Hei
Olin seurustellut kerran hetken erään henkilön kanssa.Hän jätti minut kuitenkin. Rakastin häntä...Hän sanoi haluavansa yrittää uudestaan kun on vanhempi (Vanhemmat eivät hyväksyneet suhdetta). Kuitenkin aikaa kului ja kyseinen henkilö dissasi minua kun nähtiin jossain sattumalta, ei tervehtinyt, ei sanonut sanaakaan.
Oletin, että kaikki toivo on mennyttä. Myöhemmin löysin toisen henkilön joka vaikutti kivalta ja muutenkin sellaiselta, että suhteesta voisi tulla jotain....mutta ajan kuluessa alkoi tuntua taas siltä, että jos kuitenkin odottaisin mahdollista jatkumista edellisen henkilön kanssa. Nyt olen kuitenkin aika sekaisin tunteiltani, periaatteessa en haluaisi päästää irti tästä, mutta periaatteessa haluaisin. En tiedä enää miten kannattaa toimia. Ja nyt taas ajatukset ovat muuttuneet, tuntuu siltä, että en ole valmis vielä uuteen suhteeseen (tai siis tähän mitä nyt elän)...

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen itsekin ollut tuollainen tyttö jonka vanhemmat eivät hyväksyneet suhdetta, ja mies löysi uuden, kuten minäkin.
Juttele tämän ensimmäisen kanssa ensin, oletteko enää samat ihmiset kuin ennen, ja onko vanhaa tunnetta mahdollista saada takaisin ??
Jos toivoa on, joudut päättämään, mutta anna vanhalle lupaukselle tilaisuus.
Olen ehdottanut tapaamista monta kertaa, mutta ei sille ole koskaan sopinut, tosin olen nähnyt hänet silti kaupungilla monesti, eli voisin veikata, että hän ei halua nähdä, mutta en ole varma asiasta. Olen säälittävä tapaus. Olen kysynyt häneltä välillä mitä hän ajattelee minusta tällä hetkellä, yleisin vastaus on "en tiedä", kerran vastasi "välitän ja haluan huolehtia ja sillee" tms,hetken päästä sanoi, että ei ajattele niin lievästi. Hän ei kuitenkaan kertonut mitä oikeasti sitten ajattelee. Hän on jättänyt vastaamatta siihen kysymykseen eron jälkeen, en ole kysynyt sitä enää suht pitkään aikaan, en enää...uskalla...tai jotain...jokin tunne estää minua kysymästä sitä. En oikein tiedä miksi näin.
aika astua eteenpäin. Älä enää roiku tuossa vanhassa asiassa kun ei tuo toinenkaan sitä näytä tekevän. Sun on päästettävä irti. Aloita se uusi suhde ihan vapaasti ja nauti elämästäsi...
Kai pitäisi jatkaa elämistä ja unohtaa tuo tapaus, mutta se on vaikeaa...