Perheväkivaltapalstalla on paljon juttua lyönneistä. Myös sanoilla lyödään sukulaisten kesken, usein niin ettei haava koskaan parane. Pahoja sanoja ei saa koskaan takaisin, vaikka kuinka kaduttaisi. Kaikilta ei voi enää edes pyytää anteeksi. Miksi sanomme haavoittavia sanoja? Niitä on sanottu meille lapsena, meitä on moitittu kovin sanoin ja panemme vahingon kiertämään. Sitten ihmettelee ihminen miksi on jäänyt niin yksin, miksi sukulaiset väistävät eivätkä halua olla tekemisissä. Ihmisten luottamuksen menettää niin helposti. Ei siihen tarvita kuin pari ajattelematonta sanaa, kaikki ei ole edes ilkeyksissä lausuttuja. Toiset ovat niin herkkiä loukkaantumaan ja jotkut tulkitsevat jopa viattomat lausahdukset itseään arvosteleviksi loukkauksiksi. On niin vaikea olla loukkaamatta ketään. Mikä sana on haavoittanut sinua eniten?
paha ihminen
haavoittavat sanat
71488
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
annamme ilkimyksille tarkennetun tähtäyskohteen - jotkut näyttävät elävän surkeaa pikku elämäänsä pohtien vain sitä, miten voisi toisia mahdollisimman pahasti loukata.
Minua on perheen taholta loukattu ehkä eniten kuoleman jälkeisissä, ja perintöasioissa, ja saavutusteni vähätteleminen on myös katkaissut suhteita.
Minun projektini nyt on jonkinlaisen myötätunnon kehitteleminen luonnevikaista ja tunnevammaista kohtaan. En ehkä koskaan todellisessa elämässä halua olla missään tekemisissä heidän kanssaan, mutta jos voin jotenkin ymmärtää syyn heidän käytökseensä, voisin sääliä heitä enemmän, ja halveksia ja vihata vähemmän.
olen korviani myöten täynnä loukaantumisia, väitteitä muka aliarvioimisista ja tahallisesta loukkaamisesta, etten enää viitsi yleensä edes ajatella koko asiaa.
Minulla on kaksi viisikymppistä siskoa, jotka tuntuvat käyttävän elämänsä pyörittämällä mitä kukakin sanoi, miten katsoi, miten loukkasi, arvosteli ja halveksui. Mielenosoittamiset ja "kostot", välien katkaisut ym. kuuluvat sitten keinoihin selvittää asioita. Huh!
Minä en ainakaan ole koskaan tuntenut tarvetta sanoa sukulaisilleni mitään ilkeää tai pahaa. Eikä varmaan ole muillakaan sukulaisilla, jotka muka milloin katsovat kieroon ja milloin ovat muuten loukkaavia.
Yleensä sukulaisia tavatessa sanotaan terve ja mitä kuuluu, vaihdetaan muutama sana ja se siinä. Yleensä tapaamiset ovat iloista smalltalkia ja sitten kaikki lähtevät tahoilleen.
Nämä kaksi siskosta kuitenkin jaksavat analysoida tapaamiset puhki ja ovat kuulevinaan joka sanassa jonkin loukkaavan merkityksen. Niistä sitten tulee viestiä jälkikäteen ja pahimmillaan anteeksipyyntövaatimuksia. Yleensä vielä niin, ettei syyksi sanota kuin, että "kyllä sinä tiedät". En tiedä en oikeastaan haluakaan.
On täysin mahdoton olla loukkaamatta ihmistä, joka näkee kaikessa jotain keljua. Ei siinä voi kuin yrittää olla oma itsensä. On turha menettää puhekykyään varoessaan loukkaamasta jollain väärällä sanalla. Jos ei oikeasti tarkoita eikä edes ajattele pahaa ja puhuu ihan tavallisista asioista iloisessa seurassa niin se joka siitä loukkaantuu ja löytää salaisia piikkejä itselleen saa selvitellä asian ihan omassa päässään.
ilkeä luonnevikainen narsisti, joka ei osaa olla loukkaamatta, ja paranoidinen höpsö, jota ei voi olla loukkaamatta. Onneksi useimmat ihmiset ovat jostain siltä väliltä.
Yleensä on vain kiva nähdä sukulaisia, vanhoja tätejä ja serkkuja. Tapaamiset ovat niin harvoja, ettei niissä pääse mitään tunneasioita syntymään. Rupatellaan kukkamekossa kahvikuppi kädessä. Kukaan ei ole koskaan sanonut mitään pahaa ja kyllä se tuntuisi vähän omituiseltakin.
Tiedän kuitenkin muutaman sukulaisen, jotka kuulevat omiaan ja loukkaantuvat ties mistä. Ehkä suurin syy siihen ei kuitenkaan ole sukulaisten tahallinen loukkaamisen halu vaan heidän omat kompleksinsa. Jotain jäi tekemättä, ehkä nolottaa itsensä edessä oma asema, eivät ole oikein sinuja oman elämänsä kanssa. Tämä oletus siksi, että koetut loukkaukset kohdistuvat puheitten perusteella koulutukseen ja työtilanteeseen sekä miestensä asemaan ym.
Sinänsä kummallista, kun meidänkin sukuun kuuluu sekä korkeasti koulutettuja että vähemmän koulutettuja, työssä olevia ja jostain syystä ei-työssäolevia. Ei se ole koskaan ollut olennaista sukulaistapaamisissa. Yleensä kysytään mitä kuuluu ja onpas teidänkin lapset kasvaneet ja siihen sävyyn vaarattomia perusjuttuja. Mutta toisilla on kumma kyky löytää viattomistakin puheista jotain itseensä kohdistuvaa pilkkaa. Onneksi eivät sitä ihan julkisesti tuo esiin, voisi olla sukulaisjoukko vähän ihmeissään.
luonnevikainen. Hänen elämänsä päätarkoitus tuntuu olevan kaikkien loukkaaminen mahdollisimman pahasti, tai satunnainen lirputtelu, jos haluaa heiltä jotakin. Olemme melkein kaikki jo katkaisseet suhteet häneen. Minä en ole tavannut häntä viiteentoista vuoteen. On epätodennäköistä, että tapaankaan.
Ja tässä ei todellakaan ole kysymys kaikkien muiden herkkänahkaisuudesta, vaan yhden patologisesta ilkeydestä. Reppana.
onkin sinussa ja suvussasi?
Joukosossa tyhmyys tiivistyy ja
sopu sijaa antaa yhdessä panettelijoille.
Hyi *****
Kaksi sivistyssanaa oikein, narsisti ja luonnevikainen, sallitko mun nauraa vähän aikaa.. HOHOHOHOH
nimim. luonneviaton luonnevikaisen perheen viktiminä hehehehe
Jaa että mikä on eniten haavoitanut?
Se kun faija vihdoin sanoi mitä ajatteli meistä tyttäristään. Minä olin tuolloin murkkuiässä, 14 -vuotias. Muut siskot nuorempia.
Tämä kaunis tokaisu tuli ihan sydämestä häneltä. Kunhan vaan halusi kertoa asian meille kiertelemättä ja suoraan:
"Te ootte tyttöjä, ei teistä oo mihinkään, ei edes suvunjatkajiks, vittu".
Huomautan että faija on pahimman luokan sovinisti ja pettyi pahasti kun ei saanut yhtään poikaa, vaan läjän tyttöjä risoikseen. Ei varmaan tartte arvata ollaanko tänä päivänä väleissä?
Mutta eipä tuo ihminen ole tuon lausahduksen jälkeen voinut minua enää millään vahingoittaa tai loukata. Minä nimittäin lakkasin tuon jälkeen välittämästä ja kunnioittamasta "isää".
Nyt ikää on jo yli 30. Enkä edelleen kunnioita tai välitä. Mutta nyt tuo asetelma on kääntynyt niin että "isällä" alkaa olemaan vaikka millasta vaivaa, ja tuttavuutta on yrittänyt tehdä ja välejä paikkailla. Sitten hän ihmettelee että kaiken tekemänsä jälkeen en ole halukas mihinkään yhteydenpitoon.
En voi sille mitään mutta tuo ihminen ahdistaa minua. En ota enää yhtään haukkua, moitetta tai lyöntiä tuolta ihmiseltä. Minun puolestani kuolkoon yksinään. Ei kiinnosta!