Mitä mieltä olette?

Olen seurustellut ihanan pojan kanssa viime syksystä alkaen. Tapasimme sattumalta, mutta ihastuimme toisiimme heti. Välimatkaa on paljon, niin paljon, että toisen luo päästäkseen täytyy matkustaa yli puoli vuorokautta. Siksi emme myöskään tapaa kovin usein.

Nyt olen muuttamassa. Muutan lähemmäksi poikaa. Uudesta asuinpaikastani pojan luokse olisi enää noin seitsemän tunnin matka.

Mietin kuitenkin... tunteeni ovat ristiriitaiset, olen ihan sekaisin. Rakastan poikaa, ja hänen kanssaan oleminen tuntuu kerta kerralta paremmalta. Samaa sanoo hän. Minua kuitenkin vaivaa, että tapaamme niin harvoin ja yhteydenpito on vaikeaa. Olemme puhuneet yhteen muuttamisesta, lapsista yms., mutta poika ei ainakaan pääse muuttamaan minua lähemmäksi pariin vuoteen, koska hänellä on lukio kesken (hän on kuitenkin saman ikäinen kuin minä, on vaan pitänyt vähän välivuosia...).

Tällä hetkellä poika käy töissä. Itse aloitan yliopisto-opinnot aivan vieraalla paikkakunnalla, melkoinen elämänmuutos siis edessä. Ero pojasta on repivää. Toisaalta, opiskelut varmaan tuovat sen verran uutta ajateltavaa, etten ehdi niin paljoa ikävöidä.

Poika sanoo, että voi odottaa mua kuinka kauan vaan. Voinko minäkin odottaa? En tiedä. En ole pojan eka tyttöystävä, mutta olen hänen eka seksikumppaninsa. Poika on komea ja suosittu, eli tyttöseurasta hänellä ei ole pulaa... Onko järkeä pitää yllä tällaista suhdetta? Välimatka tekee minut niin onnettomaksi.
1534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ero tekee tottakai todella kipeää, mutta jos elämää raastaa ristiriitaiset tunteet liian vähästä tuntemisesta ja tapaamisesta, onko ero silloin normaalin suhteen arvoinen ??

Kuvittele kuinka paljon olisit tuossa ajassa saavuttanut jonkun hieman lähempänä asuvan kanssa toisessa suhteessa ?

PALJON enemmän.

Tietenkin tosi rakkautta ei saa syrjäyttää, vaikka tosi rakkaudetkin tuntuvat rakoilevan toisinaan pahasti.
Anna itsellesi aikaa, ja pienen tauon pitäminen ei koskaan ole paha asia !! :)

Jaksamisia

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tyttö 19 v. kirjoitti:

Olen seurustellut ihanan pojan kanssa viime syksystä alkaen. Tapasimme sattumalta, mutta ihastuimme toisiimme heti. Välimatkaa on paljon, niin paljon, että toisen luo päästäkseen täytyy matkustaa yli puoli vuorokautta. Siksi emme myöskään tapaa kovin usein.

Nyt olen muuttamassa. Muutan lähemmäksi poikaa. Uudesta asuinpaikastani pojan luokse olisi enää noin seitsemän tunnin matka.

Mietin kuitenkin... tunteeni ovat ristiriitaiset, olen ihan sekaisin. Rakastan poikaa, ja hänen kanssaan oleminen tuntuu kerta kerralta paremmalta. Samaa sanoo hän. Minua kuitenkin vaivaa, että tapaamme niin harvoin ja yhteydenpito on vaikeaa. Olemme puhuneet yhteen muuttamisesta, lapsista yms., mutta poika ei ainakaan pääse muuttamaan minua lähemmäksi pariin vuoteen, koska hänellä on lukio kesken (hän on kuitenkin saman ikäinen kuin minä, on vaan pitänyt vähän välivuosia...).

Tällä hetkellä poika käy töissä. Itse aloitan yliopisto-opinnot aivan vieraalla paikkakunnalla, melkoinen elämänmuutos siis edessä. Ero pojasta on repivää. Toisaalta, opiskelut varmaan tuovat sen verran uutta ajateltavaa, etten ehdi niin paljoa ikävöidä.

Poika sanoo, että voi odottaa mua kuinka kauan vaan. Voinko minäkin odottaa? En tiedä. En ole pojan eka tyttöystävä, mutta olen hänen eka seksikumppaninsa. Poika on komea ja suosittu, eli tyttöseurasta hänellä ei ole pulaa... Onko järkeä pitää yllä tällaista suhdetta? Välimatka tekee minut niin onnettomaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu