Aika mennä taas

Aika tarkalleen vuosi sitten aloitin tämän 'Suomi24' -urani pettäminen -palstalta, syksyn mittaan kävin parisuhde- ja avioliitto -palstoilla, kunnes jäin joksikin ajaksi (turhan pitkäksi) roikkumaan tänne avioero-palstalle. Palasin kahden viikon lomalta lasten kanssa ja hiffasin, että HEI, ei minulla ole täällä mitään kysyttävää, enkä halua edes kommentoida, sitä samaa se näyttää olevan kuukaudesta toiseen.

Tunnen olevani selvinnyt! Lapsien kanssa asiat ovat sujuneet todella hienosti, joskus kaipaavat isää takaisin kotiin, mutta kuitenkin saavat viettää isänsä kanssa viikottain aikaa todella paljon (lähes joka päivä), ja me vanhemmat emme riitele. On tämä elämä vaan kummaa. En sano, että olisin erityisen onnellinen. Voi paljon onnellisempi olisi, jos tätä elämää jakaisi tuo mies, jonka kanssa ehdin olla lähes 2 vuosikymmentä ja kuvittelin joskus keinutuoleissa kiikkuvamme harmaapäisinä lastenlapset ympärillä kirmaten.
Olen kuitenkin ihan tasapainossa itseni kanssa, lapsista olen onnellinen, ehkäpä joskus löydän kumppanin vierelleni jakamaan tätä elämää, vaan kukapa minut täältä kotoa kävisi poimimassa, kun en usein baareissa käy, ja vapaa-aikana liikun paljon lasten kanssa (eipä ole ruuhkaa tutustumaan pyrkijöistä kolmen alle kouluikäisen seurassa liikkuessa ;)

Ei vaan, kyynel se vierähti taas kerran silmäkulmasta, mutta haikeutta, sitä se on.
Juuri neljäkymmentä täytettyäni taidan siirtyä sitten ikäisilleni sopivalle palstalle puhumaan niitä näitä, eikä aina vaan tätä eroa. Hyvää kesää kaikille.
3819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toivottavasti minäkin voin kirjoittaa tällaisen viestin vaikka vuoden päästä. Elämä jatkuu mutta erilaisena kuin suunnittelin. Samanlaiset haaveet oli minullakin harmaapäisestä vanhuudesta mieheni rinnalla, lapsenlapsia kylään odottaen.

Kolmen lapsen kanssa minäkin elän arkeani ja en todellakaan usko, että kukaan minua löytää. Täytän 50 sinä vuonna kun nuorimmainen aloittaa koulun joten iänkin puolesta olen heittänyt roskiin haaveet uudesta suhteesta. Kyllä minä yksin niitä lapsenlapsia kylään odotan, jos yleensäkään olen enää hengissä silloin kun lapset perhettä perustavat. Itse jätin perheen perustamisen turhan myöhäiseen vaiheeseen.

Äänestä
  • Minulla tämmöinen elämän tilanne,juuri täytin 40v,kolme lasta 21v,19v ja 12v.Vain nuorin asuu enää kotona ja hänkin joka toisen viikon isällään,eli ruhtinaallisesti omaa aikaa minulla.
    Mutta en jaksa silti lähteä hakemalla hakemaa uutta kumppania,ehkä se oikea tulee joskus jos on tullakseen,haaveilen kyllä uudesta suhteesta,aika näyttää miten käy.

    Äänestä

Kyynel silmäkulmassa istun minäkin tässä, 23-v avioliitto päättymässä eroon jota minä en halunnut. Pettämisestä ei ole kyse eikä mistään muustakaan traamaattisesta, mies vaan on niin turhautunut jouduttuaan työkyvyttömyyseläkkeelle. Jotenkin syyllistää minua kaikesta koko ajan. Lapset ovat onneksi jo kaikki isoja nuorinkin täyttää 22-v. Kaikilla elämällä mallillaan kunhan mekin vaan saataisiin. Yksi lapsenlapsikin on joka pelkää ukkiaan, lähti äitinsä kanssa tänäänkin pois kun ukki rikkoi kaksi lautasti ja lasin kiukkupäissään. Toivon ja odotin myös yhteistä vanhuutta mutta sitä ei nyt sitten tule. Miehellä aika pahoja psyykkisiä ongelmia eikä suostu hakemaan apua. Kun erosta on puhuttu lapsetkin sanovat minulle, että aina sä vaan LUPAAT mutta et tee kuitenkaan asialle mitään. No nyt tulee tehtyä. Toivottavasti joskus toivun tästä....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AnneOmituinen kirjoitti:

Aika tarkalleen vuosi sitten aloitin tämän 'Suomi24' -urani pettäminen -palstalta, syksyn mittaan kävin parisuhde- ja avioliitto -palstoilla, kunnes jäin joksikin ajaksi (turhan pitkäksi) roikkumaan tänne avioero-palstalle. Palasin kahden viikon lomalta lasten kanssa ja hiffasin, että HEI, ei minulla ole täällä mitään kysyttävää, enkä halua edes kommentoida, sitä samaa se näyttää olevan kuukaudesta toiseen.

Tunnen olevani selvinnyt! Lapsien kanssa asiat ovat sujuneet todella hienosti, joskus kaipaavat isää takaisin kotiin, mutta kuitenkin saavat viettää isänsä kanssa viikottain aikaa todella paljon (lähes joka päivä), ja me vanhemmat emme riitele. On tämä elämä vaan kummaa. En sano, että olisin erityisen onnellinen. Voi paljon onnellisempi olisi, jos tätä elämää jakaisi tuo mies, jonka kanssa ehdin olla lähes 2 vuosikymmentä ja kuvittelin joskus keinutuoleissa kiikkuvamme harmaapäisinä lastenlapset ympärillä kirmaten.
Olen kuitenkin ihan tasapainossa itseni kanssa, lapsista olen onnellinen, ehkäpä joskus löydän kumppanin vierelleni jakamaan tätä elämää, vaan kukapa minut täältä kotoa kävisi poimimassa, kun en usein baareissa käy, ja vapaa-aikana liikun paljon lasten kanssa (eipä ole ruuhkaa tutustumaan pyrkijöistä kolmen alle kouluikäisen seurassa liikkuessa ;)

Ei vaan, kyynel se vierähti taas kerran silmäkulmasta, mutta haikeutta, sitä se on.
Juuri neljäkymmentä täytettyäni taidan siirtyä sitten ikäisilleni sopivalle palstalle puhumaan niitä näitä, eikä aina vaan tätä eroa. Hyvää kesää kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu