auttakaa, ja sanokaa mitä voisin tehdä tälle asialle; tapasin erään miehen YHDEN kerran baarissa. annoin humalassa (ja tyhmyyksissäni) hänelle puh.nron, koska en muuten päässyt hänestä illan aikana eroon..!
seurustelin silloin toisen kanssa, mutta oli ollut riitaa ja kahden vaiheilla laitetaanko suhde katkolle.(no, selvittiin sitten siitä ja seurustelen edelleen)
kerroin myös asian hänelle.
en uskonut että hän soittaisi, asuu toisella paikkakunnallakin.
no, hän soitti parin viikon päästä tuosta tapaamisesta, ja vastasin kun oli yksinäinen ilta, ja silloin vielä riidoissa poikakaverin kanssa.
juteltiin jonkin aikaa, ja kun hän kysyi voisimmeko joskus tavata, sanoin että ei, koska seurustelen toisen kanssa. ja sanoin myös ettei soittaisi enää. (tuon puhelun aikana jo hän väkisin yritti suostutella minut tapaamiseen)
sitten näin hänet erään kerran ohimennen baarissa, ja ajoin hänet tiehensä. sanoin ihan suoraan, että menisitkö pois! juttelin siinä silloin ystäväni kanssa.
nyt hän silloin tällöin lähettää tekstareita. vaikka baaritapaamisesta on jo vuosi! on kokoajan harvakseltaan lähetellyt. en ole koskaan vastannut.
viime yönä tuli viimeinen pisara, kun tekstari tuli kahden aikaan yöllä: hän sanoi olevansa kotipaikkakunnallani, ja haluaisi tulla kahville! keskellä yötä?!
olin kauhuissani. olen alkanut pelätä tuota tyyppiä... eikö normaali ihminen olisi ymmärtänyt jo, etten ole kiinnostunut??!
täytyykö minun raa'asti lähettää hänelle tekstari, että "tajua jo, jätä minut rauhaan", kun ei muuten ymmärrä.
vai miten pitäisi toimia??

Vastaukset 11
Vanhimmat
vielä kovin raakaa ole. Ihan hyvin voit ko. tekstarin lähettää.
Vois vaikka vielä lisätä, että teet ilmoituksen kotirauhan häirinnästä poliisille, jollei puhelinhäirintä lopu. Luulis ymmärtävän.
ei kai tässä muu auta, kun lähettää viesti. pelkään vain, että jos hän on oikeasti jotenkin "vinksahtanut", ja suuttuu älyttömästi... etsii jostain vaikka osoitteeni tms.
Näkisin näin että ainoa poispääsy tilanteesta on antaa hänelle pyhintäsi. Tilanteesi on kieltämättä tukala, mutta sitä saa mitä tilaa...
No hahaha, heti pitäs naisen pillua olla antamassa jos tukala tilanne tulee, niinkö? Sekö se meidän naisten tehtävä on? Voi pyhä helvetti sentään, taas joku sovinisti-ääliö liikenteessä.
Mutta joo, asiaan.. Sanot tyypille suoraan miten asiat on, jos ei todellakaan meinaa mennä jakeluun, viet homman pidemmälle (poliisit...) niin eiköhän tuo ala tajuamaan.
"annoin humalassa (ja tyhmyyksissäni) hänelle puh.nron, koska en muuten päässyt hänestä illan aikana eroon..!"
Just, ja vielä oikean numeron? Ei kukaan tuota usko. Yhtä hyvin olisit voinut antaa kotiavaimen, että "pääset siitä eroon." Toinen vaihtoehto olisi ollut, että olisit sanonut ettei kiinnosta tai että seurustelet.
Hyvä vastaus. Noin järkevä käytös valitettavasti onnistuu vain miehen logiikalla. Onneksi tällainen palsta on olemassa, että puhelinnumeroita ja pillua jakelevat naiset ymmärtäisivät, ettei niin miehistä eroon pääse.
Itsellä ottaa jumalattomasti päähän kun exä päätti (tai siis on nähtävästi päättänyt minulle sanomatta) seurustelusuhteemme vain lopettamalla yhteydenpidon.. Ei vastaa puheluihin, ei viesteihin.. Se jo helpottaisi helvetisti kun saisi edes yhden lauseen viestin että se on ohi tms. Sitä heikkoina hetkinä ajattelee kaikkea kuvitelmissaan, ja koska ei selvää viestiä ole tullut, ajattelen edelleenkin että jospa sittenkin (turhaa luuloa mutta kuitenkin)..
Laita nyt sille miehelle se viesti ja sano että sinua ei kiinnosta!! Itsehän annoit sille numerosi, eihän puhelinnumeroa annetaan kenellekään ilman että haluaisi toisen ottavan kontaktia.. Niinhän sitä myös sanotaan että vaikeneminen on myöntymisen merkki..;-)
ymmärrän, jos kyseessä olisi ollut seurustelusuhde, niin tottakai pitäisi sanoa jos haluaa lopettaa jutun.
mutta; tapasin miehen kerran, vuosi sitten. humalassa baarissa.
en edes muista kunnolla hänen kasvojaan! ja tuskin hänkään minun.
toisen kerran kun sattumalta nähtiin, käskin hänen häipyä.
siinä yhdessä puhelussa jonka hän soitti, sanoin ettei soittelisi enää.
ja en ole koskaan vastannut hänen viesteihinsä.
itse ainakin olisin jo ymmärtänyt yskän. siksi olenkin alkanut pelätä, että millainen tuo tyyppi mahtaakaan oikein olla!?
mutta jos hän nyt vielä häiriköi, ilmoitan hänelle viestillä selvästi, etten halua olla missään yhteyksissä. ei kai se nyt purematta voi niellä...(toivottavasti)
ja mitä tästä opin. en jakele puhelinnumeroani ihan helpolla!
mausssseri31.7.2007 01:420
Joo
No hahaha, heti pitäs naisen pillua olla antamassa jos tukala tilanne tulee, niinkö? Sekö se meidän naisten tehtävä on? Voi pyhä helvetti sentään, taas joku sovinisti-ääliö liikenteessä.
Mutta joo, asiaan.. Sanot tyypille suoraan miten asiat on, jos ei todellakaan meinaa mennä jakeluun, viet homman pidemmälle (poliisit...) niin eiköhän tuo ala tajuamaan
Kannattaa keskustella sen äijän kanssa oikeasti. Ei se ikinä riitä jos et vaan vastaa puhelimeen tai vastaa tekstiviestiin.
Sun pitää kertoa henkilökohtaisesti ja rehellisesti asia.
Seurusteluhan ei ole mikään este toiselle suhteelle nykyään, ei edes kihlat, raja on siinä jos toinen on naimisissa.
Otat oman vastuusi.
Soitat sille ja selität rehellisesti asiat, nyt se luultavasti ajattelee että sulla on joku hätä tai olet jotenkin mielenvikainen..
Kerron kokemuksesta: kerran olin ihastunut yhteen tyttöön, oli samalla luokalla koulussa, aina oli koulussa sillä tavalla että oli kiinnostunut, mutta sitten yritin sitten soittaa sille että olisi voinut puhua kahden kesken, yritin ja yritin..
Sitten se tyttö viimein soitti ja pyysi käymään, oli jo myöhäistä, itsellä oli jo toinen tyttö silloin.
Mutta silloin tuli mahdollisuus keskustella, jota se oli jostain syystä pakoillut, ja asiat selvisi heti, kun kumpikin oli rehellinen..
No soitti se itsekin jotain häiriöpuheluita..