en tiedä, olenko liian kriittinen kaveruuden suhteen. Parin kaverin kanssa on niin, että lähes koko tapaamisen ajan he puhelevat vain itsestään ja omasta elämästään sekä tekemisistään ummet lammet. Toisen kuulumisia ei juurikaan kysellä. Tekstiviestit ja puhelutkin sisältävät lähinnä infoa siitä, mitä he kulloinkin tekevät. Kysymystä "mitä sulle kuuluu?" tulee todella harvoin. Ihan mukavia tapauksia muuten, mutta ehkä turhan itsekeskeisiä.
Tilanne on tällä hetkelä se, että nämä kaverit eivät juurikaan tiedä mun tekemisistä mitään, sillä väkisin en asioita ala kertomaan. Ei se ole sen arvoista. Miten te olette tällaisessa tilanteessa toimineet? Kyseessä on kuitenkin ihan mukavista ihmisistä.
Tilanne on tällä hetkelä se, että nämä kaverit eivät juurikaan tiedä mun tekemisistä mitään, sillä väkisin en asioita ala kertomaan. Ei se ole sen arvoista. Miten te olette tällaisessa tilanteessa toimineet? Kyseessä on kuitenkin ihan mukavista ihmisistä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Taannoin tehtiin tutkimus, jonka mukaan opettajat kuuntelevat poikia luokassa enemmän kuin tyttöjä. Syynä oli se, että pojat ovat äänekkäämpiä.
Pointtini on että sinun pitää todellakin ITSE avata suusi jotta tulet kuulluksi. Ellet koskaan kerro mitään itsestäsi ei sinulta tule kukaan väkisin kuulumisia vaatimaan. Ei ystävyyssuhteet ole mitään ristikuulusteluja, eikä puheajalle ole sääntöjä.
Eräs ystäväni oli ehkä hieman kaltaisesi. Mitä kuuluu - kysymyksiin tuli aina vastaus: "ei mitään erikoista". Tyydyin tähän, sillä minusta olisi ollut äärimmäisen epähienoa lähteä tenttaamaan.
Tämä ystävyys kuihtuikin sitten pois, koska ystävyydestä tuli niin yksipuolinen. Viimeisinä aikoina en itsekään enää luottanut häneen, vaan kerroin vain valikoituja kuulumisia, sellaisia mitä kenelle tahansa tuttavalle voi kertoa.
ihmissuhteissa. Yksinpuheluksihan se muuten menee. Itse en jaksa kauaa pitää sellaisiin ihmisiin yhteyttä, jotka ovat niin täynnä omaa itseään, etteivät kysy mitä mulle kuuluu.
Kieltämättä yhteydenpito on jäänyt vähemmälle näiden kaverien kanssa. Jos omia kuulumisia tapaamisella oon kertonut, toinen alkaa suurinpiirtein pälyileen ympärilleen tai nyppimään kaksihaaraisia hiuksista. Tämä ärsyttää aika lailla. Siksi kaveuuden tasolle on jäänyt eikä ystävyydeksi kehittynyt. Muuten nämä tyypit ovat olleet mukavaa ja hauskaa seuraa. Mut siihen se on sitten jäänyt. Nyt on alkanut tympimään, sillä kaipaisi ystävyyssuhteista enemmän kuin bileseuraa tai shoppailuseuraa.