Kaverini oli ostanut Turkista Viagraa. Ei kuitenkaan arvannut itse sitä kokeilla.
Pyysi, josko minä ilman apukeinoja seksiin kykenevä kaveri kokeilisin millainen vaikutus tulisi olemaan.
Käänsin hänelle tekstin.Totesin valmisteen olevan Pffiserin eli lääkkeen kehittäjän valmistama.
Ohjeessa luki mm. näin. Toimiakseen on lääke nautittava n. puoli tuntia ennen ajateltua aktia.
Lisäksi ko. henkilön tulee olla kiihottuneessa tilassa, että valmiste vaikuttaisi oikein.
Siinä vielä jutellessamme puhelin soi ja , joku orastava "suhde " soitti ja kysyi lähtisinkö kahville.
Lupasin. 100 mg nappisuuhun ja huikka vettä päälle.
En ollut mitenkään erityisen kiihottuneessa tilassa, mutta jo Kouran vanhan Osuuskaupparakennuksen näkeminen ohiajaessa sai tuntuvaa keulimista aikaan.
Neljänaikaan aamulla kysyi morsmaikku olinko tullut hulluksi.
Aaamulla noin kymmenen aikoihin alkoi olo tasaantua ja saatoin raportoida ystävälleni seuraavaa:
Älä ihmeessä ota kuin puolikas nappia. Olihan siinä aamulla virkaa kävellä autoon, jonkun paikan vielä ollessa kuin kolehtihaavin keppi.
Paras Viagra on kuitenkin korvien välissä uskon ja tiedän.
Kait tuostakin, jollekulle voi olla merkittävää apua.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Helposti 3 vrk erektio.
Vaihtopelaajia eli naisia on syytä varata useampia. Kypsyvät yleensä alle vuorokaudessa