Voiko olla mahdollista että on töissä kokopäiväisesti, mutta liitto on siinä uskossa että henkilö kokonaan työtön?? Nostellaan liiton rahoja ja palkkaa.Näin väitetään joidenkin toimivan, kertokaa muillekkin miten huijaus voi onnistua!?? En tosin suosittele ottamaan mallia..
huijausta
repe
4630
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tuskin helposti naapurinkateus estää sen.Kaupungeissa kylläkin.valitettavasti tunnen tapauksia.Ja vielä jopa elvistelevät asiasta.
Naapurinkateudesta vielä sen verran. Eräs entinen työnantajani palkkasi pienemmältä paikkakunnalta vuoden työttömänä olleen huoltomiehen Helsinkiin töihin.Kaveri oli kaikesta huolimatta aika varakas ja sehän naapureita kismitti.
Hän sai firmalta isoilla logoilla varustetun auton ja kolmen viikon kuluttua odotti verotarkastaja hänen pihallaan työpäivän päätteeksi. olivat naapurit aivan varmoja että hän ei maksanut autosta verotusarvoa. Naapureitten pettymys oli suuri kun hän pysty esittää edellisen päivän saamanssa palkkakuitin auton verotusarvomerkinnällä.
...miten huijaus voi onnistua!...
Ei onnistu muuten kuin tekemällä pimeää työtä ja siinäkin kiinnijäämisen riski on suuri. Verokirjalla tekemällä jää kiinni väistämättä ennemmin tai myöhemmin. Jos kiinni jää pitkän ajan päästä, se tietää työttömyyskassasta erottamista ja takaisinperintöjä. Jos on Kelan asiakas, niin siinä päätyy useimmiten käräjille jo suhteellisen pienestäkin summasta.
Liiton kassa tarkistaa/saa tiedot automaattisesti jos olet verokirjalla töissä. Varma käry.
Ei ole mahdollista. Kuten tuossa jo aikaisemmin todettiinkin, niin viranomaisilla on useita eri rekistereitä, joita vertaamalla saadaan nopeasti tuollaiset väärinkäytökset selville. Suomi on kyllä sellainen poliisivaltio, että viranomaisilla on lähes poikkeuksetta mahdollisuus/oikeus ne tiedot myös tarkistaa.
Myöskään se, ettei väärinkäytöstä heti huomattaisi, ei merkitse rangaistuksen välttämistä, koska kaikesta toiminnasta jää kuitenkin merkinnät eri paikkoihin, missä ne vain odottavat lukijaansa... Pimeänä tehty työ lienee ainoa tapa välttää rangaistukset, koska siitä ei jää merkintää varsinaisesti minnekään.