Huh huijaa, ei voi kuin sääliä näitä Metallican raskaita miehiä. Joskus kauan aikaa sitten itsekin kuuntelin heidän musiikkiaan ja kun viime viikolla televisiosta tuli dokumentti heistä, niin en voinut olla tuijottamatta koko ohjelmaa yhteen menoon.
Onhan se varmasti hienoa heidän kannaltaan kun miljoonat ihmiset ostavat uskollisesti Metallican levyjä, mutta kun he polkevat paikallaan ja eivät ole kehittyneet yhtään sitten vuoden 1985.
Lars Ulrichin toimesta potkaistiin bändistä pois muutosta halunneet henkilöt ja kaiken mittana on nykyään raha.
Kuinkahan kauan nämä keski-ikäistyneet miehet
jaksavat toistaa itseään?
Ehkä hekin jo tietävät ilman 40.000 dollarin kuuukausi palkkaa saavan psykologin apua, että homma ei toimi taiteelliselta kannalta ja itseilmaisu on totaalisesti tukahdutettu.
Ehkä he aikoinaan toivat musiikkiin jotain uusia
ideoita, mutta nyt heidän olisi korkea aika
joko lopettaa, tai sitten muutettava imagonsa radikaalisesti epäkaupallisempaan suuntaan.
"Raha ei tuo onnea"
MarttyyriMallari-TTt

Vastaukset 3
Vanhimmat
Metallica on kehittynyt huimasti, nimenomaan kaupallisesti. Hirvittää ajatella esim. jotakin Rollareita, äijät käy imemässä keikalla happea pullosta, että pysyvät pystössä. Kyllä se taitaa olla maailmanviisaus, että rokkiäijät ei saa raitistua, vaan polttaa ittensä hengiltä.
Metallica on aika ristiriitainen bändi: toisaalta on hirveän suosittu ja niin päin pois, ja toisaalta vanhat joskus 80-luvulla ilmestyneet muutamat levyt ovat hyviä ja muut roskaa, lisäksi rumpali on surkea.
Olen luullut itteäni jo hulluksi, kun olen "asiantuntijoille" arvostellut Larssin kolistelua ja niillä vaan silimät pyörii.