Olen seurustellut Aasialaisen miehen kanssa pari vuotta. Hän on asunut Suomessa vuosia, on älykäs ja moderni mutta perheasioissa perinteinen. Olemme alkaneet suunnitella tulevaisuuttamme ja puhuneet kulttuurieroista. Jos menisimme naimisiin, tulisi minun luonnollisesti (ja ehdottomasti) ottaa hänen nimensä. Sinänsä ei mitään tätä vastaan, mutta nimi on erittäin perinteinen, pitkä ja hankala ja kuvastaa vahvasti hänen kulttuuriaan, joten en usko pystyväni kantamaan sitä. Tarkoitukseni olisi sentään olla suomalainen ja ihan identiteetin vuoksi pitää oma nimi. Tästä aiheutui jo pari riitaa, eikä poikaystäväni ymmärrä, että toki minulle olisi helppoa ottaa miehen nimi jos se olisi Virtanen. Rakastan häntä ja olisin valmis sitoutumaan, mutta nyt joudun ehkä lopettamaan suhteen nimen takia! Tämä kuvastaa moku-suhteen ongelmia. Niin pieni asia josta tulee suuri. Jollain on varmasti vastaavia kokemuksia! Te jotka olette menneet naimisiin tai suunnittelette sitä, oletteko valmiita vaihtamaan nimen, mihin tahansa?
Vaihdatko nimesi?
Tällainen tarina...
374254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Mulla on miehen sukunimi. Han on siita ylpea ja onhan suomessakin perinne et otetaan miehen sukunimi. Ollaan sit koko perhe saman nimisia. Mietin kaksiosaissen nimen ottamista mut eivat istuneet hyvin yhteen niin otin sit miehen nimen. Eikai se identiteetti voi nimesta olla kiinni. Olen mita olen, nimesta riippumatta.
Miehesi tulee?
hän on kotoisin, etelästä. Ja hyvin ylpeä nimestään, tietenkin, ei vain ymmärrä minun kantaani.
Koit tarpeelliseksi mainita että miehesi on Aasiasta muttet täsmennä muuta kuin "etelästä". Pitäsikö tuon kertoa meille jotain?
Japani ja Bangladesh on molemmat Aasiassa ja "etelässä"...ainoa vaan että Japanilla ja Bangladeshilla on yhtä paljon yhteistä kuin Suomella ja Albanialla.
Sanoisit nyt sen maan että saadaan jotain hahmoa mistä kulttuurista on kyse. Muutoin tuolla "kuvauksella" ei ole mitään merkitystä.
Intian eteläosasta. Se käsityksen sain.
Eli siis Intiasta, etelä-Intiasta
Heip. Itse olen naimisissa intialaisen kanssa, myoskin etela-intiasta kotoisin olevan ja hanen mukaansa Intiassa ei yleensa nainen vaihda sukunimea ollenkaan. Muutenkin ihmisia puhutellaan ennemmin etunimella, esimerkiksi Dr. Vijay.
Kuinkahan miehesi on omaksunut moisen ajatuksen joka ei edes ole intialainen?
Mielenkiintoinen vastaus. Olen kyllä jo tajunnut sen tosiseikan, että Intian ollessa jättimäinen ja sekalainen maa, ei mitään "intialaista" tapaa taida olla olemassakaan. Kaikki tavat riippuu siitä, mistäpäin on kotoisin, mikä uskonto on, mihin kastiin kuuluu, millainen suku jne. Minunkin mieheni on kertonut, että lähes aina käytetään etunimeä, ja sukunimen käyttö tuntuu epätavalliselta. Silti hän sanoo, että on nimestään niin ylpeä, että kuolisi mieluummin kuin siitä luopuisi. Ja naimisiin mennessä kuulemma on selvää, että nainen ottaa miehen nimen :)
Heips taas. :) Totta on etta vaikka meidan molempien miehet ovatkin Etela-Intiasta, niin taallakin on hyvin erilaisia tapoja. Kun menimme naimisiin, mies sanoi etta on ennemminkin outoa jos vaihdan nimeni. Niinpa en sitten olekaan vaihtanut nimeani mihinkaan kirjoihin ja kansiin. Erittain hassua on se kun vaikkapa laakarille mennessa hoitaja kutsuu etunimella. :)Virallisissa yhteyksissa minua saatetaan tosin kutsua joko miehen etunimella (Mr. and Mrs. jne) tai jopa ns. "sukunimella", joka on siis peruja isalta. Lapsen nimeen liitetaan yleensa isan nimi vaikka kyseessa olisikin tytto. :) Se oli minusta aika hassua ja etunimea oli vaikeahko sovittaa yhteen miespuolisen nimen kanssa. Mutta ei kai nimijuttu niin suuri asia ole etta sen vuoksi eroaisitte jos muuten kerran menee hyvin ja synkkaa??:)
Mieheni maassa on tapana, että vaimo pitää oman sukunimensä ja lapset tulevat sitten isän nimelle. Minä kuitenkin halusin, että koko perheellä on sama nimi, eikä mies sitä lainkaan huonona ideana pitänyt. Minulla valintaa helpotti se, että nimi on aika erikoinen Suomessa, eli ulkomaalaisen kuuloinen, mutta ei yleensä herätä ihmisissä mitään mielikuvaa lähtömaastaan. Ei siis aivan leimallinen musliminimi, eikä myöskään lähellä mitään suomen kielen sanaa. Ja olen ihan tyytyväinen tähän valintaani.
Mieheni sukunimi on yksin suomen kielen sana, eikä mikään nätti sellainen. Sanaa ei käytetä Suomessa sukunimenä ja hilpeyttä se tuntuu aiheuttavan usein kuulijoissa...ihan virallisissa yhteyksissäkin (ihmiset ovat yllättävän lapsellisia). Minä päätin siten pitää oman nimeni, mies omansa ja lapsemme saivat minun nimeni.
Miehelleni tämä ei ollut mitään "ehdoton juttu". Toki hän olisi halunnut, että meillä kaikilla olisi ollut sama nimi ja nimenomaan hänen nimensä, mutta toisaalta myös ymmärsi miksi en halunnut. Yhteistuumin myös päätimme, että lapsemme on paras saada minun nimeni, ettei ainakaan nimen vuoksi sitten pilkattaisi. Jonkin aikaa vakavasti mietimme mieheni äidin tyttönimen ottamista käyttöön koko perheen sukunimenä, mutta se oli miehelleni suurempi identiteettikriisi kuin vaimon ja lasten eri sukunimi. Hän on kuka on ja haluaa sinä pysyä, samoin minä.
Kovasti olisin utelias kuulemaan, että mikäköhän miehesi sukunimi on, jos vain viitit täällä kertoa :)
"Rakastan häntä ja olisin valmis sitoutumaan, mutta nyt joudun ehkä lopettamaan suhteen nimen takia! Tämä kuvastaa moku-suhteen ongelmia."
Muttei se toimisi muutenkaan, jos noin pieneen asiaan kaatuu suhde ja avioliitto.
on mieheni sukunimi ja mies on siitä kovin ylpeä. On erikoisen kuuloinen kyllä suomalaisista, mutta ei pahalla.
Minä menin naimisiin eteläintialaisen miehen kanssa vuosi sitten. Otin hänen sukunimensä, vaikka se onkin vaikea ja joudun tavaamaan sen joka kerta kirjain kirjaimelta.
Asia oli minulle selvä, sillä menin nyt toisen kerran naimisiin ja minulla oli entisen mieheni sukunimi (suomalainen). Tyttönimeäni olen käyttänyt niin kauan sitten, että sitä ei nykyisestä ystävä ym. piireistä kukaan tunne.
Suomalais-intialaisista parikunnista osa nuodattaa intialaista tapaa sukunimen suhteen. Siellähän lapsi ja vaimo saa sukunimekseen miehen etunimen. Siis mieheni sukunimi on hänen isänsä etunimi.
Tuttavapiirissäni on ainakin yksi pariskunta, jossa vaimo otti miehensä etunimen sukunimekseen samoin lapsi. Suurin osa on ottanut suomalaisen tavan käyttöön kuten me eli otin mieheni sukunimen.
että jos ei ole etuliitettä von jotain niin ei kelpaa eli jos olisi vaan aasialaisittain tuppurainen eli kjfoijg doing bong.
Mutta jos olisi von berger tai muuta ylevää niin virtanenkin vaihtuisin vonniksi.....
mutta ymmärsin tuon viestin niin, että olisi helppo ottaa miehen sukunimi jos oma sukunimi olisi Virtanen (tai joku muu tavallinen suomalainen sukunimi).
Eräs suomalainen ystäväni riiteli nimestä suomalaisen miehensä kanssa avioon mentäessä. Mies vaati ottamaan miehen nimen vaikka vaimo ei olisi halunnut. Lopulta vaimo suostui.
Avioliitto ei kestänyt kauaa. Mies ei kunnioittanut vaimon omia valintoja jatkossakaan.
Pidä oma nimesi jos siltä tuntuu. Jos mies ei sitä kestä ei hän mikään mies olekaan.
Olin 10 v naimisissa ulkomaalaisen kanssa ja pidin oman nimeni. Ei se ole mikään omistajan nimi vaan kertoo mistä suvusta on itse lähtöisin.
Lapsille isän nimi on luontevampi koska mies nimellään ikäänkuin tunnustaa lapsensa. Äiti tiedetään varmasti muutenkin.
vaihtuu helposti von nimisiin hienoihin ulkomaalaisiin sukunimiin.
Mutta se ei vaihdu todellakaan miksikään sellaiseksi jonka nimi antaa viitteitä savimajoista tai alkeellisista oloista tai kuulostaa todellakin naurettavalta ja epähienolta.
Pointtini tuossa Virtasessa oli nimenomaan (toisinpäin kuin luulit) se, että suomalaiseen Virtaseen / Tuppuraiseen olisi helppo nykyisen nimensä vaihtaa. Sen sijaan suomalaiselle erittäin omituiselta kuulostavaan nimeen ei. Siinä tulisi kyllä ongelmia. Myönnän, että jos ei tästä selvitä, ei avioliitolla ole muutenkaan toivoa. Ottakaa muutkin huomioon tämä, ajoissa.
Jaa..minä ainakin vaihdan oikein mieluusti nimeni ulkkismiehen sukunimen mukaiseksi sitten jos naimisiin mennään. Aiemmin minäkin mietin ottavani syntymäsukunimeni takaisin..oli meinaan juuri von XXXXX.. mutta vanhemmiten olen miettinyt, että taidan tuon tuuman skipata..
Maailmankuulua Von Sheissen sukua?
Ei..kyllä nyt tuli ihan liikaa kirjaimia, mutta tavataan toki ritarihuoneella itsenäisyyspäivän tanssiaisissa jälleen joulukuussa ;)
"Olin 10 v naimisissa ulkomaalaisen kanssa ja pidin oman nimeni. Ei se ole mikään omistajan nimi vaan kertoo mistä suvusta on itse lähtöisin. "
Eipä ole koskaan tullut mieleeni, että miehen sukunimen ottaminen kertoisi että mieheni minut omistaa. Minusta se kertoo vain ja ainoastaan sen, että ollaan samaa perhettä. Oishan se tietysti voinut olla minunkin nimeni, mutta ei tullut koskaan sellainen vaihtoehto mieleen.
Ettäkö avioliitto voisi olla omistussuhde? Onhan se sekin näkemys:)
Minun mielestäni, jos monikulttuuriseen suhteeseen rupeaa, pitää molempien ymmärtää, että toisilla on erilaisia tapoja ja tottumuksia, eikä kaikki voi mennä aivan toisenlaisen ja nimenomaan toisen kulttuurin mukaan vaan pitää olla avoin ja ymmärtäväinen.
Nimiasiastakin voi tulla suuri juttu, jos toisen kulttuurin edustaja ei ymmärrä mitä toisen kulttuurin edustaja ajattelee tai miten voidaan toimia.
Esim. ranskalainen mieheni oli erittäin yllättynyt kun kerroin, että Suomessa nainen voi ottaa miehensä nimen, mutta myös mies voi ottaa naisen sukunimen tai molemmat pitävät oman nimensä tai voidaan tehdä yhdistelmänimiä puolin ja toisin. Mieheni sanoi, mutta Ranskassa nainen ottaa aina miehen nimen... jos ei ota niin luullaan ettei olla naimisissa (esim. asunnon ostossa)
Mutta ei kai se nimestä ole kiinni jos laillisesti muuten on naimisissa.
Suomi on kyllä avoimempi kaikille mahdollisuuksille. Hienoa!
Minä pidin Ranskassakin oman nimeni. Se oli miehen mielestä heti ihan ok ja toimii käytännössäkin loistavasti. Naapurit ja puolitutut sitten käyttävät minusta sitä Madame "X" miehen nimeä puhuteltaessa, osaksi käytännöllisistä syistä ja koska oma nimeni on heille liian vaikea lausua. Kenellekään ei ole epäselvyyksiä siitä kenen puoliso olen vaikka nimi onkin tyttönimi, olettavat vain että suomalaisilla on näin tapana.
Vaimon ranskalainen ystävä oli Suomessa käymässä viime viikolla ja keskustelimme tästä nimiasiasta. Hänen mukaansa oman sukunimen pitäminen ei ole tavatonta edes hänen pienessä, välimeren rannalla sijaitsevassa kotikaupungissaan. Luulen, että miehesi feikkaa, että edes alkaisi ajattelemaan moisia.
Etenkin (tulevien) lasten takia on järkevintä että säilyttää suomalaisen nimensä ja näin pystyy lapsille antamaan kokonaan suomalaisen nimen!
Eri asia sitten jos tarkoitus on asua puolison kotimaassa.
Vierasperäiset nimet - olipa kyseessä etu- tai sukunimi aiheuttaa kuitenkin helposti lapsille vaaran että tulee kiusatuksi muiden lasten toimesta. Yleensä aina maassa maan tavalla - näin myös nimiasiassa.
Tulevaa asuinmaata tulevaisuudessa varmasti,aikuisena esim. joten pelkkä suomalaisen nimen antaminen ei välttämättä ole
paras ratkaisu.Mutta jokainen tekee itselleen sopivat ratkaisut.Meillä lapsille on annettu
kansainväliset nimet joita kyllä löytyy
suomestakin tarpeeksi.Nimi on todellakin monesti pilkan aihe lasten keskuudessa, tapa tietty opittu aikuisilta.
Jos lapsi vasta aikuisena ulkomaille muuttaa niin eipä sillä enää väliä ole minkämaalainen nimi hänellä tuolloin on.
Tuskin enää kiusatuksi aikuisena nimen takia joutuu :).
Omasta mielestäni lapsella olisi syytä olla sen maalainen nimi jossa lapsuutensa viettää.
Otin yhdistelmä nimen, lapsella on isän nimi. Oma etunimeni on kansainvälinen joten halusin jotenkin ilmaista olevani kuitenkin suomalainen. Joskus on mietityttänyt se koulukiusaamisjuttu, mutta täytyy vain auttaa lasta saamaan vahva itsetunto yms jottei mahdolliset kiusaamiset aiheuta isoja traumoja. Itsekin mietin olisiko järkevämpää säilyttää oma nimi, mutta mies otti sen loukkauksena... Onnellisesti tosin yhdessä olemme edelleen. Papereiden vaihto, kaikkiin mahdollisiin puljuihin nimenvaihdokset ja ainainen sukunimen tavaaminen oli kyllä aluksi rasittavaa, mutta olen siihen pikkuhiljaa tottunut...
Itselläni suomalainen etunimi ulkomaalainen sukunimi. Suomalainen tyttönimeni oli ihan ok, mutta vaihdoin sen pois, koska ulkomailla se on todella vaikea tavata ja toisekseen pidän myös mieheni sukunimestä, joka ei kuitenkaan ole mikään hirveän eksoottinen. Ei särähdä pahasti minkään kansallisuuden korvaan.
Halusimme, että koko perheellä on sama sukunimi. Lapsilla suomalaiset etunimet ja isän sukunimi.
Minä menin naimisiin eteläintialaisen miehen kanssa vuosi sitten. Otin hänen sukunimensä, vaikka se onkin vaikea ja joudun tavaamaan sen joka kerta kirjain kirjaimelta.
Asia oli minulle selvä, sillä menin nyt toisen kerran naimisiin ja minulla oli entisen mieheni sukunimi (suomalainen). Tyttönimeäni olen käyttänyt niin kauan sitten, että sitä ei nykyisestä ystävä ym. piireistä kukaan tunne.
Suomalais-intialaisista parikunnista osa nuodattaa intialaista tapaa sukunimen suhteen. Siellähän lapsi ja vaimo saa sukunimekseen miehen etunimen. Siis mieheni sukunimi on hänen isänsä etunimi.
Tuttavapiirissäni on ainakin yksi pariskunta, jossa vaimo otti miehensä etunimen sukunimekseen samoin lapsi. Suurin osa on ottanut suomalaisen tavan käyttöön kuten me eli otin mieheni sukunimen.
Se nyt vaan on niin, ettei koulu- ym. kiusaajat tarvi mitään ns. näkyvää syytä kiusaamiselleen. Asian voi tietysti ilmaista niinkin, että syyksi kelpaa ihan mikä vaan. Jos näin ei olisi niin eihän suomalaislapset sitten toista suomalaista lasta kiusaisi kun ovat kaikki matteja ja maijoja. Vaan kiusaavatpa kuitenkin.
Valitettavasti vaan on niin että nimi on yksi suurimmista syistä joutua kiusatuksi vaikka varmasti monia muitakin syitä löytyy :(.
Ehkei suhde ole tarkoitettukaan kestämään, jos se sukunimiasiaan kaatuu.
miehen nimi. Käyttööni oli jäänyt eksän sukunimi 12 vuotta sitten solmitusta avioliitosta. Vaihtoehdot oli siis tyttönimi (liian vaikea ulkomailla), kaksoisnimi (hankala, kaksi eri kieltä, enkä muutenkaan oikein dikkaa näistä väliviivanimistä) tai miehen nimi. Miehellä on kaksi osainen sukunimi tai oikeastaan suvunnimi. Vähän niin kuin von jotain muttei sinnepäinkään;) Egyptissä naiset ei yleensä vaihda nimeä kun ei tuo suku mihinkään vaihdu, mutta meillä näin.