Kävin mielenkiintoisen keskustelun erään tutun kanssa. Minulla kun on tämä tilanne jo ollut pitemmän aikaa päällä, että poikamiehenä ollaan ja suurimman osan ajasta osaan asiaan suhtautua huumorilla "hyviä en saa, huonoja en huoli" niin välillä kyllä kieltämättä vähän ahdistaa.
Kuitenkin, kaverin kanssa jutellessa hieman tuli jonkinlaista perspektiiviä sillä minulla on näitä itsekseenasumisvuosia jo melkoinen läjä takanapäin. Minä olen luonteeltani hieman syrjäänvetäytyvä ja oikeasti haluankin asua yksin. Minä silti haluaisin suhteen. Ristiriitaista kenties. Mutta kun asiaa miettii niin näin se on. Vaikka naista kaipaakin niin en minä silti tänne minun kämppääni ketään pysyvästi asumaan haluaisi.
Kaveri mainitsi käsitteen "mikrovapaudet". Hänellä on juuri sellainen tilanne jonka minäkin haluaisin. Hän asuu yksin mutta hänellä on luonteeltaan samanlainen tyttöystävä ja he molemmat ovat sellaisia ihmisiä,jotka kaipaavat omaa tilaa ja vapautta ja suhde toimii hyvin vaikka eivät yhdessä asukaan. Toimii heidän kohdallaan hyvin koska kumpikin haluaa asua erillään.
Mikrovapaudet ovat pikkuasioita, joita itsekseen asuva ihminen voi tehdä ilman että tarvitsee ottaa ketään muuta huomioon. Niitä ei itsekseen asuessa välttämättä edes tiedosta mutta jos asuisi toisen kanssa eikä niitä olisi niin silloin niitä kaipaisi pahanlaisesti.
Tunnistin itseni varsin hyvin. Minulla on paljon sellaisia tapoja, jotka naisten mielestä saattaisivat olla vaikeita hyväksyä. Siis minulla on tasan oma järjestys tavaroille ja jumalauta jos niihin joku menee koskemaan niin minä en tykkää yhtään. Sitten on kaikenmaailman muitakin asioita kuten esim se, että minä tykkään lähteä iltakävelylle puolenyön aikoihin. Tuo on ihan totta, minun oma jokin hassu juttu mutta josta en suostu tinkimään.
Siis, asiaan. Minä en koskaan tule asumaan kenenkään kanssa. Sen tiedän koska niin haluankin asian olla. Miten kummassa sitä löytää sellaisen naisen, jolle moinen järjestely sopisi? Siis, heti aluksi sanoisi että tämä ei sitten tule koskaan mihinkään yhteen muuttamiseen johtamaan? Vaikeata sanoisin.
Onko kenelläkään myönteisiä esimerkkejä moisesta järjestelystä?
Kuitenkin, kaverin kanssa jutellessa hieman tuli jonkinlaista perspektiiviä sillä minulla on näitä itsekseenasumisvuosia jo melkoinen läjä takanapäin. Minä olen luonteeltani hieman syrjäänvetäytyvä ja oikeasti haluankin asua yksin. Minä silti haluaisin suhteen. Ristiriitaista kenties. Mutta kun asiaa miettii niin näin se on. Vaikka naista kaipaakin niin en minä silti tänne minun kämppääni ketään pysyvästi asumaan haluaisi.
Kaveri mainitsi käsitteen "mikrovapaudet". Hänellä on juuri sellainen tilanne jonka minäkin haluaisin. Hän asuu yksin mutta hänellä on luonteeltaan samanlainen tyttöystävä ja he molemmat ovat sellaisia ihmisiä,jotka kaipaavat omaa tilaa ja vapautta ja suhde toimii hyvin vaikka eivät yhdessä asukaan. Toimii heidän kohdallaan hyvin koska kumpikin haluaa asua erillään.
Mikrovapaudet ovat pikkuasioita, joita itsekseen asuva ihminen voi tehdä ilman että tarvitsee ottaa ketään muuta huomioon. Niitä ei itsekseen asuessa välttämättä edes tiedosta mutta jos asuisi toisen kanssa eikä niitä olisi niin silloin niitä kaipaisi pahanlaisesti.
Tunnistin itseni varsin hyvin. Minulla on paljon sellaisia tapoja, jotka naisten mielestä saattaisivat olla vaikeita hyväksyä. Siis minulla on tasan oma järjestys tavaroille ja jumalauta jos niihin joku menee koskemaan niin minä en tykkää yhtään. Sitten on kaikenmaailman muitakin asioita kuten esim se, että minä tykkään lähteä iltakävelylle puolenyön aikoihin. Tuo on ihan totta, minun oma jokin hassu juttu mutta josta en suostu tinkimään.
Siis, asiaan. Minä en koskaan tule asumaan kenenkään kanssa. Sen tiedän koska niin haluankin asian olla. Miten kummassa sitä löytää sellaisen naisen, jolle moinen järjestely sopisi? Siis, heti aluksi sanoisi että tämä ei sitten tule koskaan mihinkään yhteen muuttamiseen johtamaan? Vaikeata sanoisin.
Onko kenelläkään myönteisiä esimerkkejä moisesta järjestelystä?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Itsekkäät ihmiset pitäytyvät omissa rutiineissaan, parisuhde vaatii aina kompromisseja.
Kyse on asoiden tärkeysjärjestyksestä ja "hinta-laatusuhteesta".
Mistä olet valmis luopumaan, ja mitä saat tilalle?
No, kenties lapsellisten ihmisten kannattaa pysytellä nykytilanteessa. Siis, jos tietää, että ei halua luopua joistain asioista eikä todellakaan aio kompromisseerata.
Itsekkäät ihmiset vaativat toisen mukautumista omiin mielihaluihinsa.
Minä olen huono tekemään kompromisseja, oli se sitten lapsellisuutta tai jotain muuta. Kun en ole koskaan kumppanilleni luvannutkaan mitään enempää kuin mitä pystyn antamaan, niin ainakin "lapsellisuuteni" on ollut tiedossa alusta alkaen. Ollaan sitten lapsellisia.
pidä sanoa ei koskaan, vaikka nyt siltä tuntuukin.
Ehkä olisi parempi etsiä sitä ihmistä ja todeta, että ei tällä hetkellä ainakaan halua asua yhdessä.
Jos sitä heti laukaisee, että en ikinä halua asua kanssasi saman katon alla, se saattaa karkoittaa toisen, kun se kuulostaa niin tylyltä.
Ei tuo ole mitenkään outoa. Oma suhteeni on jatkunut kohta neljä vuotta. On melko selvää, että emme tule koskaan muuttamaan saman katon alle. Alkaen jo vuorokausirytmistä, me olemme kovin erilaisia miesystäväni kanssa. Hän on aamu-ja minä taas iltaihminen. Minä haluan rauhassa katsoa uutisia, lukea lehteä tms. ja mies taas vaatii jatkuvaa "osallistumista" siis jutustelua. Häntä loukkaa, jos olen hiljaa omissa oloissani.
On siis hyvä, että kun mittari alkaa mennä punaiselle, toinen voi häipyä omaan kotiinsa. Tämä ihminen on minulle tärkeä, mutta myönnettävä on, että tällaisessa suhteessa jäädään helposti suhteen tasolle, eikä yhdessä olosta kehity varsinaista parisuhdetta.
Kyse on kai siitä, että löytää ihmisen, jolla on samanlainen elämänrytmi, arvot sekä mieltymykset. Jos sellaisen saan, voin harkita muuttoa yhteen.
kyllä. Useimmat kaukosuhteet ovat pakostakin tuollaisia, ja joidenkin ihmisten suhteeet toimisivat huomattavasti paremmin jos yhteisasumista ja sen mukanaan tuomia ristiriitoja ei olisi.
Paljon on naisia jotka hyväksyisivät ideasi, ja pitäisivät lottovoittona löytää miehen joka ei kaipaa kotipiikaa vaan suhdetta. Ajattele; olet siinä mielessä täydellinen, sinua ei tarvitse huoltaa, et kaipaa äitiä etkä sitä piikaa, nainenhan saa sinut ottaessaan pelkät hyvät puolet suhteessa!
***
Lause jota minä olen alkanut inhoamaan on tuo "Älä koskaan sano älä koskaan" sillä minä olen niin monen monta vuotta asunut itsekseni ja minulle on siitä muodostunut elämäntapa, että en todellakaan usko, että siitä haluan ikinä luopua. Jopa siinä mittakaavassa, että jos vaihtoehtona on sitten koko loppuelämä ilman yhtäkään suhdetta niin olkoon sitten niin.
On niitä onneksi tapauksia, joissa molemmille osapuolille kelpaa pysyvänä ratkaisuna erillään asuminen. Mielestäni se on ihan rehellisyyden nimissä tehtävä heti alussa selväksi.
Todellisuudessahan minä en taida olla lainkaan ns parisuhdemateriaalia sillä en ole itse valmis tekemään kompromisseja lainkaan sellaisista asiosta, jotka minulle on tärkeitä.
Kompromissin voi tehdä myös kahdella tavalla; joko luopua jostain "tärkeästä" tai sitten kumppani hyväksyy nämä "tärkeät" omituisuudet...
Neuvottelukyvyttömillä ei ole kuitenkaan toivoa...
ole tuollaista termiä koskaan ennen kuullut, mutta itseni tekstistä tunnistin. Minulla on reviirini, josta en luovu. Nautin seurasta silloin tällöin (viikonloppuisin lomalla), mutta en halua luopua vapaudestani elää omalla tavallani. Ehkä ne ovat niitä mikrovapauksia, mistä minäkin haluan pitää kiinni. ("Mikrovapauteni" eivät liity mitenkään seksuaalisuuteen; en kaipaa irto-/sivusuhteita enkä sen takia tarvitse vapautta. Jos haluaisin irtosuhteita niin pysyisin sinkkuna.)
Omalla kohdallani tämä on toiminut muutaman vuoden enkä edelleenkään olisi valmis muuttamaan yhteen kumppanini kanssa.
ainakin sitten mahdollisuus, kun on ikää tarpeeksi, eli sellaiset 40 - 50 v. Tuosta sinulla ei käynyt ilmi paljonko sitä ikää nyt on, mutta jos kovinkin olet nuorehko, niin se on naisilla vielä silloin se lisääntyminen kuitenkin aika tärkeä juttu, että ei saata onnistua tuollainen suhde, mutta sitten vanhempana kyllä, kun nainenkin on tottunut olemaan pitkään omissa oloissaan, eikä halua enää ketään passattavaa, eikä todellakaan halua enää sitä perheen lisäystä. Elikkä odota vaan, ikä tekee tehtävänsä.
No, minä vähän pahoin pelkään että tuon ikäisenä minä joka tapauksessa olen yksin.
ajattele nyt tilanne, hehkeä eronnut/karannut/leskirouva, jolla ollut oma asunto hallinnassaan, jo vaikka vuosia, ja joka ei halua tasantarkkaan siihen ketään ukonturilasta ottaa. Muuten kyllä haluaisi vaikkapa matka/tanssi/seksi ynm. seuraa silloin tällöin, eikös sellainen juuri olisi tapauksessasi paras vaihtoehto, mutta kun niitä tosiaan harvemmin nuoremmista naisista löytyy, elikkäs täytyy odotella niihin kypsempiin vuosiin. Kyllä itsekkin tiedä useampiakin tällaisia suhteita, esim. oma tätini, seurustelleet ovat vuosikausia, mutta eivät voisi kuvitella ikinään muuttavansa yhteen asumaan, tietty ikääkin heillä on jo n. 60 v., että silleen.
Minä näen asian niin että minulla on edessä yksinäinen keski-ikä ja vanhuus joten ennen kuin siellä olen olisi mukava kuitenkin sitä ennen vielä tavata joku ihminen.
Kuten ensimmäisessä viestissä sanoin, niin haluan asua yksin koko loppuelämäni, se ei ole edes mikään ongelma. Nautin yksinasumisesta mutta olisi mukava silti että olisi jokin suhde ennen kuin on liian vanha ja kaikki on joka tapauksessa liian myöhäistä.