Eilinen: Minä olin vapaapäivän kotona, mies töissä 8-16. Samantien kotiin tullessaan mies menee tietokoneelle pelaamaan ja surffailemaan. Toivon, että jospa ei olisi montaa tuntia, jäisi vähän yhteistä aikaakin. Mies aina valittaa kun huomautan koneella olemisesta, joten päätän samantien olla sanomatta sanaakaan, muuten menee tappeluksi. Luen ajan kuluksi lehteä ja sen jälkeen menen tirsoille. klo. 19 aikaan herään, mies on edelleen koneella. Nousen ylös, ruokin kissat. Mies ei puhu sanaakaan, ei ole puhunut viimeiseen kolmeen tuntiin. Minä sitkeästi pidän turpani tukossa. Huomaan siivousvuorolistan; minulla olisi lattioiden siivous, miehelläni tiskaus ja kissojen ruokapaikan puhdistus. Minä alan tiskaamaan, jonka jälkeen imuroin asunnon, pyyhin pöydät, siivoan kissojen paikan, sekä laitan pyykit valmiiksi koneeseen aamua varten. Mies ei kiinnitä huomiota, ei sano sanaakaan. Värkkäilen taas omiani vähän aikaa. Kello alkaa lähestymään 21. Luon jo vähän tuimia katseita mieheeni, mutta hän ei katsokaan minuun päin, pelaa vain. Vaihdan yöpaidan ylleni ja menen sänkyyn nukkumaan. Mies tulee 21.30 perässä ja yrittää tehdä aloitetta seksiin. Minä sanon suoraan, että "älä koske, nyt ei huvita". Mies tykkää huonoa siitä. Sanon suoraan mitä mieltä olen hänen koneellaolostaan. Ei siinä mitään jos olisi muutaman tunnin, mutta kun pitää olla koko ajan. Mies pyytää anteeksi. Ai niin, niin muuten pyytelee samaa asiaa anteeksi useita kertoja viikossa. Ja muina päivinä joudun itse patistamaan hänet pois koneelta. Sitten on herra pahalla päällä kun minä "nalkutan, ärsytän ja vittuilen" koko ajan.
Tänä aamuna; Herään klo. 7 mieheni kellon herätykseen. Itsellä on onneksi vielä toinen vapaapäivä. Mies käy keittämässä kahvit, tulee takaisin sänkyyn. Muutaman minuutin päästä kello herättää taas. Tällä kertaa minä nousen ylös ja menen keittiöön odottamaan aamukahvien valmistumista. Kello on vartin yli. Huhuilen miestäni, kuuluu vastaukseksi äkäinen "joo joo!". Käyn katsomassa miehen herätyskelloa, otan herätyksen pois päältä ja sanon miehelleni moneen kertaan, että nousta nyt ylös. Herätyskello ei hänelle monesti auta mitään, parin viikon sisällä on nukkunut monet kerrat pommiin. Ajattelin, että minä herätän, jos saisin paremmin ylös. Kello on 07.40, menen takaisin herättämään mieheni, kerron, mitä kello on ja käsken nousemaan, että kerkeää töihin. Mieheni vastaus; "ei ole kello herättäny, en nouse", vastaan; "no ei ole ei, kun otin sen pois, aattelin jos saisin sut paremmin ylös ku oot niin monesti myöhästyny, ku aina vaan painat torkkua". Mies vastaa; "aha, en nouse ku ei oo kello herättäny", "Mutta kello on jo kohta varttia vaille, sä myöhästyt", "ihan vitun sama, mua väsyttää, eikä kello oo herättäny, kello on vasta seittemän, mä nimittäin laitoin kellon soimaan, eikä se ole soinu. Mulla on siis tunti vielä töiden alkuun" (kääntää kylkeä, vetää peiton päälleen). Vastaan"Älä jaksa olla tuollane vaan nouse nyt oikiasti ylös, siellä on kahvitkin".
Sitten suutun, ja korotan ääntäni. Mieheni vain haistattaa minulle. Käännän sängyssä mieheni selälleen, menen istumaan hänen päällensä ja sanon, että "nyt h*lvetti nouset ja lähdet töihin!", mies keskeyttää minut, painan käden hänen suulleen, toistan saman. Mies ottaa ranteistani kiinni ja puristaa, heilauttaa minut pois päältään, suoraan seinää vasten. Samalla jalkani heilautuksen voimasta osuu miestä silmäkulmaan. Mies ärähtää, nyrkit ojossa katsoo minua ja sen jälkeen pätkäisee nyrkillä seinään ja lähtee keittiöön. Kohta alkaa miehen räkytys. Minä kuulemma tahallaan lyön ja potkin häntä, yritin sanoa, että vahingossa kun hän huitaisi minut seinään, pyysin anteeksi. Ei auta. Mies on taas raivon vallassa. Alan ottamaan tupakkivehkeet, että lähden tupakalle rauhoittumaan. Mies nappaa ne ennen kuin ehdin itse ottamaan ne. repii rizlapaketin ja nauraak, että etpä pääse tupakille. Sanoin vain, että oliko tuokin pakko tehdä. Lähdin sänkyyn, mies tulee vittuilemaan, että miltä nyt tuntuu olla päivä ilman tupakkia, itse käy ostamassa tupakkia, mutta ei aio tulla ruokatunnille etten vain saisi polttaa. Minä purskahdan sängyssä itkuun ja sanon, että "mene jo ja anna minun olla rauhassa". Mies tokaisee vastaukseksi, että "Mitä, vituttaako? Minä taijan iltapäivällä lähtä vanhempieni luokse ja oon siellä yötä, et sais edes tupakkaa kun ei sulla ole rahaa ostaa". Sitten mies lähtee ja minä jään itkemään.
Onko normaali parisuhde? Myönnetään, ihania htkiäkin on, mutta niin on myös huonoja. Ahdistaa niin pirusti. Ja tulevaisuus pelottaa. Yhdessä on oltu kolme vuotta.
Mies menee aina koneelle työpäivän jälkeen. Jos olen vain hiljaa, istuu mies siinä koneella sen 5-6 tuntia, tässä välissä emme montaa sanaa vaihda. Ja jos mainitsen muutaman tunnin jälkeen, on herra pahalla päällä ja minä aina valitan. Tai sitten haistattaa minulle ja on tahallaan koneella yömyöhään.
Siivouslista. Olemme molemmat melko sotkuisia ihmisiä, joten olemme ottaneet käyttöön siivouslistan. Kummallakin on saman verran hommia, eivät vie paljoa aikaa. Mies ei tee mitään, ellen mainitse hänelle. En jaksa itse huolehtia kaikesta. Myös minulla on työ (vanhusten parissa vielä, joten siinä työssä on muutenkin välissä pinna kireällä).
koulunkäynti. Mieheni on kolmen vuoden aikana jättänyt kolme koulua kesken. Minä yritin parhaani mukaan häntä auttaa, juttelin jopa rehtorin (joka on minun entinen rehtorini ja tuttu muutenkin). Ei auttanut. Lupauksia lupausten jälkeen, mikään ei ikinä muuttunut. Yllätin kotoa istumasta vaikka piti olla koulussa. Tammikuussa sanoin, että jos meinaat koulun lopettaa, niin lopeta, mutta töitä on löydettävä. Mies itkun kanssa vannoi, että hän alkaa heti etsimään. Eipä etsinyt, sossun luukulla hyppäsi minkä kerkesi. Helmikuussa oli eka aika työkkäriin, etsivät harjoittelupaikkaa. Eipä mieheni muistanut mennä. Työnhaku katkesi kahteen kertaan kevään aikana kun mieheni ei MUISTANUT mennä sinne. Toukokuun lopulla sai harjoittelupaikan. Kesän aikana on varmaan 10 kertaa myöhästynyt, välillä kymmenen minuuttia, välillä kaksi tuntia.
Koulu hänellä alkaa parin viikon päästä. Tällä kertaa datanomi-linjall. Pelottaa, jos taas käy samalla tavalla kuin aikaisemmin. Olen sanonut, että jos nyt koulunkäynnistä ei tule mitään, niin hän muuttaa takaisin vanhempiensa luokse ja me alamme olemaan yhdessä kunnolla vasta kun hänellä on ammatti ja työpaikka. Sanoi ymmärtäneensä asian. Mutta enpä tiedä, luulee vain etten uskalla pistää välejä poikki. Mutta pakkohan se on, en jaksa enää kuluttaa itseäni tällä elämällä. Sitä ei kukaan voi uskoa kuinka tämä on minua kuluttanut henkisesti.
En tiedä miksi tämän tänne kirjoitin, ehkä purkaakseni pahaa oloani. Tämä kaikki väsyttää minut niin täysin.
Kertoilkaa mielipiteitä ja ajatuksia. Vaikka siitä, kuuluuko parisuhteen olla tällainen.
Tänä aamuna; Herään klo. 7 mieheni kellon herätykseen. Itsellä on onneksi vielä toinen vapaapäivä. Mies käy keittämässä kahvit, tulee takaisin sänkyyn. Muutaman minuutin päästä kello herättää taas. Tällä kertaa minä nousen ylös ja menen keittiöön odottamaan aamukahvien valmistumista. Kello on vartin yli. Huhuilen miestäni, kuuluu vastaukseksi äkäinen "joo joo!". Käyn katsomassa miehen herätyskelloa, otan herätyksen pois päältä ja sanon miehelleni moneen kertaan, että nousta nyt ylös. Herätyskello ei hänelle monesti auta mitään, parin viikon sisällä on nukkunut monet kerrat pommiin. Ajattelin, että minä herätän, jos saisin paremmin ylös. Kello on 07.40, menen takaisin herättämään mieheni, kerron, mitä kello on ja käsken nousemaan, että kerkeää töihin. Mieheni vastaus; "ei ole kello herättäny, en nouse", vastaan; "no ei ole ei, kun otin sen pois, aattelin jos saisin sut paremmin ylös ku oot niin monesti myöhästyny, ku aina vaan painat torkkua". Mies vastaa; "aha, en nouse ku ei oo kello herättäny", "Mutta kello on jo kohta varttia vaille, sä myöhästyt", "ihan vitun sama, mua väsyttää, eikä kello oo herättäny, kello on vasta seittemän, mä nimittäin laitoin kellon soimaan, eikä se ole soinu. Mulla on siis tunti vielä töiden alkuun" (kääntää kylkeä, vetää peiton päälleen). Vastaan"Älä jaksa olla tuollane vaan nouse nyt oikiasti ylös, siellä on kahvitkin".
Sitten suutun, ja korotan ääntäni. Mieheni vain haistattaa minulle. Käännän sängyssä mieheni selälleen, menen istumaan hänen päällensä ja sanon, että "nyt h*lvetti nouset ja lähdet töihin!", mies keskeyttää minut, painan käden hänen suulleen, toistan saman. Mies ottaa ranteistani kiinni ja puristaa, heilauttaa minut pois päältään, suoraan seinää vasten. Samalla jalkani heilautuksen voimasta osuu miestä silmäkulmaan. Mies ärähtää, nyrkit ojossa katsoo minua ja sen jälkeen pätkäisee nyrkillä seinään ja lähtee keittiöön. Kohta alkaa miehen räkytys. Minä kuulemma tahallaan lyön ja potkin häntä, yritin sanoa, että vahingossa kun hän huitaisi minut seinään, pyysin anteeksi. Ei auta. Mies on taas raivon vallassa. Alan ottamaan tupakkivehkeet, että lähden tupakalle rauhoittumaan. Mies nappaa ne ennen kuin ehdin itse ottamaan ne. repii rizlapaketin ja nauraak, että etpä pääse tupakille. Sanoin vain, että oliko tuokin pakko tehdä. Lähdin sänkyyn, mies tulee vittuilemaan, että miltä nyt tuntuu olla päivä ilman tupakkia, itse käy ostamassa tupakkia, mutta ei aio tulla ruokatunnille etten vain saisi polttaa. Minä purskahdan sängyssä itkuun ja sanon, että "mene jo ja anna minun olla rauhassa". Mies tokaisee vastaukseksi, että "Mitä, vituttaako? Minä taijan iltapäivällä lähtä vanhempieni luokse ja oon siellä yötä, et sais edes tupakkaa kun ei sulla ole rahaa ostaa". Sitten mies lähtee ja minä jään itkemään.
Onko normaali parisuhde? Myönnetään, ihania htkiäkin on, mutta niin on myös huonoja. Ahdistaa niin pirusti. Ja tulevaisuus pelottaa. Yhdessä on oltu kolme vuotta.
Mies menee aina koneelle työpäivän jälkeen. Jos olen vain hiljaa, istuu mies siinä koneella sen 5-6 tuntia, tässä välissä emme montaa sanaa vaihda. Ja jos mainitsen muutaman tunnin jälkeen, on herra pahalla päällä ja minä aina valitan. Tai sitten haistattaa minulle ja on tahallaan koneella yömyöhään.
Siivouslista. Olemme molemmat melko sotkuisia ihmisiä, joten olemme ottaneet käyttöön siivouslistan. Kummallakin on saman verran hommia, eivät vie paljoa aikaa. Mies ei tee mitään, ellen mainitse hänelle. En jaksa itse huolehtia kaikesta. Myös minulla on työ (vanhusten parissa vielä, joten siinä työssä on muutenkin välissä pinna kireällä).
koulunkäynti. Mieheni on kolmen vuoden aikana jättänyt kolme koulua kesken. Minä yritin parhaani mukaan häntä auttaa, juttelin jopa rehtorin (joka on minun entinen rehtorini ja tuttu muutenkin). Ei auttanut. Lupauksia lupausten jälkeen, mikään ei ikinä muuttunut. Yllätin kotoa istumasta vaikka piti olla koulussa. Tammikuussa sanoin, että jos meinaat koulun lopettaa, niin lopeta, mutta töitä on löydettävä. Mies itkun kanssa vannoi, että hän alkaa heti etsimään. Eipä etsinyt, sossun luukulla hyppäsi minkä kerkesi. Helmikuussa oli eka aika työkkäriin, etsivät harjoittelupaikkaa. Eipä mieheni muistanut mennä. Työnhaku katkesi kahteen kertaan kevään aikana kun mieheni ei MUISTANUT mennä sinne. Toukokuun lopulla sai harjoittelupaikan. Kesän aikana on varmaan 10 kertaa myöhästynyt, välillä kymmenen minuuttia, välillä kaksi tuntia.
Koulu hänellä alkaa parin viikon päästä. Tällä kertaa datanomi-linjall. Pelottaa, jos taas käy samalla tavalla kuin aikaisemmin. Olen sanonut, että jos nyt koulunkäynnistä ei tule mitään, niin hän muuttaa takaisin vanhempiensa luokse ja me alamme olemaan yhdessä kunnolla vasta kun hänellä on ammatti ja työpaikka. Sanoi ymmärtäneensä asian. Mutta enpä tiedä, luulee vain etten uskalla pistää välejä poikki. Mutta pakkohan se on, en jaksa enää kuluttaa itseäni tällä elämällä. Sitä ei kukaan voi uskoa kuinka tämä on minua kuluttanut henkisesti.
En tiedä miksi tämän tänne kirjoitin, ehkä purkaakseni pahaa oloani. Tämä kaikki väsyttää minut niin täysin.
Kertoilkaa mielipiteitä ja ajatuksia. Vaikka siitä, kuuluuko parisuhteen olla tällainen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
eikä sun kuulu olla miehesi äiti.Anteeks nyt,mut siltä tuo kuulostaa.
Aika omituista tuo käytös on kun ei herätä meinata ja koulut jää kesken. Jatkuvaa myöhästelijää ei moni työnantaja katso hyvällä että siinä on tulevaisuus vaakalaudalla. Tietokone on ilmeisesti harrastus/riippuvuus ja hankalaa jos se ei ole itsellesi sama.
Mieti vain haluatko että loppuelämäsi on tuollaista. Että kuinka kaukana on se todennäköisyys että mies jää työttömäksi kotiin tietokoneelle ja sinä saat sekä tehdä työt että kotityöt ja sen lisäksi kuunnella tuollaista kiukuttelua.
Kannattaa laittaa herätyskello niin kauas sängystä että sen hiljentämiseksi joutuu tekemään töitä, äläkä laita sitä pois päältä itse. Mutta muut järkineuvot alkaa tuosta olemaan aika vähissä.
Kirjoituksesi perusteella tuntuu ettei miehesi arvosta sinua yhtään, ja vaikuttaa siltä ettei arvosta mitään muutakaan.
Ei tuosta kyllä pidemmän päälle tule mitään, jos samanlaisena jatkuu. En kyllä tiedä mikä auttaisi, mutta sinuna ehkä juttelisin poikakaverisi kanssa että ei tämä voi jatkua näin.
Antaisin hänelle ehkä kaksi vaihtoehtoa, joko teette yhteiset säännöt, esim. tietokoneella tunti-kaksi päivässä, ja siivouslistan noudattaminen ym. ja sitten harkitsisin vakavasti eroa, jos asiat eivät oikeasti muutu, eikä hän ole halukas muuttumaan.
Toivottavasti saatte asiat järjestykseen, ja jos ette, niin muista että miehiä on muitakin, jotka osaavat arvostaa sinua ja kohdella hyvin!
olen keskustellut tästä asiasta vaikka kuinka monta kertaa. Yleensä iltaisin kun nukkumaan mennään, sillä silloin on paras aika puhua, muuten ei kerkeä. Mutta mies vaan aina on hiljaa (tajuaa tehneensä väärin), myöntelee vain, eikä varmasti kahta sanaa enempää sano. Monesti on vielä kun minä olen kertonut kuinka minusta tuntuu ja haluan mieheltä turvallisuutta, ja yleensäkin vakaan elämän, niin mies onkin nukahtanut(!). Itkun kanssa siinä on sitte itse alettu nukkumaan kun on toinen osapuoli on ollut unten mailla puolet ns. keskustelusta.
olen koittanut rajoittaa koneella olemista monin keinoin. Olen sanonut suoraan, että kaksi tuntia koneella ja se saa riittää päivälle. Mies tulee pahalle päälle ja valittaa kun ei se riitä. Kaksi tuntia kun on kulunut ja mainitsen asiasta niin saan vastauksen "ihan kohta", ja tämä "ihan kohta" saattaa ekstää toiset kaksi tuntia. Ja minun voimani ei aina riitä siihen tappelemiseen.
Kyllä meillä hyviäkin hetkiä on. Toissailtanakin katottiin tv:tä, makasin mieheni sylissä ja pussailimme kuin vastarakastuneet. Sen jälkeen sellaista rakastelua, että itkukin tuli lopuksi. :)
Mutta minua vaivaa, kun tuntuu, että minun tunteeni ja mielipiteeni eivät merkkaa mitään. Olemme siis 20v. (tai mieheni kohta täyttää), joten nämä kaikki olen aina laittanut kypsymättömyyden piikkiin. Aina odottanut, että jos nytten olisi tullut aika kasvaa aikuiseksi. Vaan empä tiedä milloin se ihme tapahtuu.
erota en haluaisi, mutta en kyllä ala katselemaankaan jos malli ei muutu. Koulut on pakko käydä ja oppia vähän kunnioittamaan ja ajattelemaan suhteen toista osapuolta.
Osaanhan inäkin olla v*ttumainen jos haluan, mutta pyrin aina juttelemaan asioista. Sitten minulla kärähtää kun toinen vaan on hiljaa/aukoo päätään. Mikään sanominen ei mene perille, mitään ei tehdä oma-aloitteisesti (muuta kuin ollaan koneella).
olet saanut keskenkasvuisen kakaran äitin helmoista omiisi kasvatettavaksi!!! Kun tälle 20 lle teinille ei tee mieli käydä koulua ei kulkea töissä ja sunkin seura tympii niin että isttu illat mielummin tietsikalla niin mitä tuosta itket laita takas kottiin sinne mamin luo,mee ite eteenpäin ja nauti.Mieti ja listaa nekat ja lussat teidän suhteessa,jos nekoja enemmän niin toimit sen mukaan.Faktat tolle poitsulle huom sanon poitsu kun ei siin mitään miehen mittaa ole,ja pidä kiinni siitä mitä uhkaat,niin lapsia opetetaan nimittäin ne raamit sille olemiselle.Parisuhde on yhteenhileen puhaltamista ja toistensa huomioimista,äiti -lapsi-suhde on eri asia.
Joo ihan sama tuli mieleen että teillä on mennyt tasa-arvoinen parisuhde vessasta alas, jos sellaista on ollutkaan.
Miehen pitää kasvaa aikuiseksi. En morkkaa parikymppisiä miehiä pojiksi mutta valitettavan moni on just tommonen kun on kuvaat. Tämä oppii kantapään kautta tavoille jos silloinkaan. Mieti miten pitkälle jaksat hermojasi venyttää..
Tuollainen parisuhde varmasti kuluttaa henkisesti loppuun. Tuollainen keskenkasvuiselta ja kaiken lisäksi aggressiiviselta vaikuttava poika leikkimässä kotia, nähtävästi mieluiten niin, ettei itse tarvitsisi elantoa hankkia, vaan se tulisi itsestään.
Lähde äkkiä tuosta suhteesta ja hanki itsellesi Mies. Ihmiset voivat muuttua, mutta sitä tapahtuu harvoin. Varsinkin jos omaa tahtoa ei ole. Älä siis luota siihen, että se parantaa tapansa. Suurella todennäköisyydellä se ei sitä tee ja sinä riudut henkisesti kuolleena tuossa parisuhteessa joku päivä vielä lasten kanssa, jotka kärsivät myös. Ei niin. Lopeta huono kierre ajoissa.
Ansaitset parempaa kun selvästi itse kuitenkin yrität - käyt töissä ja yrität jopa tietoisesti parantaa tapasi siivouksen suhteen, mikä on harvinaista.
Suhteen lopettaminen sattuu aikansa, koska varmasti sinulla tunteita on, mutta voit myös huomata, että lopputulos onkin helpotus. Joka tapauksessa maailmasta löytyy varmasti oikeasti hyvä mies sinullekin. Ei muuta kuin hakemaan se kotiin :). Onnea matkaan!
Kaikki ei ole miehessäsi kohdallaan. Hän ei selvästikään kykene/halua ottaa vastuuta mistään. Oletko huomannut hänessä masennuksen oireita?
Aikuisen kuuluu herätä ihan itse kellon soittoon ja nousta ylös ja mennä töihin ilman että kukaan käskee häntä kuin äiti lastaan.
Minusta se on hyvä ajatus, että patistat miestäsi muuttamaan takaisin vanhempiensa luo kasvamaan. Vielä parempi olisi hänen asua ihan itsekseen.
olen samaa mieltä. pojan pitäisi muuttaa asumaan yksin. voisitte seurustella silti, jos haluatte. yksin asuessaan poika varmasti aikuistuisi, jos hänestä siihen on.
mielestäni 20-vuotiaan ei enää pitäisi olla tuollainen, onkohan pojalla jotain pahemmin pielessä pääkopassaan? ainakin netti- tms. riippuvuus hänellä on, eikä kai ystäviä jos aina on koneella. eikä varmaan ole fyysisestikään hyvässä kunnossa jos ainoa liikuntamuoto on hiirikäden etusormen liikuttelu.
Et voi huolehtia toisen asioista, vaan huolehdi omista. Älä käy "istumaan miehen päälle" tai muutakaan fyysistä, et voi väkisin. Mies hoitaa itse tai ei ollenkaan. Henkisesti voi kannustaa olemanlla rauhallinen ja positiivinen -puhumalla huonot jos toinen kertoo ja muuttamalla niitä positiivisemmaksi, mun mielestä et kannusta vaan syyllistät nyt.
Mua ihmetyttää miksi et voi puhua, kun mies on koneella -ootte mykkiä? Jos puhuisit jotain kivaa ja positiivista, voisi mies innostua lähtemään pois koneelta. Jotain vaihtoehtoista kivaa tekemistä.
Olette aika nuoria, mies on vielä poika. Jos ei muutu, niin ei muutu. Vain positiivinen muuttaa, ei negatiivinen, eikä riita. Oletteko kypsiä -esim mies, parisuhteeseen -jos se on vääntöä eikä fiksua keskustelua synny?
"vanhusten parissa vielä, joten siinä työssä on muutenkin välissä pinna kireällä" Vanhukset tarvitsevat leppisaa huolehtimista ja positiivista ihmistä ylikaiken, älä ole pinna kireällä ainakaan siellä?
Tosiaan sun ei ole pakko yrittää mitään.
Kyllä se siitä. Aika muuttaa ihmisiä. Mutta missä mies on Hyvä, mikä on oikea ala hänelle? Se on tärkeä linkki motivaatioon ja onnistumiseen. :)
En haluaisi olla käydä päälle istumaan, jne., mutta kun hän saa minut niin vihaiseksi käytöksellään ja sanomisellaan ("en nouse kun kello ei ole herättänyt", jne.). En haluaisi miestä koko ajan painostaa (siltä kai tämä miehestä tuntuu), mutta kun muuten kaikki jää huolehtimatta. Kerran sain haukut kun en ollut kuulemma ppo:n laskua maksanut, kun ei netti toiminut. Vähän aikaa paasausta kuuntelin ja sanoin, että kyllä olen omilla rahoillani monta viikkoa sitten maksanut sen. Eli minä olen syyllinen, kun minä en ole maksanut. Enemmän kai mies käyttää enttiä, silti kaikki laskut ovat minun huolehdittavana.
Olen yrittänyt kannustaa miestä (mm.koulunkäynnin suhteen) melkein koko suhteemme ajan, olen kannustanut hnkkimaan ystäviä, liikkumaan, viettämään enemmän aikaa yhdessä. Pikku hetken saattaa toimiakin, mutta sitten lopulta ollaan taas tässä tilanteessa. Kun kovin monta kertaa pettyy, ei halua enää edes yrittää.
Tämä tietokoneella oleminen ja jutteleminen. Sinänsä ihan hyvä idea, mutta kokeiltu on. mies ei keskity mihinkään mitä sanon, eikä suoraan sanottuna kuuntele minua. Ei hän minulle vastaa jos jotain kysyn, ja jos vastaakin, olen saman asian kerennyt kysyä jo moneen kertaan.
Työstä sen verran, että pyrin kyllä olemaan (ja toivon mukaan olenkin:) mukava ja ystävällinen töissä, mutta joskus huorittelut kiristävät pinnaa niin, että vaikka töissä pystyy itsensä pitämään koossa, niin kotona tulee paha mieli. Ja kun toinen ei kiinnitä huomiota, niin ei se asiaa paranna.
Toivon todella, että mies aikuistuu. Eroa en heti ota, mutta saa luvan muuttaa kotiinsa asumaan, jos ei osaa huolehtia ja ottaa minua huomioon. Myönnetään, minäkään en varmasti täydellinen ole kun välissä nalkutan, mutta olen yrittänyt kyllä parhaani mukaan.
Voi sitä kultaista aikaa kun nähtiin vain kaksi kertaa kuun aikana, silloin rakastettiin, otettiin toinen huomioon ja oltiin ihania toisillemme. Kyllä sitä aikaa nyt kaipaa!
Haluatko tuollaisesta miehestä lapsillesi isän?
Kotiin kasvamaan on kyllä parempi kuin ei mitään, mutta...
Mielestäni miehen tulisi asua muutema vuosi omillaan, ihan itse omassa taloudessaan. Kotona kun todennäköisesti on sitten se oikea äiti ja isä tekemässä ja huolehtimassa.
No toivottavasti tilanne tasoittuu, mutta älä nyt hyvä ihminen jää ikuisiksi ajoiksi odottelemaan! Niin kauan kun mies voi toimia noin hän sen myös tekee, eikä aikuistumisesta ole tietokaan.. Parempaa jatkoa!
Ei kuulosta kyllä ollenkaan normaalilta :(. Ehkä teidän kannattaisi pitää taukoa? Itse vaikutat kyllä paljon kypsemmältä ku tämä pojan kloppi, ehkä hänkin haluaisi taukoa ja siksi osoittaa mieltään ja on välinpitämätön loput ajasta?
jätä se luuseri..
johoan toi on selkeetä, ettei miehes välitä susta paskan vertaa!! täällä itket ja valitat, mitä sulle pitäis sanoa?`voivoivoi.....
Kuten olen jo aiemmin sanonut; Kyllä minä tiedän, että mieheni minua rakastaa. Kyllä hän rakkauden osoittaa kun on sillä tuulella, ja kertoo rakastavansa ja puhuu tulevaisuudesta, jne. Mutta ongelmana on se, että aina pelkkä rakkaus ei riitä. Kun sen suhteen eteen pitää tehdä töitä, ei mikään suhde onnistu jos sen eteen ei mitään tee.
Vastasit jo ongelman ytimeesi!
"Mutta ongelmana on se, että aina pelkkä rakkaus ei riitä. Kun sen suhteen eteen pitää tehdä töitä, ei mikään suhde onnistu jos sen eteen ei mitään tee." AIVAN!!!
Ja eikö tuo ole jo enemmän, kuin päivän selvää, ettei miehesi ole tehnyt, eikä todellakaan tule tulevaisuudessakaan tekemään mitään suhteenne eteen! Tuollaiset vöpelöt tiedetään, ne ei muutu ikinä. Ainut asia, joka voisi (ehkä) muuttaa ja antaa potkua persauksiin on hänen jättäminen. Ei mitään suhteen pistämistä jäähylle vähäksi aikaa, eikä mitään äidin helmoista käsin tapailua! Ihan naurettavaa meininkiä JO aikuisilta ihmisiltä.
Ymmärrät kai sen, että suhde on jo tuhoon tuomittu jos siinä pitää alkaa pakittelemaan taaksepäin. Eli erikseen muutto ja uusi tapailuvaihe. Normaalin ja terveen suhteen kuuluu edetä eteenpäin, tai edes vaikka jammata paikoillaan..
Miehesi kuulostaa olevan selvästi masentunut, ja hän selvästikin tarvitsee ammattiauttajan apua. Vie hänet hoitoon! Se on ainut asia mitä voit enää jättämisen lisäksi tehdä tuossa pisteessä. Ei hän selvästikään arvosta ja kunnioita sinua yhtään. Ei hän silloin pysty myöskään rakastamaankaan sinua aidosti. Se on kylmä totuus. Ei hänellä selvästikään ole minkäänlaisia interessejä rakentaa yhteistä tulevaisuutta, aloittaa sitä rakentamaan edes töihin menemällä..
Jahkailusi ei tämän asian suhteen tule tuottamaan hedeömään, vaikka miten päin yrittäisit sitä katsoa. Ansaitset paljon parempaa!
dollistaja...Eli omalla käytöksellä mahdollistat miehesi käytöksen.Se ei tietenkään ole mikään tekosyy äijällesi olla täys paska mutta kun käydään juttelemassa jo rehtorinkin kanssa niin tutulta kuulostaa...Itse maksoin äijän sakot ettei vaan joudu lusimaan...Joo ja sitten niitä kerättiin vaan lisää kun muija maksaa.Toisen käytöstä ei voi muuttaa vain omaansa ja sitäkin on vaikee tehdä...Itselläni on vähän luovuttaja fiilis mutta sinuna menisin vapaapäivänä juhlimaan ystävien kanssa tai vaikka yksin rannalle jos kaveria ei löydy samalla kun jätät äijäsi koneelle kököttää.Ehkäpä innostuu lähtemään mukaan ja jos ei niin ainakin sinulla on fiksumpaa tekemistä ja olet tyytyväisempi elämääsi:)
Onko mielestäsi tuollainen saamattomuus kotianne ja välinpitämättömyys sinua kohtaan ja toiveitasi kohtaan rakkautta!!!! Olisikohan sinunkin aika hieman tarkistaa miten se asianlaita on.....Riittääkö sinulle pusipusi ja rakastelu joskus sillointällöin ja loppuajat tuota kuvailemaasi tilannetta??? Kyllä parisuhteen ylläpitämiseen tarttetaan niitä suukkoja hellimisiä ja yhteisymmärrystä JOKA PÄIVÄ.Olet tyytymässä todella vähään tai ette vielä kumpainenkaan tiedä mitä on rakastaa....
Kyllä ahdistaa täälläkin.Ollaan myös asuttu kolme vuotta yhdessä.Pari vuotta jatkunut pillun pihtaaminen, surffailusta vittuilu ja siivoamisesta ja muista kotitöistä naljailu on saanut minut epätoivon partaalle.Myös ansiotöihin pitäisi kuulemma mennä vaikka olen kokoajan aivan sairaan väsynyt. Viikko sitten tapahtui suhteessamme kuitenkin aivan uskomaton käänne.Ryhdyin jostain käsittämättömästä syystä tiskaushommiin (asia jota en viellä tähänpäivään mennessä ole pystynyt itselleni selittämään)ja mitä tapahtuikaan! Kesken astioitten huuhtelun pirttihirmu tulee selkäni taakse ja osoittaa ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen halukkuuta seksiin. Naitiin keittiön pöydällä oikein huolella ja huudeltiin astiat aktin jälkeen yhdessä. Olemme jälleeen tosi onnellisia suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta. KOSKAAN ei saa luovuttaa,käänne suhteessa voi tapahtua milloin tahansa! HYVÄÄ LOPPU KESÄÄ KAIKILLE!
nAINEN TYKKÄÄ MIEHESTÄ JOKA OSAA JA VIITSII TEHDÄKKIN JOTAIN,EIKÄ VAI MAKAA TAI SURFFAILE TIETSIKAL.Pihtaaminen loppuu siihen kun mies näyttää osaavansa siis muutakin kuin löhötä.Juuri tuo tiskaaminen oli naisestasi seksikästä ja sinusta tuli mies hänen silmissään.
Rehellisyyden nimissä on kerrottava, että en kertonut kaikkia tähän tiskausaktiin liittyviä tosiseikkoja.
Samalla kun huuhtelin astioita kikkelini (kaupungin suurin) siivosi alakaappia. Todennäköisesti tämä näky sai rakkaani vulvan kutiamaan ei niinkään tämä tiskaushomma.
Haluatko oikiasti olla tuommosen "miehen" kans? Kysymykseesi onko parisuhteenne normaali sanoisin että ei oo. Itse en tuhlaisi aikaani moiseen vätykseen. Kauhea ajatella että jotkut naiset haaskaavat aikaansa huonossa suhteessa epäkypsän"miehen" kanssa.On aivan toisenkinlaisia miehiä ja suhteita olemassa,huomioivia,tasapuolisia ja onnellisia. Et voi tietää kuinka hienoon mieheen voisit törmätä,jos et olisi avokkisi kanssa.Kannattaa miettiä mikä olisi itsellesi parasta.Nuoruus hukkaanheitettynä huonossa suhteessa voi harmittaa vuosien päästä jos eroaisitte vaikka kolmekymppisinä.hirvittää ajatella tuommoista suhdetta kun itse elän mitä hienoimman miehen kanssa,siivoukset yms.hoituu yhteisymmärryksessä tasapuolisesti.Toivottavasti en ollut liian suorasanainen:)..
Haluatko oikiasti olla tuommosen "miehen" kans? Kysymykseesi onko parisuhteenne normaali sanoisin että ei oo. Itse en tuhlaisi aikaani moiseen vätykseen. Kauhea ajatella että jotkut naiset haaskaavat aikaansa huonossa suhteessa epäkypsän"miehen" kanssa.On aivan toisenkinlaisia miehiä ja suhteita olemassa,huomioivia,tasapuolisia ja onnellisia. Et voi tietää kuinka hienoon mieheen voisit törmätä,jos et olisi avokkisi kanssa.Kannattaa miettiä mikä olisi itsellesi parasta.Nuoruus hukkaanheitettynä huonossa suhteessa voi harmittaa vuosien päästä jos eroaisitte vaikka kolmekymppisinä.hirvittää ajatella tuommoista suhdetta kun itse elän mitä hienoimman miehen kanssa,siivoukset yms.hoituu yhteisymmärryksessä tasapuolisesti.Toivottavasti en ollut liian suorasanainen:)..
Leikit jotain marttyyria, kenen luulet sua kiittävän ja kunnioittavan kun palvelet ja holhoat tuommosta vätystä. Siis ihan oikeesti, juttelit jopa rehtorin kanssa hänen koulun käynnistään, herätät äijän töihin.
Ihan ensiks annat sen herätyskellon olla ja jos äijä myöhästyy töistä niin eiköhän siellä palautetta anneta. Etkä tiskaa ja siivoa jos on sen vuoro. Alappas kuule elämään omaa elämää äläkä turhaa odota että tuo teidän parisuhde mikskään muuttuu, tollaset ei vaan muutu!
kuullut pyyteettömästä rakkaudesta? Sinunkaltaisten itseään täynnä olevien tyyppien takia moni hyvä suhde päättyy ennen aikojaan.
milloin on kyse rakastamisesta (vaikkapa ihan pyynteettömästä) ja milloin tavasta, tottumuksesta, ajan mukana tulleesta kiintymyksestä?
Kuulostaa aika läheisriippuvaiselta elää huonossa suhteessa. Läheisriippuvaisuus on sairaus.
Vinkkinä vain että ei kannata tehdä ukon puolesta asioita, joiden hoitaminen on hänen velvollisuutensa!
Sillä tavalla hän ei koskaan opi pitämään kiinni velvollisuuksistaan!!
kuulostaa tämä miehen käytös niin tutulta, että silmätkin kostuu. Meillä on vielä niin, että mieheni täyttää kohta 30v. Eli kyse ei ole kylläkään mistään poitsusta. Hän hoitaa työt ihan mallikkaasti ja tuo kotiin paljon rahaa, mutta siinä kaikki. Töiden jälkeen tietokoneella istutaan nukkumaanmenoon asti, eli about 6t/pv ja sit mennään töihin ja sit sama juttu. Täytyy kyllä myöntää, että hän käy kaupassa ja tekee ruokaa ja siivoilee välillä. Mutta muuten keskustelu tapahtuu ennen nukkumaanmenoa( koneella kun ollaan niin tietty chattaillaan vain kavereiden kanssa)ja mies vielä haluaa seksiäkin.what the fuck?! Luuleeko hän että katsominen kun hän tuijoittaa tietokonetta eikä puhu mitään on jotenkin mulle kiihottavaa?Ehkä se on muiden vaikeata ymmärtää, jos ei ole kokenut samanlaista tilannetta-kyseessä on umpikuja! Nimittäin kun mies on joskus ollut erilainen ja itse rakastaa juuri sitä alkuperäistä olemusta, niin kärsimys on valtava. päivästä päivään samaa paskaa. Oon kysynyt mieheltä, et onko se masentunut tai jotain, mut kuulemma ei. Eli sä asut jonkun kanssa, josta sä oikeasti pidät, mut oikeasti oot aika yksinäinen ja yksin. Tommoista tää todellisuus on...Mut tässä oli kommentti siitä, et ehkä mies ei arvosta, niin taitaa osua oikeaan...Näin viimeiseksi esimerkiksi: järjestin kynttiläillallisen miehen synttäreiden kunniaksi, niin hän meni tietokoneelle ennen kuin ehdin tarjota jälkiruuan...
Kiitos kun jaksoitte lukea, jo pelkkä tämän kirjoittaminen avasi silmäni:)
Tässä pala meidän arkeamme, vertaa omaasi.
Aamu noin klo 7. Kello piipittää, pistän torkun päälle ja ukko herää sen verran että nappaa kainaloon etten karkaa vielä. Nautitaan yhdessäolosta kaikukkain. Seuraavaan torkkuun nousen ja valmistaudun töihin lähtöön, joskus laitan ukolle valmiiksi kahvit keittimeen valmiiksi. Lähtiessäni menen makkariin antamaan hänelle suukon johon hän toivottaa hyvää työpäivää ja jatkaa vielä vähän aikaa uniaan.
Teen töitä ja kotia tullessa yleensä poikkean kaupassa. Soitan yleensä ovikelloa (mieto ääni, on minulla avaimetkin, mutta tästä vaan tullu tapa) ja mies tulee avaamaan. Halaamme ja hän yleensä auttaa tyhjentämään ostoskassit. Yleensä huomaan myös hänen vieneen roskat tai siivonneen ja tehneen pedin. Tämähän saa minut halaamaan ja pusimaan ja hyrisemään tyytyväisyydestä.
Illalla pelaamme yhdessä, katsomme elokuvia ja aina välillä käymme esim. halaamassa toista. Aistimme toisemme läsnäolon vaikka tekisimmekin eri asioita kuten mie esim käyn treenaamassa usein. Viikonloppuisin ruuanlaittoa ja muuta mukavaa.
Kun tulee riitaa, yleensä kestää muutaman tunnin, mie tuiskahdan, ukko pitää mykkäkoulua. Sit jutellaan asiat selväksi, pyydetään anteeksi jos tarvii ja taas kaikki hyvin. Ei väkivaltaa eikä pakottamista. Molemmat tekee suhteen eteen työtä omasta tahdostaan.
Monesti miettiny mitä tehny kun saanu noin hyvän miehen. Mutta se on elämää, ja tuolta 22 chatistahan tämä mieheni löytyi. Ja totisesti aion tehdä niska limassa kaikkeni että tämä tämmöisenä jatkuisi (kuten opetella pitämään paperini yhdessä paikassa jne.), rakkaudesta miestäni kohtaan.
Millaista sinä haluat oman arkesi olevan?
Miehesi ei siis käy töissä vaan lorvii kotona pikkuaskareita tehden, kun sinä käyt hankkimassa elantoa? Jos niin on, varsinaisen aarteen olet löytänyt!
... ei suinkaan systeemit noin ole, vaan en turhia ala sitä selittämään kun ei alkuperäisen asiaan liity mitenkään. :)
meil vähä sama meininki mut kyseessä on nainen.
aina istuu tässä ja on yöllä myöhään.
ja heti kun menee sanomaa niin tulee kauhee tappelu.
en tiedä kauanko jaksaa tälläista.
Vittu, mä luulin, että mulla on huono parisuhde. Yhteistä on vain se, että mies ei välitä. Kato, jos ne välittäis, ne ei tekis yhtäkään asiaa, mistä sulla on tullu paha mieli. Tällä tarkoitan nyt muuta, kuin että kaikki tehtäis sun mielen mukaan.
Poissaolevuus, läsnäolottomuus SÄÄNNÖLLISESTI ei ole normaalia.
Normaalia on, että miehet haluavat olla rauhassa ja jotkut enemmän yksin kuin muut, mutta ne myös viihtyvät oma naisen seurassa jollakin lailla, kuka mitenkin.
Sadismia on nauttia siitä, että toinen kärsii (siis esim. se tupakkajuttu).
Älä tee isoa numeroa, ala miettiä omaa elämää ja mitä siltä haluat ja ÄLÄ ODOTA sitä sieltä koneelta. Älä käytä elämääsi sen odottamiseen, että toinen muuttuis.
Ja vaikka sua voi loukata, niin pidän luusereina niitä, jotka käy sossun luukulla vain koska ei HUVITA tehdä töitä.
Sen verran pitää olla itsekunnioitusta ettei hyväksikäytä järjestelmää.
voimia