Bach: Kontrapunktin mestari, syvällinen ja vaatimaton ajattelija - monesti tylsä ja sisäänpäinkääntynyt.
Beethoven: Pelottavan voimakas totuuden torvi - naiivi, synkkä ja brutaali epäonnistuessaan.
Bizet: Taitava melodikko - liian kaavamainen.
Brahms: Älykäs - joko liian helposti tai liian vaikeasti lähestyttävä.
Chopin: Miellyttävä - turhan yksipuolinen.
Debussy: Erikoinen ja tarkkanäköinen ajattelija - usein outo ja konstaileva, "tekotaiteellinen".
Dvořák: Lämmin melodian ja dramatiikan mestari - monesti liian simppeli ja kaunis.
Grieg: Melodinen - liian ruusuinen yleensä ja karunakin valitettavan teennäinen.
Haydn: Älykäs, huumorintajuinen, lämmin ja tarpeeksi vaatimaton muusikko - vielä liian kaavamainen, panosti liikaa määrään hieman laadun kustannuksella.
Händel: Melodiikan jättiläinen, rehevää ja tuhtia settiä paukuttanut äijä - usein pinnallinen.
Liszt: Epäitsekäs ja tarkkanäköinen taituri - tahattoman koominen siten, että se ei toimi.
Mahler: Hieman ainutlaatuista luovaa hulluutta - liikaa akateemista pidättyväisyyttä.
Mendelssohn: Lahjakas ja älykäs - ei hyödyntänyt kapasiteettiaan tarpeeksi.
Mozart: On yhtä kuin musiikki.
Paganini: Pohjimmiltaan herkkä - teennäisen akrobaattinen ja siksi näennäisen kova ja demoninen.
Prokofiev: Voimakas ja omaleimainen - liian kylmä, kova ja eloton.
Schubert: Herkkä ja lyyrinen ihme - joskus etäinen ja utuinen.
Schumann: Älykäs - liian älykäs.
Sibelius: Mielikuvituksellinen, herkkä ja ankara - turhan jäykkä ja varautunut.
Tshaikovski: Tunteellinen ja välitön melodikko - kovin haaveileva ja monesti realiteeteilta ikään kuin tarkoituksellisesti eksynyt, sillä on pohjimmiltaan realisti.
Verdi: Paljon kekseliäisyyttä; ideoita ja aiheita - harva aihe on onnistuttu jalostamaan huippuunsa.
Vivaldi: Onnistuu ilmaisemaan valtavan lahjakkuutensa usein tuotannossaan; on viehkeä, jalo, aito, yllättävä ja dramaattinen - liian epätasainen, liian usein lattea ja kaavamainen lahjakkuuteensa nähden.
Wagner: Pelottavan "älykäs ja viisas", tarkkanäköinen - itserakas, ylimielinen, julma, tyhjänpäiten pauhaava, suureellinen, kylmä, kova, sokea, pimeä ja teennäinen.
Beethoven: Pelottavan voimakas totuuden torvi - naiivi, synkkä ja brutaali epäonnistuessaan.
Bizet: Taitava melodikko - liian kaavamainen.
Brahms: Älykäs - joko liian helposti tai liian vaikeasti lähestyttävä.
Chopin: Miellyttävä - turhan yksipuolinen.
Debussy: Erikoinen ja tarkkanäköinen ajattelija - usein outo ja konstaileva, "tekotaiteellinen".
Dvořák: Lämmin melodian ja dramatiikan mestari - monesti liian simppeli ja kaunis.
Grieg: Melodinen - liian ruusuinen yleensä ja karunakin valitettavan teennäinen.
Haydn: Älykäs, huumorintajuinen, lämmin ja tarpeeksi vaatimaton muusikko - vielä liian kaavamainen, panosti liikaa määrään hieman laadun kustannuksella.
Händel: Melodiikan jättiläinen, rehevää ja tuhtia settiä paukuttanut äijä - usein pinnallinen.
Liszt: Epäitsekäs ja tarkkanäköinen taituri - tahattoman koominen siten, että se ei toimi.
Mahler: Hieman ainutlaatuista luovaa hulluutta - liikaa akateemista pidättyväisyyttä.
Mendelssohn: Lahjakas ja älykäs - ei hyödyntänyt kapasiteettiaan tarpeeksi.
Mozart: On yhtä kuin musiikki.
Paganini: Pohjimmiltaan herkkä - teennäisen akrobaattinen ja siksi näennäisen kova ja demoninen.
Prokofiev: Voimakas ja omaleimainen - liian kylmä, kova ja eloton.
Schubert: Herkkä ja lyyrinen ihme - joskus etäinen ja utuinen.
Schumann: Älykäs - liian älykäs.
Sibelius: Mielikuvituksellinen, herkkä ja ankara - turhan jäykkä ja varautunut.
Tshaikovski: Tunteellinen ja välitön melodikko - kovin haaveileva ja monesti realiteeteilta ikään kuin tarkoituksellisesti eksynyt, sillä on pohjimmiltaan realisti.
Verdi: Paljon kekseliäisyyttä; ideoita ja aiheita - harva aihe on onnistuttu jalostamaan huippuunsa.
Vivaldi: Onnistuu ilmaisemaan valtavan lahjakkuutensa usein tuotannossaan; on viehkeä, jalo, aito, yllättävä ja dramaattinen - liian epätasainen, liian usein lattea ja kaavamainen lahjakkuuteensa nähden.
Wagner: Pelottavan "älykäs ja viisas", tarkkanäköinen - itserakas, ylimielinen, julma, tyhjänpäiten pauhaava, suureellinen, kylmä, kova, sokea, pimeä ja teennäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Käy nyt edes se peruskurssi loppuun.
Tsaikkariko muka realisti, älä naurata. Pahimman lajin haaveilija, mutta kukaan muu ei ole pystynyt säveltämään mitään lähellekään niin hienoa kuin hänen Ruusuadagionsa - siinä on kaikki, siinä kiteytyy hänen säveltäjänlaatunsa syvin olemus. En pysty kuuntelemaan sitä kyynelehtimättä!
...ei olisi kuudetta sinfoniaa syntynyt, puhumattakaan hänen elämänsä karmaisevasta lopusta, kun haaveilu sai riittää.
Se että tajuaa realiteetit ei vielä tee kenestäkään realistia - saattaa vain korostaa niitä 'haaveellisempia' puolia luonteessa, ja traagisempiakin. "Karmaiseva loppu" oli kai vain arkisesti itsemurha, taisi ampua itsensä yhteisön painostuksen ja häpeänpelon takia. Mutta lukisin mielelläni, mitä mieltä olet hänen musiikistaan yleensä, tuo lyhyt luonnehdinta ei kerro mitään siitä, mistä pidät tai tunnetko edes hänen tuotantoaan.
Heitinpä vaan muutamia huomioita puolihuolimattomasti eräistä säveltäjistä saadakseni aikaan keskustelua. Täällä saa, mitä tahansa sanookin, lähes poikkeuksetta negatiivisen ja asiattoman vastaanoton eikä synny oikein keskustelua.
No hyvä, että joku sentään on kiinnostunut musiikistakin. Tšaikovskiin olen tutustunut sen verran kuin olen parhaaksi katsonut suhteessa hänen musiikkinsa minuun tekemään vaikutukseen. En kuulu niihin, jotka kuuntelevat lähinnä vain muutamia suurimman vaikutuksen itseensä tehneitä säveltäjiä, vaan pyrin mahdollisuuksieni mukaan tutustumaan avoimesti kaikkiin musiikin historiasta merkittävän paikan lunastaneisiin (mikä sekin on tietysti tulkintakysymys)- repertoaarini on siis melko laaja, tosin olen erikoistunut säveltäjistä perusteellisesti vain muutamiin (Mozart, Beethoven, Haydn, Mendelssohn ja Sibelius).
Tšaikovskin teoksista tunnen sinfoniat 4-6, viulukonserton, ensimmäisen pianokonserton, Pähkinänsärkijän, vuodenajat pianolle sekä useita muiden laajamittaisten teosten osia sekä pienempiä yksittäisiä sävellyksiä. Korkeimmalle arvostan sinfoniat ja viulukonserton. Hänen kermaisessa melodiikassaan läpi hänen tuotantonsa (niiltä osin, kuin sen tunnen) on kuitenkin jotain auttamattomasti vastenmielistäkin, esimerkiksi juuri Pähkinänsärkijässä ja muissa baleteissa (joista tunnen osia). Tšaikovskin maailma on kuitenkin siinä määrin omaperäinen (eräs omaperäisimmistä klassisen musiikin alueella) ja kiehtova, että usein pitkinä jaksoina, jolloin Tšaikovskia ei tule kuunneltua, jokin sisälläni kaipaa taas nimenomaan hänen musiikkinsa ääreen. Tšaikovski oli erityisen taitava ilmaisemaan tukahdutettua kaipuuta siten, että musiikki puhuu näennäisesti vähän ja hiljaisella äänellä ja on sikäli merkityksetöntä taustamusiikkia, mutta kun kuuntelijan fokus siirtyy täysin musiikin ytimeen, voi kuulla noiden näennäisen mitättömien sävelkulkujen suorastaan huutavan eri tunteiden vivahteita. Erityisen vaikutuksen minuun ovat tehneet ainakin neljännen sinfonian toinen osa, kuudennen sinfonian ensimmäinen osa ja finaali, Pähkinänsärkijän "kukkaisvalssi", cis-molli nocturne (Op.19 nro 4) ja f-molli romanssi (Op.5).
Ehkäpä voisit Tšaikovskiin erikoistuneena suositella jotain, kenties olen missanut jotain erittäin oleellista?
Etpä maininnut ollenkaan hänen opperoitaan, esim. Jevgeni Oneginia, Patarouvaa. Etkö pidä oopperasta?
Näitä kahta en ole toistaiseksi kokonaan nähnyt ja kuullut, mutta kyllä niissäkin on upeaa musiikkia.
Baleteista en edes viitsi ottaa Joutsenlampea esille, vaikka viimeksi kävinkin sen taas itkemässä lävitse Oopperassa. Siinä on niin paljon niin perin tuttua ja paljon soitettua (ja paljon h u o n o s t i soitettua!). Mutta viime joulun tienoilla olin lapsineni katsomassa Pähkinänsärkijää, ja täytyy sanoa, että Mikko Franckin johtama orkesteri ylitti itsensä. Harvoin olen kuullut niin kauniisti soitettua Tshaikovskia Suomessa! Vähän olen kyllä pettynyt, kun mainitsit tuon "Kukkaisvalssin", se kuuluu minulla osastoon liian tuttua ja puhki soitettua, mutta onhan sekin kaunis, tavallaan. Tshaikovskillahan on muitakin ns. suuria valsseja, jotka toimivat yhteydestäänkin irrotettuina.
Harmittaa, kun minulla on kaikki P.T:n sinfoniat
vinyyleinä (Bulgariasta ostettuja), muttei enää soitinta millä kuunnella. Samoin minulla on hieno hieno levytys David Oistrahin 60-vuotiskonsertista, jossa hän johtaa ja soittaa viulukonserton ah, niin sydämeenkäyvän ihanasti.
Sen esityksen yli käynyttä ei ole, eikä äkkiä tule.
Odotan syksyä ja Oopperan ohjelmistoon palaavaa Prinsessa Ruususta. Senkin olen kerran nähnyt, mutta siitä on kauan (ja lapsi nukahti kesken kaiken...).
"Kermainen melodiikka" kuulostaa aika imelältä minun korvaani. Mitäpä sanot Tshaikovskin upeista puhallinosuuksista monissakin sävellyksissä? Vai kuunteletko 'sillä korvalla', että kiinnität huomiota tuollaisiin seikkoihin?
Nauratti tuo lohkaisusi minusta Tshaikovskiin erikoistuneena. En todellakaan ole mitenkään erikoistunut hänen tuotantoonsa, mutta sanottakoon, että olen kiinnostunut hänestä ihmisenä. Nauratti viimeisessä Musiikin mestarit -lehdessäkin ollut maininta hänen "voimakkaasta äiti-fiksaatiostaan", jonka epäiltiin myöhemmässä elämässä vaikuttaneen mm. hänen homoseksuaaliseen suuntautumiseensa. Aika erikoinen näkemys! Lisäksi olen nyt ja aina katkeran kateellinen suhteesta, joka hänellä oli rahoittajansa kanssa (madame von Meck). Tässähän taustalla vaikuttaa tietysti elokuva, jonka olen nähnyt noin n kertaa. En tiedä, miten todenmukaisen kuvan se antaa tuosta suhteesta, mutta kyllä se minuun upposi. Kiinnostaisi kovasti saada luettavaksi heidän kirjeenvaihtonsa kokonaisuudessaan, mutta sitä ei tietääkseni ole suomennettu.
Minulle on edelleenkin mitä suurin mysteeri, että joku ihminen pystyy säveltämään, luomaan kaunista musiikkia. En taida koskaan oikein ymmärtää miten se on mahdollista! Leikittelen joskus ajatuksella, että haluaisin itse olla säveltäjä, mutta luulen että kuuntelijana olen paremmassa asemassa: omiin töihinsä ei säveltäjäkään kuitenkaan ole koskaan täysin tyytyväinen, mutta kuuntelijan ei tarvitse piitata luomisen tuskista mitään, vain nauttia.
Kerkisin olla yli vuoden työttömänä ja oli aikaa kuunnella musiikkia kerrankin mielin määrin, Classic Radio oli päiväkausia auki. Minullakin on mielestäni varsin laaja ja joustava musiikkimaku, en ole mikään yhden asian ihminen. Sibeliuskaan ei ajatuksella kuunneltuna enää vaikuta niin 'Sibeliukselta'. Mutta entä sellaiset nimet kuin Heino Kaski, Selim Palmgren, Edward Elgar, Carl Stamitz, vain muutamia mainitakseni?
---on paiskittu. Siksipä en heti vastannut.
Olen toki oopperan ystävä, mutta Tšaikovskin oopperoihin en valitettavasti ole ehtinyt tutustumaan. Voisivat kyllä olla työn alla tässä lähitulevaisuudessa, samoin kuin ensimmäiset sinfoniatkin, nyt kun olen taas innostunut kolmesta viimeisestä uudelleen. Tuo oli mielenkiintoista, mitä kirjoitit omasta suhteestasi säveltämiseen/musiikin kuunteluun. Itse olen pitkälti samoilla linjoilla. Miten helposti sitä nostaakaan elämisen laatua musiikin avulla!
Kiinnitän toki huomiota mitä erilaisimpiin yksityiskohtiin teoksissa, vaikka pyrin myös aina mahdollisimman yhtenäisen kokonaiskuvan saamiseen. Yleensä kuunnellessani huomioin eri soitinryhmien työskentelyä teoksen sisällä, mutta koska kuuntelen niin paljon ja erilaista, pitemmän ajan päästä jälkeenpäin en välttämättä muista jostain tietystä teoksesta kaikkia merkittäviä yksityiskohtia, kunnes kuuntelen sitä taas uudelleen. Mutta Tšaikovskin puhaltimien käytöstä tulee mieleeni ainakin viidennen sinfonian finaali, jossa puhaltimia on hyödynnetty kauniin hienovaraisesti. Tšaikovski käyttää esimerkiksi puupuhaltimia sirosti kontrastina jousien maskuliinisille sävyille. Teemat ovat mozartmaisen puhtaita ja täyteläitä. Toisaalta esimerkiksi juuri viidennen sinfonian valssin puhaltimien unelias leikkisyys ei pure minuun juuri lainkaan.
Tuo Tšaikovski-elokuva kiinnostaisi minuakin. Mistähän sen saisi käsiinsä? Kaskea, Palmgrenia ja Stamitzia en tunne, Elgarista en pidä kovinkaan paljon niiden muutamien sävellysten perusteella, jotka tunnen (viulukonserton toinen osa on upea). En ole juurikaan panostanut kotimaiseen klassiseen. Moni suomalainen etsii läheltä (puhtaan todennäköisyyden perusteella luulisin, että se tapahtuu laadun kustannuksella, mutta en mene vannomaan, sillä tunnen lähinnä vain Sibeliusta ja Merikantoa).
Mitäpä itse pidät esimerkiksi Brahmsista, Haydnista tai Händelistä, vai tunnetko heidän tuotantoaan?
Töitä paiskitaan täälläkin, siispä aivan lyhyet kommentit viestiisi. Suomalaisesta klassisesta musiikista minun mielestäni puuttuu nk. suuret säveltäjät melkein kokonaan - Sibelius on minulle ihan pakkopullaa melko suurelta osalta, ja moni suomalainenhan ei juuri muita suomalaisia säveltajiä tunnekaan, niin, ellei sitten just Merikantoa...Heino Kaski on hieno säveltäjä ja melkoiseen unholan yöhön painunut. Hänellä on kauniita pianokappaleita, mutta lähes aina kun hänestä puhutaan, kaikki tietävät vain hänen Preludinsa (orkesteriteos). Se on sääli.
Pidän kyllä Brahmsista ja Haydnistakin, Händeliä tunnen hiukan vähemmän, mutta kyllä hänenkin työnsä kelpaa. Harmi, ettet tiedä Stamitzin sellokonserttoja, niitä kyllä suosittelen.
Hyvää viikonloppua toivottelen. Kuunnelkaamme hyvää musiikkia!
Et kai lopeta keskustelua, joka vasta alkoi? Minne katosit?
sanoisin, että jos olisin elänyt aikanansa, luonnehtisin häntä "uskonnollisen salpauttamalla tavalla Simofrangenmaiseksi".
Nuo adjektiivit "itserakas, ylimielinen, julma, tyhjänpäiten pauhaava, suureellinen, kylmä, kova, sokea, pimeä ja teennäinen" sopisivat myös Vanhan Testamentin Jahveen.
Wagneria ja Jahvea yhdistää myös kova juutalaisten kritisointi.
Wagner on ainoa säveltäjä, joka painii jumalten kanssa. Hänen taiteensa ei sovi ihmisille, jotka ovat maallisiin asioihin sidottuja.