Kuinka tuen ystävääni, joka roikkuu epäonnistuneessa suhteessa vain sen takia, koska ei halua olla yksin.
Hän on mies, nainen jonka kanssa hän seurustelee on alkoholisti käy "hyssyttelijöisen klubilla" eli aa-kerhossa säännöllisesti. Nainen kohtelee tätä miestä miten haluaa, pompottelee, komentelee, on mustasukkainen, asettaa uhkavaatimuksia, penkoo miehen laatikoita ja tavaroita...
Nytkin kesäloman aikana on nähnyt tätä miestä vain kerran, pitänyt yhteyttä harvakseltaan.. Toteuttanut lomansa oman päänsä mukaan eikä ottanut ollenkaan huomioon miehen kanssa sopimiaan asioita.
Sitten mies lähti lomalle, mitään puhumatta oli viikon reissussa ja kun palasi kotiin meni käymään baarissa ja kun se naikkonen sai tämän tietää uhkasi erolla. No suuttuneena mies sanoi, että oma on valintasi, mutta siihen se taas jäi.. ei ole saanut kerättyä naisen tavaroita kotoaan (eivät asu yhdessä onneksi) eikä mitään muutakaan ole tehnyt asian eteen. Sanoin hänelle, että vie tavarat naisen työpaikalle silloin, kun se ei ole siellä. Jos he tapaavat, miehen pää kääntyy kuin pöllöllä ja ajatteluelin alkaa toimia... Mies ei yksinkertaisesti taida päästä eroon ja on kuitenkin tyytymätön suhteeseensa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olet henkisenä tukena ja tarjoat sopivassa tilaisuudessa oman näkökulmasi asiaan.
Toisen ihmisen puolesta ei voi tehdä päätöksiä. Viisaimmatkin neuvot sivuutetaan. Kokemusta on. Siispä voit tarjota ystävyyttä ja tukea, siinä se.