On sitten kyllä itselle siunaantunut mahdoton anoppi, ja hankalinta vielä on että aina kylvää riidan minun ja puolisoni väliin, tuorein tapaus nyt on eilis päivältä kun ajoimme 300km tuomaan lastamme hoitoon anopin luokse kuten oli yli kuukausi sitten sovittu ja edellisenä päivänä vielä varmistettu, no viimein kun saavuimme sitten kyseiselle paikkakunnalle ja soitettiin että kohta ollaan perillä niin vastaus olikin "ette voi vielä tulla hänen pitää nytte levätä hetki ennenkuin tulette" siis vittu ajettiin 300km vieraalle paikkakunnalle ja oltiin yli kuukausi sitten jo päivästä sovittu ! Mihin vittuun sitä sitten mennään siksi aikaa kun mummo (40-vuotias) haluaa nukkua, olimme vielä kello 15:00 perillä eli ei mitenkään illalla tai muuta, no itse siitä tietysti kiukkuunnuin kun olin koko matkan ajanut lastani mummolaan näytille, olin sitä mieltä että ei sitten viedä ollenkaan jos oma lapsenlapsi noin helvetin tärkeä kerran on että oma nukkuminenkin menee edelle, ja riita oli valmis puolisoni mielestä meidän sitten piti odottaa sen aikaa alle vuodenikäisen lapsen kanssa hengaillen jossai autolla 5 tunnin ajomatkan jälkeen jotta anoppi saa kauneusunensa... Ja nyt minä olen se luonnevikainen kun asiasta suutuin ?? Mitä mieltä te muut olette?? Oletteko muut kuulleet mummolasta mihin ei olla tervettuleita? Itse en kylläkään ole varsinkin kun tulopäivästä on sovittu etukäteen...
Mahdoton anoppi
sdöfasdöfakölsdf
354453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Aika erikoinen täti tuntuu olevan, varsinkin kun vielä noin nuori mummeli on kyseessä.
Mutta älä nyt sentään sotke asioita. Hän ei millään tavalla kylvä riitaa sinun ja siippasi välille. Kyllä te valitsette tehdä sen ihan itse, aloittaa riitelyn nimittäin. Anopin käytöstä ette saa todennäköisesti muutettua kuitenkaan. Mutta te voitte valita, annatteko mennä herneen nenuun siitä. Tai täsmällisemmin ilmeisesti sinä voit valita, koska kerrot olleesi se, jolta verkkarit repesivät.
Jos nimittäin ajattelet asiaa järjen kanssa, niin mitä muuta teillä oli tehtävissä, kuin odotella, että mummu saa nokosensa otettua? Ei tainnut tulla kyseeseen palata takaisin ja jos ei hänenkään huushollissaan voinut odotellessa hengailla, niin silti olisitte voineet tehdä jotain muuta kuin riidellä. Esim. mennä porukalla syömään, tai viedä lapsi johonkin nähtävyyteen, jos sellaista oli tarjolla lähiseudulla.
Puolisosihan ei voinut ilmeisesti pakottaa äitimuoriaan majoittamaan teitä olohuoneen nurkkaan siksi aikaa tai raastaa tätä päiväuniltaan. Joten mitä odotit puolisosi tekevän, vai ottiko vain niin paljon pannuun anoppikulta, että päätit omalta osaltasi kylläkin kylvää riitaa ja tehdä juopaa puolison ja hänen äitinsä ja anopin ja itsesi väliin.
Siis kertaan vielä, erikoinen henkilö anoppina sinulla. Mutta otatko siitä nenuusi, on sinun valintasi.
Jep se olin minä joka siitä käytöksestä suutuin, mutta kuten sanoin meillä on alta vuoden ikäinen lapsi jonka syöttäminen autossa (muutakin on saatava kuin maitoa) on aika hankalaa, ja kyllä takaisin lähteminen oli optio, mutta puolisoni ei siihen suostunut, joten zombailtiin sitten se pari tuntia autolla ja kuten voitte kuvitella sitä huudon määrää mikä alta vuotiaalla tulee kun joutuu 7 tuntia olemaan autossa, minulla ja puolisolla ei ollut edes aijettakaan jäädä sinne anoppilaan yöksi, vaan tarkoitus oli saada hieman laatuaikaa kahdelleen... Sen eteen olen valmis sen 600km (eli edestätakaisin) vuorokaudessa ajamaan ja toiset 600km sitten lastamme sunnuntaina hakiessa, eihän 1200km ole mitään verrattuna siihen jos saa pari päivää olla ihan kahdenkesken =)
Moi!
Minustakin aloittajan kirjoitus kuullosti siltä, että mummo yritti tahallaan ärsyttää tai ei osannut ajoissa kommonikoida ettei hänestä ole hoitamaan pientä lasta.
Miksi Suomalaiset aina neuvovat toisiaan hyssyttelemään ja miettimään, että ei kannata suutua. Voit valita suututko vai et... Huonosta käytöksestä on ihan ymmärrettävää ottaa nokkiinsa. En tarkoita siis suinkaan sitä, että riitaa haastetaan aina, kun siihen löytyy pieninkin syy.
Mie
Ja se mikä sitä riitaa tai omaa suuttumista edistää, niin meillä kyllä tanssitaan anopin tahtiin, eli kun hän keksii esim. tuollaisen asian niin puolisoni aina kuitenkin tekee niinkun anoppi haluaa, eli ei omaa mielipidetää, minusta tuossa tapauksessa olisi pitänyt ihan perheenä päättää ja kertoa anopille ettei lapsemme sitten tule hoitoon ja lähteä takaisin kotia...
Joka hoitokerta mitä lapsemme on siellä ollut on sisältänyt jonkun temppuilun eli viime kerralla sovittiin että lapsi on sitten perjantai illasta maanantaihin hoidossa, niin sunnuntaina ruvettiinkin soitteleen että nyt pitää hakea pois, kun hänen pitää käydä jonkun ystävättärensä kanssa tyyliin kahvilla, ja mehän haetaan lapsi sitten pois, vaikka edeltäkäsin oltiin suunniteltu, okei ymmärtäisin tuonkin jos se tapahtuisi vain kerran, mut aina jotain vastaavaa tapahtuu...
valoitan jotain muutakin tässä mitä mieleen tulee että saatte kokonaiskuvan, kun mentiin aikoinaan kihloihin anoppi lupasi että nytten vaan varaatte matkan hän kyllä maksaa sen ihan minne vaan, no meni melkein vuosi ja mentiin sitten naimisiinkin (vaimo oli tuolloin raskaana) pyydettiin että jos anoppi sitten voisi sen kihlajaslahjan sijasta yhdistettynä häälahjana ostaa meille vaikka hoitopöydän jotta vauvan kanssa sitten pärjättäisi paremmin, alkoi älytön riita sillä hänhän oli siirtänyt kerran vaimoni tilille 50€ kesänaikana (ja emme olleet pätkääkään kiitollisia siitä mukamas) juhannusrahaa (ja itse en sen rahan perään kyselyyn osallistunut vaan vaimoni sitä manasi) niin sehän oli se kihlajaislahan jo, naureskelin vaan partaani että tuolla "kihlajaismatkarahallahan" saakin jo melkein junalipun yhteensuuntaan jyväskylästä helsinkiin =) (eikä sillä että välttämättä oltaisiin rahaa kaivattukkaan mutta kun itse aikoinaan soitti ja lupasi)
Aina jos hän tuntee asian että häntä nyt tarvitaan tässä tilanteessa niin silloin menee asiat aivan mahdottomaksi sovitut asiat eivät pidä paikkaansa ja selityksiä kyllä riittää...
Niin ja mummon ominaisuudessa hän kerran jopa heltyi ostamaan lapsellemme hatun maksoi oikein 4€ toi sen käydessää miehensä kanssa täällä ja lähtiessää muisti sanoa että "kummia työkin olette kun ette mistään kiitä vaikka hän tuommoisen toi" ja kyse oli vain siitä ettei kumpikaan tajunnut sitä ehkä siinä tilanteessa kiittää kun vieraat tuli sisään, eli nenä nirpallaan meiltä sitten lähti kotiansa 4€ pipon vuoksi, meinasin sanoa että anteeksi vaan mutta lapsemme ei vielä osaa puhua...
Puolisoni oli anopillensa pari sataa velkaa silloin kun rupesimme seurustelemaan, oli joutunut sinkkuna lainaamaan, tajusin jo silloin että nyt kaikki ei kyllä ole ok, kun jatkuvasti niiden rahojen perään kyseli vaikka puolisoni joka palkastaan sitä velkaa sitten lyhenti (ei ole mikään köyhyysrajalla elävä anoppi, enemmänki kuin keskituloinen) aina vaan kyseltiin velka oli velvoitus tekemään asioita, jossei vaimoni käynyt vaikka verhoja pistämässä entisessä kodissaan niin sitten muistettiin se velka, kyllästyin ja maksoin sen velan pois... Kävipä kerran sitten sattuma että anoppini oli minulle 5€ velkaa, tehtiin sitten muuttoa ja hän oli kaupassa kun sattui soittamaan pyydettiin että voisiko tuoda tupakka-askin tullessaan kun kerran kaupassa oli no pitkän huutamisen jälkeen puhelimessa todettiin että on helpompi hakea se tupakka-aski itse koska kyseinen aski maksoi 5,20€ niin hän ei voinut millään siihen taipua ja aluksi ei edes uskonut olevansa sitä 5€ velkaa...
Kerran olin laivalla töissä sovittiin että nykyinenvaimoni ja anoppi tulevat sitten viikonloppuna sinne laivalle tavallaan risteilylle ja kun olin siellä pitkänpätkän yhtäsoittoa niin näkisimpä vaimoani siinä samassa, ni tuli perjantai kun heidän piti lähteä niin silloin alkoi soittorumba ettei anoppi lähdekkään, hänelle oli nyt tullut jotain muuta, helvetin tärkeätä ja myöhemminhän se tärkeys paljastuikin miehensä pettämistä... ja aivan avoimesti noista kertoo kuinka hänellä on suhteita muihinkin kuin appeeni, appeni on taas sitten tohvelisankari joka tekee mitä ja milloin vaan anoppini mitä tahansa keksiikin... Harmittaa hänen puolestaan koska appeni taas on todella mukava ja sympaattinen tyyppi ei vaan anopille pärjää...
eroon ja hoidattaa sen anopillasi, kannattaa omaksua hieman nöyrempi asenne. Tilanteen mukaan on toimittava, varsinkin sen, joka kärkkyy maksuttomia (?) palveluksia.
Laatuaika puolison kanssa voi muuttua melko laaduttomaksi, jos rupeat ärhentelemään hänen äidilleen. Kukaan ei pidä siitä, että hänen äitiään moititaan.
Sinun kannattaisi myös oppia ymmärtämään, että perheelliselle ihmiselle laatuaikaa on se aika, jonka saa viettää koko perhe yhdessä. Lapsi ei ole riesa vaan ilon aihe.
mahotn anoppi sulla.koita pärjäillä!!
sanonu anopillesi suoraan, mitä mitä ajattelet hänestä?? Oma anoppi muutti suhtautumistaan suunnattoman paljon sen jälkeen kun kerroin hänelle tasan tarkalleen suoraan mitä mieltä olen hänestä ja hänen suhtautumisestaan minuun.. Ei ole sen jälkeen narinoita tarvinnut kuunnella.
Toki meillä erilainen tilanne, mutta suora puhe auttaa useimmiten.
että anoppisi ei varmaankaan alun perin halunnut lapsenvahdiksi, ei vaan kehdannut kieltäytyä.
Jos tekee lapsia niin laatuaika on sovitettava niin että palkkaa hoitajan tai viettää laatuaikaa lapsen nukkessa.
Jos kerran lapsi on teidän perheessänne tiellä ja haluatte olla kahdestaan niin olisi kannattanut harkita ennenkuin alkaa tekemään lapsia.
Minusta tuo kuulostaa siltä kyllä että "mummo" haluaisi tahallaan ärsyttää...
ehkäpä anoppisi halusi ottaa työpäivän päälle nokoset,että jaksaa hoidella koko viikonlopun pientä lastanne?!
miksi sitä oli niin vaikea hänelle suoda?
että vanhemmat suostuvat edes harkitsemaan viedä alle vuosikas hoitoon noin pitkän matkan taakse ja yksin yökyläilyyn !
Jotain mättää myös lapsen äidillä jos tuollaiseen ryhtyy.
Jos itse ette anna lastanne hoitoon, se on teidän valintanne, me annamme, koska haluamme lapsen ohessa hoitaa myös omaa suhdettamme.. Se että onko meissä kummassakaan vikaa vai molemmissa, tuskin on tämän kirjoituksen perusteella arvioitavissa, joten olisitko hyvä ja suksisit vittuun tästä kirjoitusosioista !
Itse kyselet täällä syyllisiä ja syyttelet ja arvostelet anoppiasi. Näillä sivuilla on sana vapaa ja mielipiteet sallittuja varsinkin kun niitä kysytään.
Omat lapseni olen jo hoitanut ja lastenlasten vuoro on menossa, joten ei ole ongelmaa siinä suhteessa.
Tuo kommenttisi kyllä kertoo sinusta jo paljon ja voin vakuttaa, että jos ihmissuhteisssi on ongelmia, ei vastapuoli suinkaan ole ainut syyllinen. Kovin kuulostat vaikelta ihmiseltä ja kovin vihamieliseltä jopa ventovieraita kohtaan.
Jos kyselet täällä ihmisten mielipiteitä ja tukea omalle toimillesi, niin kirjoitahan sepustuksesi niin selvästi että voimme sitten kommentoida ja luoda kuvan siitä kuka on syyllinen ja mihin, jos tuon aloitstekstisi perusteella se ei ole mahdollista.
Luulenpa vain, että olet juuri niitä ihmisiä joille se syyllinen on aina oltava jossain muualla kuin itsessäsi. Muuta et taida hyväksyä.
Jospa puhuisit asiasta vaimollesi ja purkaisit tuntojasi sille vaimollesi, etkä kiroilisi täällä meille. 300 km päässä asuva anoppi ei ole mikään vakinainen, edes vaihtoehtoinen hoitopaikka. Mitä laatuaikaa jaksatte vietää, kun ensin ajatte satoja km, ja sitten päivystätte puhelimen ääressä anopin mahd. peruutussoittoa?
Kerran olette lapsen tehneet, teidän pitää järkätä se hoitapaikka tälle, ilman sinulle vastenmielisen anopin "apua". Eipä tulisi riitaa, sinulla oli varmaan sanasi sanottavana sen lapsen teossa, ja varmaan sen jälkeenkin. Kun minulla on ollut ongelmia anopin kanssa, olen kirjoittanut siitä tänne, JA puhunut mieheni kanssa, niin usein kuin on ollut tarpeen, tarpeeksi kauan että asialle on tehty jotain. En ole vain seissyt toimettomana.
Älä ala syytellä vaimoasi, jos tämä ei osaa sanoa äidilleen vastaan, ota ohjat käsiisi äläkä kiroile täällä tuntemattomille.
tuo minun teksti nytten sinulle jotenkin arkaan paikkaan, kirjoitin kyllä aivan selvästi tuohon alkuun mitä on meneillään... Ja eiköhän tämä palsta ole ihan minunkin manailulle tarkoitettu? Itse tulit ilman asiallista sanomista tänne syyttelemään että meissä on vika kun annamme lapsen hoitoon? Minkälaista reaktiota minulta tuon sanomisesi jälkeen odotit?? Typerää tuommoinen enpä voi muuta sanoa !
Vastaan tähän nyt saman kuin tuonne alas, elikkä heidän on vaikea tulla meidän luokse ja koen kuitenkin että lapseni kannalta on tärkeää että hän oppii tuntemaan isovanhempansa jo mahdollisimman ajoissa etteivät nämä sitten tuntuisi vieraalta hänen silmissään, ja kun oikeastaan tuo että he hoitavat häntä päivän tai pari on ainoa mahdollisuus milloin puolisoni vanhemmat häntä näkevät ja toisinpäin ja kuten jo aikaisemmin sanoin että appeni on kuitenkin loistotyyppi, symppis yms joka todella lasta haluaakin nähdä !
anopistani tuohon lisään vielä osioon kirjoitin, että jos olisit hyvä ja vaivautuisit tekstit lukemaan etkä vain minulle marmattamaan, ja nyt syyttelet minua vihamieliseksi ja vaikeaksi ihmiseksi yhden tekstin perusteella, en voi muuta kyllä sanoa kuin että kukakohan se vaikea ihminen on jos tarvitsee omaa pahaaoloansa tulla toisten kirjoituksiin purkamaan haukkumalla näitä vaikeiksi ja vastuuttomiksi vanhemmiksi lastenhoidosta puhuttaessa? taisit tarkasti sanoa että on äidissä jotain vikaa.. Että katsotaanpa nytten siellä peiliin kuka sen ensimmäisen kiven heitti !
viedä alle vuoden ikäistä hoitoon mummolle? mikä vika mukamas äidissä on jos vie? minulla on 4 lasta ja viides tulos ja mummo soittelee koska taas lapset tulevat on ne sitten minkä ikäisiä tahansa. tietenkin kun imetän olen itse paikalla ja kun en enää imetä lapsi voi jäädä yökylään ja nykyään siis 4 lasta enkä tunne itseäni mitenkään huonoksi äidiksi kun annan lapseni tutustua mummoonsakin.
Ystäväni sai viidennen lapsensa ja väsyi/masentui pahasti. Lopulta sovimme hänen kanssaan, että otan kaikki lapset kerran viikossa luokseni yöksi, että hän saisi nukkua väsymystään pois ja kerättyä voimia. Tämä kaikkein pienin, vasta muutaman viikon ikäinen ruusunnuppu, nukkui vaunuissaan sänkyni vieressä, jääkaapissa odotti äidinmaitopullot lämmitystään, eikä kenelläkään ollut mitään hätää.
Jatkoimme tätä järjestelyä kuukauden verran, ystäväni voimistui ja yökyläilyt jäivät pois, ainakin kaikkein pienimmän kohdalla. Isommat muksut kinusivat yöksi aina silloin tällöin ja tietysti pääsivätkin.
Vaikka en olekaan sukua lapsille, ja iältäni olen ystävääni nuorempi, en voi ymmärtää miten se olisi lapselta pois, jos hänen ympärilleen rakentaa turvaverkkoa välittävistä aikuisista?
Olen mummi. Miehelläni on kolme lastenlasta ja minulla kaksi. Vanhin lapsenlapsista on nyt yhdeksän vuotta ja nuorin kaksi vuotta. Kaikki lapsenlapset ovat aina tervetulleita ja vierailevat usein meillä. Mutta välillä käy niin, että mieheni sopii lasten äidin kanssa, että meille voi tuoda lapset yökyläänkin ja niin minä sitten ruokin ja hoidan heidät ja mieheni saa lukea lehtensä rauhassa, katselee telkkaria ja avaa tietokoneen pelaamista varten. Hänestä on hauskaa kun lapsenlapset tulevat ja niin minustakin pääsääntöisesti, mutta joskus olen väsynyt ja tarvitsisin viikonloppuna lepoa, sillä olen viikot työssä. Anopitkin ovat ihmisiä omine tarpeineen, haluvat joskus jopa juoda alkoholia ; )
Siinä olet oikeassa, että kunnon lämmintä suhdetta lapsenlapsiin ei synny, ellei heidän kanssaan ole arkipäivän tekemisissä (lapset yökylässä, hoidettavana)joten on hyvä että jaksatte ajaa tuon matkan anoppilaan. Ehkä kannattaisi kertoa, kuinka paljon se teille merkitsee, että pääsette hetkeksi viettämään aikaa kahden, jospa hän ei ole sitä sanomatta huomannut.
Mieheni ex-puoliso taas on tehnyt heti selväksi, että hän ei halua hoitaa lapsenlapsiaan. Ehkä yksin lapsenlapsesta vastaaminen on vaikeampaa kuin pariskunnan, joilla on tukea ja apua toisistaan.
Tilanteita on kaikenlaisia ja kaikki naiset eivät automaattisesti pidä lapsista, vaan ovat helpottuneita, kun ovat kasvattaneet omat lapset aikuiseksi.
Ja sen verran vielä lastenlasten hoidosta, että se on aika raskasta siten, että pitää taas palauttaa mieleen vuosien takaiset asiat sisäistää nykyiset ruokinta- ja hoito-ohjeet (miten nuoret haluavat lasta hoidettavan) ja vastuu, että kaikki menee hyvin eikä lapsi loukkaa itseään jne. jne. Se on erilaista hoitamista kuin oman lapsen hoitaminen.
ja masennutaan ja lapset joutuvat jonkun muun hoidettaviksi. Mitä järkeä?
pois krapulaansa.
aattelin vain, et eiks ois kaikkien,erityisesti sen lapsen, kannalta hyvä, että saa levänneen ja pirtsakan mummon hoitajakseen.ehkä vain menitte liian aikaisin mummon luo? en oikein ymmärrä tuota suuttumista...
oli salainen rakastaja komerosta josta piti hankkiutua eroon.
Mielestäni on täysin mahdotonta, että normaali mummo, joka hädin tuskin on edes mummoiässä, menisi nukkumaan vastaavassa tilanteessa.
Tuli vaan mieleeni, että syökö hän mahdollisesti mielenterveyslääkkeitä, jotka aiheuttaisivat väsymyksen. Olen jonkin verran joutunut sivusta seuraamaan mielenterveyspotilaita ja on aika yleistä, että he peruuttavat sovitun tapaamisen, koska ovat niin väsyneitä, etteivät jaksa lähteä mihinkään.
Jos mummo vaikka jännittää pienen lapsenlapsen näinkin pitkää hoitoa ja ottaa varmuuden vuoksi vähän ylimääräistä lääkettä, jolloin totaalinen väsymys voi iskeä yht´äkkiä.
Koska mummon käytös tuntuu muutenkin olevan vähän erikoista, niin mielestäni kannattaisi tällainenkin asia selvittää ennenkuin vie lasta seuraavan kerran hoitoon.
Hän viestitti kaikin voimin, että koskaan ei halua lastanne hoitoonsa.
Ei koskaan.
Muistakaa se, kun seuraavan kerran tarvitsette hoitajan.
Minua epäilyttäisi jättää puolustuskyvytön lapseni tuollaiselle ihmiselle, joka ei ollut valmistautunut ottamaan lasta vastaan, vaikka oli sovittu ja varmistettu.
En pystyisi olemaan rauhallinen koko sinä aikana, jona lapsi olisi tuon ihmisen hoivissa.
Minulla tuli sama ajatus mieleen.
Jos neilikymppinen on keskellä päivää niin"väsynyt" että vaatii teitä odottamaan vieraalla paikkakunnalla pienen lapsen kanssa tuntitolkulla (300 km:n ajomatkan jälkeen! ) että saa kauneusunensa nukutuksi, niin kysessä on ennenaikaisesti väsähtänyt ja mummoutunut keski-ikäinen. Olen kymmenen vuotta vanhempi, enkä todellakaan tarvitsisi päiväunia tuollaisessa tilanteessa, päinvastoin odottaisin jo eteisessä innolla mummin kultaa hoitoon!!!!
Ehdotan että seuraavalla kerralla kysytte esim. sinun äitiäsi hoitajaksi.
Koen kuitenkin tärkeäksi että lapseni näkee myös toista mummoaan, vaikken hänestä itse henkilökohtaisesti niin välitäkkään... Ja kuitenkin appi eli ukki on todella hyvä ja sympaattinen tyyppi joskin anopin lieka kaulan ympärille kiedottuna ja hän haluaa lasta todella nähdä ja nytten hänen kanssaan kun juttelinkin sanoi että nyt on hänelläkin ollut todella vaikeaa vaimonsa kanssa koska tämä on käynyt aivan mahdottomaksi...
vanhempien jaksamista. Jaksaako tällainen sitten huolehtia vilkkaasta tenavasta, kysyn vaan. Toinen hoitopaikka, jos on pakollinen ja mummulavierailut koko perheen voimin.
Miksi te puhutte vanhuudesta ja mummoiästä? Nykyisin nelikymppinen ei ole vanhus eikä missään nimessä mummoiässä.
Minusta näyttää ihan selvältä - koko ketjun yhteen menoon luettuani - että tämä "mummoikäinen" ei halua pikkulasta yökylään viikonvaihteeksi. Eikös hän itse ole parhaassa työiässä, joten kai hänkin tarvitsee viikkovapaansa.
Olen sitä mieltä, että nuoripari voisi harkita "laatuaikansa" viettämistä niin, että hoidattaisi tosi pienen vauvaikäisensä jollakin muulla lähellä kotiaan tai viettäisi yhteistä perheaikaa.
Tällä 40-vuotiaalla "mummulla" saattaa olla vaikka poikaystävä kylässä...uskokaa tai älkää, mummukin voi olla "sillai"!
Kuitenkin suosittelisin jonkun muun lapsenvahdin hankkimista,
vaikuttaa tosiaan siltä, että "mummu" ei halua asettua vielä viettämään mummunpäiviä, vaan hänellä nuorena ihmisenä on tahto ja oikeus ihan omaan elämään.
No, onneksi sinun anoppisi on sentään vielä aika tolpillaan oleva... Jonkun anoppi nimittäin vaihtoi vaatteitaan ihan uimarannalla, viime kesänä tajusi sentään mennä pukukoppiin asti. Oma lapsenlapsikin häpes, kun on just pahimmassa murrosiässä ja tarkkana tälläisissä ulkonäköjutuissa. Kerran anoppi lähetettiin kiirreellisenä sappileikkaukseen keskussairaalaan, mutta leikattiin vasta vuorokauden kuluttua, kun promilet olivat häipyneet.
Tähän anopin alastomuuteen on ihan pakko vastata :)
MInä olen moninkertainen anoppi ja moninkertainen mummu. Mutta kyllä minä silti EDELLEEN riisuilen vaatteitani uimarannoilla, esim. mökkimme pihanurmella, Kanarialla, nudistirannoilla.
Tänäkin kesänä meillä on uitu alasti - kuten aina. Uijien ikä on 2 - 62, kaikkia sukupuolia :)
Ja kolme lapsenlapsista on murkkua: tytöt 13 ja 15, poika 12.
Mutta yhdessä asiassa erotaan edellisen kirjoittajan Alastomasta Anopista: minä olen täysraitis, suomeksi absolutisti, ollut aina.
Eipäs nyt viitsitä kaikesta niuhottaa.
... tapahtuma ei tapahtuisi yleisellä uimarannalla. Siis ei meillä mökillä niin tarkkaa ole, mutta yleisellä uimarannalla, mennään ihan häveliäisyyssyistä pukukoppeihin. Nudistirannat ovat tarkoitettukin ihan alasti olemiseen, mutta jotenkin toivoisin muuta. Tosin, eipä 8-kymppisessä ole pahemmin enää katsottavaa, mutta lestaadiolaisalueella herättää pientä pahennusta mm. juopottelu
Onpas julmasti sanottu tämä: "Tosin, eipä 8-kymppisessä ole pahemmin enää katsottavaa."
Mihin tämä pornoseksuaaliaika on meidät ihmiset vienyt?