Avioeron harkinta-aika alkaa päättyä. Ahdistaa ja itkettää. Ero tulee, se on varmaa. Miten pääsen tästä yli? Oletteko kokeilleet eroseminaareja? Onko hyötyä? Tuntuu ettei elämä jatku, ei millään....
Sattuu
tämä elämä....................
172370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
mix on pakko pistää sama viesti kolme kertaa
et sä eroseminaarii tarvii
tarviit ATK kurssin
...elämä tuo uusia asioita vastaan, on vaan osattava ottaa ne vastaan...niin, näin yritän joka päivä itsekin ajatella.
Meillä lähti paperit tällä viikolla eteenpäin, tosin ekat lähti jo neljä vuotta sitten...
Neljä lasta ja yhteistä elämää 22 vuotta takana...nyt uudet kuviot, muutto 2 kk sisällä johonkin omaan, lähelle, että yhteys lapsiin pysyisi mahdollisimman luonnollisena ja läheisenä.
Toivon, etten omaa elämänkumppaniani ole vielä kohdannutkaan...
Kuulostat siltä ettet olisi halunnut erota (?)...en minäkään loppujen lopuksi, mutta jossain kohtaa ei vaan muita vaihtoehtoja enää ole olemassa.
koneeni ilmoitti koko ajan että internetyhteys katkaistu. Älkää olko noin julmia.
En olisi halunnutkaan. Minä rakastin ja edelleen jollain tasolla rakastan miestäni. Hän vain löysi uuden. Ehkä jonain päivänä tää tuska hellittää ja uskallan vielä luottaa miehiin...ehkä kun se "oikea" tielle sattuu
Minäkään en olisi halunnut erota miehestäni, mutta hän halusi elää muuta elämää, kokeilla jotain uutta (ja ihanaa). Parikymmentä yhteistä vuotta meilläkin oli, ylä- ja alamäkineen, mutta silti en olisi halunnut erota. Muutettuani lasten kanssa omaan uuteen kotiin, ex-mieheni "hankki" uuden naisen kuukaudessa! Ja sekös sattui! Sattuu vieläkin - kihloihinkin menivät tänä kesänä. Ja silti, jokin minussa ei tahdo päästää hänestä irti - onko se sitten sitä tuttua ja turvallisuutta, uuden kohtaamisen pelkoa vai mitä.
Itse en ole vielä valmis uuteen suhteeseen. Sillä jos nyt mies astuisi kuvioihin, en voisi olla hänelle kokonainen ja antaa hänelle kaikkea mitä pystyisin sitten, kun olen ensin läpikäynyt tämän eron kokonaan, jonka käsitteleminen tuntuu kestävän ja kestävän....
Mutta toivon todella, että jossakin nurkan takana minua odottaa uusi, ihana mies, joka olisi minulle kaikki kaikessa ja minä olisin hänelle kaikki kaikessa....
Nyt vain toivon, että saisin elämäni kuntoon. Erostani on kuitenkin jo kaksi vuotta.... koville se ottaa, mutta kyllä tästä selviän, sinä myös!
Minäkään en olisi halunnut erota mutta mies löysi uuden ja paremman jonka kanssa kipinät sinkoilevat. Minun kanssa elämä oli tylsää arkea eikä niitä kipinöitä kuulemma enää näkynyt. Miehen muutosta muutama kuukausi ja elämä kyllä jatkuu, kaikesta huolimatta. Lasten takia on noustava aamuisin ylös ja vietävä päivä iltaan.
Uuteen suhteeseen en ole minäkään valmis, mutta eräänlaisen laastarisuhteen kyllä haluaisin. Haluaisin kokea, että olen vielä nainen jota mies haluaa. Haluaisin kokea miehen läheisyyttä vaikka edes yhden yön verran. Mutta turhaan haaveilen, en minä mistään ketään edes löydäkään. Lapset pitävät minut visusti kotona eikä ole rahaa pyytää lapsenvahtia kovin usein. Mutta haave siitä oikeasta elää ja sekin auttaa jaksamaan.
työkaveristaan.Kaksi vuotta asunut jo naisen kanssa, muutta ei halua silti minusta erota. Itse rakastan miestän edelleen, en voi sille mitään.Kotona vaan pyörin lasten ehdoilla. Eipä taida "uusi"mullekkaan kohdalle tulla ja kotiovelta hakemaan. Päivä kerrallaan taaperran, välillä jopa nauran kuunnes taas masennus iskee. Toivoisin todella , että tämä tuska hellittäisi. Vuosia oli meillä takana runs. 25.Voimia sinulle ja kaikille muille saman kanssa kamppaileville.
Sitä kun mennään naimisiin elämään yhdessä.Mielessä on viimeisenä ero.Siis ero ei ole edes tullut mieleenkään.Sitte kun joudutkin yllättäen tälläisen tilanteen eteen ei yksinkertaisesti ole keinoja ja valmiuksia selvitä siitä.Siihen menee aikaa ja energiaa.
Mieheltä aika törkeää käytöstä,törkeää on myös pitää vaimoa ja kotia "varalla".Sitten ovat vielä nämä miehet jotka haluavat tuoda nuorikkonsa kotiinsa.Siinä vaiheessa kodin entiset asukkaat muuttuuvat "ongelmajätteiksi" eli millä heidät saa poistumaan "miehen" kodista?Sanoisin että kyllä miehillä on vaikeaa....
Meillä tuli ero tänä kesänä,puolen vuoden harkinta-ajan jälkeen mies vei lopullisen paperin käräjäoikeuteen.Vaikka itse alunperin halusin eroa,olisin ollut valmis vielä koettamaan.
Ex löysi 2 kk minun muuttamiseni jälkeen uuden naisen eikä halunnut enää yrittää kanssani.Se sattui,mutta varmasti on paras ratkaisu myös minun kannalta.Mies mielettömän mustasukkainen ja tuskin siitä ominaisuudestaan on päässyt.
Itsellä hirveä suru liiton loppumisesta.Kaipaan miestä rinnalleni,mutta en halua vielä sitoutua.Onnekseni löysin netin kautta ihanan miehen,jonka kanssa olemme henkisesti samalla aaltopituudella.Myös hän lähti omasta liitostaan eikä halua vielä sitoutua.Meillä on ihanaa seksiä aina silloin tällöin ja sen avulla jaksamme arkea.
Toivon sinulle voimia.Tuska hellittää,mutta tarvitset aikaa.Itsekin itken lähes päivittäin,niin hirveä ikävä aina iskee,että sen tuntee fyysisenä kipuna.
eron jälkeen. Koin sen tosi hyväksi.
Kiitos lohduttavista viesteistä.tiedän toki etten ole ainut tässä Suomen maassa joka on joutunut "luovuttamaan" aviomiehensä uudelle naikkoselle. Mutta on toisinkinpäin käynyt, tiedän sen. Mieheni uusi myös jätti miehensä, joten siinä rikottiin kaksi liittoa ja pantiin monen ihmisen elämä sekaisin. Sinä joka kävit eroseminaarin, millaista se oli? Istutaan ringissä ja kerrotaan jokainen oma tarina? Minäkin itken usein yön pitkinä tunteina, turhaan käsi hapuilee sänkyä vieressä.....turhaan etsii kainaloa johon käpertyä ja lohduttavia sanoja.....
Ehkä joskus tuska hellittää, pakko siihen on uskoa.
Munkin mies "löysi" uuden naisen ja ero tuli seitsemäntoista yhteisen vuoden jälkeen, samoin eroti tuo nainen omasta miehestään. Erosta on aikaa nyt toista vuotta mutta silti sattuu joka päivä. Lapset pitävät mut koossa; ne ja työ jonne on mentävä vaikka aamulla haluaisi vain jäädä nukkumaan. Et todellakaan ole yksin kipusi kanssa; meitä on monta miestä ja naista samassa tilanteessa. Ja kaikesta huolimatta mulla on yhä tunteita exää kohtaan. En olisi halunnut erota vaikka tiesinkin tuosta toisesta naisesta. Olen kuitenkin oppinut nauttimaan yksin olemisesta enkä oikein kaipaa parisuhdetta, silti kipu on ja pysyy. en enää osaa luottaa kehenkään kun ajattelen että jos Hän pystyi jättämään mut niin kuka tahansa voi tehdä saman koska vaan... :-(
Eroseminaarissa mm. kävimme läpi Bruce Fisherin kirjaa "Jälleenrakennus". Katso seuraavat linkit:
http://kiianmaa.com/Info/J%e4lleenrakennus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eroseminaari
http://www.yyl.fi/index.php?page=eisuju&sivu=fisherit
Itse koin myös hyvin tuskallisen avioeron masennuksineen kaikkineen... Menetin mieheni alkoholille. Eroseminaari kannatti käydä!!!
Luin itseasiassa tuon Fisherin kirjan ja se oli hyvä. Tein jopa niitä tehtäviä joita siellä oli.
Mullekkin on käynyt niin ettei uudet suhteet onnistu koska luottamus on mennyt miehiin. Jos jostain löytyisi joku joskus.......
Eroseminaarissa käyminen kannattaa. Vaikka vain sen vuoksi, että siellä on kohtalotovereita....onhan niitä täälläkin virtuaalissa, mutta oikein livenä kun tapaa ihmisiä, joilla samoja tuntemuksia niin se auttaa mielestäni enemmän.
Eroseminaarista saat vinkkejä elämääsi, jaksamista ja tietoa. Ero on tunteiden vuoristorataa....en koskaan sellaista kyytiä ole ennen saanutkaan. Vihaa, katkeruutta, surua, toivomista, uskoa tulevaan, epäuskoa...jne. Kaikkia mahdollisia tunteita, mitä ei edes olevaksi tiennyt. Näihin kaikkiin saa eroseminaarista eväitä, että miten niiden kanssa pärjää. Eroseminaarissa joutuu tosin aika koville itsensäkin kanssa, sillä kyllähän sitä peiliinkin tarvitsee katsoa. Eroseminaarissa oli vielä sellainen "mielenkiintoinen" seikka, että siellähän käy ns. jättäjät ja jätetyt...siinä sitä perspektiiviä sitten saakin elämäänsä kun kuulee eri ihmisten tarinoita eri kantilta.
Jossain naistenlehdessä oli kerran juttu eräästä julkkiksesta, jonka mies oli jättänyt usean avioliittovuoden jälkeen yllättäen, toisen naisen takia, ja hän totesi, että ruukku on särkynyt, mutta kyllähän särkyneellä ruukullakin on oikeus olla olemassa. Musta se oli aika hyvä vertauskuva, sillä kyllähän se ruukku siinä erossa särkyi. Mutta pikkuhiljaa liimaillen ruukkua kasaan, elämä voi jatkua (tosin armottoman hitaasti, mutta kuitenkin). Tosin eihän siitä samanlaista ruukkua enää tule, mutta ei ehkä ole tarpeenkaan.
Joten eroseminaaria suosittelen ja voimia toivottelen meille kaikille eron jälkeisen elämään .
Täällä tuppukylässä asuessa ei eroseminaareja ym. ole lähimaillakaan. Muutaman sadankilometrin päästä saattaisi jotain löytyä mutta sinnekin pääseminen tuntuu joskus niin vaivalloiselta. Kijastosta löytyy onneksi kirjoja ja netistä sivuja sekä kohtalotovereita. Onneksi löysin täältä myös livekohtalotoverin johon uskalsin ottaa reilusti yhteyttä. Näiden avulla korjailen tätä särkynyttä ruukkua ja yritän selvitä elämässäni eteenpäin.
Kyllä varmaan elämä vielä korjaantuu. Tämä viikko on ollut parempi. Mielialat vaihtelee, suru ja viha tuttuja tunteita. Eroseminaariin aion mennä vielä. Luulen saavani sieltä lohtua ja tukea ja apua, kohtalontovereita...
Ruukku kyllä pala palalta mullakin kootaan. Ehkä säröjä ja lohkeamia jää, mutta vielä siihen voi joku päivä kukan istuttaa....;)