Haluaisin mielipiteitä ja kokemuksia aiheesta harrastukset parisuhteessa. Tilanne on se, että muutaman kk seurustelleena mietiskelen, miten käy kun syksy tulee ja metsästyskausi alkaa. Miehen intohimo nro 1 on metsästys. Eli sitä lajia riittää kuukausitolkulla kunhan kausi alkaa.
Jo nyt hän hehkuttelee syksyä kiivaasti odotellen, miten hienoa päästä harrastamaan. Tietenkin ymmärrän, että harrastus on tärkeä. Mutta rivienkin välistä jo luen, että silloin jää kaikki muu (minä mukaanlukien) jollekin sijalle "jotakin" hänen ajankäytössään ja tärkeysjärjestyksessään.
Olemme keskustelleet aiheesta kyllä ja laittaa miettimään, miten jaksan sellaista suhdetta, jossa nähdään ehkä joinain arki-iltoina, mutta viikonloput ovat erillään olemista. Viikon hän malttoi pitää kesälomaa, koska syksyllä on siihen tarvetta - kavereiden kesken, tietysti.
Minulla on lapsia ja hänellä myös. Eli loppujen lopuksi ne ajat jolloin hän ei ole harrastuksensa parissa , hänellä on lapset. Missä välissä ehtisimme kahdenkesken jotakin kivaa tehdä....
Tiedän, ettei toisen elämää rajoittaa pidä, mutta jokin kohtuus jokaisella on silti oltava näissä parisuhdekuvioissakin.
Jo nyt hän hehkuttelee syksyä kiivaasti odotellen, miten hienoa päästä harrastamaan. Tietenkin ymmärrän, että harrastus on tärkeä. Mutta rivienkin välistä jo luen, että silloin jää kaikki muu (minä mukaanlukien) jollekin sijalle "jotakin" hänen ajankäytössään ja tärkeysjärjestyksessään.
Olemme keskustelleet aiheesta kyllä ja laittaa miettimään, miten jaksan sellaista suhdetta, jossa nähdään ehkä joinain arki-iltoina, mutta viikonloput ovat erillään olemista. Viikon hän malttoi pitää kesälomaa, koska syksyllä on siihen tarvetta - kavereiden kesken, tietysti.
Minulla on lapsia ja hänellä myös. Eli loppujen lopuksi ne ajat jolloin hän ei ole harrastuksensa parissa , hänellä on lapset. Missä välissä ehtisimme kahdenkesken jotakin kivaa tehdä....
Tiedän, ettei toisen elämää rajoittaa pidä, mutta jokin kohtuus jokaisella on silti oltava näissä parisuhdekuvioissakin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mies menettää sydämensä jollekin asialle jo nuoruudessaan.
Mikään eikä kukaan ei tule koskaan sivuuttamaan sitä tärkeysjärjestyksessä.
M48, aviossa yli 20v, vietän lomani yksin harrastukseni parissa...
Kyllä miehen rationaalinen ajattelu sekä piiloitsekkyys näkyy juuri omien harrastusten sekä omien lasten merkittävyytenä kaiken aikaa.
Seurustelen miehen kanssa, jolla lapset joka toinen viikonloppu, lasten pelit harrastukset hajanaisesti viikoillakin sekä hänen omat harrastukset vähintään kolme kertaa viikossa. Hänellä on vaativa työ, johon sisältyy matkustelua vaihtelevan säännöllisesti. Asumme eri osoitteissa ja pyöritämme kahden perheen erillistä arkea. Seurustelua takana pari kuukautta ja edelleen tuntuu hyvältä.
Tiedän, että naisen logiikallani en tule koskaan olemaan hänelle SE YKKÖNEN, mutta teoillaan hän osoittaa tunteensa ja kiintymykseni minua kohtaan. Rakkautta on ilmassa, elämässäni ja huomisessa.
Minullakin on omat vähäiset menoni sekä työni, joten tunnen välillä olevani kuin partiolainen - "aina valmiina".
Tämän olen tiennyt koko ajan ja hyväksynyt sen. En omista häntä tai hänen aikaansa vaan rakastan häntä lapsineen, harrastuksineen sekä hellyyspuuskineen. En ole epäillyt tunteitani tai yhdessä olomme mahdollisuuksia missään vaiheessa. Olemme toisillemme oikeat.
Jos epäilys astuu kuvioihin on jotain vialla ja tiedät sen varmaan itsekin. Ei ketään muuteta, ei häntä, eikä sinua. Kummallakin on oma historia ja nykyisyys, joka tekee ja on tehnyt teidät kaltaisiksenne. Yhteistä on pienet hetket, tunne sekä tulevaisuus....yhdessä ilman epäilyä. Olethan rehellinen itsellesi ja hänelle.
Kiitos kommentistasi. Tiedän erään syynkin tähän pahaan oloon tuon harrastusjutun suhteen. Olen itse ollut vuosikausia yksin lasteni kanssa. Seurustelusuhteita ollut, mutta pysyvää sellaista ei sitten ole löytynyt. Tuntuu aika pahalta ajatus, että nyt kun vihdoin olisi mies, jonka kanssa olla ja elää, tulenkin olemaan todella paljon yksin suhteessa. En haaveillut suhteessa, jossa yksinäisyys jatkuu. Onhan pariskuntia, joilla on yhteisiäkin harrastuksia ja menoja. Se mitä olen kaivannut, on juuri läheisyys, hellyys, toisen kanssa elämän jakaminen. En todellakaan tarkoita, ettei kummallakaan voisi olla omia harrastuksia. Mutta odottaisin kyllä miehenkin puolelta jonkinlaisia kompromisseja ja joustoja.
Ehkä auttaisi sekin, jos häneltä saisin kuulla, miten ihanaa kanssani on ja tuntisin itseni rakastetuksi... Ei helppoa, mutten vielä luovuttaisikaan.
Tiedän kuinka ristiriitaiset tunteesi voivat olla!Itselläni juuri loppunut suhde mieheen, josta todella välitin ja välitän edelleenkin, mutta kohdallani järki voitti tunteet.Miehellä vielä pienet lapset ja kunnollisena isänä kantaa vastuuta heistä ja on heidän kanssaan, kuskaa harrastuksiin jne.Työssään joutuu matkustelemaan paljon eli yhteinen aika jää todella vähiin.Minulla jo miltei aikuiset lapset ja vapaa-aikaa alkaa olemaan aikalailla.Olen pitkään ollut sinkkuna ennen tätä seurustelua ja elämä on sujunut varsin mukavasti niinkin.Tietysti kaipaan turvallista kainaloa, missä olla, läheisyyttä ja hellyyttä, yhteisiä harrastuksia ja ennenkaikkea sitä yhteistä kiireetöntä aikaa...mutta suhde olisi toiminut vain miehen ehdoilla.Toki ymmärrän ja olen sen sanonutkin, että lapset ovat aina etusijalla ja sitten tulee muu.Saattaa tuntua itsekkäältä, mutta mielummin olen yksin kuin odotan jotain sellaista mitä voin saada vain silloin tällöin.Tosin ihan hyvässä yhteisymmärryksessä päätimme lopettaa seurustelun ja jatkaa ihan vaan kavereina.Enpä tästä vielä ole päässyt yli, mutta uskoisin ajan myötä helpottavan...
Juuri niin. Jos suhde tuntuu sellaiselta, että itse ei saa siinä sitä mitä toivoo, niin parempi on lopettaa suhde kuin jatkuvasti pettyä todellisuuteen. Suhde ei pääse kehittymään eikä syvenemään, jos toisella ei ole kumppanille aikaa juuri nimeksikään. Tuo lasten olemassaolo on tietysti luonnollinen syy. Ongelma on olemassa, jos lapset ovat sinulla ja hänellä kovin eri-ikäiset. Mies on niin kiinni lapsiperhekuviossa vielä ja sinulla taas jo omaa aikaa.
Koita päästä yli - ehkä jotain "opimme" jokaisesta suhteesta. Ehkä "seuraavalla kerralla" mietin tarkkaan ennen suhteen aloittamista näitä realiteetteja...toivoen, että olemme arvoiltamme ja elämäntilanteeltamme mahdollisimman samanlaisia.
kun oliskin munkin ukolla joku harrastus,mutta ei menee töihin kello:7.00 tulee kotia 16.00 tai vähän myöhemmin.lysähtää sohvalle kattoo telkkaria lukee lehtee istuu koneella välillä siinä on sen harrastukset.joskus,niin toivon,että sillä oliskin joku harrastus,etti kokoa ajan tarttis olla naamat vastakkain...tai edes olis yhteisiä harrastuksia mulla ja sillä.arghhh!
hankkisit harrastuksen...
Sainoit "yhteisiä harrastuksia", mutta kuulostaa siltä että toivoisit että harrastaisi muualla jotain... "ettei kokoajan tarttis olla naamat vastakkain".
Onko tämä se naisen pesänrakennusvietin viimeisin vaihe.... "Mitä vittua toi äijä tekee mun talossa" :-)
että se menee töihin, kaikki ei varmaankaan mene edes sinne!
No voi jessus sentään...kai miehelläkin saa olla omia mielenkiinnon kohteita! Vai oletatko että hän viettää kanssasi kaiken mahdollisen vapaa-ajan?
Miesten mielenkiintoihin nyt sattuu kuulumaan urheilu, autot ja metsästys, mielstäni tuossa ei mitään kummallista ole. Ole edes tyytyväinen että näette arkisin. Minä kun 4 kuukautta seurustelleena en näe poikaystävääni kuin viikonloppuisin koska hän opiskelee puoli vuotta muualla.
"jokin kohtuus näissä parisuhdeasioissa". Etköhän nyt itse väännä asioista turhan vaikeita. Ja voin sanoa, ettei se metsästyskausikaan ikuisesti kestä. Jos on jatkuvasti yhdessä kuin paita ja perse, tai jos alkaa napisemaan toisen mielenkiinnoista ja harrastuksista, voin vaikka vannoa, ettei kiinnostus kauaa kestä.
Pitää antaa omaa aikaakin.
Varsinkin jos olette vasta muutaman kuukauden seurustelleet, niin ei kai se sitä meinaa, että mustasukkaisena alat komentelemaan ja määräilemään mitä toinen saa tehdä ja mitä ei.
Hanki sellainen kumppani, joka sopii sinulle.
aiotte viettää yhdessä loppuelämänne, niin kyllä sitä yhteistä aikaa on ihan riittämiin, vaikka toinen välillä aktiivisemmin olisikin kiinni harrastuksissaan (tai töissään).
Aivan niin, harrastukset ovat ok, kunhan parisuhde ja perhe eivät niiden liiallisuudesta kärsi. Kysymys onkin siitä, että mieskaverini ei tunnu olevan valmis järjestämään meille kahdenkeskistä aikaa koko pitkän metsästyskauden (elokuu-marraskuu...; monta lajia tähtäimessä ;)) aikana.
Juuri tässä vaiheessa kun suhde on tuore, tuo yhteinen aika ja tekeminen (välillä myös arjesta irtautumisineen) olisi kullanarvoista. Sitten jos/kun on seurusteltu vuosia, on tilanne aivan toisenlainen. Itse haluaisin tutustua toiseen kunnolla, mutta mahdotonta, jos yhteistä aikaa on todella vähän...
Mutta ongelma on minun ja mietin, mihin itse joustan ja haluanko tällaista suhdetta. Kunhan kyselin mielipiteitä asiasta. Kyse ei ole siitä, ettei toinen saisi mitään harrastaa vaan yksinkertaisesti siitä, haluaako hän panostaa MYÖS suhteeseemme.
Kokemuksia aiheesta:
-Mitäänharrastamaton kumppani on varsinainen riesa ja riipakivi pitemmän päälle.
-Parasta on, jos löytyy sekä_yhteinen_että erikseen harrastus molemmille.
-Rajoittaminen johtaa aina hankaluuksiin, sillä siksihän me harrastamme, että nautimme harrastuksistamme (vrt. pihtaus).
-Kahdenkeskeisyys on lapsettomien sinkkujen sekä lapsensa jo aikuisiksi kasvattaneitten juttu. Se väliaika sopeudutaan siihen, että mukana on sun, mun ja meidän lapset yhdessä tai vuoroon.