Tällä palstalla käydää hurjia keskusteluja, mutta siitä huolimatta haluan purkaa tunteitani tänne.
Olen seurustellut mieheni kanssa kuusi vuotta. Suhteesta sanon sen verran, että miellä menee hyvin. Naimisiin asti olemme päässeet. Anoppini kuitenkin häiritsee mielenrauhaani aina joskus. Muutama vuosi sitten muutimme n. 100 metrin päähän mieheni vanhemmista. Ongelmia oli tietysti jo sitä ennenkin, mutta nyt en voi välttyä hänen vaikutukseltaan, kuten ennen ja pinnaani kiristää.
1. Tunnen riittämättömyyttä anoppini ollessa kylässä. Hän ei yleensä ääneen huomauta kotimme siisteydestä tms, mutta antaa ymmärtää, että parantamisen varaa on. Hän on oikea kotitalousihminen ja ammatiltaan suurtalouskokki. Siivoaa ja hoitaa kodinhoidon aivan yksin ja keroo ajasta, jolloin oli nuori ja rahasta pulaa. Tehtiin monta työtä kerrallaan ja hoidettiin koti ja lapset silti moitteettomasti.
Se, että reakoin näihin kertoo osin huonosta itseluottamuksesta, sen myönnän. En voi kuitenkaan tuntemuksille mitään.
2. Hänen ammattinsa (kokki) tuottaa myös paineita. Teen kyllä paljon itse ruokaa ja pidän leipomisesta, mutta olen usein kuullut mieheni suusta, kuinka oman äidin tekemä ruoka vasta onkin jotain. Tätä mieltä varmasti on moni mies (miksei nainenkin). Se nyt vaan ei ole mitään mielekästä kuultavaa.
3. Yksi harmittava tekijä on se, että mieheni äiti täyttää jääkaappiamme. Ymmärtäisin tämän, jos olisimme molemmat opiskelijoita, mutta melko hyvin toimeentulevina tämä on minusta jopa loukkaavaa minua kohtaan. Suoraansanottuna tämän voi tulkita siten, että hänen mielestään en huolehdi hänen pojastaan tarpeeksi hyvin tai tee tarpeeksi hyvää ruokaa. Osa jääkaapin sisällöstä kun on myös hänen tekemiään tuokia. Siinä on sitten vähän väliä heitettävä ruoka roskikseen, kun jääkaappi oli jo täynnä ennen hänen tuomisiaan...
Pahin tämä ongelma oli heti muutettuamme, kun jätimme vara-avaimen heille. Silloin hän tuli joskus omilla avaimilla sisään ja toi ruokaa ym. tavaroita. Onneksi taloyhtiömme lukot vaihdettiin, ja vara-avaimen sijaintia muutettiin. Onneksi.
4. Anoppini puhuu asioista, joista en ole kiinnostunut. Hän muistaa aina kertoa kylän juorut ja uutiset. Kuka on muuttanut mihnkin, ketä seurustelee kenenkin kanssa ja kuka on eroamassa. Teiniraskaudet ja homot ovat hänen listansa kärjessä. Ongelma on lähinnä siinä, että meillä on erilaiset moraalikäsitykset esim. juuri näistä teiniraskauksista ja homoista (olen siis suvaitsevaisempi ja mielestäni anoppini näkee mailman mustavalkoisesti), enkä yleensä tunne ketään tarinan henkilöistä. Silloin hän yleensä selittää: se asuu sillä ja sillä kujalla ja on seurustellut sen ja sen kanssa ja on töissä siellä ja siellä. Tämän jälkeenkään en tunne henkilöä.
Minä pitkästyn kuunnellessani näitä puheita. Hän kertoo näitä juttuja myös äitini kanssa (hän tietää näitä ihmisiä vielä vähemmän), sekä muiden sukulaistemme ollessa paikalla. Hän ikäänkuin varastaa show'n ja on koko ajan äänessä.
Pahinta on tämä mustasukkaisuuden tunne. Tuntuu, että äiti menee kaikessa edelleni. Välillä mietin, että jos miehelleni joskus tapahtuu jotain, niin toivoisiko hän,että äidille ilmoitettaisiin asiasta ensin.
Tiedän, mieheni on mammanpoika. Puheyhteys on heidän välillään joka päiväistä. Nykyään mieheni käy syömässä lounaan vanhempiensa tykönä, mikä on tosin järkevä järjestely useastakin syystä. saapahan myös sitten sitä maanmainiota ruokaa.
Teksitä tuli paljon, kerrankin kun itseään purkaa, tulos on tämä. Suurin osa ihmisistä ei varmaan jaksa lukea loppuunasti ja osaan arvata vastausten sävyn, mutta kyllä tämä purkaus jo helpotti asiaa. Joskus vain on pakko saada asiat ulos...
Olen seurustellut mieheni kanssa kuusi vuotta. Suhteesta sanon sen verran, että miellä menee hyvin. Naimisiin asti olemme päässeet. Anoppini kuitenkin häiritsee mielenrauhaani aina joskus. Muutama vuosi sitten muutimme n. 100 metrin päähän mieheni vanhemmista. Ongelmia oli tietysti jo sitä ennenkin, mutta nyt en voi välttyä hänen vaikutukseltaan, kuten ennen ja pinnaani kiristää.
1. Tunnen riittämättömyyttä anoppini ollessa kylässä. Hän ei yleensä ääneen huomauta kotimme siisteydestä tms, mutta antaa ymmärtää, että parantamisen varaa on. Hän on oikea kotitalousihminen ja ammatiltaan suurtalouskokki. Siivoaa ja hoitaa kodinhoidon aivan yksin ja keroo ajasta, jolloin oli nuori ja rahasta pulaa. Tehtiin monta työtä kerrallaan ja hoidettiin koti ja lapset silti moitteettomasti.
Se, että reakoin näihin kertoo osin huonosta itseluottamuksesta, sen myönnän. En voi kuitenkaan tuntemuksille mitään.
2. Hänen ammattinsa (kokki) tuottaa myös paineita. Teen kyllä paljon itse ruokaa ja pidän leipomisesta, mutta olen usein kuullut mieheni suusta, kuinka oman äidin tekemä ruoka vasta onkin jotain. Tätä mieltä varmasti on moni mies (miksei nainenkin). Se nyt vaan ei ole mitään mielekästä kuultavaa.
3. Yksi harmittava tekijä on se, että mieheni äiti täyttää jääkaappiamme. Ymmärtäisin tämän, jos olisimme molemmat opiskelijoita, mutta melko hyvin toimeentulevina tämä on minusta jopa loukkaavaa minua kohtaan. Suoraansanottuna tämän voi tulkita siten, että hänen mielestään en huolehdi hänen pojastaan tarpeeksi hyvin tai tee tarpeeksi hyvää ruokaa. Osa jääkaapin sisällöstä kun on myös hänen tekemiään tuokia. Siinä on sitten vähän väliä heitettävä ruoka roskikseen, kun jääkaappi oli jo täynnä ennen hänen tuomisiaan...
Pahin tämä ongelma oli heti muutettuamme, kun jätimme vara-avaimen heille. Silloin hän tuli joskus omilla avaimilla sisään ja toi ruokaa ym. tavaroita. Onneksi taloyhtiömme lukot vaihdettiin, ja vara-avaimen sijaintia muutettiin. Onneksi.
4. Anoppini puhuu asioista, joista en ole kiinnostunut. Hän muistaa aina kertoa kylän juorut ja uutiset. Kuka on muuttanut mihnkin, ketä seurustelee kenenkin kanssa ja kuka on eroamassa. Teiniraskaudet ja homot ovat hänen listansa kärjessä. Ongelma on lähinnä siinä, että meillä on erilaiset moraalikäsitykset esim. juuri näistä teiniraskauksista ja homoista (olen siis suvaitsevaisempi ja mielestäni anoppini näkee mailman mustavalkoisesti), enkä yleensä tunne ketään tarinan henkilöistä. Silloin hän yleensä selittää: se asuu sillä ja sillä kujalla ja on seurustellut sen ja sen kanssa ja on töissä siellä ja siellä. Tämän jälkeenkään en tunne henkilöä.
Minä pitkästyn kuunnellessani näitä puheita. Hän kertoo näitä juttuja myös äitini kanssa (hän tietää näitä ihmisiä vielä vähemmän), sekä muiden sukulaistemme ollessa paikalla. Hän ikäänkuin varastaa show'n ja on koko ajan äänessä.
Pahinta on tämä mustasukkaisuuden tunne. Tuntuu, että äiti menee kaikessa edelleni. Välillä mietin, että jos miehelleni joskus tapahtuu jotain, niin toivoisiko hän,että äidille ilmoitettaisiin asiasta ensin.
Tiedän, mieheni on mammanpoika. Puheyhteys on heidän välillään joka päiväistä. Nykyään mieheni käy syömässä lounaan vanhempiensa tykönä, mikä on tosin järkevä järjestely useastakin syystä. saapahan myös sitten sitä maanmainiota ruokaa.
Teksitä tuli paljon, kerrankin kun itseään purkaa, tulos on tämä. Suurin osa ihmisistä ei varmaan jaksa lukea loppuunasti ja osaan arvata vastausten sävyn, mutta kyllä tämä purkaus jo helpotti asiaa. Joskus vain on pakko saada asiat ulos...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hellitäpä nyt hiukan pipon nauhoja. Teet kärpäsestä härkäsen.
Kai sinä käyt päivisin töissä tai opiskelet täyspäiväisesti? Ajattele nyt muita asioita.
Saisi minullakin olla noin huolehtivainen anoppi, mutta kun ollaan molemmat kiireisiä yrittäjänaisia, ei ehditä paljon nipotella siivouksista ja toisten luulemisista ja jääkaapeista.
kiusaat itseäsi ihan turhilla asioilla.
Minua huvitti, kun huomasin, että meillä on ihan päinvastaiset tilanteet. Siis miniäni on suurtalouskokki ja erittäin hyvä ruoanlaittaja ja pystyy tekemään kakun kuin kakun, vaikka minkälaisiin juhliin.
Kyllähän minäkin aikoinani jotain leivoin, mutta nykyään se on jäänyt ihan kokonaan. Korkeintaan puolivalmiita pakasteita paistelen. Ne onnistuvat aina ja pääsee vähällä vaivalla.
Minua naurattaa vieläkin, monen vuoden jälkeen, kun miniä kertoi, ettei hän haluaisi laittaa joulupöytään Jalostajan säilykeherneitä, joita poikani oli vaatinut. Se oli kuulema perinne kotoa! Eipä ollut pojalle paljon perinteitä jäänyt, vaikka muitakin ruokia sentään oli ollut.
Toisen kerran, pari - kolme vuotta sitten, joku juhlapäivä se oli, sanoin pojalle kun hän soitti, että älkää sitten syökö sitä ennen. Lämmitän pizzoja. Poika vastasi, ettei heillä ollut aikomustakaan syödä, koska he tiesivät saavansa pizzoja. (Kuten tavallista).
Minun huumorintajuni kyllä kestää totuuden kuulemisen. En tunne yhtään riittämättömyyttä miniäni suhteen. Päinvastoin olen todella tyytyväinen, että hän on niin pystyvä talousihminen ja on opettanut poikanikin laittamaan ihan hyvää ruokaa.
Minun työurani on aikoinaan suuntautunut ihan toisaalle, joten eihän minun ruoanlaittotaitoni tarvitsekaan olla samaa luokkaa kuin alan ammatti-ihmisen.
Olen kuitenkin kasvattanut lapset aikuisiksi ja tavallisella ruoanlaittotaidollani ruokapuolen hoitanut. Siivoua tosin työssäkäydessäni ei läheskään aina ollut moitteetonta.
Ei se voi olla sitä aina nykyajan miniöillekään, vaikka olisivat kuinka taitavia. Ja sanoisin, että yhteistä aikaa perheille jää niin vähän, että kannattaa tarkoin harkita mikä on tärkeintä.
Lapsenlapsia usein hoidettuani olen kyllä selvillä nykyajan perheiden ruljanssista.
Sanoisin sinulle, että ota kaikki irti siitä, että anoppisi täyttää jääkaappinne. Täytä pakastin.
Ilm. teillä ei vielä ole lapsia. Kun heidän vuoronsa tulee, sinulla on työn ohella niin paljon tekemistä, että kannattaisi olla kiitollinen, jos joku tuo ruokaa. Jäähän silloin enemmän aikaa muulle kodinhoidolle, sekä miehelle ja lapsille.
Mustasukkaisuus on ihan turhaa. Eihän se miehesi sinua ruoanlaittotaitosi vuoksi ole valinnut.
Anoppisi puheripuli on kuitenkin varmaan ärsyttävää, mutta ehkä voisit joskus kauniisti ehdottaa, että puhutaan jostakin muusta. Koska et ollenkaan tunne ko. ihmisiä, et näin ollen jaksa syventyä heidän asioihinsa.
Jokaisella varmasti on samantapaisia tuttavia ja on todella vaikeaa pitää kaikki sukulaisuussuhteet mielessään, kun ei ihmisiä tunne, vaikka heistä kuulisi useammankin kerran.
Itse kuuntelin eilen puhelimessa 1,5 tuntia tällaista ihmistä. Olen kuitenkin häneen jo niin tottunut ja päässyt hiukan asioista perille, että jaksan sen kestää.
Älä mieti sitä anoppia turhan paljon ja jos jokin kalvaa mieltäsi, niin sano suoraan, rauhallisesti.
miksi aina tulee näitä neuvoja, että rauhotu tai ole vain kiltisti tyytyväinen? yleisneuvo kaikkeen. mitä tuosta kirjoituksesta ymmärsi niin anoppihan nauttii kun on tajunnut miten alistettu miniä on. Hän saa päällepäsmätä ja olla oikea todellinen nainen poikansa elämässä. poika on taas ihan lapatossu. teille tulee vielä joku kerta hirveä sota tuosta tilanteesta. kyllä mun mielestä miehen tulisi katkaista napanuora tai sitten elää äitinsä kanssa lopun elämää. se on sitten ihan eri asia, että autetaan lasten kanssa kuin että hyysätään kahta hyvin toimeentulevaa aikuista. sun täytyy vaan alkaa sanoo suoraan anopille miten haluat teidän kotona toimia. sulla on siihen ihan täysi oikeus vaikka se anoppi siitä suuttuukin vähäks aikaa mutta saatpahan edes jonkunlaisen kunnioituksen ja rauhan kotiisi. varsinkin miehesi on tehtävä jonkinlaiset rajat äitinsä höösäilylle. odotas jos teillä on lapsia ja sama meininki jatkuu niin kohta se on anoppi joka kasvattaa nekin lapset ja te vikisette vieressä.