Mistä korttivorot ovat kotoisin?

Poliisi tutki lukuisia bensiiniasemien korttipetoksia, joissa lisälaitteella on ongittu tietoja korttien magneettijuovista ja sitten käytetty epärehellisiin hankintoihin.

Rikokset ovat tapahtuneet lähinnä Itä-Suomessa, mutta en sano tätä suinkaan sen takia, että epäilisin tekijöiden tulleen itärajan takaa, sillä voihan olla niinkin, että aitojen itäsuomalaisten joukkoon on naitu yli rajojen vieraita puolisoita, joiden tekemiset eivät sitten kestäkään päivänvaloa.

Mitä sanovat asiasta esim. palstan venäjämieliset lukijat, vai ehdottavatko he kenties, että kyseessä on länsimaiden järjestämä provokaatio, jossa syyllisyys yritetään langettaa viattomien venäläisten päälle?
351383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

vaikkei magneettikortin kopioiminen hankala homma olekaan, niin kuitenkin sen huomaamatta tekeminen ja samalla pin:n kaappaaminen huomaamattomasti ei ole ihan niin helppoa.

eli sellaisia rosvoja ollut kyseessä joilla on vähän enemmän teknistä tietämystä. suomalaisilla rosvoilla osaaminen loppuu yleensä kilikali-keikkoihin.

Äänestä

rakentaa.

Äänestä

On se kumma, että alat heti vihjata Venäjän suuntaan, jos Suomen itäosissa tapahtuu jotain rikollista puuhaa!

Oletko varma, etteivät suomalaiset olisi esim. saaneet oppia venäläistovereiltaan siitä, miten korttitietoja vohkitaan?

Äänestä
  • Aloittaja

    Eiköhän ilmansuunta vaikuta epäilyksiin enemmän kuin minun vaatimattomat kirjoitukseni.

    Voihan olla, että jos Tornionjokilaksossa alkaisi rikollisuus nousta itärajan mittoihin, saattaisin ihmetellä, voivatko jotkut tekijät olla peräisin länsirajan takaa..

    Äänestä

  • viikonloppuna tällainen tapaus.
    Kurvasin automaatille missä oli venäjän rekisterissä oleva auto. Jevgeni työnteli 20 seteliä sisään ja aina tuli raha takaisin. No aikani sitä katselin ja Jevgeni levitteli käsiään, jolloin otin oman 20 ja työnsin sen koneeseen ja kas kummaa kun se kelpasi.
    Siitäkös Jevgeni ilahtui ja tarjosi tätä omaa seteliään minulle kiitollisena.
    Totesin että sinulla on väärennetty raha, enkä minä ota sitä vaihdossa ja aloin tankata.
    Samalla huomasin kun Jevgeeni vaihtoi tämän rahan taskustaan toiseen.
    Joku olisi saattanut mennäkin tähän temppuun.

    Äänestä

Todisteet puuttuvat, mutta tapauksesta on vahvimmin epäiltynä on USA:n hallitus joka päästi Exxon Mobilin pumppaamaan Irakin öljylähteet rutikuiviksi. Tämä maailman menestynein yritys on nyt Suomen polttoainevarantojen kimpussa. Jostain on saatava myytäväksi lisää löpöä USA:n massiiviselle sotakoneistolle ja siviiliväestön kerskakulutukselle. Samalla hanketta tukeva USA:n hallitus voi lavastaa OMONin joukot syyllisiksi vieraan valtion alueella toimimisesta, vrt. Iso-Britannian tapaus...

Äänestä
  • Aloittaja

    Kohta varmaan väität, että Venäjän kaasuputkien hajoamiset omaan heikkouteensa ovatkin vain USA:n hallituksen lavastusta, jolla Suomeen virtaava kaasu voidaan johtaa Suomenlahdella piileskeleviin USA:n vedenalaisiin kaasusäiliösukellusveneisiin?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Vakavilla asiolla ei kannata leikkiä, väitetään nimittäin että "kaasukatkoksen" aikana Suomen kaasutoimitukset eivät häiriintyneet. Syyksi tähän ihmeelliseen ilmiöön mainittiin varmuusvarastoihin turvautuminen, mutta tosiasiassa tällaisia varmuusvarastoja ei ole olemassakaan. Kesäaikana kaasuntoimituskatkokset eivät haittaa tavallista sukankuluttajaa pätkän vertaa, joten kaasuvirran kääntämisestä sukellusveneisiin ei ollut mitään tietoa muilla kuin eräillä viranomaisilla. Valtiomme kuitenkin köyhtyy hitaasti mutta varmasti kun maksamme Gasum Oy:lle usa:n sukellusvenelaivaston kaasulaskuja vielä monta kertaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Frenia kirjoitti:

    Vai eivät Suomen kaasutoimitukset häiriintyneet?

    Fakta on, että kaasun tulo keskeytyi Venäjältä kuudeksi tunniksi.

    Sitä ei ole kai vieläkään selvitetty, että oliko Venäjän kaasuputken katkeaminen totta vai satua.

    Joku on arvellut, että tapahtuma oli varoitus Suomelle, että jos emme ole kiltisti, putket pannaan lopullisesti kiinni!

    suvereenilla valtiolla on rajojensa sisällä oikeus tehdä mitä se itse haluaa, eikös se tullut selväksi Viron patsaan siirtelyn aikana?

    Mikäli itsenäinen, suvereeni valtio, Venäjä, haluaa laittaa kaasuhanansa kiinni, siihen sillä itsenäisenä, suvereenina valtiona tietenkin on oikeus, eikö niin?

    Äänestä

  • Aloittaja

    itsenäisellä,, kirjoitti:

    Sehän on selvä asia.

    Kun tuon tosiasian tiedostaa, olisikin kaasukauppa noin epävarman kumppanin kanssa syytä panna poikki mahdollisimman nopeasti.

    Tarja tai Paavo eivät uskalla sitä tehdä, joten joudumme kai odottamaan sekä presidentin että ulkomaankauppaministerin vaihtumista..

    suvereenina valtiona Suomi voi ostaa kaasunsa mistä haluaa.

    Onko sinulla mitään käsitystä siitä mikä on se taho joka haluaisi ostaa lisää energiaa Venäjältä, muistelen että se oli teollisuus joka halusi lisätä Venäläistä energiaa.

    Eikö sinulla oikein ole käsitystä Suomalaisesta päätöksenteosta, kuvitteletko Halosen tekevän kaikki päätöksemme, oletko oikeasti sitä mieltä että meillä on määräiltävissä oleva, heikko oikeistohallitus?

    saanut osoitettani selville, kun ei ole oveni takana näkynyt, ja onko IP-osoitteeni selvittäminen vielä kesken?

    Äänestä

  • Aloittaja

    itsenäisenä kirjoitti:

    ..Halonen itse luulee olevansa suurikin vaikuttaja maailmassa.

    Tosiasiassa maailman johtajat päättävät asioista lotkauttamatta korvaansakaan Suomen naispresidentin suuntaan..

    Äänestä

  • Aloittaja

    ole,,,, kirjoitti:

    saanut osoitettani selville, kun ei ole oveni takana näkynyt, ja onko IP-osoitteeni selvittäminen vielä kesken?

    Tarkkaile lähiympäristöäsi jonakin hämäränä iltana.

    Pieni punainen laserpiste saattaa kertoa sinulle, että ehkä tiedänkin olinpaikkasi,,

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Tarkkaile lähiympäristöäsi jonakin hämäränä iltana.

    Pieni punainen laserpiste saattaa kertoa sinulle, että ehkä tiedänkin olinpaikkasi,,

    sorrut uhkailemaan, kylläpä sinä olet lapsellinen, karvaperse äijä ja jutut on kuin 12 kesäisellä.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    ..Halonen itse luulee olevansa suurikin vaikuttaja maailmassa.

    Tosiasiassa maailman johtajat päättävät asioista lotkauttamatta korvaansakaan Suomen naispresidentin suuntaan..

    kovin helposti esiin, ei ole yllätys, onhan Israelilaisten murhaama YK-upseerimme mielestäsi roskaa.

    Mutta, kuitenkin sinä itse kirjoitit näin:

    Tarja tai Paavo eivät uskalla sitä tehdä, joten joudumme kai odottamaan sekä presidentin että ulkomaankauppaministerin vaihtumista..

    Joten kyllä sinä kuvittelet.

    Äänestä

  • Aloittaja

    taasko,,, kirjoitti:

    sorrut uhkailemaan, kylläpä sinä olet lapsellinen, karvaperse äijä ja jutut on kuin 12 kesäisellä.

    Mitä nyt taas sekoilet?

    Kerroin vain, että voin antaa sinulle pienen laserkynämerkin sen takia, että tajuat minun olevan sinun olinpaikastasi selvillä..

    Tähtäimen otan käyttööni vasta niin päättäessäni: ¤¤¤

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Mitä nyt taas sekoilet?

    Kerroin vain, että voin antaa sinulle pienen laserkynämerkin sen takia, että tajuat minun olevan sinun olinpaikastasi selvillä..

    Tähtäimen otan käyttööni vasta niin päättäessäni: ¤¤¤

    viestistäsi jossa väitit ettet kuvittele, vaikka edellisessä kuvittelitkin, ettet ymmärrä kaikkea kirjoittamaasi, tämä vain vahvistaa sen.

    On aivan totta ettet sinä uhkaile, kunhan vain puhut läpiä päähäsi ja mitä sylki suuhun tuo, mutta usko vaan, ei se kenellekkään palstalaiselle ole mikään yllätys, olemmehan jo kuulleet kuinka käyt teellä valkoisessa torpassa ja teet salaisen agentin tehtäviä palmun alla.

    jo iirottelun aika, näyttää siltä että olet 100-0 tappiolla, joten ei muuta kuin iiroa esiin ja venäläismielisyyttä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    jo edellisestä kirjoitti:

    viestistäsi jossa väitit ettet kuvittele, vaikka edellisessä kuvittelitkin, ettet ymmärrä kaikkea kirjoittamaasi, tämä vain vahvistaa sen.

    On aivan totta ettet sinä uhkaile, kunhan vain puhut läpiä päähäsi ja mitä sylki suuhun tuo, mutta usko vaan, ei se kenellekkään palstalaiselle ole mikään yllätys, olemmehan jo kuulleet kuinka käyt teellä valkoisessa torpassa ja teet salaisen agentin tehtäviä palmun alla.

    Voisin todistaa sinulle valokuvilla, miten poseeraan Merikukka Forsiuksen kanssa kuvaajalle tai miten kohotan shampanjamaljan erään nimeltä mainitsemattoman henkilön syntymäpäivän kunniaksi Kiinan muurilla.

    Kuten olen jo ennenkin täällä todennut, ette tiedä minun todellisesta elämästäni hölkäsen pölähdystä.

    Sekin on totta, että kuljetan autossani aina asetta mukanani.

    todistat teehetket ja salaisena agenttina toimimisen valokuvalla Merikukasta ja sinusta, tai valokuvalla Kiinan muurista, no, sinä oletat ja kuvittelet että ne todistavat jotakin muuta kuin sitä että olet ängennyt samaan kuvaan julkkiksen kanssa, mutta sinä vain kuvittelet, niinhän se agenttitarinoissa menee.

    Minulle ne todistavat vain että olet käynyt Kiinan muurilla, kuten tuhannet muutkin suomalaiset "salaiset agentit" ja sen että olet samassa kuvassa Merikukan kanssa, kuten tuhannet muutkin "salaiset agentit" jotka haluavat julkkiksen kanssa samaan kuvaan.

    Äänestä

sellaista taitoa,että pystyy kortista mag.nauhan kopioimaan.En ole kuullut,että suomalainen olisi sellaisesta jäänyt kiinni.Vaatii parempaa taitoa kun härmäläisen äly.

Äänestä
  • Aloittaja

    Voiko Itä-Suomessa olla liikkeellä venäjää puhuvia CIA-agentteja, jotka yrittävät näin katalalla tavalla lavastaa venäläiset korttihuijareiksi?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Voiko Itä-Suomessa olla liikkeellä venäjää puhuvia CIA-agentteja, jotka yrittävät näin katalalla tavalla lavastaa venäläiset korttihuijareiksi?

    Eikö tuo ole salaliittokirjoittelua?

    Hus, menehän sinne tuon viestin kanssa!

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Voiko Itä-Suomessa olla liikkeellä venäjää puhuvia CIA-agentteja, jotka yrittävät näin katalalla tavalla lavastaa venäläiset korttihuijareiksi?

    että venäläisiä ovat.He ovat eteviä niissä hommissa.Tuskin CIA:n miehetkään heille pärjää.Somalit tuskin pystyy ja romanithan kaikki ei osaa lukeakkaan ja suomalaiten taito ei kyllä riitä.

    Äänestä

  • olen sitä mieltä, kirjoitti:

    että venäläisiä ovat.He ovat eteviä niissä hommissa.Tuskin CIA:n miehetkään heille pärjää.Somalit tuskin pystyy ja romanithan kaikki ei osaa lukeakkaan ja suomalaiten taito ei kyllä riitä.

    Suomalaisten moraali tuntuu näissä asioisssa vain yksinkertaisesti olevan parempi. Älystä siinä ei suinkaan ole kysymys.

    Äänestä

Kai olet kuullut sellaisesta idänkauppaan liittyen?

Äänestä
  • Aloittaja

    Kuka puhuu idänkaupasta?

    Asiahan käsittelee venäläisten luottokorttihuijauksia Suomen puolella.

    Miten voit sekoittaa siihen idänkaupan, vai onko idänkauppakin venäläisrikollisten käsissä?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Kuka puhuu idänkaupasta?

    Asiahan käsittelee venäläisten luottokorttihuijauksia Suomen puolella.

    Miten voit sekoittaa siihen idänkaupan, vai onko idänkauppakin venäläisrikollisten käsissä?

    Pientä näpertelyä ovat jotkut luottokorttihuijaukset sen rinnalla mitä Venäjän valtio menettää verotuloja länsimaisten yritysten huijaamana. Eikä ole puhtoisia suomalaisetkaan kyseisessä toiminnassa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    lapinleuku kirjoitti:

    Pientä näpertelyä ovat jotkut luottokorttihuijaukset sen rinnalla mitä Venäjän valtio menettää verotuloja länsimaisten yritysten huijaamana. Eikä ole puhtoisia suomalaisetkaan kyseisessä toiminnassa.

    Kuinka Venäjä voi olla niin avuton, että se antaa muun maailman sitä pompottaa?

    USA:ta eivät muut maat uskalla huijata.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Kuinka Venäjä voi olla niin avuton, että se antaa muun maailman sitä pompottaa?

    USA:ta eivät muut maat uskalla huijata.

    yössä Don Quijotista Robin Hoodiksi, eilen taistelit tuulimyllyjä vastaan, tänään olet sitä mieltä että rikkailta saa varastaa, edelleenkin sitä henkistä huoraamista.

    Meille normaalin moraalin omaaville rikos on rikos, tekipä sen kuka tahansa ja kohdistuipa se kehen tahansa, sinulle rehellisyyskin on ehdollista.

    Äänestä

  • Aloittaja

    yhdessä,, kirjoitti:

    Välillä liihottelen kuin perhonen, välillä pistän kuin ampiainen; näin Cassius Clayta (Muhammad Alia)lainaten.

    Moraalin on välilä taivuttava, jos siihen on aihetta.

    Jos lapsi anastaa Intiassa torilta hedelmän huutavaan nälkäänsä, en kutsu poliisia paikalle.

    Kuuntelen sydämeni ääntä.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Kuinka Venäjä voi olla niin avuton, että se antaa muun maailman sitä pompottaa?

    USA:ta eivät muut maat uskalla huijata.

    Jostain se on pois, jos valtio ei saa riittävästi tuloja. Länsimaissa on ilmeisesti havaittu Venäjän vaurastuminen ja halutaan osille epärehellisin keinoin. Köyhtyvän USA:n suuntaan ei rikollisillakaan ole sellaista kiinnostusta, vaan päinvastoin, myös USA:n taholta löytyy rikollista hyötyjää Venäjästä. Uskaltamisesta USA:n suhteen ei ole kyse, eikä minkään maan suorittamista huijauksista, vaan huijareinahan toimivat yritykset ja niiden toiminnasta vastaavat henkilöt.

    Korttihuijarit taasen eivät saa tehtyä suoraa vahinkoa huijaamilleen, vaan vahingot korvaa luottokorttiyhtiöt, tai pankit, joilla on sitten omat keinonsa paikata tappiot.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Välillä liihottelen kuin perhonen, välillä pistän kuin ampiainen; näin Cassius Clayta (Muhammad Alia)lainaten.

    Moraalin on välilä taivuttava, jos siihen on aihetta.

    Jos lapsi anastaa Intiassa torilta hedelmän huutavaan nälkäänsä, en kutsu poliisia paikalle.

    Kuuntelen sydämeni ääntä.

    se iirottelu?

    Eikö olisi jo iirottelun aika, näyttää siltä että olet 100-0 tappiolla, joten ei muuta kuin iiroa esiin ja venäläismielisyyttä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6805913 kirjoitti:

Poliisi tutki lukuisia bensiiniasemien korttipetoksia, joissa lisälaitteella on ongittu tietoja korttien magneettijuovista ja sitten käytetty epärehellisiin hankintoihin.

Rikokset ovat tapahtuneet lähinnä Itä-Suomessa, mutta en sano tätä suinkaan sen takia, että epäilisin tekijöiden tulleen itärajan takaa, sillä voihan olla niinkin, että aitojen itäsuomalaisten joukkoon on naitu yli rajojen vieraita puolisoita, joiden tekemiset eivät sitten kestäkään päivänvaloa.

Mitä sanovat asiasta esim. palstan venäjämieliset lukijat, vai ehdottavatko he kenties, että kyseessä on länsimaiden järjestämä provokaatio, jossa syyllisyys yritetään langettaa viattomien venäläisten päälle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu