Täällä kun lueskelee noita juttuja, niin tulee sellainen olo, että ihmiset eroavat ja yllyttävät toisiaan eroamaan kovin köykäisin perustein: "Jaa se ei puhunut sulle tuntiin, no eroo siitä." Jaa se ei jaksa kuunnella sua, eroo äkkiä kun lapset on vielä pieniä." jne.
Joku sitten eroo jo kolmatta kertaa herra ties minkä jutun takia. Onko aina tehty kaikki voitava suhteen hyväksi? Onko tehty työtä ja nähty vaivaa?
Vai onko tämä pullamössösukupolvi - johon itsekin tunnen vaikkakin jo nelikymppisenä kuuluvani - niin laiskaa parisuhteessakin, että kertakäyttökulutus on hiipinyt siihenkin mukaan?
Joku sitten eroo jo kolmatta kertaa herra ties minkä jutun takia. Onko aina tehty kaikki voitava suhteen hyväksi? Onko tehty työtä ja nähty vaivaa?
Vai onko tämä pullamössösukupolvi - johon itsekin tunnen vaikkakin jo nelikymppisenä kuuluvani - niin laiskaa parisuhteessakin, että kertakäyttökulutus on hiipinyt siihenkin mukaan?
Vastaukset 6
Vanhimmat
voi kyllä uskoa, että joku täällä kirjoittelijoista ottaa tosissaan vaarin näistä 'eroa' neuvoista. Kyllä se on jokaisen itse päässään pähkäiltävä. Tietysti, jos tilanne on sellainen että haluaa siihen kuulla mielipiteitä, niin kaikin mokomin... Mutta kyllä täällä on jos jonkin sorttista kiihkoilijaa joka asian suhteen, joten mielipiteet mielipiteinä. Olen silti samaa mieltä kanssasi tästä suhteen 'helposta' purkamisesta...
Juu. Nykyään mennään yhteen kovin heppoisin perustein ja samoin erotaan heppoisin perustein.
Mutta luulen, että loppujen lopuksi ero on kipeä ja vaikea monelle, sitä pohditaan pitkään ja yritetään ennen eroamista jatkaa yhdessä.. etenkin jos on lapset tai jos on avioliitto. Ulkopuoliselle se näyttää äkkinäiseltä pääötkseltä, hetken mielijohteelta, vaikka päätöstä on vatkannut puolelta toiselle jo vuosikausia.
Olen kerran eronnut, nuorena. Nykyisen kanssa 15. vuosi menossa, yksi lapsi.
Miehen kanssa mikään ei ole sujunut vuosiin samalla sävelellä. Silti en ole eroamassa toiseen kertaan, koska tiedän itsestäni, etten ole yksineläjä. Jo hetken perästä siinä notkuu joku tyhjäntoimittaja (ja sitäseuraava), joista ei tiedä miksi? Ovatko 'sen' perässä, putsaavat asunnon kaikesta myytävästä, hyväksikäyttävät myös lapsen, vai onnistuisiko muka kunnollisen kumppanin löytäminen vielä tässä iässä?
Olen skeptinen ja tyydyn rauhalliseen asemasotaan sensijaan, että yrittäisin rynnäkköä nuorten naisten joukossa. Vanhana ja kolhiintuneena, taistelu kelpo kumppanista, jonka kanssa voisi viettää myös auvoiset eläkevuodet, taitaa olla tuhoontuomittu.
Salaa mielessäni toivon, että mies löytäisi toisen ja loppuisivat ne vähäisetkin 'huomionosoitukset'. Ilman rakkautta ja lämpöä, ei seksikään maistu miltään.
Silti ei munaa munaan kannata vaihtaa.
Ihmisillä on kai tänä päivänä päälimmäisenä ajatuksena vaan oma itse ja oma
elämä. Mulle kaikki ja heti. Ei osata ottaa suhteeseen tulevia normaaleja
huonoja kausia vastaan ohimenevinä ja myös suhdetta lujittavina aikoina.
Heti kun on huono olo niin siitä pyritään pois keinolla millä hyvänsä ja
monesti vielä rynnätään heti uuteen suhteeseen ja kierre jatkuu. Jokaisen
olisi kait säännöllisesti tehtävä tilinpäätöksiä itsensä kanssa elämänsä
varrella ja pysähdyttävä miettimään arvojaan kun meinaavat tässä kiihkeässä
elämänrytmissä kaikilta välillä unohtua." Kahden ihmisen välinen rakkaus on
ehkä vaikeinta mitä meille on uskottu, äärimmäistä, viimeinen koetus,työtä,
johon valmistautumista on kaikki muu tekemämme työ."
..olisi kiva jos nuoret, joilla ei vielä ole lapsia, jotka eivät vielä asu yhdessä, eivät takertuisi siihen yhteen ainoaan kumppaniinsa, vaikka kohtelu olisi mitä.. ja kestäisi sitten vastoinkäymisiä, että näinhän sitä parishteessa kuuluu ollakin ja minähän en heti luovuta, minä mene vaikka tulee tuon toisen puolesta ja se on ainoaa oikeaa rakkautta...
hälytyskellot kilkkaa ja lujaa, kun nuori nainen sanoo, että joo, mä tiedän se et mä oon eka mun poikakamulle, mut jos se haluu mennä kokeilee muita, ni se saa mennä, meidän suhteen aikana siis, mä ymmärrän sen....
tämä nuori nainen on jo kokonaista kypsää 18 ikävuotta elänyt ja on poikakamulleen kaikin puolin ensimmäinen naiskokemus. Ja pitää kiinni tästä kaverista kuin hän olisi maailman ainoa mies ja se hengissäpitävä voima tytön elämässä.
Niin että joskus sitä tervettä itsetuntoa tarvittaisi, joskus on parempi erota ennenkuin tulee pahempaa tuhoa sitten myöhemmin. Eli nämä jutut täällä eivät koska teinisuhteita, eivät seurustelusuhteita (lapsettomia) olkoon ikä mikä tahansa. vai mitä?
Oon kans monesti miettiny, että edetäänkö nykyisin liian nopeasti ja helposti parisuhteessa, mennään hetken mielijohteesta naimisiin ja tehdään lapsia vaikkei toista vielä edes kunnolla tunneta.Sitten kun on talot ja velat ja autot ja lapset ja koirat ja toisesta alkaakin tulla piirteitä esiin mistä ei ole koskaan tiennytkään niin helposti sitten erotaan. En tiiä, ehkä oon vaan itse onnekas, kun parisuhde kukkii ja elämä hymyilee.Helppohan se on muiden virheitä ja tekemisiä puida turvallisesti täältä omalta kotikoneelta :)