Miten määrittelette haasteen?

Mitä tarkoittaa se monien naisten peräänkuuluttama haasteellisuus miehessä? Oletan että kyse ei ole niin mustavalkoisesta asettelusta kuin tahdoton mies joka naista miellyttääkseen leikkii jees-miestä, eikä myöskään tunnekylmästä rentusta joka tahallaan sanoo ei jokaiseen asiaan.

Eikö elämässä ole tarpeeksi haastetta ilman että pitäisi vielä alkaa parisuhteessa leikkimään valtataisteluita? Miksi tehdä asioista turhaan vaikeita?

Mitä se haasteellisuus on?
321972
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Hyvä kysymys. Olen samaa mieltä; ihmettelen, miksi toisesta ihmisestä pitäisi löytyä haastetta, kun elämä on muutenkin monimutkaista, ja oman itsen kanssa on jokaisen tehtävä niin paljon töitä, että siinä on haastetta loppuelämäksi.

Oletan siis, että vastaus kysymykseesi on tämä: Nainen joka peräänkuuluttaa haasteellista miestä, ei vielä tunne kunnolla itseään. "Haasteellisuus" kuulostaa hienolta ja joltakin sellaiselta, mitä täytyy tavoitella, jotta olisi itse jotakin (- kun muutkin kerran niin tekevät). Tämä taas liittyy nykyaikaan ja sen narsistiseen ajattelutapaan; kaikkea on saatava itselle, mutta hämärän peitossa on, mikä tai kuka itse on. Toisesta haetaan sitä kaikkea, mitä itse ei ole. Ja näin pönkitetään heikkoa itsetuntemusta, alemmuudentuntoja ym. Eli kehittymättömien yksilöinen fantasiamaailmaa tämä "haasteellisuus" pohjimmiltaan on.

Äänestä

ja samalla kasvaa henkisesti.

Haastava mies on sellainen, josta ei tiedä etukäteen tarkalleen, mitä hän tulee kussakin tilanteessa tekemään ja sanomaan. Joistakin miehistä nimittäin tietää ja se puolestaan on hemmetin tylsää.

Haastavassa miehissä on puolia, joita nainen ei vielä ymmärrä. Nainen kasvaa henkisesti oppiessaan ymmärtämään ihmistä, joka ei ajattele ja toimi kuten hän itse.

Haasteellisuus tuo kemiaa miehen ja naisen välille. Ilman kemiaa suhteesta tulee tylsä.

Haasteellisuus ei tarkoita sitä, että mies on pettävä, valehteleva ja vastuuton ihminen. Sellainen on jo liian haasteellista.

Äänestä
  • Entäs sitten kun miehen salaisuudet ovat selvitetty (ei kukaan ole haastava loputtomiin)? Tarkoittaako se silloin että suhde on kuljettu loppuun ja on aika etsiä uusia haasteita? :)

    Äänestä

  • haastattelija kirjoitti:

    Entäs sitten kun miehen salaisuudet ovat selvitetty (ei kukaan ole haastava loputtomiin)? Tarkoittaako se silloin että suhde on kuljettu loppuun ja on aika etsiä uusia haasteita? :)

    täydellisesti? Aina löytyy jotakin uutta nimenomaan haasteellisesta miehestä. Haasteellinen mies pystyy yllättämään vielä vanhainkodissakin. :)

    Jos sitä haastetta eli ts. kemiaa ei alun perin ollutkaan, niin ei ole mielenkiintoakaan yrittää päästä toisesta perille.

    Jossakin tutkimuksessa selvisi, että ainoastaan ne suhteet kestävät, missä miehen ja naisen välillä on se erityinen jokin, mikä pitää suhteen vireillä vaikeissakin tilanteissa. Nykyisinhän ei tarvitse kituuttaa elämänsä loppuun tyhjässä suhteessa, vaan voi halutessaan lähteä lätkimään.

    aletaan kunnolla nussimaan ja aletaan kasvattamaan YHDESSÄ perhettä
    ja haasteet jatkuvat muotonsa muuttaneina

    se on arjesta selviytymisenhaastetta

    Äänestä

  • koskaan ymmärtää kirjoitti:

    Haasteellisella miehellä en tarkoita miestä, joka jotenkin yrittää olla haasteellinen, jotta naisella säilyisi mielenkiinto tai jotta itsellä säilyisi mielenkiinto. En tarkoita pelimiehiä, vaan sitä että tietty mies on haasteellinen juuri tietylle naiselle. Jollekin toiselle naiselle hän saattaisi olla tylsimys.

    "Jossakin tutkimuksessa selvisi, että ainoastaan ne suhteet kestävät, missä miehen ja naisen välillä on se erityinen jokin, mikä pitää suhteen vireillä vaikeissakin tilanteissa."

    ja millähän naisen logiikalla sinä päättelit, että tutkimuksen tekijät tarkoittivat tuolla koossapitävällä voimalla juuri haasteellisuutta? Oli kyllä surkea yritys puolustaa omaa kantaansa. :)

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    asia kuin asia alkaa tuntua tylsältä, jos siinä ei ole haastetta. Ihminen janoaa haasteita, ellei satu olemaan patalaiska flegmaatikko. Sellaisellakin on yleensä jokin intohimo elämässään, jossa on nimenomaan sitä haastetta.

    Äänestä

  • sanottuna kirjoitti:

    haasteellisuus on sitä, että pysytään paikallaan eikä kehitytä. Jos koko ajan mennään eteenpäin ei tarvita mitään haasteita - itse asiassa ne ovat vain rasite. Mutta jos halutaan olla kehittymättä niin tällöin haasteellisuus on tarpeen, muuten on hirveän tylsää.

    Äänestä

  • haastateltava mr X kirjoitti:

    aletaan kunnolla nussimaan ja aletaan kasvattamaan YHDESSÄ perhettä
    ja haasteet jatkuvat muotonsa muuttaneina

    se on arjesta selviytymisenhaastetta

    Tämä esittämäsi on konkreettinen esimerkki siitä, mihin "haasteellisuus" johtaa; eli nainen etsii "haastavaa miestä" - tosiasiassa hän kuitenkin etsii sopivaa siittäjää lapsilleen. Ja kuinka ollakaan, kohta on kolme mukulaa jaloissa, ja todellinen haasteellisuus alkaa vasta tuolloin.

    Siksipä en ole lähtenyt tällaiseen, jätetään kaniineille lisääntyminen. Olen samaa mieltä kuin sinäkin, että naiset, jotka etsivät "haasteellista miestä", pettävät itseään. He etsivät tosiasiassa aviomiestä, ja toisaalta heidän ihmistuntemuksensa on niin heikko, että "omia polkuja tallova, salaperäisen oloinen camel-mies" on heidän prinsessa-unelmissaan se "haasteellinen mies", vaikka tällainen mies saattaa olla perinjuurin sopimatonta aviomies-ainesta. Ja muutenkin pirullisen hankala oikkupussi. Ei millään pahalla, mutta näin se menee :)

    Äänestä

  • se just on kirjoitti:

    haasteellisuus on sitä, että pysytään paikallaan eikä kehitytä. Jos koko ajan mennään eteenpäin ei tarvita mitään haasteita - itse asiassa ne ovat vain rasite. Mutta jos halutaan olla kehittymättä niin tällöin haasteellisuus on tarpeen, muuten on hirveän tylsää.

    Helposti tylsistyvät, mielikuvituksettomat ihmiset ne haasteita kaipaavat. Muiden on tarjottava haasteita, kun oma pää ei siihen riitä. Tästä on yksinkertaisesti kysymys. Asia vain verhotaan kauniisti "haasteellisen miehen" metsästykseksi.

    Äänestä

  • edelliseen viestiin kirjoitti:

    Haasteellisella miehellä en tarkoita miestä, joka jotenkin yrittää olla haasteellinen, jotta naisella säilyisi mielenkiinto tai jotta itsellä säilyisi mielenkiinto. En tarkoita pelimiehiä, vaan sitä että tietty mies on haasteellinen juuri tietylle naiselle. Jollekin toiselle naiselle hän saattaisi olla tylsimys.

    Näetkö itse omien kannanottojesi järjettömyyden?

    Täällä alkoi keskustelu, jonka aiheena on ollut vastata kysymykseen "miehen haasteellisuudesta". Sinun logiikallasi päästään lopputulokseen, jossa mies voi olla tylsimys tai ei, pääasia on, että on haasteellinen. Ja "tutkimuskin" näin osoittaa. Voi pyhä sylvi, voiko olla latteampaa keskustelun johdattelua: lopputuloshan on -0.

    Se, että joku pariskunta onnistuu olemaan yhdessä 60 vuotta tuskin perustuu siihen "haasteellisuuteen", jota ehdotat. Ihmisten halu/kyky olla yhdessä toisen kanssa noin pitkään voi perustua ihan pelkkään turvallisuuden tarpeeseen. Ja nämä "tutkimuksesi" tuskin korostavat, että juuri "haasteellisuus" oli se seikka, joka sai pariskunnan pysymään yhdessä... voi ei, alkaa naurattaa kun kirjoitankin tätä :):)

    Äänestä

  • se just on kirjoitti:

    haasteellisuus on sitä, että pysytään paikallaan eikä kehitytä. Jos koko ajan mennään eteenpäin ei tarvita mitään haasteita - itse asiassa ne ovat vain rasite. Mutta jos halutaan olla kehittymättä niin tällöin haasteellisuus on tarpeen, muuten on hirveän tylsää.

    kasvaa. Miten ihmeessä haasteellisuus olisi sitä, että pysyttäisiin paikallaan? Eteenpäin meno nimenomaan vaatii sitä, että ihmisellä on haasteita ja sopivassa määrin myös vastoinkäymisiä. Nehän ovatkin loppujen lopuksi sama asia. Ilman vastoinkäymisiä ei mennä eteenpäin eikä kehitytä, vaan taannutaan ja kuollaan. Sitä ennen tietysti tylsistytään.

    Äänestä

  • evina kirjoitti:

    Helposti tylsistyvät, mielikuvituksettomat ihmiset ne haasteita kaipaavat. Muiden on tarjottava haasteita, kun oma pää ei siihen riitä. Tästä on yksinkertaisesti kysymys. Asia vain verhotaan kauniisti "haasteellisen miehen" metsästykseksi.

    ne haasteet nimenomaan ovat, joiden kautta elämässä säilyy mielenkiinto. Jokaisella ovat omat haasteensa, joiden läpikäymisen tietyt asiat ja ihmiset mahdollistavat. Ihminen ei elä tyhjiössä eikä vain oman päänsä sisällä.

    Täytyy olla melkomoinen mielikuvitus, että jaksaa elää parisuhteessa ihmisen kanssa, jossa ei ole minkäänlaista vastusta. Suoraan sanottuna sellainen elämä olisi kuollettavan haastavaa.

    Äänestä

  • lopullisesti :) kirjoitti:

    Näetkö itse omien kannanottojesi järjettömyyden?

    Täällä alkoi keskustelu, jonka aiheena on ollut vastata kysymykseen "miehen haasteellisuudesta". Sinun logiikallasi päästään lopputulokseen, jossa mies voi olla tylsimys tai ei, pääasia on, että on haasteellinen. Ja "tutkimuskin" näin osoittaa. Voi pyhä sylvi, voiko olla latteampaa keskustelun johdattelua: lopputuloshan on -0.

    Se, että joku pariskunta onnistuu olemaan yhdessä 60 vuotta tuskin perustuu siihen "haasteellisuuteen", jota ehdotat. Ihmisten halu/kyky olla yhdessä toisen kanssa noin pitkään voi perustua ihan pelkkään turvallisuuden tarpeeseen. Ja nämä "tutkimuksesi" tuskin korostavat, että juuri "haasteellisuus" oli se seikka, joka sai pariskunnan pysymään yhdessä... voi ei, alkaa naurattaa kun kirjoitankin tätä :):)

    että aivan kuten toisen nätti on toisen rätti, niin toisen tylsä on toisen maailman mielenkiintoisin ihminen.

    Milläpä voisin todistaa, että nimenomaan haasteellisuus pitäisi parisuhteen kasassa? Sinulla haasteellisuus on ilmeisesti jotakin kamalaa ja raastavaa ja haluat elää onnellisen lehmän elämää pellolla märehtien. Täytyy nyt ottaa fysiikan lait avuksi, jotta ymmärtäisit tämän haastavuuden ja "kemian", mitä tutkimuksen mukaan kestävissä parisuhteissa ihmisten välillä on.

    Oletetaanpa, että se kemia tai magneettisuus, mikä syntyy miehen ja naisen välille ja mikä minun mielestäni on haasteellisuutta, olisi verrattavissa fysiikassa tunnettuun magnetismiin. Tiedäthän sen, että negatiivinen ja positiivinen vetävät toisiaan puoleensa? Jotain aivan samaa magneetismia, magneettisuutta, "kemiaa", yhteenkuuluvuutta, yhteyttä jne. on pariskunnissa, joissa erilaiset "navat" yhdistyvät. Käsität kai, etten kuitenkaan tarkoita tällä sitä, että negatiivinen ihminen sopii hyvin yhteen positiivisen ihmisen kanssa..

    Äänestä

  • sen verran kirjoitti:

    ...että nimenomaan haasteellisuus pitää parisuhteen kasassa.

    Mutta enpä usko, että ap. pyysikään todistamaan mitään tällaista. Hänhän pyysi määrittelemään, mitä naiset tarkoittavat, kun he "peräänkuuluttavat miehen haasteellisuutta".

    Tämä on minun logiikkani mukaan aika täsmällinen kysymys, johon ei voi vastata, että "haasteellisuus pitää parisuhteen kasassa" (tällä en vihjaa että sinä olisit sanonut näin, mutta idea on suurinpiirtein tämä) - tämänhän me saamme lukea naistenlehdistä joka tapauksessa.

    Joten minä ainakin haluaisin vaihtelun vuoksi vähän täsmällisempiä vastauksia. Voisinhan tietenkin itsekin luetella joukon "haasteita", jotka pitävät parisuhteen kasassa: esim. se, että mies on miljonääri ja nainen onnen onkija. En silti usko, että tämä on vastaus ap:n kysymykseen, ei ainakaan se vastaus, jonka hän haluaa. Vai olenko väärässä?

    Äänestä

  • todistaa... kirjoitti:

    vastasin ap:n kysymykseen. Myöhemmin tarkensin asiaa sillä, että jokaisella on omat juttunsa, mitkä kokevat haastaviksi elämässä. Ap:n mielestä haastavuus on lähinnä valtataisteluja, minun mielestäni ei. Vaikka toinen olisikin erilainen kuin minä, niin miksi minun pitäisi taistella siitä, kumpi on oikeassa. Jollakin sekin voi tietysti olla "se haaste" elämässä, josta on hyvä päästä yli ja ympäri.

    Minun mielestäni haastavuus on ainakin yksi kemiaa luova tekijä, joka pitää pariskuntaa yhdessä vuodesta toiseen ilman, että lopullista kyllästymistä toiseen tapahtuisi. Tietysti parisuhteeseen kuuluu muutakin kuin haasteita. Välillä on myös saatava elää seesteisen levollista elämää, mutta kuka sellaista jaksaisi liian pitkään? Elämään kuuluu dynaamisuus ja liike.

    Tässä tämä aiempi määritelmäni haastavasta miehestä. Jos se ei sinua miellytä, niin haittaako tuo nyt ketään.

    "Haastava mies on sellainen, josta ei tiedä etukäteen tarkalleen, mitä hän tulee kussakin tilanteessa tekemään ja sanomaan. Joistakin miehistä nimittäin tietää ja se puolestaan on hemmetin tylsää.

    Haastavassa miehissä on puolia, joita nainen ei vielä ymmärrä. Nainen kasvaa henkisesti oppiessaan ymmärtämään ihmistä, joka ei ajattele ja toimi kuten hän itse."

    Äänestä

  • samaa mieltä tosta kemia-haastavuus ajettelusta! Mä ole ajatellut jo pitkään noin, mutten ole kuullut tota ennen kenenkään muun suusta:)

    Äänestä

Avokki valitti että meill on liian tasaista. Että pitäs riidellä. No sitten annoinkin kerran kipakkaa palautetta sen ärsyttävistä tavoista, ei ollut hyvä sekään.

Ei nainen tahdo oikeasti riidellä tai haastetta vaan se tahtoo että joku näyttää kaapin paikan talossa ja sanoo sen viimeisen sanan sekä kantaa vastuun.

Äänestä

Ei täällä kukaan oikein ole sitä pystynyt selittämään. Minäkään en kaipaa mitään haasteita tuolla ihmissuhdepuolella. Käsitän ton haasteellisen miehen jotenkin silleen, että se ei ole niin helppo saada aloilleen, että se pitää jotenkin kesyttää. Nyt tulee lauseet epämääräiseen järjestykseen, mutta ei kai se mitään.

En ymmärtänyt yhtään tuota haasteellisuus = kemiaa = epätylsyys -yhtälöä jonka joku tuolla esitti. Tai sitten alan tulla vanhaksi kun tylsä suhde kuulostaa paljon paremmalta kuin haasteellinen.

Äänestä

Ensimmäistä kertaa tuollaisesta kuulen. Missä ne sitä peräänkuuluttaa? Jos haastellisuus käsitetään vastakohtana tylsimykselle, niin sitten siinä voi jotain ollakin.

Äänestä

ettei joka hetki ole toisen sanomiset ja tekemiset jo ennalta tiedossa - poislukien rikollisen mielen omaavat.
Suurin osa ihmisistä on liian ennalta-arvattavia, viihtyisämpää olla siis yksin.

Äänestä
  • "Haasteellisuus tarkoittaa sitä, ettei joka hetki ole toisen sanomiset ja tekemiset jo ennalta tiedossa - poislukien rikollisen mielen omaavat.
    Suurin osa ihmisistä on liian ennalta-arvattavia"

    Tuo on epälooginen selitys. Vai onko haasteellisuus sitä, että tarkoituksena on saada mies lokeroitua ennalta-arvattavaksi? Siis mikä tuossa on se haaste?

    Äänestä

  • muuten... kirjoitti:

    "Haasteellisuus tarkoittaa sitä, ettei joka hetki ole toisen sanomiset ja tekemiset jo ennalta tiedossa - poislukien rikollisen mielen omaavat.

    se vaikkapa se, että mies ennalta-arvaamattomalla (naisen kannalta) käytöksellään pistää naisen miettimään ja toimimaan uudella tavalla. Nainen joutuu tai saa reagoida tuoreella tavalla miehen sanoihin tai tekoihin. Se voi olla mielenkiintoista ja avartavaa.

    Äänestä

  • Mangusti. kirjoitti:

    Vastauksestasi saa sen kuvan, että nainen on kuin pikkutyttö, joka odottaa mieheltä karkkia, jotain uutta karkkia, että olisi jännää. Tai käytännössä, että nainen on henkisesti kehittymätätön, ja että (älykäs ja nerokas) mies "opettaa" naiselle uusia asioita elämästä. Näin nainen saa kiehtovuutta elämäänsä, johon ei sitä itse kykene luomaan.

    Jos voisit esim. edes jotenkin antaa konkreettisen esimerkin, miten "nainen joutuu tuoreella tavalla reagoimaan miehen sanoihin ja tekoihin", niin minäkin ymmärtäisin, mistä on kysymys. Viestisi sisältö on nimittäin aika käsittämätön, jos ihan rehellisiä ollaan...

    Äänestä

  • .abina. kirjoitti:

    on arvostettava asia ;).

    Jos totta puhutaan, niin mun mielestä jo siinä että kaksi eri sukupuolta yrittää yhteiseloa on tarpeeksi haastetta pitemmällä tähtäyksellä, mutta erityisen opettavaiseksi ja kasvattavaiseksi parisuhteen tekee silloin, kun kaksi erilaista luonnetta - ei välttämättä eri tasoista kypsyydeltään, niin kuin kuvittelit - elävät yhdessä.

    Mitä luulet, millaisia haasteita yhteiseloa ajatellen olisi esim. semmoisella pariskunnalla, jossa mies on 'miehinen mies', joka ei turhia puhele ja joka rakentaa omin käsin talon itse metsästä hakkaamistaan puista tai aikaan saa menestyvän yrityksen uutteralla työllään, kun taas nainen on boheemi freelance-taiteilija, jonka järjestelmällisyys ei ole samaa luokkaa miehen kanssa. Sehän ei välttämättä tee hänestä pikkutyttöä tai henkisesti kehittymätöntä.

    En tiedä mikä juuri sulle olisi sellainen konkreettinen esimerkki, minkä avulla joku mies herättäisi sinussa uusia ajatuksia elämästä. Toivottavasti semmoinen mies löytyy, jotta voit saada tuoreita näkemyksiä asioihin. Aina on hyvä nähdä asioita muistakin kuin omasta rajoittuneesta näkökulmasta. Mielikuvituksekkaana naisena pystyt ehkä itse keksimään mikä juuri sinuun kolahtaa.

    Tavallaan keskustelu palaa aina samaan alkuasetelmaan ja johtopäätökseen: kuka tahansa mies/nainen on haastava kenelle tanansa miehelle /naiselle.

    Kun sanot, että mies voi avartaa jonkun naisen käsityksiä, niin yhtä hyvinhän kuka tahansa voi avartaa kenen tahansa käsityksiä elämästä ja maailmasta. Menepä asumaan vuodeksi Intian slummiin ja muutut toiseksi ihmiseksi. Tällä tarkoitan vain sitä, että minusta liikaa odotetaan, että parisuhteessa se toinen osapuoli muuttaa minua ihmisenä, eli se toinen on niin "jännittävä, uusi ja ihmeellinen" että opin koko ajan uutta. Freelance-taiteilija -nainen on varmasti mielikuvitusrikas ihminen muutenkin; ei hän miestä välttämättä tarvitse laajentamaan tajuntaansa, hän voi haluta miehestä vain turvaa. On eri asia pystyykö ihminen näkemään oman turvallisuuden tarpeensa; se voidaan nimittäin verhota tällaisiin termeihin kuin "etsin haasteellista, miehekästä miestä" jne. Todellisuudessa yksinolo pelottaa.

    Näen ihmisen kehittymisen laajemmin, enkä siksi lähtökohtaisesti hae "haasteellista" miestä. Kiva mies riittää.

    Äänestä

  • vielä kerran kirjoitti:

    ainakaan minun kirjoittamastani sellaista johtopäätöstä, että kuka tahansa voisi olla tarpeeksi haastava kelle tahansa. Näinhän ei tosiaankaan ole. Jokaiselta kai voi jotakin oppia, mutta jotta mielenkiinto ja halu elää jonkun ihmisen kanssa loppuelämän ajan säilyisi, vaatii se vähän muutakin kuin kivaa ihmistä, ainakin minulle.

    Omalla kohdallani kyse ei olekaan siitä, että tarvitsisin välttämättä jonkun yhden ihmisen - miehen - laajentamaan perspektiiviäni. Tarvitsen siihen huomattavasti enemmän asioita ja ihmisiä. Muut ihmiset toimivat perspektiivini laajentamisen lisäksi myös peileinä omalle itselleni, joten heidän kauttaan voin löytää myös itsestäni asioita. Toki voin löytää niitä ihan itseksenikin, mutta koska olen sosiaalinen ihminen, niin miksi en nauttisi myös muiden tarjoamista asioista ja itsekin rikastuttaisi puolestani heidän elämäänsä. En ole erakko.

    Jos nainen hakee miehestä vain turvaa, niin se on hänen ongelmansa. Mistä tuo turvattomuus johtuu, siihen kannattaisi hakea syytä, mutta mitäpä se mulle kuuluu millä perusteella joku mielikuvituksekas freelance-taiteilijatar hakee miestä. Mulla on ihan omat kriteerit miesten suhteen. Mua ei haittaa muiden ihmisten motiivit juuri tietynlaisen miehen valitsemiselle. Jos joku haluaa haasteettoman miehen, niin ottakoon semmoisen itselleen.

    Ei toinen osapuoli voi muuttaa minua ihmisenä; vain minä itse voin muuttaa itseäni jos haluan. En odota kenenkään tulevan ja pelastavan minua. Se turvaa hakeva nainen puolestaan tekee niin. Mulle riittää se, että mies on tarpeeksi kiinnostava ja kypsä ihminen. Se, mikä mulle on mielenkiintoinen ja kypsä ihminen ei välttämättä ole naapurin Pirjolle sitä. Itsestäni voin sanoa, että en pidä kiinnostavana asioita, joissa ei ole minkäänlaista älyllistä haastetta minulle. Jännittävyys ja muu sellainen mistä mainitsit ei välttämättä ole sitä haasteellisuutta, mitä minä etsin.

    Äänestä

  • muuten... kirjoitti:

    "Haasteellisuus tarkoittaa sitä, ettei joka hetki ole toisen sanomiset ja tekemiset jo ennalta tiedossa - poislukien rikollisen mielen omaavat.
    Suurin osa ihmisistä on liian ennalta-arvattavia"

    Tuo on epälooginen selitys. Vai onko haasteellisuus sitä, että tarkoituksena on saada mies lokeroitua ennalta-arvattavaksi? Siis mikä tuossa on se haaste?

    on siinä, että joutuu ajattelemaan ennen puhumista. Jotkut ihmiset haluavat ajatella. Mitä enemmän ihminen on ajatellut, sen haasteellisempi hän on. Minusta haasteellisuus on ihmisessä positiivista.
    Toinen asia on sitten se, onko itse toiselle riittävässä määrin haasteellinen.

    Äänestä

Mistähän mahdat tuollaisen johtopäätöksen tehdä? Muka ihan monien naisten peräänkuuluttama. Höpsis! Nainen, joka ei osaa kuvailla eikä tunne itseään tarpeeksi hyvin, voi käyttää termiä haasteellinen, sitä juurikaan ajattelematta.

Itsensä kanssa sinut oleva nainen ei todellakaan kaipaa haasteellisuutta mieheltä vaan tasapainoista vuorovaikutusta ja toisen hyväksyntää ilman omia ehtoja.

Äänestä
  • "Nainen, joka ei osaa kuvailla eikä tunne itseään tarpeeksi hyvin, voi käyttää termiä haasteellinen"

    - voiko tätä asiaa osuvammin ilmaista!

    Äänestä

.. yllätyksellisyyttä miehessä, mutta hyvää sellaista. Sitä, että mies jaksaa yllättää päivä toisensa jälkeen ilahduttavalla tavalla. Ei millään erikoistempuilla, saavutuksilla tai millään sen sellaisilla, vaan ihan vain luonteellaan. Olemalla oma itsensä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

haastattelija kirjoitti:

Mitä tarkoittaa se monien naisten peräänkuuluttama haasteellisuus miehessä? Oletan että kyse ei ole niin mustavalkoisesta asettelusta kuin tahdoton mies joka naista miellyttääkseen leikkii jees-miestä, eikä myöskään tunnekylmästä rentusta joka tahallaan sanoo ei jokaiseen asiaan.

Eikö elämässä ole tarpeeksi haastetta ilman että pitäisi vielä alkaa parisuhteessa leikkimään valtataisteluita? Miksi tehdä asioista turhaan vaikeita?

Mitä se haasteellisuus on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu