pitäisikö "puujalasta" kertoa heti kättelyssä vai karkoittaisiko se? Tai sitten myöhemmin kun kumppaniin on tutustunut paremmin. Sillä ainakin minusta sisäinen kauneus on tärkeämpi kuin "ulkoinen kauneus".
Mitä
mieltä
5736
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kun ei kaikki puupäästäkään heti kerro. Emmä tiedä.. kertoisin varmaan melko pian, mutta ei sitä profiiliin ehkä kannata kirjoittaa.
Tuolla aiemmin oli keskustelua pitäisikö kaljun naisen kertoa, että hän pitää peruukkia tai tekohampaita käyttävän kertoa tekareistaan heti profiilissaan. Se, mikä on olennaista joillekin, ei ole tärkeää toisille ja on aika rajattua mitä voimme heti kättelyssä kertoa ja mitä pidämme tärkeänä kertoa.
Minun mielestäni ei tarvitse kertoa proteeseistaan. Mikäli kohtaan henkilön, jolla on vaikkapa puujalka tai ei ole hiuksia tai on tekarit niin en minä ainakaan lopeta tutustumista ihmiseen noiden seikkojen perusteella.
Ei mielestäni tarvi kertoa, en minäkään kerro huonoja LUONTEEN piirteitä ja niitä on kaikilla. Ei kai se ole jutun pointti, vaan luonne. Miten kemiat täsmää.
miettinyt että jospa laittais treffisivuille ilmoituksen.. niin missä vaiheessa kertoisin että rintoja ei löydy kuin yksi..
Itse asian kanssa suhtkoht sinut, mutta toisaalta aika vaikee sanoa asiasta, kun tuntuu että tulee joko sääliä ja jutut muuttuu välittömästi :( Harvempi tieten odottaa että alle nelikymppiselle on näin sattunut ja siks eivät osaa suhtautua asiaan.
Mutta toisaalta eipä tuo mittään haittaa jos joku ei näe kuin puuttuvan rinnan tai puuttuvan jalan, niin sellaiset saavat jatkaa etsintää :))
Näitä tälläisiä asioita kuten toisen rinnan puuttuminen tai proteesi, ei kannata välttämättä laittaa omaan deitti ilmoitukseensa mutta mielestäni on ihan fiksua, siinä vaiheessa kun löytyy joku tutustumisen arvoinen tapaus joka susta on aidosti kiinnostunut... kertoa kaikista näistäkin asioista koska jos on oikeasti kiinnostunut susta niin kyllä hän hyväksyy sut epätäydell.ja vikoinesi kaikkineen jos se siihen päättyy niin silloin henkilö on etsinyt jotain muuta kuin sinua.
Jotkuthan on kiinnostuneet ilmoituksen jättäjästä vain kuvan johdosta ja rakentavat heti tietyn mielikuvan henkilöstä kuvan takana...joka siis perustuu pääasiassa heidän omiin pohdintoihin plus siihen mitä vähän tuosta ilmoittaja pystyy itsestään kertomaan. Koska pitkiä litannioita tuohon mielestäni on turha laittaa. Ja tämä mielikuva kun alkaa joillain murenemaan heti kun kertoo itsestään asioita kuten jalan tai käden puuttuminen, masennus...tms. vastaava. On monia asioita jotka viestittävät, että tämä asia tekee musta erilaisen kuin ehkä kuvan perusteella viesti välittynyt. Ja samalla se kertoo, ettei ole tulossa mitään helppoa elämää vaan vaikka hyväksyisikin toisen nämä jutut se vaatii sitten käytännössäkin paljon sopeutua näihin asioihin. Jos pohjimmiltaan halusi löytää "normaali ihmisen" tai sellaisen ihmisen joka ei ongelmistaan toitota vaan ne tulee sitten jälkikäteen selville kun aikansa kanssaan on tekemisissä. On rehellisempää kertoa jo viestittely vaiheessa. Jos toinen on aidosti kiinnostunut juuri sun kanssa alkaa olemaan, niin kyllä hän hyväksyy myös mahdolliset puutteet ja epätäydellisyydet.
Aika moni ihminen ei kerro juurikaan siitä mitä huonoja puolia hänessä on vaan profiili ja viestittely keskittyy lähinnä semmosiin smiling faces ja easy living tyylisiin juttuihin. Mä ainakin arvostan enemmän sitä jos on rehellinen ja kirjoittaa myös siitä näistä asioista kun ei mene hyvin ja millaisia vaikeuksia on. Koska kaikilla on omat ongelmansa ja epäkohtansa kyllä ne viimeistään sitten tapaamisien kautta selviää...se on ikävämpi sitten jos sinne asti menee eli tapaamiseen päästään ja siellä tyssää kun ei oltu rehellisesti kirjoitettu myös oman elämän ikävistä puolista.
Joillakin voi olla jokin juttu kuten masennus. Se voi olla helppoa täällä netissä ajatella, okei...sulla on toi mä hyväksyn sut tollasena. Mutta sitten käytännössä kun toinen on tosi maassa ja kiukkunen huonotuulinen. Ajatukset voivat muuttua nopeaa jos toinen ei ole vakavasti ajatellut sitä selviytyykö hän sitten käytännössä tollaisen henkilön kanssa eikä ole heti jättämässä kun tulee niitä vastoinkäymisiä siis useita. Se siis vaatii paljon aloittaa yhteiselo jollaintavalla erityisihmisen kanssa.