ystäväni/kaverini on juuri kesälomalla, ja yleensä hän ei lähde mihinkään pidemmälle reissailemaan, vaan pysyy kotonurkissa lomansa ajan. pointti on se, että olen monet kerrat hänet kutsunut kylään, koska hänellä on lomaakin, mutta taitaa laiskuus vetää enemmän tai välinpitämättömyys. emme ole pitkiin aikoihin nähneet, vaan soittelemme toisillemme. hänen lapsensa ovat jo 15 ja 11 vuotiaita, joten heillä on omat juttunsa kavereitten kanssa, eli lapsetkaan eivät vaikuta, että jos äiti nyt kerran vuodessa vaikka kävisi kylässä. en ymmärrä, eli ilmeisesti en merkitse kaverilleni kovinkaan paljon, jos ei sitä muutamaa tuntia voisi uhrata kahvin ja rupattelun merkeissä. enää en aio sanoa mitään näkemisestä, vaan annan olla ihan rauhassa. ei viitsi sitten piinata.mutta, onko hän kaveri edes? kyllä kai kaverit sentään voi kerran vuodessa edes nähdä, ei niin kiire voi olla koskaan..ja asumme vielä samalla paikkakunnalla.
ystävä?
onko hän muka
2615
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ystävä, jo vuosikymmenien takaa.
Olemme nuoruudenystäviä ja aikoinaan olleet paljonkin tekemisissä. Nykyisin yhteydenpito on kuitenkin jäänyt tunnin - puolentoista kestäviin puhelinsoittoihin.
Olemme edelleenkin samalla aaltopituudella ja koska tunnemme toistemme asiat, juttua riittää aina.
Asumme n. 3,5 km etäisyyellä toisistamme.
Ystävälläni on suuri suku ja muitakin ystäviä, joten tapaamisaikaa minun kanssani ei enää tunnu riittävän. Tosin se on aikaisemminkin ollut kausiluontoista.
Sen olen kuitenkin vuosien mittaan kokenut, että kriisin sattuessa olen se, jonka pitää olla tukena ja turvana.
Hän on viimeksi, joskus viime vuonna käynyt meillä muutaman kerran miehensä kanssa, mutta meitä ei ole kutsuttu heille. Minä sitten vielä kuitenkin kutsuin hänet meille, mutta hänellä tuntuu aina olevan niin kiire ettei millään ehdi. Eläkkeellä olemme tietenkin molemmat.
Minusta tuntuu, että hän haluaa kyllä olla kanssani yhteydessä, mutta vain puhelimitse, niin yhteydenpito tulee helpommaksi.
Olen kyllästynyt tilanteeseen, enkä enää soita hänelle. Kun hän sitten soittaa, niin puhun kuten ennenkin pitkiä puheluita (meillä on kummallakin puhelin, jolla voimme samalla maksulla puhua niin paljon kuin haluamme).
En kutsu häntä meille kylään ja vaihdan puhenaihetta, jos hän muodon vuoksi sanoo, ettei olla pitkään aikaan tavattukaan.
Minulla on joskus ollut asiasta kauhean paha mieli, mutta olen päässyt siitä yli.
Olkoon sitten minun puolestani. Ystävä tai ei, olen pannut hänet omaan kategoriaansa ystävyyssuhteissani.
En enää mieti asiaa ja kiusaa itseäni. Tulen kyllä toimeen ilman häntäkin.
tuollainen kuvailemasi ystävä/kaveri. Minulla on neljä hyvää ystävää, joiden kanssa ystävyys on kestänyt jo vuosia. Näiden henkilöiden kanssa homma toimii, vaikka emme näkisi tai kuulisi toisistamme vuoteen, niin silti aina voimme jatkaa siitä mihin viimeksi jäimme.
Itse koen ongelmaksi niin sanotut uudet tuttavuudet eli kaverit esim. töistä, koulusta. Monilla on kauhea tarve ripustautua, koko ajan pitäisi nähdä ja tehdä asioita yhdessä. Soitella viikottain, joskus jopa ihan päivittäin. Jotkut näistä kavereista ovat vielä oikein "energiasyöppöjä" eli olen ihan poikki tavattuani heidät ja heidän ongelmansa.
Minulle se ei vaan sovi. Olen kai aina ollut vähän erakkomainen. Viihdyn töissä ja koulussa ihmisten parissa, mutta vapaa-ajallani tykkään olla useimmiten ihan vain itsekseni tai mieheni kanssa. Olen aina ollut samanlainen, myös sinkku aikana.
Ehkä näistä asioista tosiaan pitäisi puhua suoraan eikä vain keksiä tekosyitä ja ladella fraaseja tyyliin "ettei olla pitkään aikaan nähtykään".