Elämä on niin vitun kyynistä. Kun tapaat ihmisen, niin heti ensiksi mietit miksi hän EI OLISI hyvä. Ajatellaan vikoja, ajatellaan kaikkia huonoja puolia. Sietokyky on nollassa.
Kukaan ei usko mitä toinen sanoo. Uskotaan että kaikki ulkoiset jutut kertovat ihmisestä sen mitä totuudeksi nimitetään. Minkä näköinen on kertoo siitä miten hän "arvostaa itseään", se missä ammatissa on, kertoo "haluaako hän kehittyä", mitä hän harrastaa tai ei harrasta kertoo onko hän "sosiaalinen tms". Ihmisen puhe sivuutetaan, ohitetaan. Kaikki ulkoiset meriitit kertovat olennaisen.
On kuin elämä olisi yksi iso jakso Seinfeld-sarjasta. Siinähän todella usein oli pointtina juuri se että joku henkilöistä, useimmiten itse Seinfeld, löysi jonkun todella mukavan naisen. Sitten hän löysi tästä naisesta jonkun yhden pikkiriikkisen piirteen joka alkoi häiritsemään, ja homma paisui kerta toisensa jälkeen sellaisiin mittasuhteisiin, että suhdetta oli mahdoton jatkaa.
Sitä se on, äärimmäistä kyynisyyttä toisia ja elämää kohtaan. Ei uskalleta ottaa riskiä, vaan kyttäillään vikoja. Etsitään niitä. Ehkä jopa toivotaan niitä.
Kukaan ei usko mitä toinen sanoo. Uskotaan että kaikki ulkoiset jutut kertovat ihmisestä sen mitä totuudeksi nimitetään. Minkä näköinen on kertoo siitä miten hän "arvostaa itseään", se missä ammatissa on, kertoo "haluaako hän kehittyä", mitä hän harrastaa tai ei harrasta kertoo onko hän "sosiaalinen tms". Ihmisen puhe sivuutetaan, ohitetaan. Kaikki ulkoiset meriitit kertovat olennaisen.
On kuin elämä olisi yksi iso jakso Seinfeld-sarjasta. Siinähän todella usein oli pointtina juuri se että joku henkilöistä, useimmiten itse Seinfeld, löysi jonkun todella mukavan naisen. Sitten hän löysi tästä naisesta jonkun yhden pikkiriikkisen piirteen joka alkoi häiritsemään, ja homma paisui kerta toisensa jälkeen sellaisiin mittasuhteisiin, että suhdetta oli mahdoton jatkaa.
Sitä se on, äärimmäistä kyynisyyttä toisia ja elämää kohtaan. Ei uskalleta ottaa riskiä, vaan kyttäillään vikoja. Etsitään niitä. Ehkä jopa toivotaan niitä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se on yksilön pienuutta.
Elämä on täynnä vikoja. Täydellistä kumppania etsivät eivät ymmärrä elämästä mitään. Kumppani on osa elämää, ei koko elämä. Luulisi, että tämän tajuaisi jokainen vähänkin pidempään edes kerran seurustellut.
Tämä ei tietysti tarkoita, että pitäisi ottaa kuka tahansa, mutta näitä ikuisia täydellisen kumppanin ja "sen oikean" metsästäjiä on nykyaikana pelottavan paljon.
En usko että tuo koskee vain niitä unelmiensa prinsessaa tai prinssiä etsiviä. Tämä aika on vainoharhaisuuden aikaa. Aikaa, jolloin kaikille painotetaan sitä että kaikki on valetta. Kyynisyyden aikaa.
Ihmiset jotka ovat ihan normaaleja, eivät mitään perfektionisteja, ajattelevat suoraan kaikkia huonoja puolia.
Valemaailmassahan me elämme. Sitähän tämä on, yhtä suurta illuusiota. Mutta yksilötasolla on vielä monta ihmistä, joita kiinnostaa kohdata toinen aidosti, ilman pelleilyä, ilman naamioita. jotkut meistä haluavat vielä olla tosia ja puhua totta.
Mutta se ei auta. kaikki on tulkinnanvaraista. ja tulkinnan ensimmäinen lähtökohta on että "kaikki valehtelevat omaksi edukseen".
hehe
Jos oikeasti tapaa ihmisen jota kunnioittaa ja rakastaa, ei silloin jää kelailemaan omia pikku paranoideja pelkojaan. ei siinä paljon oma ego paina.
Jos se on se oikea, niin siihen juttuun panostaa kaiken mitä on antaa ja ottaa kaikki riskit, joita pitää ottaa, eikä vedä henkeä ennen kuin on sormukset sormissa ja muksu nukkumassa.
Sit voi vetää henkeä ja kiittää Jumalia.
Kaikki ratkaisut pitää tietysti tehdä niin että suhteesta tulee paras mahdollinen. Ei paranoidi ihminen sellaiseen pysty, kun pitää kokoajan turvata omaa selustaa ja pelätä putoomista.
Ylemmäs, korkeemmalle ja komeesti vaan rakkauden puolesta :)