22vuotta yhdessä joista 18 vuotta naimisissa, 3 lasta: olen ollut vuosia "yksinhuoltaja". Kun tulee perjantai mies lähtee, tulee usein sunnuntaina vastaa kotiin, jos aikaisemmin, kulkee juovuksissa. Lapset häpeävät, eivät tuo kavereitaan, naapurin isät kuljettavat poikaamme mukanaan! Minä hoidan laskut, lainat ja mies juo, kulkee kavereiden kanssa (jotka ovat tosi tärkeitä). Joka maanantai-aamu sama lupaus vuodesta toiseen: en juo enää! Ja taas kun tulen töistä perjantaina jännitän joko se on alkanut ja alkaahan se aina illan kuluessa. Kun puhun erosta, hän ihmettelee, mikä minun on kun mikään ei riitä, meillähän menee niin hyvin! Ei ota edes kuuleviin korviin eropuheitani, se on vain neljänkympin kriisiä hänen mielestään. Sänkyhommat ovat jääneet vuosia sitten, luulisin hänen olevan impotentti kun ei edes pyydä ja parempi näin, en voisi kuvitellakaan rakastelevani hänen kanssaan. Mikäs hänen on ollessa kun vaimo hoitaa kaikki, hän voi kulkea kuin poikamies ympäri kylää juomassa ruokarahoja. Ymmärrän tosi hyvin "vieraissakävijöitä". Itse odotan onnea omalle kohdalleni, että saisin sysäyksen jättää kaikki tämä harmaus - uskon että onni vielä luokseni tuleekin.
Mieheni on muuten kaikkien mielestä tunnollinen isä, olen nimittäin salannut hänen juomisensa jo 10 vuotta! Mutta salailu on nyt loputtava, muidenkin on saatava tietää, mikä mies hän on!
Itse en ole ravintolassa kulkija, kuljen mieluummin metsässä koiran tai hevosen kanssa, ehkäpä sen takia miehen juominen onkin niin raskasta henkisesti minulle!
Mieheni on muuten kaikkien mielestä tunnollinen isä, olen nimittäin salannut hänen juomisensa jo 10 vuotta! Mutta salailu on nyt loputtava, muidenkin on saatava tietää, mikä mies hän on!
Itse en ole ravintolassa kulkija, kuljen mieluummin metsässä koiran tai hevosen kanssa, ehkäpä sen takia miehen juominen onkin niin raskasta henkisesti minulle!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voi kauhistus! Et kyllä ole ansainnut tuollasta miestä -kukaan ei ansaitse. Ei tässä voi muuta kuin toivoa sinulle voimia ottaa avioero. Eihän tuo ole ihmisen elämää. Varsinkin kun jokaisella on vain se yksi ainokainen elämä.
tiedän kokemuksesta että lähteminen ei todellakaan ole helppoa(itse elin väkivaltaisen alkoholistin kanssa kolme vuotta)uskoin lupauksiin aina ja petyin yhä uudestaan ja uudestaan.omalla tavalla siihen kaikkeen "tottui" ja turtui eli en jaksanut tehdä asialle mitään.kunnes tuli viimeinen pisara.huomasin olevani raskaana ja päätin että pidän lapsen ja jätän miehen!ja kertaakaan en ole joutunut katumaan päätöstäni!mies häiriköi meitä muutaman vuoden ja nyt ollaan saatu olla ja yli kolme vuotta rauhassa.olen ehdottomasti sitä mieltä että jos sinä ja lapsesi kärsitte miehesi juomisesta niin jätä se mies ja pian!teillä on oikeus TASAPAINOISEEN ELÄMÄÄN ILMAN ITSEKÄSTÄ MIESTÄ.vaikka hän kuinka vannoisi rakkautta ja muutosta sitä hän ei tee koska olethan antanut aina ennenkin anteeksi.ja jos hän todella rakastaisi sinua ja lastanne hän ei haluaisi aiheuttaa teille kummallekkaan pahaa mieltä eikä rikkoisi lupauksiaan.mielestäni elämä on aivan liian lyhyt haaskattavaksi jonkun itsekkään paskiaisen takia!kun toista ihmistä todella rakastaa sille ei KOSKAAN halua tuottaa sellaista tuskaa jota miehesi sinulle tekee.itselläni on eräs ystävä joka oli myös naimisissa hyvin samanlaisen miehen kanssa kuin sinun(heillä on kaksi lasta)eräänä päivänä ystäväni ilmoitti jättävänsä miehen jota en meinannut millään uskoa olhan hän katsellut sitä menoa niin kauan.nykyään hänellä on uusi mies ja lapset asuvat heidän kanssaan ja he ovat todella onnellisia!lapset ovat sanoneet että onneksi sinä äiti lähdit,nyt meillä on nätti koti eikä tarvitse miettiä että millon se isi taas tulee...toivotan voimia sinulle ja tee muutos elämääsi itsesi ja lapsesi takia.et varmasti tule katumaan sitä!
luin vielä kirjoituksesi uudestaan ja huomasin ekan kerran lukeneeni väärin.eli teillä on kolme lasta eikä yksi.eli kolminkertainen syy tehdä muutos ja pian! :)
Hyväksytkö tämän??
Jos et hyväksy niin ota helvetissä ero.
Olet jämähtänyt pahasti paikoilleen, enkä tiedä pystytkö enään nousemaan paskaojasta.
Ei tämä taida olla lapsillek´kaan paras vaihtoehto. Järjestele nyt kuitenkin asiat ensin eron varalle valmiiksi. Ota kaikista asioista selvää ja ala toimimaan. Niin, jos kaipaat miestä niin pidä itsestäsi huolta ja heivaa nykyinen äijäsi pihalle tai lähde itse. Ei kuitenkaan tyhjän päälle kun lapset mukana. Sanoin jo aikaisemmin, että järjestä asiat valmiiksi ensin ja sitten toimi.
Etkö ole jo nähnyt mitä miehesi tekee lapsillesi. On sinun vastuullasi järjestää lapsille turvallinen ja kunnollinen koti, kun miehestäsi ei ole kuin haittaa.
Olet ansainnut itsellesikin parempaa. Onko tuo perhe-elämää?
Hanki oma asunto ja kerää kimpsusi. Muuta lasten kanssa pois ja anna sen rilluttelijan elää niinkuin tahtoo.
Tein itse päätöksen, kun mieheni oli väkivaltainen. Ajattelin, että lasten on saatava kasvaa tasapainoisessa kodissa, että heistä kasvaisi kelpo kansalaisia. Ja niin on käynytkin.
En ole katunut päivääkään. Löysin paljon myöhemmin ihanan miehen ja tunsin viimeinkin eläväni. Lapset asuvat jo poissa kotoa ja vietämme mieheni kanssa rauhaisaa eloa.
Tee päätös ennenkuin on myöhäistä elää!!!
Olet oikeassa, olen todella jämähtänyt paikoilleni. Silläpä odotankin jotain sysäystä joka antaisi "potkua" tähän kaikkeen. Avioerohan ei ole niin yksiselitteinen, varsinkin kun on paljon yhteistä omaisuutta. Hän antoi minulle parhaan äitienpäivän vuosiin: selvän viikonlopun! Olosuhteiden johdosta näin kävi, mutta minulle tämä on paljon, vaikka tiedänkin, että tämä selvä viikonloppu ei johdu minusta.
Tällä hetkellä on kyllä vahva tunne siitä, että ensi jouluna olen jo "omassa" kodissa ja saan viettää kerrankin lasten kanssa joulun ilman viinalta haisevaa miestä.
Kunpa vain olisi hyvä ystävä, joka olisi tukemassa koska tiedän että ero tulee todellisena pommina sukulaisille, sillä minulla on niin hyvä aviomies - kyllä siinä puhetta riittää ....
sitten helpottaa se sukulaisten ihmetteleminen. Toisekseen, todennäköisesti jotkut sukulaiset ovat jo huomanneet asioiden oikean laidan. Itse sain tukea, myös rahallista, aivan yllättävältä taholta. Suku kyllä jakautuu kahteen leiriin, mutta on heidän asiansa tulla toimeen keskenään, ei minun murheeni. Mutta tuleepahan samalla selville kuka kukin on.
Jos tunnet olevasi "vanki" niin miltähän lapsistasi tuntuu. Sinä olet aikuinen kuten miehesikin. Lapsillasi ei ole samalla tavalla mahdollisuutta valita kuin mitä sinulla on. Sinulla on vielä mahdollisuus antaa lapsillesi tasapainoinen ja onnellinen koti. Sinä päätät (sekä itsesi että lastesi puolesta), käytätkö tuon mahdollisuuden.
viesteistänne ja olenkin nyt tehnyt päätökseni - minulla on yksi elämä, kuten lapsillanikin, joten aivan turhaa "hukata" sitä. Tiedän nyt, että päätökseni ei ole väärä.