Onko sinkkuja

jotka vapaaehtoisesti, siis täysin vapaehtoisesti ja omasta elämästään nauttien haluavat pysyä sinkkuina koko elämänsä.
Mites onko mihiä?
Entäs naisia?
Olisi kiva kuulla lyhyt perustelu!
Mielestäni nykyisin, kun maailmassa on niin paljon uhkia, sinkkuus on hyvä vaihtoehto ja mielestäni se on paras, mutta kuinkas on, onko muita, jotka ovat tehneet päätöksen siihen suuntaan?
15957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Varmasti monia. Itse olen todella kunnianhimoinen tutkija ja ei minulla ole juuri muuhun aikaa kuin julkaisujen kirjoittamiseen. Haluan Nobelin mieluummin kuin parisuhteen, vaikka toisinpäin se voisi olla helpompaa. Olen mies.

Äänestä

ilmoittaudu vapaaehtoiseksi. Vaikka pärjäänkin hyvin yksin, hyvässä parisuhteessa minun on vielä parempi olla. En myöskään ymmärrä logiikkaasi, että tulevaisuuden uhat olevat jotenkin vähäisempiä, jos ihmiset elävät yksin. Uhkia on kaikissa elämäntilanteissa ja jos päänsä työntää aina hiekkaan niiden takia, ei elämässä tule koskaan tehtyä mitään mikä tekee elämästä elämisen arvoista.

Äänestä
  • ei ole koskaan siis ei koskaan ole ollut niin valtaisia uhkakuvia kuin niitä on nykyään, et varmaankaan ole tutustunut tiedepalstan antimiin ja yleensä muuta kuin oman sinkkuuden analysointiin.
    Siis avioliitossa yleensä halutaan lapsia.
    Siis haluatko lapsia kauhukuvia täynnä olevaan maailmaan?
    Ei se ole pään pensaaseen laittamista, vaan järjen sanelemaa päätöksentekoa ja omien mahdollisten lasten estämistä joutua hirvittäviin kärsimyksiin.
    Suosittelen tiedejulkaisujen lukemista ja vähemmän oman minän kelpaamista parisuhdemarkkinoilla.

    Äänestä

  • Kannattaa ajatella aivoillaan kirjoitti:

    ei ole koskaan siis ei koskaan ole ollut niin valtaisia uhkakuvia kuin niitä on nykyään, et varmaankaan ole tutustunut tiedepalstan antimiin ja yleensä muuta kuin oman sinkkuuden analysointiin.
    Siis avioliitossa yleensä halutaan lapsia.
    Siis haluatko lapsia kauhukuvia täynnä olevaan maailmaan?
    Ei se ole pään pensaaseen laittamista, vaan järjen sanelemaa päätöksentekoa ja omien mahdollisten lasten estämistä joutua hirvittäviin kärsimyksiin.
    Suosittelen tiedejulkaisujen lukemista ja vähemmän oman minän kelpaamista parisuhdemarkkinoilla.

    väittää lukevani tiedejulkaisuja runsaasti verrattuna aika moneen tällä palstalla kirjoittavaan. Olen lukenut niitä (ja muita kauhukuvia) sen verran paljon, että tiedän maailman olleen AINA täynnä kauhukuvia (taudit, sodat, jumalien tuomiot, inkvisitiot, ympäristön resurssien liiallinen käyttö, auringon pimennykset, vedenpaisumukset...) niille, jotka haluavat elämäänsä niiden mukaan elää. Minusta uhat on hyvä tunnistaa ja ymmärtää siksi, että niiden aiheuttamia ongelmia voidaan pienentää.

    Äänestä

halua sinkkuna pysyä, mutta aika huonolta näyttää. Onneksi olen sentään ollut muutamassa suhteessa niin ei ilman sitä kokemusta kuole.

Äänestä

kun tämä palsta on useimmiten täynnä pelkästään onnettomien sinkkujen valitusta.

Olen mies 32 v ja tehnyt vakaan päätöksen pysyä sinkkuna hautaan asti. Olen tyytyväinen elämääni näin. Vaatimaton ja erakko luonteeni yhdistettynä laiskuuteeni ovat sellainen yhdistelmä, että tämä on itselleni helpoin ja luontevin tapa olla. Ihan itsekkäistä syistä olen siis sinkku. Erakko ei seurasta nauti ja laiska ei viitsi alkaa mitään perhettä elättämään/vastuuta sellaisesta ottamaan.

Äänestä
  • samanlaisesti asioista. Mikä sattuma!
    No, edellisessä viestissä joku naisihminen näkee, että maailmasssa on aina ollut sotia etc etc, mikä on totta, mutta niihin aikoihin ei ole ollut ehkäisyvälineitä.
    Tiedonsaanti on ollut myös hyvin huonoa.
    Lisäksi maapallon ihmismäärä huomioonottaen, ilmastokatastrofi on aivan eri kuin joskus tuhansia ja tuhansia vuosia sitten.
    Ihmiset kuolevat, eläimet kuolevat ja luulisi
    normaalin ihmisen nyt ymmmärtävän, että elämme nyt tälläkin hetkellä jo melkoisen ilmastonmuutoksen kourissa.
    Lisäksi sanoisin, että kun on lapsia, niitä on syytä olla monta, ja kun on erakkoluonne ja haluaa keskittyä lukemiseen ja lähteä matkustelemaan ystävänsä kanssa koska vaan, niin ei se perheelliselle onnistu.
    Aina ne lapset sairastaa ja kitisee ja sitten tulee mussoikä, jolloin nykynaikkosten vaikutus
    voi olla pelkästään negatiivinen.
    Monet naiset ovat niin naiiiiveja, että eivät mitään tosiasioita tiedosta, mutta fiksut miehet
    ajattelevat yleisellä tasolla ja myös omat luonteenpiirteensä huomioon ja omat mielenkiinnonkohteensa.
    Mielestäni sinkkuna olo nykyelämän puitteissa on todella hyvä ratkaisu ja vaikka siinä olisi kahden vaiheilla, niin uskon sinkkuuden voittavan.

    Äänestä

Uhkia tulee aina ja hyvän kumppanin kanssa uhat on helpompi kohdata.

Äänestä
  • voi olla niin, että molemmat panevat jäniksen lailla yhtä aikaa päänsä pensaaseen, mutta yleensä avioliitossa on lapsia, eli ne lapset ovat juuri niitä, jotka sen KARMAN JOUTUVAT KESTÄMÄÄN, JONKA IHMISET ENNEN HEITÄ OVAT AIHEUTTANEET JA SITÄ KEHITYSTÄ ON MAHDOTONTA PYSÄYTTÄÄ.

    Äänestä

  • Mistä hyvä kumppani???????? kirjoitti:

    voi olla niin, että molemmat panevat jäniksen lailla yhtä aikaa päänsä pensaaseen, mutta yleensä avioliitossa on lapsia, eli ne lapset ovat juuri niitä, jotka sen KARMAN JOUTUVAT KESTÄMÄÄN, JONKA IHMISET ENNEN HEITÄ OVAT AIHEUTTANEET JA SITÄ KEHITYSTÄ ON MAHDOTONTA PYSÄYTTÄÄ.

    Kait myös lapset kohtaavat uhat mieluiten jonkun muun kanassa (esim. kavereiden jos vanhemmista ei oo siihen) kuin täysin yksikseen.

    Äänestä

  • Nej tack kirjoitti:

    Kait myös lapset kohtaavat uhat mieluiten jonkun muun kanassa (esim. kavereiden jos vanhemmista ei oo siihen) kuin täysin yksikseen.

    ripille.
    Siis lapset yhdessä taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan.
    Tämä oli paras vetäisy tälle palstalle, joskin nyt on kyseessä varmasti alaikäinen, vasta rinnannypykät alkamassa kasvamaan tai sitten ns.
    älystä vapautettu.

    Äänestä

  • imbesilli todella kirjoitti:

    ripille.
    Siis lapset yhdessä taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan.
    Tämä oli paras vetäisy tälle palstalle, joskin nyt on kyseessä varmasti alaikäinen, vasta rinnannypykät alkamassa kasvamaan tai sitten ns.
    älystä vapautettu.

    Se siitä päättely kyvystä ;) Sen minkä lapsena oppii, sen vanahana taitaa, joten ilmastonmuutoksen kannalta uusi sukupolvi toimii viisaammin kuin vanha.

    Äänestä

Mielelläni eläisin parisuhteessa, mutta kun olen jo 4 kymppinen, ja parikytävuotta yrittänyt löytää kumppania, mutta kun en kenellekkään naiselle kelpaa, niin sitten oltava yksin.

Äänestä
  • ollut onnea elämässä mukana, varmasti suojelusenkeli vierelläsi.
    Olet etuoikeutettu. Nostan olematonta hattuani Sinulle! Näin käy liian fiksujen ihmisten kohdalla, kun naiset ovat eläimiä, ne haluaa vain kuolaavia renttuja.

    Äänestä

En ole tehnyt lopullisia päätöksiä, mutta olen vapaaehtoisesti ja omasta tahdostani sinkku, jos oikeanlaista naista ei osu kohdalle. Yksinolon murheet ovat erilaisia kuin parisuhteen murheet, mutta jälkimmäisiä on enemmän ja ne ahdistavat minua enemmän.

Maailman uhkat eivät vaikuta päätöksiini millään tavalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mielekäs vaihtoehto kirjoitti:

jotka vapaaehtoisesti, siis täysin vapaehtoisesti ja omasta elämästään nauttien haluavat pysyä sinkkuina koko elämänsä.
Mites onko mihiä?
Entäs naisia?
Olisi kiva kuulla lyhyt perustelu!
Mielestäni nykyisin, kun maailmassa on niin paljon uhkia, sinkkuus on hyvä vaihtoehto ja mielestäni se on paras, mutta kuinkas on, onko muita, jotka ovat tehneet päätöksen siihen suuntaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu