moikka!
miten mä oon tämmöseen päätyny? tämmöseen suhteeseen? jos jonnimmoisia suhteita on takana, ikää 35v, lapsia 2 kpl. tuntuu että kaikennäköset äijät joiden ei ikimaailmassa pitäis seurustella, ainakaan tämmösen kiltin absolutistin kanssa, oon onnistunu nappaamaan. narkkareita, skitsofreenikko sekakäyttäjän jolta sain selkääni, holisteja, mammanpoikia ym unelma miehiä, jotka aluks näytti ja tuntu niin ihanilta ja täydellisiltä ja hauskoilta, kunnes totuus pikkuhiljaa selveni..
ja nyt... nyt mulla on täydellinen (?) mies. pari vuotta nuorempi, kivan näköinen, kiltti mut ei nössö, osaa olla lapsien kanssa, hyvä työ, luotettava, taitava, sängyssä sujuu... mutta...
MUTTA!!! meillä ei ole juuri mitään yhteistä. muutakun osoite, ollu pari vuotta. sitä kiinnostaa urheilut teeveestä, mua ei. mua kiinnostaa eläimet, sitä ei yhtään. joka on mulle paha pala kun mulle taas on eläimet ollu aina tärkeitä ja mulla niitä on aina ollu ja niistä tykkään ja oon ottamassa pitkän odotuksen ja haun jälkeen uuden hauva-vauvan. siitä tää kirjotus sai alkunsakkin.
eilen kun vihdoin löysin sen mitä etsin jota oon yli puolvuotta ettiny ja oottanu, ja innoissani kerroin melkeen riemusta hyppien et mä löysin sen ja kuukauden päästä saan sen!!! js siihen mies tylysti töksäytti: just! mä voinki sitte ettii uuden asunnon.( se muutti mun luokse) arvaappa mikä isku, kun oon ihan onneni huipussa onnen kyyneleet silmissä juoksen hihkuen kertomaan...
ja se on kokoajan tienny että oon kaivellu ja kyselly jokapaikasta sitä koiraa, joka on siis pienenpieni kääpiökoira, mulla on toinenkin jo kotona, ollu monta vuotta ennen sitä eikä mies ole ikinä joutunu hoitamaan mitenkään, kyllä se ulos laskee ovesta pissille, mut siinä kaikki. eikä aikasemmin oo sanonu kun että eiks toi yks riitä? kyllä mä tiesin ettei se piittaa niistä mut silti... mulla meni kaikki odottamisen onni ja riemu. miks ei se aikasemmin ole sanonu että etkä ota tai jotain, vaikka et ei se tahdo. en tiedä
se taas haluis prätkän ja mä inhoon prätkiä. oon pari kesää istunu kyydissä ja se oli kamalaa. paikat puuduksissa pelkäämistä ja tylsää istumista. joo, on eri asia itte ajaa... mut mulla ei tulis mieleenkään tehdä saman tapasesti sitte kun se sen prätkän saa, jos saa joskus. ja kyllä mä kyytiinkin menisin.
ei se oikeesti kai oo muuttamassa pois, mut nii tylysti kyllä sen heitti päin mun riemua.
voisin luetella loputtomiin listaa asioista jotka ei mene yhteen... mä tykkään tehdä yhdessä kaikkea, vaikka nikkaroida ja suunnitella, se taas yksin. mä tykkään käydä sienessä, se saattaa kävellä mukana mut ei eti eikä koske niihin. syö kyllä.
mut mikä hell meitä pitää yhdessä? ei mun tee mieli erotakkaan. on turvallinen olo. vaikka ei silleen kivaa ookkaan, ei me jutella henkeviä tai haaveilla. mut on meillä kumminki semmosta tasaisen leppoisaa. joka on sopiva "kontrasti" näille mun edellisille epätäsäsille persoonille
johtuuko se sitten siitä kun on osunu kohdalle niin paljon kaikkia paskiaisia et kun löyty kunnollinen mies, ei ees juo kun jossain juhlissa tms. joka mulle absolutistille tärkeetä.
ohhoh... tulipa kirjotettua, taitaa olla pikkusen sekavaa, mutta kun tähän asti luit ni kai jotain ymmärsitkin... tai sitten et... ja vielä huom! en ole eroomassa vaikka kaikille se varmaan tuleeki ekana mieleen.
onko se viisaampaa olla tasaisen tylsän turvallisessa suhteessa vai pitääkö haihatella sellasta jota ei ehkä oo tai ei ehkä ikinä löydä...
miten mä oon tämmöseen päätyny? tämmöseen suhteeseen? jos jonnimmoisia suhteita on takana, ikää 35v, lapsia 2 kpl. tuntuu että kaikennäköset äijät joiden ei ikimaailmassa pitäis seurustella, ainakaan tämmösen kiltin absolutistin kanssa, oon onnistunu nappaamaan. narkkareita, skitsofreenikko sekakäyttäjän jolta sain selkääni, holisteja, mammanpoikia ym unelma miehiä, jotka aluks näytti ja tuntu niin ihanilta ja täydellisiltä ja hauskoilta, kunnes totuus pikkuhiljaa selveni..
ja nyt... nyt mulla on täydellinen (?) mies. pari vuotta nuorempi, kivan näköinen, kiltti mut ei nössö, osaa olla lapsien kanssa, hyvä työ, luotettava, taitava, sängyssä sujuu... mutta...
MUTTA!!! meillä ei ole juuri mitään yhteistä. muutakun osoite, ollu pari vuotta. sitä kiinnostaa urheilut teeveestä, mua ei. mua kiinnostaa eläimet, sitä ei yhtään. joka on mulle paha pala kun mulle taas on eläimet ollu aina tärkeitä ja mulla niitä on aina ollu ja niistä tykkään ja oon ottamassa pitkän odotuksen ja haun jälkeen uuden hauva-vauvan. siitä tää kirjotus sai alkunsakkin.
eilen kun vihdoin löysin sen mitä etsin jota oon yli puolvuotta ettiny ja oottanu, ja innoissani kerroin melkeen riemusta hyppien et mä löysin sen ja kuukauden päästä saan sen!!! js siihen mies tylysti töksäytti: just! mä voinki sitte ettii uuden asunnon.( se muutti mun luokse) arvaappa mikä isku, kun oon ihan onneni huipussa onnen kyyneleet silmissä juoksen hihkuen kertomaan...
ja se on kokoajan tienny että oon kaivellu ja kyselly jokapaikasta sitä koiraa, joka on siis pienenpieni kääpiökoira, mulla on toinenkin jo kotona, ollu monta vuotta ennen sitä eikä mies ole ikinä joutunu hoitamaan mitenkään, kyllä se ulos laskee ovesta pissille, mut siinä kaikki. eikä aikasemmin oo sanonu kun että eiks toi yks riitä? kyllä mä tiesin ettei se piittaa niistä mut silti... mulla meni kaikki odottamisen onni ja riemu. miks ei se aikasemmin ole sanonu että etkä ota tai jotain, vaikka et ei se tahdo. en tiedä
se taas haluis prätkän ja mä inhoon prätkiä. oon pari kesää istunu kyydissä ja se oli kamalaa. paikat puuduksissa pelkäämistä ja tylsää istumista. joo, on eri asia itte ajaa... mut mulla ei tulis mieleenkään tehdä saman tapasesti sitte kun se sen prätkän saa, jos saa joskus. ja kyllä mä kyytiinkin menisin.
ei se oikeesti kai oo muuttamassa pois, mut nii tylysti kyllä sen heitti päin mun riemua.
voisin luetella loputtomiin listaa asioista jotka ei mene yhteen... mä tykkään tehdä yhdessä kaikkea, vaikka nikkaroida ja suunnitella, se taas yksin. mä tykkään käydä sienessä, se saattaa kävellä mukana mut ei eti eikä koske niihin. syö kyllä.
mut mikä hell meitä pitää yhdessä? ei mun tee mieli erotakkaan. on turvallinen olo. vaikka ei silleen kivaa ookkaan, ei me jutella henkeviä tai haaveilla. mut on meillä kumminki semmosta tasaisen leppoisaa. joka on sopiva "kontrasti" näille mun edellisille epätäsäsille persoonille
johtuuko se sitten siitä kun on osunu kohdalle niin paljon kaikkia paskiaisia et kun löyty kunnollinen mies, ei ees juo kun jossain juhlissa tms. joka mulle absolutistille tärkeetä.
ohhoh... tulipa kirjotettua, taitaa olla pikkusen sekavaa, mutta kun tähän asti luit ni kai jotain ymmärsitkin... tai sitten et... ja vielä huom! en ole eroomassa vaikka kaikille se varmaan tuleeki ekana mieleen.
onko se viisaampaa olla tasaisen tylsän turvallisessa suhteessa vai pitääkö haihatella sellasta jota ei ehkä oo tai ei ehkä ikinä löydä...
Vastaukset 14
Vanhimmat
No jos teillä ei oo kertakaikkiaan mitään yhteistä, niin tuskin tuo tulee pidemmän päälle toimimaan!
Huhhuh...jos mun poikaystävä ois tommonen niin miettisin pari kertaa haluanko olla sen kanssa. Siis että ei ees ymmärrä ottaa osaa toisen iloon vaikkei itse kyseisestä koirasta iloitsisikaan, aika tunteettomalta vaikuttaa.
Tollasia kusitolvanoita on tääkin maa pullollaan, itekin törmänny tollasiin joiden koko elämä pyörii omien halujen ja mieltymyksien ympärillä, ei muilla sitten oo niin väliä!
Jos sua alkaa tylsistyttämään tuossa suhteessa, ja tuntuu ettei tunnu miltään, että on vaan, suosittelen kyllä harkitsemaan eroamista. Ei siinä suhteessa kannata olla vain sen olemisen takia.
että olisikohan läheisriippuvainen,että joku pitää olla,ettei vaan joudu olemaan yksin ?Toisen kanssa jos elää on sopeuduttava toisenkin mieltymyksiin.Yksin ollessa voi tehdä mitä itse haluaa.
luin ton sun kirjotukses ja ika huvittavalta kuulostaa sä et tykkää siitä mistä ukkos tykkää ja päinvastoin.en minäkään urheilusta tykkää ja silti annan ukkoni kattoo sitä telkkarista ite taas haluun kattoo sarjoja elokuvia.olet aika naurettava tapaus kaikki ei voi kaikesta tykätä!
just mä kerroin että vaikka mä en tykkää sen jutuista mä annan sen tykätä niistä ja kannustan tekemään niitä, kun taas ukko latisti mut mun onnen hetkellä tylysti
Tasan ei käy onni! Itse olisin juuri mies, joka tykkäis elukoista ja inhoan tv-urheilua. On työpaikka, en polta, käytän alkoholia kohtuudella, kuntoilen säännöllisesti ja baareissa en juokse :)
sussa sitten on vialla kun ei sua ole napattu :)
Uuden harrastuksen keksiminen voisi olla ratkaisu. Semmoinen johon miehesi lähtee mukaan!
Jos kumpikin sitoutuu yrittämään, tekemään jotain yhdessä, teillä voi olla vielä tulevaisuutta. Omat vanhempani piristivät omaa yhteiseloaan aloittamalla yhdessä lenkkeilyn! Se piristi mieltä ja kehoa kumpaiseltakin. Samalla voi vaikka jutella, jos siltä tuntuu. Pääasia kuitenkin, että harrastus aktivoi kumpaakin, toi lisäenergiaa ja antoi yhteistä aikaa.
kyllä me käydään kävelyllä ja mä oon pikkunen tatti ja se taas pitkähköineen jalkoineen ja urheilu taustoineen vaan lampsii vierellä kun mä kipitän minkä kintuista pääsen hiki valuen posket punasina, ja sitte ku ollaan melkeen kotona ja mä puoli kuollu ni se sanoo et juostaax loppumatka ku ei tunnu miltää tämmönen laahustaminen
me keilaamaankin, ja mä olin ihan paska ja sain käteni kipeeks ja se sai vaa kaatoja, kumpiki oltii alottelijoita. jipii... menin mä luistelemaan viime talvena sen kanssa, viimeks luistelin 9.luokalla ja ukko pelaa harrastajajengissä mikä lie ni lätkää ja kaukalopalloa. ja mä menin nolaamaan itteni sinne jäälle tönkkö jaloilla könkkäämällä ja uikuttamalla et uiiii kohta mä kaadun
Ihmetyttää noista äskeisistä kirjoituksistasi, että miksi kilpailet miehesi kanssa? Jos miehesi saa vain kaatoja keilatessa tai luistelee huvin, niin miksi et vain nauti hänen taidoistaan ja ihaile niitä ja sitten tee itse asioita omalla tasollasi. Miksi ikäänkuin kilpailet esim. keilatessa miestäsi vastaan etkä ainoastaan itseäsi vastaan. Tulee tuosta vähän sellainen olo, että teidän pitäisi löytää sellainen yhteinen tekeminen, jossa sinä olet yhtä hyvä tai parempi kuin miehesi ennen kuin voit kuvitella tekeväsi sitä...eli kuulostaa siis enemmän itsetunto-ongelmalta kuin muulta ongelmalta...
keilaaminen oo myös vähän niinku kilpailua? ni kyllä siinä mun mielestä olis tarkotus keskenään kilpailla eikä itteni kanssa. sillonhan mä voisin mennä itteni kanssa sitä tekemään
itse pitäisin sitä kyllä lähinnä yhdessäolona, en kilpailuna...etkö nimenomaan valittanut, ettei ole mitään yhteistä molempia kiinnostavaa tekemistä? Itse en kyllä pidä ikinä mieheni kanssa erinäköisiä asioita puuhaillessa olennaisena sitä, jos toinen päihittää minut kuusi nolla...Esimerkiksi juuri keilaillessa ja luistellessa (osuvat esimerkit sikäli että mieheni on minua niissä selvästi parempi) minusta on ainoastaan hauskaa, että toinen on hyvä ja esim. luistellessa on mielestäni lähinnä romanttista tukeutua toiseen kun tietää edes toisen pysyvän pystyssä...
Olen eri mieltä, ei teidän välillä ole kilpailua. On vaan taivaan tosi, että nautitte eri asioista ja osaatte eri asioita.
Täytyy olla jokin asia, jossa kumpikin on "huono"...Jokin juttu, joka on hauskaa silti (vaikkei osaisikaan) ja kumpainenkin innostuisi opettelemaan. Esim. tanssiminen? Karaoke? Ihan hullujakin asioita voi tehdä yhdessä!
Olen samaa mieltä kanssasi, että varmasti on hankalaa "kipittää" miehen perässä. Siksi nyt pitäisikin saada aivoriihi pystyyn, että keksisitte yhteistä tekemistä!
Laittakaa paljon erilaisia ehdotuksia....!
jotka aluksi pelastivat minun entisen suhteeni ja sitten lopuksi tappoivat sen. Siis tanssi ja karaoke. Aluksi teimme molempia yhdessä ja nautimme niistä, mutta sitten puolisko innostui karaokesta niin paljon, että ryhtyi itse vetäjäksi. Minä kävin yksin tansseissa, kun hän oli karaokekeikalla jossakin kaukana. Lopulta emme hirveästi toisiamme nähneet. Sitten hän halusi erota ja elää välillä yksin. Kuitenkin hän alkoi melkein heti seurustella saman ohjelmatoimiston toisen juontajan kanssa.