olen naimisissa useita vuosia . lapsia ei ole suotu. olemme olleet yhdessä kaksitoista vuotta. nyt mies teki tempun: alkoi juomaan kunnolla ollessani pari päivää pois kotoa sukulaisissani.
ei ollut köyhä eikä kipeä, kun taksilla suhattiin jopa useiden satojen kilometrien matkoja. myönsi taksin nielleen melkein 800€. lisäksi juomiset yms päälle.
sitten kertoili olleensa tapaamassa lapsiaan taksilla. eipä ole mulle kertonut lapsistaan, mutta sen tiedän, ettei ainakaan maksa niistä mitään. mistä saan selville onko hänellä todellisuudessa lapsia? selvin päin väitti kaiken olleen vitsiä eikä siitä puhuta sen enempää.
uskoni meidän liittoon mureni kerralla. olen aina sanonut että jos toinen nainen tuntuu paremmalta, kertoo mulle, niin väistyn suosiolla pois edestä. mieheni on vakuuttanut ettei toista naista ole, mutta miten uskoa?
olen ollut jo kohta kuukauden ihan alamaissa ja suunnittelen eron ottoa ja oman asunnon hankkimista. äskenkin katsoin asuntoa Etuovi.comista. olenko liian herkkänahkainen vai miten te miettisitte asiaa? miten saisin miehen
kertomaan totuuden?
ennen vastaavissa tilanteissa on soitellut ex-naisilleenkin ja jopa näiden vanhemmille. itselläni on olo, että olen siivooja, pyykkäri, kokki ja panopuu enkä muuta.
ei ollut köyhä eikä kipeä, kun taksilla suhattiin jopa useiden satojen kilometrien matkoja. myönsi taksin nielleen melkein 800€. lisäksi juomiset yms päälle.
sitten kertoili olleensa tapaamassa lapsiaan taksilla. eipä ole mulle kertonut lapsistaan, mutta sen tiedän, ettei ainakaan maksa niistä mitään. mistä saan selville onko hänellä todellisuudessa lapsia? selvin päin väitti kaiken olleen vitsiä eikä siitä puhuta sen enempää.
uskoni meidän liittoon mureni kerralla. olen aina sanonut että jos toinen nainen tuntuu paremmalta, kertoo mulle, niin väistyn suosiolla pois edestä. mieheni on vakuuttanut ettei toista naista ole, mutta miten uskoa?
olen ollut jo kohta kuukauden ihan alamaissa ja suunnittelen eron ottoa ja oman asunnon hankkimista. äskenkin katsoin asuntoa Etuovi.comista. olenko liian herkkänahkainen vai miten te miettisitte asiaa? miten saisin miehen
kertomaan totuuden?
ennen vastaavissa tilanteissa on soitellut ex-naisilleenkin ja jopa näiden vanhemmille. itselläni on olo, että olen siivooja, pyykkäri, kokki ja panopuu enkä muuta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
"ennen vastaavissa tilanteissa on soitellut ex-naisilleenkin ja jopa näiden vanhemmille."
Kun olet ollut kaksi päivää poissa? Minkälaisen latvakakkosen kanssa oikein elät?
En enää jaksa yllättyä siitä, miten onnettomissa parisuhteissa ihmiset kituuttavat.
että tämä on yksittäistapasu ja miehellä ollut vaan vähä "hauskaa" kerranki ja stressin saanut heltiämään. Senhän voi jo antaa anteeksi. Mutta sitten aloit puhumaan "vastaavista atapuksista"!! Nyt ajattelen että kyllä se teidän yhteinen aika taitaa olla ohi. Jaa, niistä lapsista...en tiedä...ainakin virkatosituksesta pitäs näkyä...tieten. Jos äiti on ilmoittanut lapsen/sten isän tuntemattomaksi niin ei kai näy mistään.
No tässä nyt niin puhdasverinen avioeron paikka kuin ikinä.
Lapsia et saa mistään selville kovin helposti. Ja jos lapset eivät ole ns. tunnustettuja eikä mies siis ole ollut myöskään aviossa lasten äidin kanssa, tietoa ei heru.
Salapoliisi eli yksityisetsivä - niitä on oikeasti Suomessakin - saa asian selville. Mutta on kallis eikä mies taida olla hinnan arvoinen.
Miehen yllätysilmoitus jää näinollen todistamatta puoleen tai toiseen.
Muistathan, että miehen kuollessa KAIKKI rintaperilliset kaivetaan esille ja kiva tieto huomata, että yhtäkkiä perijöitä yhteiselle omaisuudelle on useita vieraita. Näitä tapauksia on ollut.
Siis onko vai onko tässä todella joku läpikuivien idioottifemakkojen pikku jengi oikein ryhmässä pohtimassa elämän syntyjä syviä?
Kyllä se on kuulkaa niin, että Mies tulee ja menee ja Mies päättää itse tulemisistaan ja menemisistään. Jos ei käy, niin sitten ei.
Toi nimimerkki kyllä viittaakin suoraan siihen aikanaan pyörineeseen sarjaan "Mennään Bussilla", jossa toinen lapseton Olive oli samalla lailla aina onneton kaikista asiosta, jotka ei mahtuneet papiljottien ja hiusverkon väliin.
Kun lukee tätä tilitystä, niin ei ole ihme että on päättänyt kaveri vähän irroittaa.
Eli todellakin Ryhdistäydy ja ala elää...
olen vaan sekaisin kaikesta miettimisestä ja itkemisestä, siitä sekaisuuteni ja anteeksi se. nimimerkkini tulee onnettomasta olotilasta sekä mieheni ja minun keskinäisestä hullutteluista, ei mistään tv-sarjoista.
onhan meillä ollut hyviäkin jaksoja, mutta nämä ryyppyreissut pilaavat aina ne. miehelleni ei alkoholi sovi, ja sen takia itse en ota koskaan. lopputulos on sama, otan taikka en, silti ovat puhelimet soineet ja taksilla ajeltu.
olen vaan niin tympääntynyt alkoholiin, etten enää ota pisaraakaan.
sadat kerrat olen anteeksi antanut, mutta olen sanonut, että joka kerran kuilu välillämme kasvaa ja jonain päivänä kuilu on niin iso railo, ettei takaisinpaluuta ole. nyt tuntuu olevan se hetki.
mietin myös tuota lapsijuttua. ajattelinkin juuri sitä, että mieheni mahdollisen kuoleman takia esiin tulisi ns. lehtolapsia.
jos minä kuolen ennemmin ja mieheni perii minut, silloin nämä lapset saavat sitä kautta osani joskus. meillä kun on kaksi kummilasta, haluaisin osani heille kuolemani jälkeen, jos en koskaan omia lapsia saa. siksi mietin eroa koko ajan.
ja jos mieheni pitää saada rauhassa mennä ja tulla niin kuin joku kirjoitti, silloin hän ei ole valmis avioliittoon vaan saa rauhassa elää sellaista elämäänsä poikamiehenä.
mulle oli selvää, että jos menen naimisiin, luovun sinkkutyylin elämästäni ja olen uskollinen kuolemaani asti. kavereiden kanssa saa ja pitääkin joskus käydä ulkona, mutta mitä siellä tehdään, sen pitää olla selvyys molemmille osapuolille.
sääli vaan ettei se toiselle osapuolelle ole itsestään selvyys eikä hän ole keskusteluistamme huolimatta ottanut onkeensa.
mutta nyt on mulla vuokra-asuntohakemus vetämässä, muutan pois ja katson elämää jonkin aikaa yksin ja rauhassa. nyt vaan odottelen soittoa vuokraajilta.
Kuulostaa hyvältä, että otat etäisyyttä mieheesi. Annat hänenkin hurvitella kunnolla, jos se nyt sitten on sitä mitä hän haluaa elämältään.
Kirjoituksistasi sain sen kuvan, että alkoholi on paha ongelma miehellesi. Liian paha. Sinä olet katsonut ongelmaa vuosia liian läheltä, et näe sitä oikeissa mittasuhteissa. Uskoisin, että omassa rauhassasi näet miehesi käytöksen tuhollisuuden selvemmin. En usko, että tulet palaamaan hänen luokseen.
Miehesi on luultavasti myös isä, ja millainen isä! Ajattele asiaa lasten näkökulmasta. Isä ei ole kertonut edes puolisolleen heidän olemassaolostaan ja ilmestyy paikalle aina kun on känniputki päällä! Et varmastikaan tarvitse tätä miestä lähellesi.
taidat olla oikeassa. ehkäpä olen alitajuisesti tiennyt sen, mutta nyt kun kirjoitin tänne ja näen muiden vastauksia, tajuan ehkä peremmin koko kuvan.
koville muutto ottaa, sen myönnän. mutta toisaalta ajattelen jo uutta asuntoanikin (vaikkei sellaisesta ole vielä tietoakaan), ja selasin kaikki Anttilat, Ellokset, Hobby Hallit jne läpi ja kuvittelen millaiset verhot, matot, huonekalut yms hommaisin asuntoni. hiukan piristyin, kun ajattelen ja haaveilen valoisasta, tilavasta ja naisellisesta kaksiosta. eikä tarvitse työpäivän jälkeen katsella kännistä miestä!
samalla kuitenkin jännitän ja hermoilen miten pärjään autoni kanssa (mistä apua renkaan vaihtoon ja korjauksiin), huonekalujen kokoamisiin, tv:n virityksiin yms yms. vaikka onhan noita ystävättärien miehiä apuna ja muistaakseni täälläpäin on jonkinlainen aviomiespalvelukin tällaisia tilanteita varten.
rahallista puolta en pelkää, olenhan aina ollut töissä ja saanut säästöönkin kivan summan, ja eron tullessa saan puolet kerrostaloneliöstämme. osaan myös elää säästeliäästi, sillä eihän yksinäinen ihminen paljoa edes kuluta. sen puoleen uskallan hiukan vapaammin hengittää.
jotenkin tuntuu kuin nyt olisin itse saanut solmun auki ja näen jo valoakin, enkä enää sure yhtä paljon kuin vielä muutama päivä sitten. ehkäpä elämä hymyilee minullekin pikkuhiljaa :)
Avioliitto karilla, useita yrityksiä erota, mutta sitten lopulta mies suostui, tapahtui hetkessä. Mieheni pyysi, että sitten ei palata yhteen, sillä ehdoin saat eron. Pyysin häntä kertomaan rehellisesti, jos on toinen, kielsi ehdottomasti. (Avioliittoa oli käsketty jatkaa yksinäisten onnettomien miesten vuoksi.) Kun hän oli muuttanut asuuntonsa, lapset kävivät pian hänen luonaan, kertoivat, että isä oli toisen naisen kanssa, kuin olisivat tunteneet jo pitkään. En haikaillut hänen peräänsä, mutta, kun hän ei taloudellisesti kantanut lasten tarvitsemaa vastuuta, vaan joudumme ahtaalle ja hän nauttii elämästä! Mukavuuden halu ihmetyttää.