Applella menee lujaa

26.07.2007:
Macit kaikkien aikojen ennätykseen

Apple on julkistanut kesäkuun lopussa päättyneen kolmannen vuosineljänneksensä tuloksen. Yritys ylitti analyytikoiden odotukset 5,41 miljardin dollarin (3,95 miljardin euron) liikevaihdollaan ja 818 miljoonan dollarin (597 miljoonan euron) tuloksellaan.

Erityisen hyvin sujui Macintosh-tietokoneiden myynti. Uusia Maceja meni kaupaksi 1,76 miljoonaa kappaletta, missä on 33 prosenttia kasvua edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Kyseessä on Applen kaikkien aikojen Mac-myyntiennätys.

Myös Ipodeja meni reilusti kaupaksi. Soittimia myytiin 21 prosenttia viimevuotista enemmän, runsaat 9,8 miljoonaa.

Apple kertoi myös myyneensä kesäkuun kahden viimeisen päivän aikana 270 000 Iphone-puhelinta. Applen kurssi lähti toissapäivänä reiluun laskuun, kun puhelinyhtiö AT&T kertoi aktivoineensa kesäkuun lopussa vain146 000 Iphonea. AT&T:llä oli kuitenkin ongelmia aktivoinnin kanssa, ja moni Iphonen kesäkuussa ostanut sai aktivoitua liittymänsä vasta heinäkuun puolella.

Applen kaikkien aikojen paras kolmas vuosineljännes käänsi yrityksen osakekurssin taas reippaalle nousu-uralle.

Apple kertoi aloittavansa Iphonen myyntiin rajoitetusti Euroopassa vuoden 2007 lopussa. Puhelin tuodaan ensin myyntiin vain muutamaan suurimpaan maahan, ja muu Eurooppa saa puhelimen käsiinsä vuoden 2008 aikana.
4530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Paska juttu että mäkkejä menee kaupaksi tuollaisia määriä. Kohta idiootteja alkaa kiinnostaa virusten tehtailu.

Äänestä
  • ... tainnut kiinnostaa jo jonkin aikaa, mutta se ei taida olla vaan niin helppoa osx:än kuin muihinkaan nixeihin, joihin ei ole avattu portteja haittaohjelmille, kun se ei vielä ole niin suurta businesta noissa. Ehkä f-secure ja kumppanit kuumeisesti neuvottelevat applen kanssa "virusrajapintojen" kehittämisestä osx:n että rahaa tulee jatkossakin;-)

    Ei niitä haittaohjelmia niin paljoa olisi windowsiinkaan jos mikkistä kiinnostaisi kehittää tuotettaan markinoiden manipuloinnin sijasta. Esimerkiksi Linux on osoittanut miten järjestelmästä tehdään tietoturvallinen jo lähtökohtaisesti. Viruksia siihenkin on koitettu kehitellä, mutta kun mikään ei leviä eikä toimi ilman käyttäjän hyväksyntää ja aktiivisuutta, niin vain "turkulaisia" viruksia on noihin saatu aikaiseksi. Tahtoo sanoa, että "lukkoja" ei tarvita, koska "ovi" puuttuu. Se on varmasti lohdutonta kolmansille tietoturvataloille, mutta en usko, että mikkistä noin vain syrjääytetään. Ihmiset voi käyttää mitä systeemejä tahansa, mutta kaikki maksaa mikkikselle aina.

    Äänestä

  • Mika... kirjoitti:

    ... tainnut kiinnostaa jo jonkin aikaa, mutta se ei taida olla vaan niin helppoa osx:än kuin muihinkaan nixeihin, joihin ei ole avattu portteja haittaohjelmille, kun se ei vielä ole niin suurta businesta noissa. Ehkä f-secure ja kumppanit kuumeisesti neuvottelevat applen kanssa "virusrajapintojen" kehittämisestä osx:n että rahaa tulee jatkossakin;-)

    Ei niitä haittaohjelmia niin paljoa olisi windowsiinkaan jos mikkistä kiinnostaisi kehittää tuotettaan markinoiden manipuloinnin sijasta. Esimerkiksi Linux on osoittanut miten järjestelmästä tehdään tietoturvallinen jo lähtökohtaisesti. Viruksia siihenkin on koitettu kehitellä, mutta kun mikään ei leviä eikä toimi ilman käyttäjän hyväksyntää ja aktiivisuutta, niin vain "turkulaisia" viruksia on noihin saatu aikaiseksi. Tahtoo sanoa, että "lukkoja" ei tarvita, koska "ovi" puuttuu. Se on varmasti lohdutonta kolmansille tietoturvataloille, mutta en usko, että mikkistä noin vain syrjääytetään. Ihmiset voi käyttää mitä systeemejä tahansa, mutta kaikki maksaa mikkikselle aina.

    Microsoftia ei syrjäytetä, koska se voi nostaa valmistajan maksamaa Windowsin OEM-hintaa niin paljon, että valmistaja ei pärjää hintakilpailussa, jos se tarjoaa jotain muuta käyttöjärjestelmää kuin Windowsia.

    Tässä käyttöjärjestelmien kolmiodraamassa Microsoftin etuna on määrävä markkina-asema ja käytetyin office-paketti. Jos MS Office lakkaa olemasta suosituin niin Microsoftin talossa alkavat tukipilarit käydä vähiin, koska seuraavan suosituimman on pakko olla monelle alustalle koodattu.

    Open Office on tässä mielessä enemmän kuin iso tekijä, mutta pientä innovatiivisuutta toivoisi. Tällä hetkellähän Open Office on lähinnä MS Office klooni.

    Äänestä

  • jason-blue kirjoitti:

    Mutta onneksi selvää positiivista kehitystä on tapahtunut sen suhteen, että myös muut kuin Microsoft järjestelmät ovat alkaneet kiinnostamaan asiakkaita.
    Lienee atk tietotaidon ja yleisen tietokone osaamisen kehittymisen tulosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

iMac . kirjoitti:

26.07.2007:
Macit kaikkien aikojen ennätykseen

Apple on julkistanut kesäkuun lopussa päättyneen kolmannen vuosineljänneksensä tuloksen. Yritys ylitti analyytikoiden odotukset 5,41 miljardin dollarin (3,95 miljardin euron) liikevaihdollaan ja 818 miljoonan dollarin (597 miljoonan euron) tuloksellaan.

Erityisen hyvin sujui Macintosh-tietokoneiden myynti. Uusia Maceja meni kaupaksi 1,76 miljoonaa kappaletta, missä on 33 prosenttia kasvua edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Kyseessä on Applen kaikkien aikojen Mac-myyntiennätys.

Myös Ipodeja meni reilusti kaupaksi. Soittimia myytiin 21 prosenttia viimevuotista enemmän, runsaat 9,8 miljoonaa.

Apple kertoi myös myyneensä kesäkuun kahden viimeisen päivän aikana 270 000 Iphone-puhelinta. Applen kurssi lähti toissapäivänä reiluun laskuun, kun puhelinyhtiö AT&T kertoi aktivoineensa kesäkuun lopussa vain146 000 Iphonea. AT&T:llä oli kuitenkin ongelmia aktivoinnin kanssa, ja moni Iphonen kesäkuussa ostanut sai aktivoitua liittymänsä vasta heinäkuun puolella.

Applen kaikkien aikojen paras kolmas vuosineljännes käänsi yrityksen osakekurssin taas reippaalle nousu-uralle.

Apple kertoi aloittavansa Iphonen myyntiin rajoitetusti Euroopassa vuoden 2007 lopussa. Puhelin tuodaan ensin myyntiin vain muutamaan suurimpaan maahan, ja muu Eurooppa saa puhelimen käsiinsä vuoden 2008 aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu