Miten ihmeessä kassaneitinä työskentelevään voi tehdä aloitteen, kun ei tiedä hänestä muuta kuin että on siellä kassalla?
Näimme toisemme ensi kertaa ja siinä oli jotain aivan muuta kuin pelkkä tavallinen kaupankassahymy. Katseemme kohtasivat useampaan kertaan. Silmistä silmiin, ja sitten pois. Ja uudestaan. Emme voineet pitää silmiämme toisista erossa. Ilmeisesti vetosimme toisiimme aivan samalla tavalla.
Mutta takana pitkä ruuhkaisa jono. Sosiaaliset roolit sitovat. Hän laskuttaa ostoksiani, minä odotan kuittia maksaakseni. Edelliset asiakkaat pakkaavat. Seuraavat odottamat kärsimättöminä.
Tuntuu kummalliselta ajatella että menisin kauppaan hiippailemaan aamun tai keskipäivän hiljaisempina tunteina, ihan vain häntä etsiäkseni. Jos kassalla olisikin hiljaista. Entä jos hän hämmentyy tästä. Kieltää, vaikka kiinnostaisikin, koska tälläistä ei ole tarkoitus tapahtua. Keskellä tylsää työpäivää.
Voi kunpa kassaneitien puhelinnumerot tai sähköpostit tulostettaisiin kuittiin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Lähikauppani kauppias pyysi minua treffeille. Olimme monesti hymyilleet toisillemme jne. Sitten eräänä iltana menin kauppaan hieman ennen sulkemisaikaa ja hän pysäytti minut juttelemaan ja pyysi treffeille. Kävimmekin yksillä treffeillä, mutta ei se sitten oikein synkannutkaan joten se siitä... Mutta kannattaa rohkeasti kysäistä häntä treffeille tms. :)
Raapusta lapulle oma nimesi ja puhelinnumerosi ja vaikka "Lähdetkö kupposelle?" ja ojenna se kassaneidille. Jollei mitään kuulu, olet lukenut merkit väärin (ja teet ostokset varmaan jossain muualla tästedes). Yksinkertaista.
Jos saisin euron jokaisesta kassaneitiin ihastuneen viestistä tälle palstalle, olisin monimiljonääri...
Ei nyt ole tarkoitus masentaa, mutta oletko nyt ihan varma tuosta
tytön ihastumisesta?
Tällä palstallakin on ollut niin monta väärinkäsityksen takia
ihastunutta, että en ihan heti alkaisi kauheasti tyttöä ahdistelemaan.
Minkähänlainen katse se sitten oli, jos olet noin varma? Itse
olen ainakin saanut monta hymyä ja vitsintynkää kassaneideiltä, eikä
niissä automaattisesti ole mitään ihastumista tai kiinnostumista
mukana.
Moni kassatyttö on luonteeltaan ystävällinen ja hymyileväinen.
Siinä sitten moni rakkaudenkipeä mies käsittää heti hymyn ja
silmiin katsomisen väärin ja alkaa rakentamaan pilvilinnoja.
Itsekin nautin mukavista hymyistä ja katseista ja
pikku flirtistä, mutta jätän kassaneidit töissä rauhaan.
Jos törmään tyttöön vapaalla ollessani ja hän vastaa siellä
tervehdykseen, niin silloin voi mennä jututtamaankin.