Näen läheltä huonon avioliiton tapahtumia. Nainen toimii omassa roolissaan kotirouvana ja apuna myös miehen töissä. Hirveä valitus ja itsensä selittäminen on koko ajan päällä tällä naisella. Piikittelevä huumori ja mökötys vaihtelevat päivän mukaan. Hyväntahtoinen on kyllä omalla tavallaan, mutta omasta mielestäni odottaa jotain ihme kuuta taivaalta koko ajan.
Itse olen nainen ja tuskastun katsoessani tuollaisen naisen käytöstä. Mistä ihmeestä se tulee? Eihän sitä voi jatkuvasti kimpoilla toisen ihmisen takia.
Olen itse eronnut parista vaikeasta suhteestä, ollut petetty ym. Elämä kuitenkin jatkui ja aina olen omilla jaloillani olut. Tiedän mitä on vaikea suhde. Oman elämäni onni on kuitenkin riippuvainen myös työelämästä, ja siksi ehkä aina selvinnyt suhdekarikoista.
Hulluksi tulee mielestäni moni nainen, joka pitää avioliittoa koko elämänsä perustana. Mitä mieltä ovat muut naiset, sekä miehet?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikea sanoa mikä kyseisellä naisella on, mutta jokin syy tuohon käytökseen varmasti on. Se nyt ei kuitenkaan ole sinun asiasi pohtia moista. Jokainen selvittää itse omat ongelmansa. Ja avioliitto on mielenkiintoinen matka toiseen ihmiseen. Varsinkin jos on löytänyt juuri sen oikean. Äläkä nimittele, please ketään hulluksi lehmäksi ennenkuin tiedät taustat. Äläkä sittenkään.
Totta puhut. Mutta haluaisin ymmärtää, kun se tuntuu olevan ainoa keino miten oppia sietämään. Ei kaikenlaista käytöstä voi sulattaa. Ehkä siksi itsekin provosoidun tilanteesta, koska saan tämän naisen ongelmia myös omakohtaisesti niskoilleni. Ihmetystä herättää, miksi tämä nainen suhtautuu minuun hyökkäävästi jos en ole samaa mieltä esim. arvoihin liittyvistä asioista.
Minun asia on pohtia moista, koska en pääse tilanteesta poiskaan. En usko että ihmissuhdeasioita sietää pohtia vaan parisuhdetasolla, vaan myös niiden ihmisten vuoksi keiden kanssa joutuu olemaan tekemisissä.
"hullu lehmä" on terminä vitsi, jota käytän myös itsestäni, silloin kun tajuan käyttäytyväni epäjohdonmukaisesti.