Liiallinen

Mikä teidän mielestä on normaalia yhteydenpitoa ystävyys-suhteessa? Mulla on kaveri, joka jatkuvasti ehdottelee tekemistä. Soitteli yhteen aikaan harva se päivä, ja aina joku juttu mielessä, mitä voisi tehdä.
Tällä viikolla ehdottanut aina eri juttua 3-4-kertaa.
Joko mun pitäisi lähteä hänen kanssaan johonkin, tai jos sanon etten jaksa, on hän tulossa kylään minun luokseni. Mulle riittäis tapaaminen vaik kerran pari viikossa. Käyn töissä, joka on vielä henkisesti hyvin stressaavaa. Töiden jälkeen olen aivan puhki, ja haluaisin vaan kerätä voimia seuraavaa päivää varten. Sen sijaan kaverini on työtön, ja siis vailla tekemistä. Ei oikein näytä ymmärtävän, että meikäläisen on herättävä aikaisin, ja näin ollen en voi juoksennella baareissa keskellä viikkoa.

Ja kun kaverin päästää kylään, ei hän meinaa lähteä kotia ollenkaan. Kukkuu luonani yömyöhään. Joskus ehdottanut itse yöksi jääntiä, koska ei enää jaksa lähteä kotia. Seuraavana päivänä nukkuu sitten iltapäivään, eikä lähde pois ennenkuin sanon, että mun on nyt lähdettävä hoitamaan asioita, että lähdetkös samalla oven avauksella. Kaveri roikkuu luonani, vaikka muita kavereitani olis tulossa kylään seuraavana päivänä.

Mua on alkanut ahdistaa tilanne sen verran, että en mielelläni edes punkkaa omassa kodissani, vaan muualla, "tavoittamattomissa". Tosin tyyppi olisi tulossa vaikka sukulaistenikin luokse, jos tietäisi, missä olisin.

Jos sanon torstaina, että nähdään sunnuntaina, soittelee hän jo perjantaina ja keksii taas meille tekemistä. Onko normaalia toimintaa?
131720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

>Onko normaalia toimintaa?

Ei. Onko tottakaan?

Äänestä
  • Uskon, että on totta, miksi ei olisi? Mulla oli yhteen aikaan aika samanlainen ystävä, aivan rasittavuuteen asti. Silloin ei vielä ollut kännyköitä, joten en koskaan tiennyt kuka soittaa, en siis voinut olla vastaamatta puhelimeen. Hän soitti joka ikinen päivä ja joskus useamman kerran. Hänellä oli "puhelista" josta tarkisti kaikki asiat jotka haluaa puhua...apua! Eli aika lailla yksinpuhelua ja mun asiat ei sitten kiinnostanutkaan. Onneksi tajusin irrottautua hänestä, eikä kaduta lainkaan. Aivan törkeän rasittavaa.

    Äänestä

Ei oo pakko vastata siihen puhelimeen - laita vastaaja päälle ja sillä siisti!

Äänestä
  • Kyllähän tässä on oltu vastaamatta monet kerrat, mutta joskushan se on pakko sitten taas vastata. Ja jos en vastaa, alkaa soittelee vähän väliä, useita kertoja. Jättää vastaajaan viestejä tai lähettää tekstareita, miten mun pitäis soittaa takaisin, koska hänellä on asiaa. Tosin viime aikoina jonku verran vähentäny soittamista. On kai joku viesti menny perille. Monesti jos ollaan nähty, soittaa jo minuutin päästä uudestaan, kun ollaan erottu.

    Äänestä

  • kirjoittaja kirjoitti:

    Kyllähän tässä on oltu vastaamatta monet kerrat, mutta joskushan se on pakko sitten taas vastata. Ja jos en vastaa, alkaa soittelee vähän väliä, useita kertoja. Jättää vastaajaan viestejä tai lähettää tekstareita, miten mun pitäis soittaa takaisin, koska hänellä on asiaa. Tosin viime aikoina jonku verran vähentäny soittamista. On kai joku viesti menny perille. Monesti jos ollaan nähty, soittaa jo minuutin päästä uudestaan, kun ollaan erottu.

    Kuulostaa sellaiselle takertujalle, jonka seura arvatenkin ahdistaa. Itse en tuollaista kestäisi ollenkaan.

    En tiedä, millainen ystävyyssuhteenne muuten on, onko mahdollista vain vaihtaa puhelinnumero ja ottaa salainen?

    Voisitko neuvoa tälle ystävälle että voi etsiä ystäviä ja kavereita jonkun systeemin kautta (esim. ysi yhdistää). Tai on myös erilaisia seurakuntien sielunhoitopuhelimia, kriisipuhelimia, palvelevia puhelimia joihin voi joskus yrittää ottaa yhteyttä. Onhan kaikille eduksi että niitä ystäviä on useampikin ettei yhtä kuormiteta liikaa. Hän ei tietysti ole tätä mieltä, mutta sinun täytyy tehdä rajat selviksi kun hän ei niitä näytä kunnioittavan.

    Äänestä

  • Eräs takertumiskammoinen kirjoitti:

    On hänellä ainakin muutamia muitakin kavereita, mutta ainakin yhteen aikaan minä olin kuulemma hänelle se läheisin ja tärkein ihminen. Tosin vähän epäilen tuota, sillä ei oltu tunnettu kovin kauaa, kun kertoi tuon minulle.

    Jätän melkein useimmin vastaamatta, kuin vastaan puhelimeen. Tätä nykyä yritän pitää ne tapaamiset siinä pari kertaa viikko. Yksinkertaisesti kieltäydyn, vaikka tuntuukin tylyltä. En tiedä, onko musta pistämään välejä kokonaan poikki. Muuten on ihan mukava ihminen, mutta liika on liikaa.

    Äänestä

Olisko tuolla listalla joku sopiva linkki jonka voisit hänelle antaa? Ihan selkeää takertumista tuo on, yritä irrottautua tuollaisesta "ystävyys"-suhteesta ennen kuin sinut imetään kuiviin...

http://www.mielenterveys-taimi.fi/kirjeet/index.htm

http://ys.bootti.net/dwamContactCreate.aspx

http://tori.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000007&conference=1500000000000028&posting=index6

http://ystavahaku.fi/memberlist.php

http://www.stm.fi/Resource.phx/ajank/aasia/tukipuh.htx

http://kompassi.lasipalatsi.fi/page.asp?_item_id=593

http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=103&valikko=5

Äänestä
  • olet todella lirissä jo itsesikin kanssa. Pidä itsestäsi huolta! Täällä on puhuttu järkeviä asioita ja olen aivan samaa mieltä näiden viisaiden ja ystävällisten ihmisten kanssa. Älä anna mahdollisesti persoonallisuushäiriöisen rikkoa itseäsi! Sen sinulle nyt kuitenkin sanon, ehkä vähän epäystävällisestikin, ÄLÄ OLE NAHJUS!

    Äänestä

tiedätkö, minä olen ollut ihan samassa tilanteessa, ihan kylmät väreet meni kun luin kirjoituksesi. Minulla oli tällainen takertuja-ystävä joka oli kimpussa aina omasta aloitteestaan. Itse otin yhteyttä ainoastaan harvakseen ja silloinkin vain estääkseni seuraavan tapaamisen. ei tällaisessa ole enää kyse ystävyydestä. kysyit, että mikä on normaalia yhteydenpitoa ystävyys-suhteessa. Minun mielestäni lähtökohta on vuorovaikutus ja tasapuolinen sellainen: otetaan yhteyttä puolin toisin eikä vain toisen aloitteesta, kuunnellaan toista ja viihdytään toisen seurassa. Ystävyys ei saa olla ahdistavaa eikä pakonomaista kuten sinun tässä tapauksessasi.

Tiedätkö, että tällaisessa tapauksessa ainoa mahdollisuus on välien totaalinen nollaaminen. Vasta sen jälkeen pystyt itse elämään omaa elämääsi johon sinulla on oikeus. Meillä kaikilla on oikeus olla tekemisissä juuri niiden ihmisten kanssa kuin haluamme. Tiedän kuinka vaikeata on sanoa tuollainen suoraan, siksi ehdotan samaa kuin itse tein: kirjoita tälle tyypille avoin ja suora kirje ja tee loppu tuosta kaikesta. Siihen se loppui, vaikka pahalta tuntui aluksi, mutta yhtään en ole kaivannut tätä ihmistä elämääni. Vaikka tuntuu pahalta jättää toinen yksin, niin on oltava oikeus myös omaan elämään.

Äänestä

Sulla on ihan sairas tilanne. Omassa kotonaan pitää pystyä olemaan, ja rajat asettamaan! Rajat on oikeus asettaa, ja se oikeus on asunnonhaltijalla eli sulla.

Johan se nyt on kauheaa, että pitää piilopirtille lähteä huhhuh sentään.

Minkä sinä sille mahdat ettei hällä ole töitä tai elämää.. vai mahdatko? Onko jo kauankin ollut työttömänä? Haluaisiko mennä töihin?

Onhan se työttömyys ja RAHATTOMUUS tosi kurjaa, ja tuttua omallakin kohdalla. Sitä syrjäytyy ja unohtaa normaalin elämän.

Mutta sulla nyt kuitenkin on velvollisuutesi, elämäsi, tekemisesi ja muitakin ihmisiä, ja se hänen ON nieltävä.

Hän on enemmän kuin ajattelematon käyttäytymsessään, häiritsee tosissaan sinun elämää. Mahtaako olla tahallista..

Joko on sairas tai sitten haluaisi sinustakin samanlaisen "maleksijan" ..?
Niitä on sellasiakin, jotka on kateellisia kun toisella on työ ja toimeentulo.

Tuossa oli ylhäällä neuvo panna välit poikki. Se on sinun päätettävä.
Mietittävä mitä teillä on yhteistä, onko muutakin kuin baarit ja sen sellaiset.

Itselläni oli nuorempana yks tapaus lähipiirissä, jonka kanssa oli vain baarit ja juomingit. Muulloin ei ottanut yhteyttä, eikä ollut tavoitettavissa tai kiinnostunut.
Ajattelin että hän myöhemmin tasoittuisi. Noh,... ei ole noin tapahtunut, ja on nyt keski-ikäinen.

Itse en juokse baareissa, harvoin tulee käytyä. On aikoinaan tullut sitä puolta, ei jaksa kuten nuorena;) On työ ja perhe.

On lopettanut yhteydenotot minun suuntaan, eikä se suhde oikeastaan mitään antanutkaan jos rehellistä ollaan.
Ja hän on täydellisesti sellainen työtä vieroksuva tapaus, mestari keksimään selityksiä/sairautta..

Otapa itteä niskasta kiinni, ja tee homma selväksi hälle. Otti sitten nokkiin tai ei.
Jos suhde siihen kaatuu, että määrittelet itte oman elämäsi säännöt, niin sitten se kaatuu.
Normaalius tuosta on kaukana.

Äänestä
  • Kyllä mä olen hänelle sanonut, että kaipaan omaa rauhaa ja PALJON. Että mulle riittää vähemmätkin tapaamiset, mutta eipä se oikein näytä auttavan. Kieltämättä se että oleilen muualla, on rauhoittanut tilannetta. Olen voinut sanoa suoraan, että en yksinkertaisesti voi ottaa vieraita vastaan, kun ei ole minun kotini. Hänen mielestään minulla on jonkinlainen "ongelma" koska viihdyn monesti mieluummin ittekseni kuin seurassa. Yrittää sitten joskus soittaa monta kertaa työpäivänikin aikana, vaikka tietää, milloin olen töissä.

    Eihän se minun vikani tosiaan ole, ettei hänellä ole töitä. En tiedä tarkkaa aikaa, kauan ollut työttömänä. Mut on ollut useissa eri työpaikoissa kyl aikaisemmin. Tiedän, et tykkää vapaasta elämäntyylistä, vaikka etsiikin töitä. Mut ei meikä oikeesti voi valvoa yömyöhään työn ja opiskeluiden takia, monta kertaa viikossa. Ja ei mua ne baarit kiinnosta, ehdottaa hän monia muitakin juttuja, kuin baareja.

    Noh, hän on itse tosi sosiaalinen ja osaa tehdä usein vaikutuksen muihin rennolla olemuksellaan. Luulenpa, että hän ei vain ole tottunut, että hälle sanotaan ei. Monet kun pitävät häntä tosi hauskana tyyppinä, mitä onkin, ja ovat kiinnostuneita tutustumaan häneen. Meikä ei vaan kestä tollasta roikkumista.

    Äänestä

  • yhteydenpito kirjoitti:

    Kyllä mä olen hänelle sanonut, että kaipaan omaa rauhaa ja PALJON. Että mulle riittää vähemmätkin tapaamiset, mutta eipä se oikein näytä auttavan. Kieltämättä se että oleilen muualla, on rauhoittanut tilannetta. Olen voinut sanoa suoraan, että en yksinkertaisesti voi ottaa vieraita vastaan, kun ei ole minun kotini. Hänen mielestään minulla on jonkinlainen "ongelma" koska viihdyn monesti mieluummin ittekseni kuin seurassa. Yrittää sitten joskus soittaa monta kertaa työpäivänikin aikana, vaikka tietää, milloin olen töissä.

    Eihän se minun vikani tosiaan ole, ettei hänellä ole töitä. En tiedä tarkkaa aikaa, kauan ollut työttömänä. Mut on ollut useissa eri työpaikoissa kyl aikaisemmin. Tiedän, et tykkää vapaasta elämäntyylistä, vaikka etsiikin töitä. Mut ei meikä oikeesti voi valvoa yömyöhään työn ja opiskeluiden takia, monta kertaa viikossa. Ja ei mua ne baarit kiinnosta, ehdottaa hän monia muitakin juttuja, kuin baareja.

    Noh, hän on itse tosi sosiaalinen ja osaa tehdä usein vaikutuksen muihin rennolla olemuksellaan. Luulenpa, että hän ei vain ole tottunut, että hälle sanotaan ei. Monet kun pitävät häntä tosi hauskana tyyppinä, mitä onkin, ja ovat kiinnostuneita tutustumaan häneen. Meikä ei vaan kestä tollasta roikkumista.

    Luulisi hänen tuosta nyt jo käsittävän, kun muualla oleilet, että jossain mättää..
    Onpa sinnikäs sissi;D

    Ihan oikeasti, kyllä kotonaan pitää saada rauhassa olla.

    Meitä on moneksi, ja toiset tykkää saada olla joskus - tai vaikka sitten useamminkin - ittekseenkin ja tehdä omia juttuja, tai vaan olla. Eikä sitä tartte "puolustella" tai selitellä.
    Kuulun ittekin sellaisiin, välillä on saatava ihan omaa aikaa ja rauhaa.

    Ja tutut tietää koska olen töissä, että sinne on turha soittaa. VOIN vastata sieltäkin, jos tilanne sallii ja ehdin (tai satun kuulemaan), tai jos jokin tosi tärkeä asia / hätä, mutta olen sanonut että pelkkää niitä-näitää en ala juttelemaan. Alussa oli pari töihin soittelijaa mullakin, mutta kyllä he ovat nyt oppineet.

    Pienelle lapselle jo opetetaan (tai ainakin pitäis) sana "ei", samaten koirille...
    Täällä maailmassa vaan kun ei saa aina omaa tahtoaan läpi, eikä toiset tanssi aina oman pillin mukaan, niin se vaan on.

    Jos hän on noin sosiaalinen ja hauska, ja ihmiset haluavat tutustua häneen, niin luulisihan hänen löytävän muutakin seuraa siinä tapauksessa?
    Ettei ihan sinuun takertuisi pelkästään.

    Olet liian kiltti. Hommalla on nimikin, "kiltin tytön syndrooma."
    Ystäväsi tietää, että myönnyt vaikka ensin kieltäytyisitkin?

    Ennenpitkää kuitenkin pimahdat, jos jatkat samalla tavalla.
    Että nosta ihmeessä kissa pöydälle ja toimi.

    Äänestä

  • äskeinen.. kirjoitti:

    Sinullahan on järkeviä ajatuksia! : ) Olet ihan oikeassa, ettei minun tarvitsisi puolustella oikeasti sitä, jos haluan olla yksin välillä. Mutta tunnenpa sitten syyllisyyttä, jos olen sanonut ei, tai kieltäytynyt tapaamisesta.

    Onhan hänellä muitakin kavereita, mutta vähän luulen, että tuo hänen hyökkäävä tapansa lähestyä ihmisiä useilla puheluilla ja jatkuvilla tapaamis-ehdotuksilla karkottaa aluksi niitä innokkaitakin ihmisiä pois hänen luotaan. Ja luulen, että hän on antanut olettaa, että on suositumpi, mitä onkaan.
    Noh, äskettäin sain tietää, miten on aloittanut soittelu-rumban yhdelle toiselle henkilölle, jonka minäkin tunnen.

    Ja kyllä, olen tosiaan ihminen, joka osaa kyllä kieltäytyä kerran, mutta ei enää kahdesti. Eli jos maanittelu jatkuu, niin lopulta suostun. Usein tyyli on tämä, että "ilmoittele kun olet kotona, niin tulen käymään". Tai "nyt meni sen verran myöhään, että mitä jos jäisin sun luokse yöksi". Mutta joo, ehkä täytyis viheltää peli poikki, ennenku on liian myöhästä. Kiitos vastauksista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yhteydenpito kirjoitti:

Mikä teidän mielestä on normaalia yhteydenpitoa ystävyys-suhteessa? Mulla on kaveri, joka jatkuvasti ehdottelee tekemistä. Soitteli yhteen aikaan harva se päivä, ja aina joku juttu mielessä, mitä voisi tehdä.
Tällä viikolla ehdottanut aina eri juttua 3-4-kertaa.
Joko mun pitäisi lähteä hänen kanssaan johonkin, tai jos sanon etten jaksa, on hän tulossa kylään minun luokseni. Mulle riittäis tapaaminen vaik kerran pari viikossa. Käyn töissä, joka on vielä henkisesti hyvin stressaavaa. Töiden jälkeen olen aivan puhki, ja haluaisin vaan kerätä voimia seuraavaa päivää varten. Sen sijaan kaverini on työtön, ja siis vailla tekemistä. Ei oikein näytä ymmärtävän, että meikäläisen on herättävä aikaisin, ja näin ollen en voi juoksennella baareissa keskellä viikkoa.

Ja kun kaverin päästää kylään, ei hän meinaa lähteä kotia ollenkaan. Kukkuu luonani yömyöhään. Joskus ehdottanut itse yöksi jääntiä, koska ei enää jaksa lähteä kotia. Seuraavana päivänä nukkuu sitten iltapäivään, eikä lähde pois ennenkuin sanon, että mun on nyt lähdettävä hoitamaan asioita, että lähdetkös samalla oven avauksella. Kaveri roikkuu luonani, vaikka muita kavereitani olis tulossa kylään seuraavana päivänä.

Mua on alkanut ahdistaa tilanne sen verran, että en mielelläni edes punkkaa omassa kodissani, vaan muualla, "tavoittamattomissa". Tosin tyyppi olisi tulossa vaikka sukulaistenikin luokse, jos tietäisi, missä olisin.

Jos sanon torstaina, että nähdään sunnuntaina, soittelee hän jo perjantaina ja keksii taas meille tekemistä. Onko normaalia toimintaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu