Kysymys

Onko kukaan teistä seurustellut "sen ihka ensimmäisen" seurustelu kumppanin kanssa enemmän kuin 3 vuotta tai jopa mennyt naimisiin hänen kanssaan?
4451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen seurustellut ihkaensimmäisen seurustelukumppanin kanssa yli 3 vuotta ja mennyt naimisiin. Yhteistä taivalta kertyi ennen naimisiin menoa noin 3,5 v. Sitten tulikin jo lopullinen ero voimaan, kun olimme olleet vähän yli 5 vuotta naimisissa.

Äänestä

Ensimmäinen seurustelusuhde kesti miltei 7 vuotta, joista 4 vuotta kihloissa. Kasvoin suhteesta ulos.. Pari viimeistä vuotta olin hyvinkin onneton ja yksinäinen, mutta ei siitä sen enempää. Mutta siis yli 3 vuoden kokemus löytyy!

Äänestä

Kyllä olen ja olen edelleen 8 vuotta yhdessä. Hyvin nuorena aloitettiin seurusteleminen. Elettiin kaukosuuhteessa ja pari vuoden päästä muutettiin yhteen samalle paikkakunnalle. 7 vuoden jälkeen kihlauduttiin. Ja nyt pikku hiljaa häitä aloitellaan suunnittelemaan..

Suhteelle pitää antaa aikaa ja rauhaa, ei hätiköidä.. Selvittää toistensa ajatukset ja tulevaisuuden suunnitelman rauhassa. Ensimmäisen suhteen alkumetreillä ollaan monasti niin nuoria että omat arvot ja elämän käsitykset muuttuvat vuosien varrella.. Suhteessa pitää pystyä keskustelemaan. Eikä tosiaan kiirehtiä..

Äänestä
  • Kiitos vastauksistanne, toivottavasti olen yhtä onnekas kuin sinä sen "ensimmäisen" kanssa :)..ja onnea häihin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TzR kirjoitti:

Onko kukaan teistä seurustellut "sen ihka ensimmäisen" seurustelu kumppanin kanssa enemmän kuin 3 vuotta tai jopa mennyt naimisiin hänen kanssaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu