Heips! Olen aloittanut laihduttamisen jo vähän päälle 4 vk sitten, ja alkumittani olivat 62,2/164, tällä hetkellä painan 59,3. Aloitin tahdilla -1kg/viikko, mutta tuntuu että paino junnaa tuossa 59 kg:n kohdalla, eikä lähde laskemaan alaspäin (päämääränäni olisi päästä 54 kiloon).
Olo on aivan toivoton, kun toivoin että saisin olla maailman onnellisin tyttö tulevilla 18-vuotissynttäreilläni, jotka ovat n. kolmen viikon kuluttua. Että kerrankin saisin olla itseeni tyytyväinen, eikä minun tarvitsisi vihata eniten tässä maailmassa ainoastaan itseäni. Psykologilla on käyty ja se koettu, mutteipa tuosta mitään hyötyä ole ollut. Tiedän, että en ole lihava, enkä ylipainoinenkaan, siitä tässä ei ole kyse, mutta haluaisin kerrankin näyttää siltä miltä olen aina halunnut näyttää, eikä hävetä itseäni kun kuljen julkisisilla paikoilla.
Toivoisin, että voisitte antaa minulle neuvoja tässä asiassa. Olisiko tämä -500 kcal/päivä parempi kuin tuo entinen -1000kcal/päivä? Tuntuu ettei muutosta tapahdu. Liikunnassa ei ole ongelmaa, enemmänkin tarvitsisin tuohon ruokavalioon apua. Käyn neljä kertaa viikossa 7 km:n juoksulenkillä, kaksi kertaa viikossa n. 8,5 km kävely lenkillä ja kerran vielä viikossa jumppailen stepperillä tunnin. Kun noita välipäiviä ei liikunnassa oikein ole, niin voiko se haitata laihdutusta? Tosissaan, tuohon ruokavalioon pyytäisin apua, sillä rehellisesti sanoen olen muutamana päivänä laihdutuksen aikana saattanut syödä sitä pakastepatonkia (jos joku tietää, niin niitä Bistro -merkkisiä), jotka ovat varmasti kaukana terveellisyydestä, mutta kuitenkin olen laskenut että joka ikinen päivä tulee se -1000kcal. Ja tuo oli vain esimerkkinä. Eli voisinko saada vaikka konkreettisia esimerkkejä ruuista joita kannattaisi syödä? Asun vielä vanhempieni luona, niin se vielä merkitsevästi vaikuttaa siihen mitä voin syödä (ei ihan joka kerta voi syödä eriruokia kuin muut perheessä...). Ja mitkä ovat muuten ne määrät mitä täytyy päivän aikana saada, proteiinit, hiilihyraatit, rasva...?
Tuli tämä esitettyä vähän sekavasti, mutta asiallisille vastauksille iso kiitos :)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tästä sivustosta on ollut itselleni paljon hyötyä:
http://www.kutri.net/
katso itseäsi peilistä. Kyllä tuolla liikunta määrällä pitäisi laihtua, mutta jos käykin niin että lihaksesi alkavat kasvaa, joten paino ei putoakaan. Vartalosi kuitenkin alkaa kiinteytyä, joten panosta siihen enemmän kuin painon pudotukseen.
kuin -1000 kcal/päivä, koska liikut niin paljon. Todennäköisesti et laihdu siksi, koska elimistö käyttää kaiken saamansa energian tarkasti hyväkseen. Jos ei liiku juuri lainkaan, tuo 1000 kcal:n vaje saattaisi toimia, mutta liikuntaa harrastavalle se on liian suuri.
Toinen painonpudotustasi hidastava asia on se, että olet jo normaalipainoinen ja normaalipainon sisällä on aina vaikeampi saada kiloja pois. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että liian vähällä (mitä tuo tuhannen kcal:n vaje on) syömisellä paino jumittuu helposti paikalleen. Minulle kävi niin, kun kesken laihdutuksen aloin liikkumaan reilusti enemmän (lisäsin lähes nollasta neljään tai viiteen kertaan viikossa, ei kerralla mutta vähitellen) ja jatkoin 1200 kcal:n syömistä, painonlasku pysähtyi. Senttejä kyllä lähti ihan hyvää vauhtia silti. Kun "uskaltauduin" lisäämään syömistä (perinteisten dieettien vastaisesti) niin, että vain vähensin kulutuksestani vain 500 kcal, painokin alkoi taas pudota. Kulutukseni laskin Kiloklubin ohjelmalla jota noudatan, sieltä tuon 500 kcal:n vajesuosituksenkin sain. Kannattaa laskea kulutuksensa jollain laskurilla (Kalorilaskuri, Energynet, Kiloklubi jne) ja vähentää sitten siitä tuo 500 kcal.
Hyvä jakauma eri ravintoaineille on esim. se, että rasvaa on vähintään 25 prosenttia energiasta, proteiinia grammoina vähintään omien painokilojen verran (liikuntaa harrastavalle kuten sinä mieluummin enemmän, puolestatoista kahteen grammaan kiloa kohti) ja hiilihydraattia loput. Jos et saa riittävästi proteiinia, painoa putoaa enemmän lihaksista ja rasva jää. Liikunta ja proteiini auttavat lihasten säilyttämisessä.
Voit syödä normaalia ruokaa, kun syöt vähintään reilut puoli kiloa kasviksia/hedelmiä/marjoja päivässä, lisäät ehkä lihan/kalan/kananmunan/papujen määrää hiukan normaalista ja vähennät saman valkoisista vehnäjauhoista ja sokerista tehdyistä ruoista. Täysjyväleipää (mieluiten ruis-sellaista) kannattaa syödä ja siitä katsoa etenkin kuitupitoisuutta. Kuitua pitäisi leivässä olla yli 6 grammaa sadassa grammassa. Ja rasvaa ei kannata "pelätä" niinkuin jotkut dieetit kannustavat tekemään, vaan syödä sitä tuo vähintään 25 % energiasta. Rasvan palaminen vaatii ravinnossa olevaa rasvaa. Ja mieluiten tietysti kasvirasvaa (pähkinöistä, kasviöljystä jne) tai kalasta saatavaa rasvaa.