Minulla oli 2 vuotta kestänyt suhde toiseen mieheen. Molemmilla perhe ja lapsia. Suhde jatkui kunnes jäätiin kiinni.
Tapauksesta on jo 7 vuotta, mutta vieläkin hävettää ja suututtaa oma tyhmyys ja ajattelemattomuus. Molemmat perheet kärsivät todella kamalasti, minä myös ansaitusti. Ainut lohtu on se ettei saatu perheitä rikottua lopullisesti.
Pienessä kaupungissa myös muiden ihmisten reaktiot vetivät välillä hartiat aika kumaraan.
Haluaisin vain sanoa kaikille. Älkää sotkeko elämäänne ja toisten elämää hetken mieli-johteesta, ei ole sen arvoista. Jos voisin ottaisin tuon asian tunnoltani pois.
Tapauksesta on jo 7 vuotta, mutta vieläkin hävettää ja suututtaa oma tyhmyys ja ajattelemattomuus. Molemmat perheet kärsivät todella kamalasti, minä myös ansaitusti. Ainut lohtu on se ettei saatu perheitä rikottua lopullisesti.
Pienessä kaupungissa myös muiden ihmisten reaktiot vetivät välillä hartiat aika kumaraan.
Haluaisin vain sanoa kaikille. Älkää sotkeko elämäänne ja toisten elämää hetken mieli-johteesta, ei ole sen arvoista. Jos voisin ottaisin tuon asian tunnoltani pois.
Vastaukset 12
Vanhimmat
petin itekkin miestäni toisen kanssa viime kesänä ja jäin kiinni,mutta mies ei tiedä,että makasin tän tyypin kanssa.ja täytyy suoraan sanoo,ettei kaduta yhtään tehty mikä tehty ja sillä selvä...
kun kuumat tunteet on kuluneet pois.
ja jäit kii, mutta miehes ei tiä et seksiä oli?
Eli siis miten petit (siis mistä jäit kii miehelles)? Ja miks ei kaduta yhtää, oliko niin hyvä vai onko suhteen loppu näkyvissä?
kiinni siitä,kun laitoin tälle tyypille viestejä ja se mulle ukko meni selaan mun kännykkää ja soitti sit tälle äijälle ja teki selväks mikä on homman nimi se loppu siihen...
kai selvis, siis olit jonku kans sillai ja sit tekstailit sille aina joskus ja ukkos tutki kännys ja löysi ne viestit ja jäit kii vaan niistä viesteistä (eli ei ollu mitää seksiviestejä) ja ukkos ei vieläkää tiä koko juttuu ja et meinaa sille edes kertoo sitä.
Joo, heh heh heh, mitäs se mulle oikeestaan kuuluu mitää, ihan vertailun vuoksi. Mä olin tuntenu sen naisen jo vuosia kauemmin ku sen äijä, mut sit se oli mun luona ja niin.., sit tekstailtiin alus vähemmän ja lopus meni yli 30 viestii päiväs (on ne muuten kalliita), ei jääny kii siitä viestittelystä (kai) mut kerto kyl aina et mun luona oli, sit ne eros ja me alettiin. Sit vasta tunnusti äijälleen ainaki osan totuutta.
Voi voi sentään, kun pettäjää hävettää. On syytäkin. Petit
miestäsi vuosikausia. Se osoittaa, ettet kunnioittanut
omaa puolisoasi.
Pettäjä, pettäjä, pettäjä. Hyi.
Jäin miettimään olisiko eronne ollut sittenkin parempi ratkaisu. Ihan käsittämätöntä tuollainen vuosikausien häpeäminen.
ihmettelen "hetken mielijohdetta", joka kestää 2v...
sekin on aika hassu. Mutta niin kauan (korkeintaan) kestää rakastumisen tunne, jota voi verrata mielenhäiriöön. Ihminen ei ole oma itsensä. Siksi en ymmärrä miksi tällaista mielenhäiriötä pitäisi vuosikausia katua. Sehän on sama kuin katuisi vuoden pari kuukautta kestänyttä influenssaansa.. :).
Keksit koko jutun. tarinassa on aivan liikaa aukkoja et siel on taas joku provo liikkeellä
Ja mullaku menee nää kaikki läpi ku vettä vaan, prkle.
Omalla kohdalla pettäminen opetti arvostamaan omaa arkista elämää ja niitä ihmisiä jotka rinnalla kulkevat, niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä.... Pettäminen on kuin huumetta, johon jää koukkuun ja todellisuus hämärtyy. Onneksi itse ymmärsin lopettaa ajoissa ja laittaa elämän arvot tärkeysjärjestykseen...siihen tarvittiin paljon nöyrtymistä ja itsetutkiskelua, piti etsiä itsestä ne syyt jotka olivat johtaneet pettämiseen ja antaa itselleen anteeksi...ja kasvaa naisena.