuriin, siis missä asiassa?

Loppukappaleesi menee ainakin minulla aivan ytimeen:

"Jos taas hyväksyt epärehellisyyden osana inhimillisyyttä, niin hyväksy myös pettäminen. Se on inhimillistä..."

Tunnen omantunnontuskia, mutta toisaalta ystäväni ja minun väliseni suhde on myös ainutlaatuinen. Hän tuntee omantunnontuskia, mutta kokee myös minut läheisekseen... On vaikeaa yrittää rämpiä tässä ainoassa elämässään, kun toisaalta haluaisi kokea kaiken mahdolisen - varsinkin onnen - ja toisaalta tuntee tekevänsä väärin.

Äänestä
  • Täsmennän hieman...

    Itsekurilla tarkoitin syytä, joka estää meitä tekemästä jotain sellaista mitä haluaisimme. Jos "pettäessä" voi olla aivan varma siitä ettei kukaan saa tietää niin miksei niin toimisi? Kun kukaan ei kerran kärsi? Sehän on näin ajatellen jopa pienempi synti kuin näpistys...?

    Jossain vaiheessa elämää ihmiselle muodostuu jonkinlainen kuva itsestänsä ja siitä millainen haluaisi olla. Tähän "minäkuvaan" voi liittyä sellaisia adjektiivejä kuin rehellisyys ja epäitsekkyys. Tällaisen minäkuvan omaava ihminen saattaa kieltäytyä näennäisen viattomasta houkutuksesta vain tuon oman identiteettinsä säilyttääkseen. Mitä vahvempi tuo minäkuva on, sitä hirveämmältä tuntuisi toimia sitä vastaan ja pettää vaikka kiinnijäämisen pelkoa ei olisi.

    Tällainen ihminen ajatelee esimerkiksi seuraavanlaisesti: "Voisin nyt pettää siten että kukaan ei saa tietää. Tietäisin sen kuitenkin aina itse, enkä enää voisi pitää itseäni rehellisenä ihmisenä. En siis tee niin oman itseni vuoksi."

    Onko tällainen ihminen ihan pöhkö? Hänhän luopuu paljosta ilman mitääm näkyvää syytä. Vain omassa pääkopassaan hän kääntää halunsa negatiiviseksi. Saattaa olla että tällainen ihminen luopuu paljosta, mutta tuntuu siltä että enemmän on saavutettavissa kuin menetettävissä. Maailmaa hieman nähneenä tuntuu siltä kuin ylivoimaisesti suurimmassa osassa elämän ristiriitatilanteita oikea vaihtoehto löytyy rehellisyydestä ja avoimuudesta. Jos se ei tuokaan välitöntä hyvää, niin miltei aina se osoittautuu pitkällä tähtäimellä oikeaksi ratkaisuksi. Rehellinen hyvää tarkoittava ihminen erottuu edukseen ja hänelle tuppaa tapahtumaan hyviä asioita. Toki voisi olla ulkoisesti rehellinen ja salaa pettää, mutta se kun tapaa näkyä läpi....

    Huh. Tulipa teksttiä... Tähän loppuun tarkenna vielä: Ollakseen rehellinen ja hyvää tarkoittava ihminen ei tarvitse olla mikään "totuuden torvi". Kysehän on lopuksi siitä omasta minäkuvasta. Valehteletko itsesi vai muiden vuoksi? Sillä on vissi ero...

    Äänestä

kirjoitat
"Valitettava totuus on se, että suurin osa ihmisistä ei voi ylpeillä korkealla moraalilla."

Mitä enemmän ihmiset tuntevat itseään ja omia vaikuttimiaan, sitä vähemmän he ylpeilevät. Jos ihminen tekee oikeita asioita vääristä SYISTÄ, siinä ei ole todellakaan mitään ylpeiltävää. Ihminen, joka ylpeilee moraalillaan, ei luultavasti ole rehellinen itselleen. Tärkein taito on olla rehellinen itselleen, siitä seuraa kaikki muu.

Äänestä
  • "Jos ihminen tekee oikeita asioita vääristä SYISTÄ, siinä ei ole todellakaan mitään ylpeiltävää."

    Tätä kannattaa mietiskellä itse kunkin.

    Monet pyrkivät noudattamaan totuttuja tapoja ja esimerkiksi maailmanuskontojen naulaamia käyttäytymissääntöjä miettimättä koskaan kohdallaan, miksi niin tekevät.

    Monimutkaistuvassa maailmassa monia perinteisiä tapoja ja tottumuksia on kuitenkin lähes pakko arvioida yhä uudelleen ja uudelleen. Tyypillinen esimerkki on avioliittoinstituution muuttuminen tunnepohjalta tehdyksi ratkaisuksi, josta on eliniän pidentyessä tullut hyvin pitkäkestoinen suhde. Monikymmenvuotinen liitto, jolle asetetaan ehdoton pariuskollisuusvaatimus, alkaa olla mahdoton yhtälö.

    Itse kunkin, ja ennen kaikkea pariskuntien yhdessä, tulisi selvittää liiton alkuvaiheessa, millaisilla pelisäännöillä aiotaan selviytyä mahdollisimman realistisesti, rehellisesti ja kunniallisesti asetetusta tavoitteesta. On turha vannoa uskollisuudenvaloja, jos ei aiokaan niitä pitää. Yhtä turha on naiivisti odottaa toisella yksilöllä olevan täsmälleen sama arvomaailma kuin itsellä, jos koko asiasta ei ole koskaan edes yhdessä keskusteltu.

    Koska inhimillisyys on niin epätäydellistä, lisäisin ap:n myöhempään kommenttiin oman varovaisen lisäykseni: elämässä on rehellisyyttä tärkeämpää aito pyrkimys rehellisyyteen. Täysin rehellinen ei ole kukaan aina ja kaiken aikaa - ja joskus ihan viimeiseksi vasta itselleen.

    Äänestä

  • "Harva meistä voi ylpeillä korkealla moraalilla."

    Lause sisältää kielikuvan ja tarkoittaa että korkeamoraalisia ihmisiä on vähän...

    Äänestä

En ymmärtänyt ponttiasi koska tekstissäsi oli paljon yleistyksiä ja vääriä johtopäätöksiä ja analysointeja.

Pohjimmiltaan pettämisen syy on pettäjän korvien välissä eikä välttämättä liity ollenkaan käsitteisiin huijaaminen tai rehellisyys. Pettäminen, varsinkin naisilla, luiittyy usein persoonallisuuden häiriöihin, identiteettikriiseihin tams. miehillä kyse on vastaavasti kehittymättömyydestä, vastuuttomuudesta tai kyvyttömyydestä sitoutua.

Mitä tarkoitat korkealla moraalilla? Jotenkin yhdistätä sen valehteluun ja umpirehellisyyteen. Morali on paljon laajempi käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Valehtelun sallii moni ihminen, jos sillä on hyvä tarkoitus.

Inhimillisýyttä on tietenkin koko tunneskaala mutta se, että joku asia on inhimillistä, ei tee siitä oikeaa tai hyväksyttävää. Eli pettäminen ei ole useinkaan moraalisesti oikein vaikka olisi kuinka inhimillistä.

Lopuksi omasta puolestani voin sanoa, ettei ole ollenkaan maentavaa lukea näitä kommentteja tällä palstalla; ihmiset vain tuulettelevat ajatuksiaan. Parempi, että se tapahtuu täällä kuin jossakin muussa muodossa ja muussa tilassa. Tämä tapa on paljon inhimillisempi (siis kirjoittaminen)kaikille osapuolille!

Äänestä
  • Tämä palsta ja netti ylipäätään on tosiaan hyvä kanava purkaa tunteitaan. Siinä ei ole mitään pahaa. Masentavaa on se, että puhdinnoista ja surkutteluista jää raadollinen mielikuva ihmisten itsekkyydestä: Petettynä oleminen harmittaa oman menetyksen vuoksi ja tähän ongelmaan etsitään ratkaisua. Ollaan valmiita mitä ihmeellisimmistä syistä antamaan anteeksi toisen epärehellisyys, jos vain suhde voisi jatkua kuin mitään ei olisikaan. Ei kiinnosta laisinkaan se, millaisen IHMISEN kanssa elää. Vain se on tärkeää että hän ei petä. Olkoon vaikka miten epärehellinen muita kohtaan...

    Tuntuisi jotenkin hienolta lukea viestejä jossa todetaan pettäjän olevan epärehellinen ihminen ja että sellaisen ihmisen kanssa ei halua ylipäätään asua (epärehellinen ihminen ei kiinnijäätyään muutu rehelliseksi...). Rehellisyys itseisarvona ei näytä olevan muodissa kun valitaan elämän kumppania.

    "Kunhan hän vain olisi edes senverran rehellinen että ei petä MINUA..."

    Äänestä

  • Inhimillistä.. kirjoitti:

    Tämä palsta ja netti ylipäätään on tosiaan hyvä kanava purkaa tunteitaan. Siinä ei ole mitään pahaa. Masentavaa on se, että puhdinnoista ja surkutteluista jää raadollinen mielikuva ihmisten itsekkyydestä: Petettynä oleminen harmittaa oman menetyksen vuoksi ja tähän ongelmaan etsitään ratkaisua. Ollaan valmiita mitä ihmeellisimmistä syistä antamaan anteeksi toisen epärehellisyys, jos vain suhde voisi jatkua kuin mitään ei olisikaan. Ei kiinnosta laisinkaan se, millaisen IHMISEN kanssa elää. Vain se on tärkeää että hän ei petä. Olkoon vaikka miten epärehellinen muita kohtaan...

    Haluanko elää miehen kanssa joka ei ollut rehellinen? Koko menneisyys ja tulevaisuus mietityttää valehteliko jo silloin, tuleeko valehtelemaan? Kuka ylipäätään on tämä mies, jonka kanssa asun? Haluanko edes tutustua mieheen, jonka teot loukkasivat?

    En ole valmis antamaan anteeksi epärehellisyyttä... enkä tiedä haluanko tutustua ihmiseen, jonka tekoja en muiltakaan hyväksy.

    Miksi yritän? Ei syy ole lapset, eikä omaisuus, vaan että kerran luulin tuntevani ja rakastin.
    En vaan enää tiedä oliko sitä miestä koskaan oikeasti olemassa, vai oliko 30 vuotta valhetta.

    Äänestä

  • musta sydän kirjoitti:

    Eihän 30 vuotta VOI olla valhetta, mutta ethän kuvittelut olevasi se ainoa nainen joka oli nainut täydellisen miehen?

    Ihminen on erehtyväinen, se on inhimillistä. Ihmisyyttä on osata antaa anteeksi toisen teot.

    Se, joka tietää ja tuntee olleensa TÄYSIN rehellinen koko elämänsä ajan KAIKISSA ihmissuhteissaan, voi heittää ensimmäisen kiven. Minä tiedän etten ole ollut, vaikka pyrkimykseni on elää rehellisesti ja kunniallisesti, lähimmäisten tunteita loukkaamatta. Tahtomattaankin ihminen kuitenkin tekee rikkeitä - ja varsinkin jos taustaksi otetaan jokin kymmenen käskyn kaltainen koodisto.

    Äänestä

  • Inhimillistä.. kirjoitti:

    Tämä palsta ja netti ylipäätään on tosiaan hyvä kanava purkaa tunteitaan. Siinä ei ole mitään pahaa. Masentavaa on se, että puhdinnoista ja surkutteluista jää raadollinen mielikuva ihmisten itsekkyydestä: Petettynä oleminen harmittaa oman menetyksen vuoksi ja tähän ongelmaan etsitään ratkaisua. Ollaan valmiita mitä ihmeellisimmistä syistä antamaan anteeksi toisen epärehellisyys, jos vain suhde voisi jatkua kuin mitään ei olisikaan. Ei kiinnosta laisinkaan se, millaisen IHMISEN kanssa elää. Vain se on tärkeää että hän ei petä. Olkoon vaikka miten epärehellinen muita kohtaan...

    Tuntuisi jotenkin hienolta lukea viestejä jossa todetaan pettäjän olevan epärehellinen ihminen ja että sellaisen ihmisen kanssa ei halua ylipäätään asua (epärehellinen ihminen ei kiinnijäätyään muutu rehelliseksi...). Rehellisyys itseisarvona ei näytä olevan muodissa kun valitaan elämän kumppania.

    "Kunhan hän vain olisi edes senverran rehellinen että ei petä MINUA..."

    taas mielestäni on se, ettei asioiden kaikkia laitoja edes haluta nähdä. Ummistetaan vain silmät silloin, kun joku sanoo toisin kuin itse ajattelee. Tai kielletään. Ei se niin voi olla, kun minullakaan ei ole.

    Ihan jokaisella asialla on useita puolia. Kuten itsekkyydelläkin. Eikö ole perin itsekästä vaatia toista olemaan epäitsekäs??? Usein ihmiset valehtelevat, koska tietävät toisen haluavan mieluummin kuunnella valheita kuin totuuksia. Nämä, joille valheita kerrotaan, väittävät haluavansa kuulla totuuden, mutta harvoin uskaltavat kohdata sen, vaikka kerrottaisiin.

    Ihmissuhteessa ei ole tärkeintä se, että toinen pysyy uskollisena (ts. ei harrasta seksiä toisen kanssa eikä koskaan rakastu toiseen) läpi elämän, vaan itse ihmissuhde. Uskokaa tai älkää: Monet eivät koskaan saa tietää onko heitä petetty vai ei. Jotkut saavat tietää. Heidän OMA suhtautumistapa asiaan ratkaisee miten suhde voi kehittyä siitä lähtien vai päättyykö se.

    Äänestä

  • musta sydän kirjoitti:

    Haluanko elää miehen kanssa joka ei ollut rehellinen? Koko menneisyys ja tulevaisuus mietityttää valehteliko jo silloin, tuleeko valehtelemaan? Kuka ylipäätään on tämä mies, jonka kanssa asun? Haluanko edes tutustua mieheen, jonka teot loukkasivat?

    En ole valmis antamaan anteeksi epärehellisyyttä... enkä tiedä haluanko tutustua ihmiseen, jonka tekoja en muiltakaan hyväksy.

    Miksi yritän? Ei syy ole lapset, eikä omaisuus, vaan että kerran luulin tuntevani ja rakastin.
    En vaan enää tiedä oliko sitä miestä koskaan oikeasti olemassa, vai oliko 30 vuotta valhetta.

    niin rakastaa! Niin yksinkertaista se on. Mutta kun tpahtuu jotain, paljon, voi olla ettei enää edes HALUA rakastaa ja niin rakkaus loppuu.

    Mielestäni merkitystä on vain sillä, mitä tuntee. Ei kumppanin epärehellisyydellä. Monet sitäpaitsi ovat aivan surkeita valehtelijoita, toiset paljon parempia. Jopa niin, että tavakseen valehtelevat voivat olla niitä surkeimpia, muttei välttämättä. Kaikki valehtelevat ihmisetkin ovat olemassa. En jäisi suremaan heidän valheitaan vaan miettisin MIKSI he valehtevat.

    Kolhuista oppii, niitä välttämällä, välttelee elämää.

    Äänestä

  • jaana43 kirjoitti:

    taas mielestäni on se, ettei asioiden kaikkia laitoja edes haluta nähdä. Ummistetaan vain silmät silloin, kun joku sanoo toisin kuin itse ajattelee. Tai kielletään. Ei se niin voi olla, kun minullakaan ei ole.

    Ihan jokaisella asialla on useita puolia. Kuten itsekkyydelläkin. Eikö ole perin itsekästä vaatia toista olemaan epäitsekäs??? Usein ihmiset valehtelevat, koska tietävät toisen haluavan mieluummin kuunnella valheita kuin totuuksia. Nämä, joille valheita kerrotaan, väittävät haluavansa kuulla totuuden, mutta harvoin uskaltavat kohdata sen, vaikka kerrottaisiin.

    Ihmissuhteessa ei ole tärkeintä se, että toinen pysyy uskollisena (ts. ei harrasta seksiä toisen kanssa eikä koskaan rakastu toiseen) läpi elämän, vaan itse ihmissuhde. Uskokaa tai älkää: Monet eivät koskaan saa tietää onko heitä petetty vai ei. Jotkut saavat tietää. Heidän OMA suhtautumistapa asiaan ratkaisee miten suhde voi kehittyä siitä lähtien vai päättyykö se.

    Hyvä Jaana, olet kyllä oikeassa.

    Tieto lisää tuskaa, kyllä moni uskollisena ja esikuvallisena pidetty perheenisä on ollut aika kelmi, mutta ei ole jäänyt kiinni.

    Sama koskee naisiakin, sen verran olen kutemista nähnyt työpaikan pikkujouluissa... Toiset eivät edes mitään muista kun tottumattomina alkoholinkäyttäjinä voivat vedota muistinmenetykseen.

    Itse olen kuunnellut pettäjien ja petettyjen juttuja kaiken elämääni, ihmiset uskoutuvat kun tietävät etten kanna juttuja eteenpäin. Lujat hyvät liitot kestävät ihmisten erheet, sinisilmäisyys ja toiveajattelu ovat henkisesti kehittymättömien puuhaa. Siinä ovat keinot vähissä, kun metkut räjähtävät silmille.

    Anteeksiantokin kuuluu aitoon rakkauteen.

    Äänestä

  • sanon vaan että kirjoitti:

    Anteeksi voi ja tulee antaa, mutta vaikeampi on unohtaa.

    Kun puhutaan rakkaudesta, niin turhaa on kenenkään inttää. En yritä sitä itsekään, vaan kerron ainoastaan oman näkemykseni:

    Rakkaus on toisen ihmisen arvostamista oman itsensä edelle. Vaistojensa ohjaamana äiti asettaa lapsensa edun oman itsensä edelle. Tätä sanotaan äidin rakkaudeksi. Samalla tavalla voi myös tuntea toista aikuista ihmistä kohtaan. Jos sinulla on sellainen tunne, että olet valmis uhraamaan itsestäsi toisen onnen eteen ja saat itse nautintoa kun katselet toisen onnea niin silloin olet todella rakastunut. Toisen onni on sinulle omaasi tärkeämpi.

    Tällaista tunnetta ei tule sekoittaa siihen ihastumisen jälkeiseen (noin 2v?) purppuraverhoiltuun tunnetilaan, jossa yrität miellyttää toista vain siksi että saisit itse huomiota ihastuksesi kohteelta. Jos olet todella rakastunut, ei tärkeintä ole mikään muu kuin toisen onni. Vaikka toinen joutuisi sitten olemaan onnellinen ilman sinua. Kaikkein onnellisimmassa tapauksessa kaksi tällaista ihmistä kohtaa ja kumpikin saavat nautintoa siitä että tuottavat toisillensa hyvää mieltä.

    Miten tämä liittyy aiempaan keskusteluun? On olemassa ihmisiä, jotka arvostavat rehellisyyttä ja epäitsekkyyttä ja rakastuvat tällaiset ominaisuudet omaavaan ihmiseen. Jos toinen osoittautuu sitten epärehelliseksi, niin kyllä se rakkaus (joka siis perustui näiden ominaisuuksien arvostukseen) siihen lopahtaa.

    Nyt jos mieleen tulee jotain tyyliin "Ei rakkaus katso tuollaista..." tai "Ei rakkauden kanssa voi järkeillä..." niin uskon että kuulut siihen purppurakerhoon. Harva voi väittää olleensa todella rakastunut (siten kun sen edellä kuvasin). Miten muuten on selitettävissä suurimman osan avioliitoista kariutuminen (ja loppujen onnellisuuden kanssa usein niin tai näin)? Miten on mahdollista että rakastuneiksi väitetty pariskunta syytää mitä hirveimpiä loukkauksia toisilleen jos kerran toisen onni on omaa tärkeämpi?

    Lopetan väitteeseen joka nostaa monet takajaloilleen: Todelliseen molemmin puoliseen rakkauteen (sellaisena kun sen edellä kuvasin) perustuvat liitot ovat onnellisia, eikä niissä ketään petetä.

    "..äiti asettaa lapsensa edun oman itsensä edelle"

    Kun äiti asettaa lapsensa edun oman itsensä edelle, hän tekee sen mitä todennäköisemmin itsekkäistä, samalla tiedostamattomista syistä. Tätä sanotaan uhrautuvaksi rakkaudeksi eikä siitä pitkässä juoksussa ole lapselle kuin haittaa. Lapsi voi alkaa pitää itseään maailman napana ja hänen on aikuisenakin todella vaikeaa olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Hassua kyllä: Hän ei opi myöskään rakastamaan muita, ei edes äitiään. Hänen ei tarvitse, sillä teki tai halusi hän mitä tahansa, hänen äitinsä vain rakastaa lisää ja toteuttaa halut ja toiveet. Siksi että lapsella olisi muka "hyvä olla".

    Mitä todennäköisemmin lapsi myös viimeistään murrosiässä alkaa inhota äitinsä uhrautuvaa rakkautta. Joka tällaista on kokenut, tietää kuinka ahdistavaa ja raskasta on olla uhrautuvan rakkauden kohteena. Tämä on aivan loogista siinä mielessä, että uhrautuva rakastaja viestittää itsestään "minä en tärkeä, sinä olet". Juuri nämä ihmiset, jotka kuvittelevat uhrautuvan rakkauden olevan "se ainoa oikea" - suurinpiirtein riistävät itseltään hengen, kun kumppani ei enää rakastakaan. Tai äiti, jonka 30vuotias "lapsi" muuttaa äidin luota pois sanoo "elämälläni ei ole enää tarkoitusta, nyt voisin kuolla". Näitä on nähty, eikä edes kovin harvoja tapauksia.

    lapsi rakastavat ikuiseti toisiaan. Kukaan ei kukaan tule olemaan heidän rakkauden välissä ei nyt, ei koskaan , ei milloinkaan.

    Äänestä

  • kyllä äiti ja... kirjoitti:

    niin silloin perään toinenkin.Että näin meillä.

    Äänestä

  • kyllä äiti ja... kirjoitti:

    lapsi rakastavat ikuiseti toisiaan. Kukaan ei kukaan tule olemaan heidän rakkauden välissä ei nyt, ei koskaan , ei milloinkaan.

    Ikuisesti? Kuoleman jälkeenkin? Just joo. Jotkut äidit myös hakkaavat, alistavat muutoin lapsiaan ja väittävät sitä rakkaudeksi. Rakkauden varjolla on hyvä tehdä kaikkea rakkaudetonta. Äidin tärkein tehtävä on opettaa lasta rakastamaan myös muita kuin äitiään.

    Äänestä

  • jaana43 kirjoitti:

    taas mielestäni on se, ettei asioiden kaikkia laitoja edes haluta nähdä. Ummistetaan vain silmät silloin, kun joku sanoo toisin kuin itse ajattelee. Tai kielletään. Ei se niin voi olla, kun minullakaan ei ole.

    Ihan jokaisella asialla on useita puolia. Kuten itsekkyydelläkin. Eikö ole perin itsekästä vaatia toista olemaan epäitsekäs??? Usein ihmiset valehtelevat, koska tietävät toisen haluavan mieluummin kuunnella valheita kuin totuuksia. Nämä, joille valheita kerrotaan, väittävät haluavansa kuulla totuuden, mutta harvoin uskaltavat kohdata sen, vaikka kerrottaisiin.

    Ihmissuhteessa ei ole tärkeintä se, että toinen pysyy uskollisena (ts. ei harrasta seksiä toisen kanssa eikä koskaan rakastu toiseen) läpi elämän, vaan itse ihmissuhde. Uskokaa tai älkää: Monet eivät koskaan saa tietää onko heitä petetty vai ei. Jotkut saavat tietää. Heidän OMA suhtautumistapa asiaan ratkaisee miten suhde voi kehittyä siitä lähtien vai päättyykö se.

    ja jotkut valehtelevat, koska pelkäävät. Toiset haluavat kuulla valheita, koska pelkäävät totuutta. Näin se menee.

    Äänestä

Jatkan tätä palstaa vielä, sillä ehdottomuuksissani (jota koetin välttää) tärkeä näkökanta unohtui...

Pettämisen ja sen mukanaan tuomien murheiden ei tarvitse johtaa suhteen päättymiseen. Suhde itsessään saatta hyvinkin olla pettämisen arvoista, vaikka rakkaus ja arvostus rapisisikin. Lapset, seksi, turvallisuus ja muut "kovat" tekijät ovat osa elämää siinä missä rakkauskin. Joillekin ylipäätään yksin oleminen on sellainen kauhistus, että pettäminen on sen rinnalla pienempi paha. En kritisoi niitä, jotka valitsevat suhteen jatkamisen tällaisista "järkisyistä".

Ehkä seuraava sananlasku sopii tähän: "Parempi pyy pivossa..."

Äänestä
  • Mielestäni tähän sopii sanonta "mikä ei tapa, vahvistaa". Itse olen kokenut asioita, joihin ei käynyt mitkään tietämäni opit. Kun tunteet myllertävät omassa sisimmässä, tärkeintä on muistaa vain yksi asia: Ne johtuvat VAIN ihmisestä itsestään, niistä ei pidä syyttää kumppaniaan (tai ketään muutakaan).

    Keskustella kannattaa vasta sitten, kun tunnemyrsky on hellittänyt, molemmilta.

    Äänestä

on voimista suurempi kuin rakkaus - tai oikeastaan mikään muu tunne. Siksi uskottomuus ja siinä sivussa valehtelu yms. "kielletään". Ts. ummistetaan silmät tosiasioilta juuri kun pitäisi katsoa niitä suoraan silmiin! Vain sen tähden, että pelkää. Ilkeitä miehiä ja naisia ei ole. On vain enemmän ja vähemmän pelkääviä ihmisiä.

Äänestä
  • "Ilkeitä miehiä ja naisia ei ole. On vain enemmän ja vähemmän pelkääviä ihmisiä."

    Sanoisin: "Ilkeitä ihmisiä ei ole, on vain tymhiä ja vähemmän tyhmiä ihmisiä"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Inhimillstä... kirjoitti:

On masentavaa ja samalla myös inhimillistä seurata keskustelua tällä palstalla. Petetyt ja pettäjät keskustelevat ja yrittävät ymmärtää toisiaan joko terapeuttisesti tai sitten itsesuojeluvaistonsa ajamina. Asiaa vatvotaan niin paljon että metsä häviää puiden sekaan.

"Pettäminen" on synonyymi sellaisille sanoille kuin "valehtelu" ja "huijaaminen". Sellainen ihminen joka pettää on ihan yksinkertaisesti valehtelija ja huijari noin muutenkin. Oletko huolissasi partnerisi pettämisestä? Miksi et ole huolissasi hänen rehellisyydestään noin muuten? Oletko itsekään ihan rehellinen?

Naisen näkökulmasta pettäminen on suurimpia kuolemansyntejä. Tämän määräävät luonnon valintaan liittyvät seikat: Jos mies käy vieraissa, ei hän välttämättä hoidakaan kyseisen naisen jälkeläisiä. Tai jos nainen ei pystykään miellyttämään miestään seksuaalisesti, niin pysyykö hän kotona? Tällaiset kysymykset aiheuttavat naisella hirmuisen pelon pettämisestä.

Miehen näkökulmasta pettäminen taas on pieni synti. Niin kauan kun kukaan ei saa tietää, niin kukaan ei myöskään kärsi. Mies saa mitä haluaa (luonnon ohjaamana), kolmas pyörä myös todennäköisesti ja vaimollehan ei käy juuta eikä jaata. Miksi ihmeessä taistella kiusausta vastaan kun siitä ei ole haittaa kenellekään? Kynnys tällaiseen toimintaan on hyvin pieni, ja houkutus (on muuten tapauskohtainen) taas on hyvin suuri.

Naiset eivät ole miehiä rehellisempiä. Asioilla vain on eri merkityssuhteet. Kuinka ilkeä voikaan nainen olla toidelle naiselle kaivaessaan tälle kuoppaa ja puhuessaan selän takana. Miehelle taas kaverin pulaan jättäminen ja selän takana puhuminen on ilmeisiä "paskan jätkän" merkkejä. Tämä on melko luonnollista ottaen huomioon että aikojen alussa oli tarpeen tehdä tiivistä yhteistyötä laumassa elannon hankkimiseksi.

Tarkoitukseni tässä viestissä on osoittaa, että pettäminen ei ole ongelma vaan rehellisyys ylipäätään. Jos puolisosi valehtelee sinulle jossain "pienemmissä" asioissa niin voit olla melko varma että pettäminen ei tule olemaan ongelma. Itsekuriin tuossa asiassa meinaan tarvitaan tietynlaista moraalia joka ylipäätään estää epärehellisyyden asiassa kuin asiassa.

Valitettava totuus on se, että suurin osa ihmisistä ei voi ylpeillä korkealla moraalilla. Kysy siis itseltäsi: Olenko minä oikeutettu vaatimaan sitä toiselta? Jos olet, niin ajattele asiaa niin kuin minä (en ole moraaliltani korkea, mutta haluaisin olla....): Jos saat puolisosi kiinni pettämisestä niin hyvä. Kyse ei ole siitä että hän olisi muuttunut valhtelijaksi, vaan on aina sitä ollut. Nyt vain sait sen selville ja voit lähteä korjaamaan sitä erehdystä jonka teit aloittaessasi seurustelun...

Jos taas hyväksyt epärehellisyyden osana inhimillisyyttä, niin hyväksy myös pettäminen. Se on inhimillistä....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu