Terve vain. Olen siis 23v. pojan kloppi, jonka elämään mahtuu vain prätkä ja kaksi kissaa. Oma talokin on ja hyvä uraputki meneillään. Itse ongelmaan siis. Teininä yritin muutamaan otteeseen seurustella ja tulos oli se että menin paniikkiin ja jätin tyttöjä hyvin nopeasti kun alkoi näyttämään vakavalta. Tietysti omatuntoa koski moinen toiminta, mutta minkäs teet jos ahdistaa. Tietysti näiden lemppaamisien jälkeen seuras valtava paska ryöpsähdys, mutta ajattelin ansaitseeni sen. Naiset tykkää näissä tilanteissa valehdella paljon ja sitä kautta kostaa tappionsa. Tätä on oikeastaan jatkunut tähän päivään saakka.
Koen nykyään seurustelun hyvin vastenmielisenä ajatuksena. Tykkään vapaudesta ja omasta rauhasta. Tosin on minulla paljon kavereita, mutta välillä erakoidun pariksi viikoksi kotiini ja käyn kaahaamassa prätkälläni joka ilta. Joskus koen yksinäisyyttä ja halua seurustella, mutta ne heikot hetket menee hyvin nopeasti. Etenkin kun näkee tuttava pariskunnan kinoja ja naisten tyylin manipuloida miestään. Todella raivostuttavaa. Kaikki ihmettelee miksi en seurustele. Miksi seurustelisin? Onhan elämässä paljon muutakin mukavaa ja olen onnellisempi näin.
Koen nykyään seurustelun hyvin vastenmielisenä ajatuksena. Tykkään vapaudesta ja omasta rauhasta. Tosin on minulla paljon kavereita, mutta välillä erakoidun pariksi viikoksi kotiini ja käyn kaahaamassa prätkälläni joka ilta. Joskus koen yksinäisyyttä ja halua seurustella, mutta ne heikot hetket menee hyvin nopeasti. Etenkin kun näkee tuttava pariskunnan kinoja ja naisten tyylin manipuloida miestään. Todella raivostuttavaa. Kaikki ihmettelee miksi en seurustele. Miksi seurustelisin? Onhan elämässä paljon muutakin mukavaa ja olen onnellisempi näin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Moni on kanssasi samaa mieltä.
"Joskus koen yksinäisyyttä ja halua seurustella, mutta ne heikot hetket menee hyvin nopeasti."
Samat fiilikset itselläni.
Aiemmin olen myös seurustellut tiiviisti ja tullut siihen tulokseen, etten kaipaa niitä aikoja kuin todella heikkoina hetkinä, ja heikkoina hetkinä muistaa nostalgisesti.
ystäväni on kans samaa mieltä. Hänen tyttöystävä oli kova manipuloimaan ja epäoikeuden mukainen. Joten hänelle tuli samat fiilikset. Jotenkin ollaan koettu painostavaksi olla sinkku kun kaikki muut ihmettelee meidän sinkkuutta.
muuttakaa yhteen ja perustakaa perhe!
Olin n. 5 vuotta avoliitossa, joka päättyi eroon. Eroaminen oli yhtä henkistä helvettiä ja minulla meni pitkään ennen kuin osasin olla yksin. Mutta nyt melkein 2 vuotta eron jälkeen, kun olen tottunut taas yksin olemiseen, ihmettelen miksi enää luopuisin tästä mahtavasta itsenäisyydestä ja itsemääräämisoikeudesta.
Parisuhteessa elävä, joka saa jatkuvasti huomiota ja hellyyttä osakseen, tulee läheisyydestä riippuvaiseksi, eikä osaa ajatella muunlaista elämää. Siinä tilassa oleva ihminen ei voi ymmärtää miten joku toinen haluaa olla yksin. Minä taas ymmärrän hyvin. Läheisyyden kaipuu häviää, kun antaa ajan vaan kulua.
Yksin eläminen on mahtavaa. Ei tarvitse ajatella mitään muuta kuin itseään. Voi tulla ja mennä niinkuin itse haluaa. Ihan helposti en enää sinkkuudestani luovu.
Jossain vaiheessa kuitenkin se läheisyyden kaipuu alkaa pikkuhiljaa hiipimään elämään...ehkä vasta useamman sinkkuvuoden jälkeen...ja kun tarpeeksi kauan on sinkkuna, ei enää osaakaan seurustella vaikka kuinka haluaisi.
Miksi avauduit tästä?
Jokin selittelynhaluko?
Miksi tunnet tarvetta selitellä ja puolustella omia ratkaisujasi?
Jos olet tyytyväinen elämääsi ja valintoihisi, ei tarvitse selitellä muille...
Terveisin M48
halusin sanoa. Kun lukee täällä miten vaikeeta seurustelu on ja silti ihmiset laittaa itsensä siihen soppaan niin tulipa ihmeteltyä miksi?
Olen todella tyytyväinen elämääni. Rakastan itsenäisyyttä ja vapauttani.
Täältä saat lukea vain ne surkeimmat tapaukset, joilla kaikki menee päin...
Oikeassa toimivassa parisuhteessa elävät eivät juuri tänne kirjoittele.
Jos lukee vain ne varjopuolet, voi ihmetelläkin, miksi...
"Täältä saat lukea vain ne surkeimmat tapaukset, joilla kaikki menee päin..."
Älä unta näe. Minä olen nähnyt vierestä monta kehnoa parisuhdetta, joiden osapuolet tuskin koskaan avautuvat suomi24:ssä.
Itse olen kokenut mukavankin parisuhteen, mutta jokainen toimiva parisuhde edellyttää kompromisseja. En tiedä, haluanko tehdä sellaisia kompromisseja. Voi olla, että joskus vielä haluan. Voi olla, että en halua. En kuitenkaan pidä kamalana ajatusta siitä, että viettäisin elämäni ilman kumppania hamaan loppuun saakka. Kun asetan sekä parisuhteen että yksinolon hyvät ja huonot puolet vaakaan, vaaka kääntyy vääjäämättä yksinolon puolelle.
Kaikki surkeat tapaukset eivät tietenkään kirjoitele elämästään S24:lle.
Mutta ne joilla kaikki menee hyvin eivät tunne tarvetta tutustua parisuhdepalstoihin.
Tuossa olet kyllä oikeassa, kyse on arvojen tasapainosta; jos ei saa parisuhteesta enemmän kuin mistä tuntee luopuvansa, on valinta selvä.
( Useimmat kuitenkin saavat enemmän )
Sun tekstistä tuli heti mieleen se kohtaus Disneyn Bambi elokuvasta, jossa Rumpali, se haisunäätä ja Bambi ovat varttuneet nuoriksi aikuisiksi. Ne vannovat kovaan ääneen ettei ne ihastu ja rakastu kehenkään, mutta yksi toisensa jälkeen ne tapaavat kauniimman puoliskonsa ja lähtevät niiden perään..:) hehee.
Odotahan vain..:)
Prätkäni :) muuta ei sitten tarvitakkaan. Bambi on aika hatara pohja väitteelle.
Kaikkeahan on kokeiltava kerran, jotta tietää mikä on oikea tapa elää. Jonkun aikaa parisuhdehelvetissä elettyään Bambi ja kumppanit lähtevät taas omille teilleen kohti uusia seikkailuja.