Mä muutin maalle vuosi sitten, ja vielä samalle paikkakunnalle kuin siskoni, kun täällä oli työpaikka vapaana. Noh, vuosi yksinäisyyttä takana ja katumus on suuri, miksi lähdin kuitenkin melko sosiaalisesta ympäristöstä pois. Kuvittelin, että kun muuttaa uudella paikkakunnalle, niin täältähän saa seuraa, siis miesseuraa :) Kukkua... Ajattelin, että kun olin vieraantunut suvusta, sukulaiset olisivat kiinnostuneita minusta :) Kukkua... Kun edes sisarukset eivät pitäneet yhteyttä, ajattelin, että sen olevan sitä, että asuin kaukana heistä :) Kukkua...
Nyt olen päättänyt palata takaisin "normaalien" ihmisten luokse, mitä se sitten vaatiikaan ja kuinka kauan aikaa menekään. Maalla ei todellakaan ole elämää ja vaikka miten yrittäisit kulkea kylän riennoissa, niin ulkopuoliseksi jäät.
Nyt olen päättänyt palata takaisin "normaalien" ihmisten luokse, mitä se sitten vaatiikaan ja kuinka kauan aikaa menekään. Maalla ei todellakaan ole elämää ja vaikka miten yrittäisit kulkea kylän riennoissa, niin ulkopuoliseksi jäät.
Vastaukset 17
Vanhimmat
niin, jos riennot on tärkeitä, silloin ei voi maalla asua. itse asun 300 asukkaan kylässä, ja olen aina haistattanut paskat kaikelle "hauskanpidolle".
vaatii oikean=tietyllä tavalla synkän ajatusmaailman,että maalla viihtyy. itse en viihtyisi kaupungissa. ei vieraita naamojakaan välttämättä jaksa katsoa, jos vituttaa. ja kaupungissa aina joku tulee vastaan. maalla voi halutessaan olla näkemättä ketään.
"maalla voi halutessaan olla näkemättä ketään."
Niinpä... Olen huomannut kyllä sen, ja kylän riennoilla tarkoitin nyt sellaisia tapahtumia, mitä täällä järjestetään, markkinoita, kyläsoutuja, kalanpaistoa sun muuta. Jopa puolet pienemmässä "synnyin" kylässäni on enemmän toimintaa kuin täällä ja siellä otetaan uudet asukkaat aika nopeasti yhteisöön mukaan. En yhtään ihmettele, että täältä liki kaikki naiset katoavat isompiin taajamiin. Kotiseudulla on nykyään ollut toisensuuntainen meno.
itse asun synnyinkylässäni. enkä siltikään juuri ihmisten kanssa tekemisissä ole. mutta synnyinkylässä viihtyy aika yksinäisenäkin.(jos on jotain puuhaa.)ja oma tontti(äidin omistama minun tapauksessani) on tärkeä. mutta ei kyllä vieraassa kylässä viihdy. tämä on yksi merkittävä juttu.
Kun muutin tänne, monen eri paikkakuntienkin kautta, niin yhden pienen jutun huomasin. Tämä seurakunta oli ainoa, joka ei ole toivottanut tervetulleeksi, niinkuin muut seurakunnat (yleensä) tekevät. En tosin ole uskonnollinen, enkä pahemmin kirkollisissa jutuissa pyöri, mutta jotenkin odotti seurakunnalta postia.
vain niin, että seuran saaminen on ihmisestä kiinni, ei asuinpaikasta?
Itse asun kaukana kotipaikkakunnalta, vieraassa ja isossa kaupungissa. Asunut täällä jo vuosia, mutta edelleen paikka on vieras. Toisaalta tiedän, että olen vieraantunut kotipaikkakunnastanikin. Samoin entisistä ystävistä ja sukulaisista. (No en ihan kaikista kuitenkaan) Uusia puolestaan ei ole tullut samaa tahtia tilalle. En kuitenkaan syytä tästä ketään muuta kuin itseäni. Tiedän, etten ole kaikkein seurallisinta lajia. Oikeastaan en ole ollut koskaan missään kotonani, ainoastaan tien päällä. Vähän semmonen lentojätkä. En siellä kotikylässäkään koskaan ollut tai ole ollut mikään seuramies tai kaikkien tuttu.
Muuttaminen ei yleensä ratkaise mitään. Hyvänpäivän tuttuja kaupungissa toki on enemmän, mutta kuka niistä jotain saa?
Onhan tässä ihan tuttu fiiliskin, olla ns. tekemississä siskonsa kanssa. Hän vei aina huomaamatta minunkin ystäväni lapsena/teininä. Olen siis epäsosiaalinen ihminen.
on yleensä annettu paljon muuta, jos se sosiaalisuus on vaikka saatukin lusikalla.
Itse ainakin koen, että harvempi ihminen on yhtä tasapainoinen ja sinut itsensä kanssa kuin minä. Yksin on aikaa tutustua itseensä ja pohtia. Monet höpinällä elämänsä täyttävistä ihmisistä eivät kestä yksinoloa ja omia ajatuksiaan.
Mua on vaan alkanut tämä yksinäisyys täällä ahdistaa, on mm. kurja työpaikka. Siksi osaltaan haen uutta työtä, läheltä tai kaukaa. Sitten tämä, että jos en käy tai soita systerille, voimme olla kuukausiakin niin, ettemme ole tekemisissä toistemme kanssa. Alkuinnostus on häipynyt, kun tajuaa, ettei hän enää pyydä esim. lauantaina ostoksille kanssaan tai niin kuin tänäänkin. Lähdin naapurikuntaan ostoksille, samoin hän. Olisinhan minä TAAS voinut häntä mukaani pyytää, mutta niin olisi hänkin. Yleensä jos minä johonkin pyydän kanssani, niin hän sen peruu hetkeä ennen jollakin verukkeella. Pitäis varmaan ostaa hälle purkillinen buranaa, niin usein on pää kipee...
Kyllä mulla on aikaa kuunnella.
Tahtoo olla vähän semmonen homma että parisuhteessa elävillä ja varsinkin perheellisillä ihmisillä on omat kuvionsa ja menonsa. Ei niihin aina mahdu kolmannet pyörät mukaan. Mm. juuri tuosta syystä en ole koskaan mihinkään tuppautunutkaan. Jos joskus kutsun saan, otan sen toisinaan vastaan ja toisinaan kohteliaasti kieltäydyn, kun tiedän, että olisin vain se kolmas pyörä. Niin tai vielä nolompia tilaisuuksia on ne, joissa minua yritetään väkisin naittaa joillekin tutun tuttaville.
kannatan kyllä, jos nykyisestä et enää mitään saa.
Niinhän se tahtoo olla ja mun kaverit on kadonneet jo tuossa pariutumisvaiheessa. En ole kovinkaan tuppautuva, kun siitä tulee niin vaivautunut olokin :) Ja yksinkin olen sitten mennyt, jos on huvittanut. Mutta en minä useinkaan mihinkään systeriä pyydä ja hänelläkin on kohta molemmat lapset teini-iässäkin. Lisäksi olen kuin hänen tyttärensä, että hävettää... Siis kun hän pukeutuu kuin mummot :DDD Ei uskois, että on alle 4 -kymppinen, jos katsoo niitä vaatteita. Mutta silläkin uhalla olen häntä piinannut lähtemään jonnekin kanssani. Viimeisin pisara oikeastaan oli, että nuorempi mukuloista juorus, että "äiti sanoi, ettet sä tykkää, että sulla käy vieraita". Kyllä minä vieraista tykkään, mutten jaksa niitä vieraita kinuta koko ajan kylään, kun mikään aika ei kuitenkaan sovi.
Se että isosiskos pukeutuu mummotyylillä vai se että olet kuin hänen tyttärensä?
Lasten suusta kuulet totuuden. :) Kommentista päätellen et kuitenkaan ole sitä kaikkein seurallisinta sorttia tai sitten systeris on aivopessyt niitä mukuloitaankin sinua vastaan :) Kumpi on todennäköisempää?
Niih, ikuinen teini :)
En tiedä, mikä on, kun on tuollaisia puhunut mukuloilleen. Täytyy kai äidin kautta ottaa asia esille, kysäistä äidiltä, että milloinkohan olen Hoolle sanonut, etten tykkää vieraista. Tutussa sakissa, en ole mitenkään epäsosiaalinen, vaan tyypillinen jousimies-nainen (:
sitten itsenäistyä ja hieman ehkä aikuistuakin, jos se vaan sinulle sopii? Meinaan jos sinusta tuntuu sille, että olet vähän niin kuin siskosi tai siskosi perheen huollettavana eikä se enää iässäsi tunnu niin hyvälle.
Olet melkein kuin yksi tyttö (vai pitäisikö sanoa nainen, oli kuitenkin 31v), jota tapailin täällä Tampereella. Oli isätön ollut lapsesta asti ja äitinsäkin oli kuollut jo varhain. Hän oli sitten ollut siskonsa perheessä yhtenä "lapsena". Sisko ja tämän mies olivat siis jo jonkin verran vanhempia kuin kyseinen tyttö. Edelleen kuitenkin tuntui olevan kamalasti kiinni siinä siskonsa perheessä.
Harmittaa vain se, että kuvitteli, että kun muutti lähelle sukulaisia, niin tahtoisivat pitää yhteyttä. Ehkä olen liian takertuva ja varmaan olisi taas aika tehdä pieni irtiotto kaikkeen.
ole yhtä sukurakkaita kuin toiset. Itsenäisiä ratkaisuja sekä itsenäistä elämää meidän kaikkien on tehtävä ja elettävä.
Kokemusta on vähän tuosta isoveljenä olosta. Pikkuveli muutti perässäni tänne lähistölle ja välillä tuntuu että olen hänelle tosiaan melko vahva hahmo / tuki ja turva. Ei siinä mitään, kun näin sinkkuna on tuota aikaa, mutta välillä tuntuu että kyllä kohta kolmekymppisen miehen pitäis pystyä vähän itsenäisempiinkin juttuihin. En tiedä, ehkä ite vaan olen niin soolouraan tottunut, että tuollainen toisista riippuvuus tuntuu vähän kummalle. Mutta jokainen tyylillään.
Nyt öitä, huomenna on työpäivä. Ei muuta ku tsemppiä työpaikan vaihtoon. Koetetaan jaksella.
Öitä... Olis pitänyt mennä jo aikoja sitten nukkumaan. Täytyy torkkua sitten kun aamulla jonottelee mummojen kanssa TK:ssa :)
Täytyy kai sitten olla vähemmän tekemisissä heidän kanssaan, niin ehkä joskus sitten muistavat minuakin. Olen kyllä sen itsestäni havainnut, että isompiin ratkaisuihini haen muiden mielipiteitä, en siis osaa elää omaa elämääni ja tehdä itse päätöksiä.