kertokkaa.

Voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, ettei mikään muutu. Vuodet vierii ja lopulta huomaat olevasi katkera, hyväksikäytetty luuhka. Omaa tyhmyyttäni kesti 15-vuotta. Tyhmyys vielä tuplaantui, kun koskaan mies ei edes pyytänyt anteeksi. Appi ja anoppi vaan yrittivät lakaista kaiken maton alle ja ostaa rahalla lisäaikaa. Ainoa onni on nyt se, että on ihanaa nähdä miehen alennustila, kännisiä naisia, kun ei selviä saa. Minä voin kävellä pääpystyssä ja hymyillä.

Yhden pettämisen voi jotenkin ymmärtää, varsinkin jos toinenkin ottaa opikseen virheestään. Toinen pettäminen ei ole enää vahinko tai ajattelemattomuutta vaan tapa.

Miksi siis luottaisit pettävään miesystävään, en keksi yhtään syytä. Jos teillä ei ole lapsia eikä juuti muutakaan ytheistä, lähde kävelemään ja ala etsimään miestä, joka rakata sinua aidostai ja oikeasti.

Nyt ollaan oltu naimisis 7,5 vuotta ja kerran meillä liitto meni niin huonosti kun lapset ihan pieniä ja sillon mies erehty pettämään(vaikka en koskaa oo kieltäytyny seksistä,paremminkin eläny ite aina puuttees).Mutta se oli miehellä sellanen virhe joka jätti koko perheeseen sellasen jäljen ettei se halua sitä koskaan enää kokea.

Ja se luottamuksen kasvaminen uudelleen on vuosien työ,onneks mies kesti ne kaikki riidat ja aiheeseen palaamiset,muuten oisin jo luovuttanu.

Kerrasta voi oppia mutta toisesta se on jo tapa.Se ei toista kertaa oo enää vahinko ja sillon suosittelen kyllä lähtemään jos muuten ei esteitä.

Kunnon pettäjät osaa kyllä pyydellä anteeks ja saada toinen luottamaan kunnes taas pääsee pettämään.Ite ainaki oon varmaa loppuelämän jotenkin alintajunnassa varpaillaan ja herkkä sellasille merkeille,mistä vois päätellä toisen pettäneen uudelleen.Ja sillon kyllä otan lapset ja lähen.Mutta sitä en usko enää tapahtuvan,niin hyvä luottamus ja liitto meillä nyt on sen kriisin jälkeen.

Täällä nyt jotkut puhuu pitkistä suhteista ja tarkottaa suhteita jotka on kestäny yli kolkytvuotta.

Kolme vuotta on yks k****n luikaus ihmisen elämässä.