Tässä tarinani:
Olen ollut naimisissa mieheni kanssa jo yli 8 vuotta ja meillä on yhteinen muutaman vuoden vanha lapsi. Viihdymme mieheni kanssa yhdessä, kaverillisella tasolla. Mieheni mielestä suhteemme voi hyvin ja ehkä paremmin kuin koskaan.
Itse en vaan valitettavasti tunne niin. En rakasta miestäni. En halua rakastella mieheni kanssa. Emme koskaan keskustele asioista. Olen koittanut, mutta ne ovat kuulemma vain "tyhjänpäiväisiä hömpötyksiä", sillä mikään ei mieheni mielestä ole pielessä.
Vuosi sitten tutustuin "uudelleen" erääseen vanhaan tuttuuni. Olimme tunteneet jo kauan ja kohtalon sanelemana meille syntyi suhde.
Tämä suhde on kestänyt jo vuoden. Ajattelin rakastavani tätä miestä, mutta en kuitenkaan halunnut lähteä nykyisestä avioliitosta,
sillä en halua tehdä sitä lapsellemme. Ja tiedän, teen väärin miestäni kohtaan...
Muutama viikko sitten minulle voitti eräs vanha poikaystäväni nuoruudenajoilta ja hän kertoi edelleen kaipaavansa minua. Olemme käyneet pitkiä keskusteluja ja tunnemme voimakasta vetoa toisiamme kohtaan... huoh... Enkä halua edes arvata mihin sekin johtaa...
Olen varmaan toivoton tapaus ja tuomittu ikuiseksi pettäjäksi?!? En vaan osaa vastustaa ihastumisen mukanaan tuomaa tunnetta. Lähtisin avioliitosta jos meillä ei olisi yhteistä lasta.
Onko kuitenkaan oikein elää avioliitossa rakastamatta toista? Oikein ei ainakaan ole se, että haluaa kokea jännitystä ja ihastumista aina vaan uudelleen, ja pettää näin puolisoaan ja myös itseään. Haluan vielä täsmentää, että meidän avioliitto on periaatteessa ihan kunnossa ja siinä olisi hyvä elää, jos vaan haluaisi elää ilman rakkautta.
Tiedän että saan paljon tyrmäyksiä, mutta olen varautunut siihen. Mutta toivon että joltain saisin myös kokemuksen mukanaan tuomaa neuvoa.
Tämä tilanne sattuu aivan riittävästi jo nyt, mutta en vaan voi itselleni mitään. Ainakin olen sen jo pystynyt itselleni myöntämään, että olen pettäjä...
Olen ollut naimisissa mieheni kanssa jo yli 8 vuotta ja meillä on yhteinen muutaman vuoden vanha lapsi. Viihdymme mieheni kanssa yhdessä, kaverillisella tasolla. Mieheni mielestä suhteemme voi hyvin ja ehkä paremmin kuin koskaan.
Itse en vaan valitettavasti tunne niin. En rakasta miestäni. En halua rakastella mieheni kanssa. Emme koskaan keskustele asioista. Olen koittanut, mutta ne ovat kuulemma vain "tyhjänpäiväisiä hömpötyksiä", sillä mikään ei mieheni mielestä ole pielessä.
Vuosi sitten tutustuin "uudelleen" erääseen vanhaan tuttuuni. Olimme tunteneet jo kauan ja kohtalon sanelemana meille syntyi suhde.
Tämä suhde on kestänyt jo vuoden. Ajattelin rakastavani tätä miestä, mutta en kuitenkaan halunnut lähteä nykyisestä avioliitosta,
sillä en halua tehdä sitä lapsellemme. Ja tiedän, teen väärin miestäni kohtaan...
Muutama viikko sitten minulle voitti eräs vanha poikaystäväni nuoruudenajoilta ja hän kertoi edelleen kaipaavansa minua. Olemme käyneet pitkiä keskusteluja ja tunnemme voimakasta vetoa toisiamme kohtaan... huoh... Enkä halua edes arvata mihin sekin johtaa...
Olen varmaan toivoton tapaus ja tuomittu ikuiseksi pettäjäksi?!? En vaan osaa vastustaa ihastumisen mukanaan tuomaa tunnetta. Lähtisin avioliitosta jos meillä ei olisi yhteistä lasta.
Onko kuitenkaan oikein elää avioliitossa rakastamatta toista? Oikein ei ainakaan ole se, että haluaa kokea jännitystä ja ihastumista aina vaan uudelleen, ja pettää näin puolisoaan ja myös itseään. Haluan vielä täsmentää, että meidän avioliitto on periaatteessa ihan kunnossa ja siinä olisi hyvä elää, jos vaan haluaisi elää ilman rakkautta.
Tiedän että saan paljon tyrmäyksiä, mutta olen varautunut siihen. Mutta toivon että joltain saisin myös kokemuksen mukanaan tuomaa neuvoa.
Tämä tilanne sattuu aivan riittävästi jo nyt, mutta en vaan voi itselleni mitään. Ainakin olen sen jo pystynyt itselleni myöntämään, että olen pettäjä...
Vastaukset 39
Vanhimmat
Jos olet avioliitossasi pelkästään lapsenne takia, niin se ei ole hyvä. Ajattele, millaisen mallin lapsi saa kotoaan, sitten kun hän alkaa ymmärtää enemmän. Lapsenne tulisi nähdä millainen on terve parisuhde, jossa on rakkautta, hellyyttä ja lämpöä.Muuten lapsenne kasvaa siihen, että on aivan normaalia elää suhteessa, jossa ei ole rakkautta. Ja vaikka lapsi ei ole kovinkaan vanha, hän ymmärtää ja vaistoaa kyllä, jos jokin ei ole kunnossa. Joten itsesi ja lapsesi kannalta, lähde avioliitostasi, jos et ole onnellinen ja jos et oikeasti rakasta miestäsi enää. Se ei ole kenellekään reilua. Voimia ja mukavaa kesän odotusta sinulle!
Tiedän että annamme lapselleni mallia jatkuvasti ja se tässä vaikeaa onkin. Lapsemme on tässä kuitenkin tärkein, se on vaan jatkuvasti pidettävä mielessä.
Kiitos rohkaisevasta kommentista ja hyvää kesän odotusta myös sinulle.
Yleensä se näyttää olevan niin että mikäli lähtee suhteesta pelkästään jonkun suuren tunteen perään, näpeille tulee ennemmin tai myöhemmin. Se mitä sinun pitää päättää on se että olisitko onnellisempi ihan yksin kuin ilman miestäsi (tai mielellään kokonaan ilman miestä, ihastusten varaanhan ei kannata paljoa alussa rakentaa). Muista myös se että pitkän suhteen jälkeen on yllättävän raskasta aloittaa uus suhde vaikka olisikin ihastunut, kun yhtäkkiä pitääkin tutustua toiseen ihmiseen tunnetasolla ja pitää opetella toisen ihmisen tavat ja luonne ja sopeutua niihin. Nyt puhuu kokemus, olen itse tuossa tilanteessa ja kun kuumin ihastuksen huuma on ohi se alkaa käydä työstä vaikka tunteita on molemmilla pelissä.
Lapsi tuo myös omat ongelmansa vaikka mikäänhän ei hänen syytään ole. Lapset eivät ole tyhmiä, he kyllä huomaavat kun asiat ei ole kunnossa. Vaihtoehdoiksi kai siis jää että joko eroat tai sitten yrität elvyttää suhteesi. Ja sehän ei onnistu niin kauan aikaa kun sinulla on suhde muihin.
Jossain vaiheessa koitin ihan tosissani saada suhdettamme toimimaan. Toin seksielämäämmekin uusia tuulia, mutta on vaikeaa yksin ylläpitää innostusta kun toinen ei tule yhtään vastaan... Olen ihan oikeasti koittanut, mutta yksin en sitä voi tehdä. Ja puhumisella ei pääse mihinkään.
Ja kun riittävästi takoaa päätään seinään, halkeaa sekin jossain vaiheessa...
Ja yksin en halua olla. Jos mietin olisinko mieluummin yksin kuin mieheni kanssa, niin vastaus on selvä: mieheni. Onhan tässäkin kuitenkin ihan ok olla... kun vain saisin itselleni jotain kontrollia.
...Siis voi apua! Kun luin juttusi, oli se kuin omasta tämän hetkisestä elämästäni, jossa kamppailen päivittäin siitä, mikä olisi minulle hyväksi ja tulevaisuudelleni. Myöskin kun täytyy ottaa itseni lisäksi huomioon muitakin, kuin vain itseni!
Tahtoisitko vaihtaa sähköisesti ajatuksia, ehkä yhdessä juttelemalla voitaisiin miettiä kiperiin kysymyksiin vastauksia? , )
Olisi mukavaa saada jutella kanssasi ;)
Tässä osoitteeni: [email protected]
Kokeile parisuhdeterapiaa, jos vaan saat miehesi jotenkin sellaiseen houkuteltua.
Yks (hyvä) on valkonauhaliitto.
ei valita riittävästi miehelleen siitä, mitä suhteessa pitäisi olla toisin. Monesti näyttää pikemminkin siltä, ettei nainen halua puhua miehelleen. Mieluummin hän puhuu ongelmistaan kaikille muille. Aivan kuin tämän tarkoituksena olisi säilyttää liitto huonona, jotta olisi peruste katsella toisia.
Jos mies tuntee ettei liitossa ole mitään vikaa, ongelmahan on sinussa. Onko se tehty ongelma, jotta saisi perusteen pettää? Missä tahansa keskustelussa on varmaan aika huono tulos, jos toinen puhuu ladosta ja toinen aitasta. Sellaisessa keskustelussa on huono päästä yksimielisyyteen. Lisäksi on hyvä muistaa, että omalla käytöksellään voi myös ohjata asioiden etenemistä: esim. enemmän aikaa yhdessä, matkoja jne.
Jos et ole fyysiseti pettänyt, parisuhteesi voi vielä tulla kuntoon etkä tulisi tuntemaan sellaista syyllisyyttä, joka pilaisi suhteenne. Jos olet fyysisesti pettänyt, miksi petät miestäsi? Mikset anna hänellekin mahdollisuutta elää?
Ihan hirvittää mitä tästä tulee, aviomies ja rakastaja ja nyt tarkoitus ottaa ratkaiseva askel ja kokeilla miltä toinen uusi suhde tuntuisi...
kerrot aviomiehellesi tai että kaikki tulee ilmi. Olet tiellä, jolta tuskin on paluuta.
Eroamalla annat myös miehellesi mahdollisuuden löytää sen oikean todellisen rakkauden, mitä sinulta ei saanut. Kerro reilusti miehellesi eroaikeista, se puhdistaa ilmaa! Mutta jos eroat, älä vaihda miestä lennossa. Ole ensin yksin, tutki tunteitasi, toivu erosta ja vasta sitten etsi uusi rakkaus!
Muuten, vanhat poikaystävät yms haikailut kertovat todellakin jonkin olevan pielessä suhteessanne, ainakin siis sinun puoleltasi. Kannattaisi siis tutkia mitä haluat, ettei uudessa suhteessa tule sama eteen. Selvitä asiasi kuntoon niin pettämisen tarvekin jää pois.
Ps. Mitä sanoisit jos joku rakastamasi henkilö pettäisi sinua..?
Meinasin kysyä samaa,miltä tuntuisi jos kuulisit että miehes pettää?
Ja mieti sitäkin,mitäs jos sä et enää kiinnosta vapaana niitä tyyppejä?!Ja-minkä kuvan he susta ovat saaneetkaan...naimisissa oleva nainen joka hilahtaa vieraissa,voisko sellaisen kanssa vakavasti ajatelle muutakuin seksii....Ja voit olla varma,ei ne miehet myönnä vaik kysyisit,sitä että eipä arvostus petturinaisiakaan kohtaan ole sen lämpösempi kuin miehiä kohtaan.
Sitten oot yksin ja mietit,eipä mikään huono mies se lapsen isä ollutkaan...vaan silloin voi olla myöhäistä pyytää takaisin-toista on loukattu ehkä liian kovasti!Mieti nyt ennenkun jatkat mihinkään suuntaan!!!Voit menettää enemmän kuin saada.
Minä en näe kuin huonoja tulevaisuudennäkymiä sinulle; 2 ihastustasi kyllä mielellään pökkii sinua, mutta mitenköhän he hyväksyvät toisen miehen lapsen ja sinut normaali arjessa ?
Aviomiehenä olen sanonut vaimolleni, että jos juoksuaika koittaa, minusta saa eron hetkessä, jolloin sitä voi harjoittaa niin paljon kuin paikat sietää. Eli aivan varmasti miehesi haluaa sinusta eron jos tietäisi.
Ainoa mahdollisuus on erota nätisti ilman, että pettäminen paljastuu, jolloin miehesi selviää vähemmillä vammoilla eteenpäin. Älä ikinä myönnä huorittelujasi ihan lapsesi ja isän suhteen jatkuvuuden turvaamiseksi.
Sitten kerron vielä salaisuuden; hyvin nopeasti sinulle selviää, että me kaikki miehet olemme luojan luomia virhekappaleita vaikka me kaikki Sen toivossa osaamme toki lirkutella taitavasti. Olet ilmeisesti mennyt nuorena naimisiin etkä pysty lainkaan tekemään tällaisia vertailua.
Vieraan on ällistyttävän helppoa vetää upeaa kulissia kun ei elä toisen kanssa arjen iloja ja suruja, joten vieras on aina ylivoimainen omaan tuttuun puolisoon verrattuna. Miksiköhän nämä 2 "satuprinssiä" on sitten ulostettu aikaisemmista suhteistaan?
Onnesta pitää maksaa etkä voi välttää arjen harmautta uudenkaan sulhon kanssa ja tämän eteen joudut viimeistään 6 kk:n yhdessäolon jälkeen!
Miehesi ehkä ilahtuisi, jos tietäisi sen mitä kerrot meille ventovieraille - sano hänelle, että eroat, jollei toiveesi toteudu ja ehkäpä voisit toteuttaa hänenkin toiveitasi? Joudut kertomaan asiat usein ennenkuin hän ymmärtää.
Mutta kun aivan selvästi uusi kiinnostaa, eroa ja muuta hänen kanssaan yhteen. Hommaa itsellesi asunto, johon voit lapsen kanssa muuttaa kun saat rohkeuden kertoa asia miehellesi.
just,olen täysin samaa mieltä tekstiisi liittyen.
Paitsi että;minä kuulun just niihin nuorena(17)hynttyyt yhteen laittaneisiin,mut silti väitän että osaan suodattaa ja vertailla miesten/naisten käytöstä,ilman että on tarvinnut käytännössä kokeilla-kantapään kautta.
Nyt on yhteinen taival kestänyt 18 vuotta,ei ole ollut helppoa,väliin aika paskamaista tarpomista on ollut,mut jotenkin vaan asiat on sit taas selvinneet.On ollut houkutuksia,paljonkin-vaan ainakin minä oon niin itsepäinen,etten sitä iloa vaikeinakaan aikoina ole kenellekkään suonut;että oisin lähtenyt loikkimaan yli aitojen.
Vaan kukin tyylillään,itseppä virheistämme maksamme.
Hei ei tässä enää ole kysymys rakkaudesta, se on jo mennyt. Tässä on kysymyksessä nainen, joka kyltymättömästi haluaa olla "palvottu" ja tavoiteltu. Hän on myös kykenemätön elämään tavallisessa parisuhteessa, pahimman roihun sammuttua.
voi käydä myös paljon paremmin. Itse erosin 16-vuotta kestäneestä rakkaudettomasta liitosta. Lapsen vuoksi tuli oltua niinkin kauan. Viimeisen avioliittovuoteni aikana tapasin ihanan naisen. Naisen jonka kanssa olemme jakaneet elämämme jo 10vuotta. Enkä vaihtaisi päivääkään pois. Hitsi, en minuuttiakaan.
Lapsi ei ole mikään syy jäädä avioliittoon, joka ei toimi. Lapsi vaistoaa, jos isän ja äidin välit eivät ole kunnossa. Ei ole oikein miestäsi eikä itseäsikään kohtaan elää valheessa lapsesta nyt puhumattakaan. Väkisin liitossa roikkuminen ei pitkällä aikavälillä ole lapsenkaan etu.
Onko teillä miehesi kanssa aiemmin mennyt paremmin? Miksi alunperin menitte hynttyyt yhteen? Rakastuitko häneen silloin?
Ei teidän suhteenne nyt aivan toimimaton ole kun noinkin kauan olette olleet yhdessä. Ehkä tarvitsisitte vain uutta vaihdetta käyttöön. Joskus sen uuden ulottuvuuden löytymiseen menee aikaa, joskus vuosiakin. Totutuista tavoista on vaikea luopua, mutta pakon edessä se onnistuu. Sulla on nyt helppo pakotie valmiina noissa kahdessa ihailijassa. Pakotie tosin vaatii aika radikaaleja toimenpiteitä. Tietääkö miehesi heistä mitään? Hän saattaa olla innokas yrittämään muuttua, jos on paremmin tietoinen uhista.
Niin, tiedän että tämä on vain minun päässäni. Ja vika on yksin minun. Mutta minkäs sitä tunteilleen voi.
Olemme aikoinamme muuttaneet mieheni kanssa nopeasti yhteen ja nopeasti siitäkin eteenpäin aina avioliittoon saakka. En tiedä olenko koskaan ollut suunnattomasti rakastunut... avioliitto on vaan tuntunut "oikealta ratkaisulta". Ja aviomies hyvältä ehdokkaalta isäksi ja elämänkumppaniksi. Tottakai olemme rakastaneet toisiamme, mutta en tiedä enään mitä se rakkaus on.
Toimimaton suhteemme ei missään tapauksessa ole, mutta en enään keksi miten koittaisin tätä avioliittoa piristää...
Lämmin kiitos kaikille vastaajille kaikista mielipiteistä! Tuntuu hyvältä edes kertoa ventovieraille, kun muillekaan ei voi...
...sillä erolla, että olin naimisissa 12 vuotta ja meillä oli 5(VIISI) lasta.Naimisiin mentiin todellakin tarkoituksena pysyä yhdessä koko loppuelämä. Mutta toisin kävi. Rakkaus vain muutui ystävyydeksi ja yhdessä oltiin kun oltiin siihen totuttu ja oli niin paljon yhteistä, lapset ensinnäkin. Mies oli ja on edelleen maailman paras isä, mutta ei se oikea minulle. (Ei sillä, että minulle mitään oikeaa olisi olemassakaan tai sellaiseen enään edes uskoisin...). Tunnistin itsestäni samanlaisia tunteita kuin sinäkin kotiäiti: tarvetta olla ihastunut ja olla ihastuksen kohteena. Sitä tunnetta, kun vatsassa leijailee perhosia, kun odottaa toisen tapaamista...Raja menee sitten siinä, kun pettää fyysisesti. Silloin ylittää jotain peruuttamatonta eikä entiseen todellakaan ole paluuta. Ja minkä taakseen jättää sen edestään löytää...valitettavasti myös ne avoa/avioliiton ulkopuoliset suhteet.
Minäkin jouduin tilille suhteestani. Tiesin, että jos sitkeasti kieltäisin kaiken, mieheni lopulta uskoisi minua ja jatkaisimme entistä elämäämme. Mutta...ajattelin, että sitäkö minä halusin itselleni. Jos totta puhutaan...en enää siinä vaiheessa jaksanut ajatella miestä enka lapsia...ja keskustelun aiheena ollut suhdekin oli ollut menneen talven lumia jo vuoden päivät.Mutta jokin minussa halusi tehdä lopun siitä tilanteesta...ja niin me sitten erosimme.
Siitä on jo viisi vuotta. Ensimmäinen vuosi oli rankkaa. Järjestää kaikki arkisen elämän rutiinit viidelle lapselle uusiksi. Mutta se onnistui...kiitos entisen mieheni, nykyisen ystäväni. Jos emme onnistuneetkaan avioliitossa niin avioeron me osasimme. Ja lapsistakin on tullut ihan tasapainoisia, elämässä pärjääviä lapsia ja nuoria.
Elän nykyään parisuhteessa ja lapsiakin on kaksi lisää. Uusioperheen arki on kuluttavaa, mutta antoisaa. Naimisiin en kuitenkaan aio mennä enää ikinä.Yksi kerta riittää. Eikä tämä uusikaan suhde ole vain onnea ja autuutta, mutta näin vanhempana ja kokeneempana en sitä enää odottanutkaan.
Toivottavasti osaat ratkaista elämäsi solmukohdat itsenäisesti. Sillä sinun sitä elämää on elettävä ja avaimet onneen ovat vain sinun käsissäsi. Ja muista, että vaikka ei aina olisikaan niin onnellinen, ei se tarkoita sitä, että olisi onneton. Joskus on tyydyttävä vähempäänkin.
VOI HYVIN JA JAKSA....
Voiko tosiaan elää suhteessa miehen kanssa, jota ei rakasta? Kaverisuhteena toimii tosi hyvin, mutta koskaan en ole tuntenut suurta intohimoa häntä kohtaan. Väärin toistakin kohtaan kun ei voi antaa sitä rakkautta mitä me kaikki tarvitsemme ja itse miettii jos vielä joskus saisi tuntea jotain enemmän, jonkun toisen kanssa. Vai jäädäkö periaatteessa toimivaan arkielämään, ainakin pääsisi helpommalla. Ja mitä jos asioista on keskusteltu mutta toiselle riittää se rakkaudeton mutta toimiva arki, eikä halua erota. Saako siloin etsiä onnea muualta?
Rakkaus,se huumava alun tunne laimenee aina,kierteessä olette kun hyppäätte sen ihastus/rakastumistunteen perässä!
Siis ei mitään hätää. Anna mennä vaan. Kyllä meitä miehiäkin saa pettää, tai pettää ja pettää ehkä pettää on liian brutaali sana. Mielestäsi teet oikein, jos haet muualta sitä mitä et kotoa saa. Ei kaikkien ole tarkoitettu elää vain sen yhden ja "oikean" kanssa. Ei sellaista olekaan.
Mutta jos lapsen koti on kunnossa ja teillä muuten menee ok. niin miksi erota. Älä ole huolissasi ollenkaan. Minä olen vastaavassa tilanteessa oleva mies. Anna palaa vaan. Elämä on tehty kerran vaan elettäväksi.
Se olisi tietenkin kaikkein parasta. Omalta kohdaltani sanoisin, että en ole edes miettinyt eroa miehestäni, se olisi kaikkine omaisuudenjakoineen ja uuden alkamisineen liian rankka urakka. En koskaan uskonut että ajautuisin suhteeseen itseäni liki kymmentä vuotta vanhemman miehen kanssa (itse olen 40 ). Mies ilmoitti heti että on sitoutunut toisaalle, eikä aio muuttaa elämäänsä minun takiani. Se oli ratkaiseva asia, miksi suostuin aloittamaan suhteen.
Tapaamme seitsemän kertaa vuodessa pelkästään vain seksin merkeissä, jossakin päin Suomea hotellissa vapaapäivinä. Hän meni suoraan vaimonsa luokse kolmikymmenvuotishääpäiväjuhliinsa minun valitsemat 30 ruusua mukanaan, ja kun oma sama avioliittoni merkkipaalu on n. viiden vuoden kuluttua, valitseeko hän ruusut, saa nähdä.
Intohimo on hirvittävän voimakas, rakkaudesta emme juuri puhu, silti olen miettinyt, että tämä rakastajani onkin se minun "oikea mieheni".
No nyt sitten olen tavannut toisen miehen, joka on sitten aivan eri tyylinen, hän on myös itseäni vanhempi, takana pitkä avioliitto, mutta olisi halukas vaihtamaan minut elämänkumppanikseen. Jos siis suhteemme etenee seksisuhteeseen ja siitä sitten eteenpäin. Mutta kun en halua erota avioliitostani kenenkään takia, haluan vain kokea sen intohimon, mitä en saa enää mieheltäni.
Ja se intohimo hiipuu jokaisen kohdalla,mitä sitten?Taas uusi mies?
Tykkäisitkö kun miehes tois sulle lahjoja ja saisit tietää että ekas bylsi vierasta muijaa ja sitten lähtivät ostoksille?
Eiköhän olisi reilua lopettaa tollanen tai sitten siihen omaisuudenjakoon!!Ai että se olis rankkaa...kuinka rankkaa on miehelles kuulla olleensa aisankannattaja!
Noh,hyvällä tuurilla miehelläs on jo toinen...tai sitten löytyy,ottaiskin nuoren misun ja laittais vielä taaperoita tulemaan.Voisit sit käydä rotinoita valitsemassa sen rakastajas kanssa.
Voi, hitsi...
Täällä te rutisette, miten perhana raskasta on avio- tai avoliitossa ja miten rakastajaa vaihtamalla haetaan piristystä parisuhteeseen ja ja omaisuudenjako on raskasta.
Ajatteleeko teistä kukaan sitä, mitä teillä oikein on. Kunnioitatteko ja vaalitte parisuhdettanne ja puolisoanne. Vai valitatteko vain kurjaa kohtaloanne. Mietikkääpä jos teillä olisi todella vaikeaa. Tässä vähän esimakua siitä miten asiat myös voivat olla...
-puolison menettäminen sairauden kautta
-yrityksen konkurssi/omaisuuden menetys
-työpaikan menetys
-taloudelliset huolet
-häätö asunnosta
-toimeentulotuki 506 €/kk nelihenkisen perheen elättämiseen.
-masennus
-sosiaalihuolto joka ilmoitti, että köyhän lapsen ei tarvitse opiskella, menköön töihin.
Niin nuo mieshuolet tuntuvat tosi pieniltä ja mitättömiltä, kun kamppaillaan pelkistä arkipäivän selviytymisestä, nälkäkuoleman partaalla tässä hyvinvointivaltiossa.
Ainoa onnellisuustekijä näin äitienpäivänä on minulla se "hei mä olen vielä hengissä"...
Mutta onko se oikein? Etsi miehesi kanssa uudelleen intohimoa suhteeseenne!!! Käytä mielikuvitusta! (jos on tarvista!!!=))
Selvitä ajatuksiasi. Mieti mitä oikeasti haluat. Lapsesi kasvaessa tilanteesi voi mutkistua entisestään. Luulempa että miehesi ei oikeasti tiedä tilannettanne (jos olette keskustelleet). Puhukaa uudelleen! Ottakaa/antakaa aikaa toisillenne. Tiedä vaikka rakastuisitte/rakastut uudelleen!=) Valheessa on paha elää ja olla. Koettakaa etsiä oikea ratkaisu! TSEMPPIÄ!=)
Todella paljon kiitoksia kaikille asiallisista vastauksistanne. Jokaisesta niistä olen saanut jotain miettimisen aihetta ja kaipa osaltani tein jo päätöksenikin...
Annan vielä kerran avioliitollemme mahdollisuuden. Puhuin miehelleni, puhuimme jopa avioerosta. Hän vain oli sitä mieltä, että avioliitossa pysytään lasten vuoksi jos nyt ei ihan väkivallasta ole kyse... Koitin kuitenkin tuoda tunteitani esille ja josko siitä olisi jotain hyötyä. Katsotaan... Jos ei, niin sitten on parempi olla yksin. En tiedä vieläkään onko tämä mitä haluan, mutta annan sille ainakin mahdollisuuden tulla siksi.
Tsemppiä kaikille samassa tilanteessa painiville!
Lähde ny hyvä ihminen menee siitä! Ei lapset saa olla syynä yhdessä oloon. Jos se ukkos edes niiden isä on...
Elämän arjen opettelu on vaikea tie... joka suhteeseen tulee se arki ja täydellistä kumppania et löydä. Itse olen joskus painiskellut saman ongelman kanssa, eli seksin puutten. Mutta se on aina oire jostakin ja loppujen lopuksi liitossa on kyse niin paljon muusta...ja mitä kauemmin eletään yhdessä sitä merkityksettömämpää on seksi.. harvassa liitossa halut kohtaavat.Etsi itsellesi harrastuksia, riko omia rajojasi, löydä sisältäsi onnellisuus ja kyky positiiviseen ajatteluun.. huomaat että positiivisena ja onnellisena et tarvitse ihailua ja halua muilta.. Himo on haihtuvaa ja toisaalta aaltoilevaa.. punnitse tarkkaan onko seksi elämäsi tarkoitus vai henkisemmät arvot... toivottavasti päätät pysyä liitosassi..Tsemppiä
Kaikki suomalaiset naiset ovat huoria. Poikkeuksia ei ole. Asia on hyvä siinä mielessä että ei täällä tarvitse värkistä maksaa mutta kyllä perheen perustamisen kannalta huono homma että muijat huorailee. Riippuu ihan siitä millä puolella kolikkoa seisoo... Itse olen valinnut yli sadan suomalaishuoran jälkeen ulkomaalaisen uskollisen naisen.
loistavasta päättelykyvystäsi. Muutama pikku virhe vaan:
Huorille maksetaan.
Kenenköhän kanssa ne suomalaisnaiset miehiään pettävät? Uskollisten suomalaismiesten, kenties?
Riippuu tosiaan siitä, millä puolella kolikkoa seisoo ja siitä kumpaa sukupuolta sattuu olemaan. Sinä olet selvästi ylpeä siitä, että olet ollut yli sadan naisen kanssa (Heh..uskokoon määrän ken haluaa). Minä en tuollaista häntäheikkiä ainakaan kumppanikseni huolisi.. Joko olet pettänyt uskollista puolisoasi?
olet siis tutstunut KAIKKIIN suomalaisiiin naisiin, kun tunnut noin hyvin tietävän!!!!
Sori vaan, mutta meikämanni on jäänyt välistä, tai siis minun onni, sillä olen vain ja ainoastaan yhden miehen nainen.
Oletko miettinyt mikä itse olet...sadan naisen jälkeen???
Mitäs olet kokeillut pelkkiä huoria? Meinaatko, että yx. ulkomaalainen huora vastaa sataa suomalaista huoraa vai? Olisit kokeillut ihan tavallisia, kunnollisia ja tunnollisia suomalaisia naisia. Itse en nyt sen suurempaa eroa näe suomalaisen tai ulkomaalaisen naisen välillä - kulttuurierot ja kielellisistä syistä johtuvat tulkitsemisvaikeudet kun näissä tapauksissa varsin tehokkaasti tuppaavat peittämään ihmisen alleen. Ehkäpä se ulkomaalainen (nainen ja/tai mies) näyttää paremmalta siksi, että se "ei ihan heti uskalla olla oma itsensä" / näyttää ja/tai vaikuttaa "eksoottiselta" (myöhemmin ne eksoottiset piirteet sitten tietysti ärsyttää ihan julmetusti) jne. jne.. Älä myöskään luule, että itse kuvittelisin että kaikki ulkomaalaiset naiset olisivat "huoria". Itse asiassa olen tuntenut muutamia (en kuitenkaan missään nimessä satoja) huoriakin ja ihan tavallisia ihmisiä senkin ammatin harjoittajat ovat, iloineen, haaveineen, suruineen kaikkineen.
Tämänkin kirjoituksen avaaja on ihan tavallinen ihminen joka painii aivan samojen asioiden kanssa kuin jokainen meistä.
Ei kukaan meistä ole luonut omaa luonnettaan eikä seksuaalisuuttaan. Jokainen kamppailee jokapäiväisten leivänhankintaongelmiensa lisäksi luonteensa sekä seksuaalisuutensa mukana tuomien lisäongelmien parissa. Ensinnäkin ihminen pystyy loppujen lopuksi kovin vähän hallitsemaan elämäänsä - yritti kuinka paljon tahansa (elämä heittelee). Tottakai on kurjaa että pienet sitten kärsii (yleensä muksut). Semmosta se elämä vaan nyt sattuu oleen....
sailemaan muualle. Ulkomaalaisen alistettavaksi...
Ei taittu olla sulle tarpeeksi nöyriä j anuoltu sun varpaanvälejä ilmaiseksi. Hyi perce, mieluummin huorna apteekin kulmalla kuin tuollaisen parina. YRJÖ!
PS. En muuten oo ikinä pettänyt
Miehen (vieraan)on tosi helppoa puhua rakkaudesta, kun tietää mitä sillä jutulla saa. Mutta jatkuuko se juttu, jos olosuhteet muuttuvat ja kun suurimmat himot toteutettu. Mites tuo nimimerkki? Kotiäiti kuulostaa jo taloudellisestikin vaaralliselta. Ottaako joku sinut 'kotiäidikseen' lapsesi kanssa ja elättää teitä, kun kuitenkin toisilta kotiäideiltä heruu intohimoa ilmankin. Laskehan koko pakka ja mieti mitä eri vaihtoehdoissa jää käteen. Rakkaudella, intohimolla, taloudella ja muilla tekijöillä on kaikilla oma painarvonsa. Sinun tehtäväsi on ne asettaa paikalleen.
Vanha biologianopettajani olisi varmaankin kommentoinut tätäkin keskustelun aloittanutta sanomalla: "Näin siinä sitten käy kun alapää vie ensin ja yläpää vasta jälkeenpäin miettii kuinka jäljet paikata..."
Elämä olisikin helppoa jos kaikki pystyisivätkin harkitsemaan ja sitten vasta tekemään...
Kannattaako pelkästään olla yhdessä lapsen takia. Ei siinä ole mitään järkeä. Jos ei tunne toista kohtaan mitään muuta kun vihaa niin silloin KANNATTAA lähteä meneen siitä suhteesta.!!!!