VAIN TYÖNTEKO KANNATTAA

Olen täällä kummeksuen lukenut työttömien kirjoituksia työn hakemisesta, työvoimaviranomaisista ja työnantajista. Vallalla näyttäisi olevan kapinahenki ja kirjoitukset pursuavat propagandaa siitä, miten työ on riistoa ja orjuutta. Kaukana on se työnteon henki ja sisu, jolla isoisämme Suomea ovat rakentaneet; kaskenneet kivisiä peltoja ja rakentaneet teollisen yhteiskunnan.

On ymmärrettävää, että työn puute saa ihmisen ajan mittaan katkeroitumaan. Luottamus omaan ammattitaitoon ja osaamiseen, sekä itsetuntoon romahtaa. Joutenolo alkaa tuntua vaihtoehdolta siinä missä uusi työkin. Työtä ei nähdä enää kiinteänä osana elämää, vaan päinvastoin elämää haittaavana tekijänä. Työ nähdään orjuutena, jossa pitää nöyrtyä, pokkuroida, tehdä mitä käsketään ja se koetaan alistavana.

Työ on muutakin kuin elanto. Työ antaa sisältöä elämään, sitä jokapäiväistä tekemistä joutenolon tilalle. Työ rytmittää arkea ja antaa onnistumisen tunteita; tunteita siitä että kuuluu johonkin ja on tärkeä.

On sääli, että joku näkee työn orjuutena. Se tekee vastakkainasettelua työnantajan ja työntekijän välille. Työnantaja ei halua sellaista ihmistä, joka tekee työtään vain ja ainoastaan rahasta. Työntekijä ei halua työtä taas kuin käytännön pakosta (=raha). Työ on tällöin usein yksinkertaista, eikä siitä makseta paljoa. Tämä entisestäänkin vähentää työntekijän motivaatiota työhön. Samalla työnantaja ei halua antaa parempia tehtäviä tai luoda urakehitystä laiskalle ja saamattomalle työntekijälleen. Hän vain miettii minkä virheen nojalla hänet saadaan irtisanottua ja palkattua tilalle motivoituneempi työntekijä.

Oli miten oli, työntekijä tarvitsee työtä ja työnantaja työntekijää. Elämä menee silti niin, että työntekijä tarvitsee enemmän työpaikkaa, kuin yritys yhtä työntekijää. Tämä lähtökohta kaiken provokaationkin keskellä on syytä muistaa. Elämän säännöt koskevat meitä kaikkia, niin rikkaita kuin köyhiä. Mutta se kellä on rahaa, tekee säännöt. Riistoa, työelämän vääryyksiä ja laitonta toimintaa ei kenenkään pidä sallia. Työ josta ei makseta paljon ja johon ei kuulu työsuhdekännykkää ei silti ole laiton. Tuskin siinä kenenkään on tarkoitus elämäänsä viettää, mutta pitkän työttömyyden jälkeen sekin on alku. Se on itse asiassa hyvä alku, kun vertaa sitä joutenoloon ja nettipalstojen äänettömään kapinaan. Kapinaan joka ei johda mihinkään, vaan päinvastoin katkeroittaa ja vieroittaa lopullisesti työstä ja sen mukanaan tuomasta paremmasta elintasosta.
1146373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 114

Vanhimmat

kuten Aarne Klle köyttä kaulaan.

Asiat ovat nyt sillä mallilla, juippi.

Äänestä

Olen täällä kummeksuen lukenut silloin tällöin palstalla pistäytyvien "viisaiden" ihmeellisiä totuuksia, jotka näköjään lähtevät vahvasti mutu-tuntumalta, eikä niinkään tosiasioista.

1) Harva, jos kukaan täällä on töitä vastaan, ainoastaan ns. orjatöitä. JA KUN SINÄ ET NÄKÖJÄÄN TIEDÄ, MITÄ NE OVAT, LUE TÄMÄ ennen kuin saarnaat:

Orjatyö on karenssin uhalla tehtävää työtä, josta saa ainoastaan 8 euron verottoman kulukorvauksen PÄIVÄSSÄ erotukseksi täydestä mitääntekemättömyydestä. Tekisitkö sinä tuolla rahalla töitä ?

2) Palkallisia töitä ei juuri ole, koska suurimmaksi osaksi työnantajat ottavat ns. normaalin suoritustason töihin näitä ilmaisia tekijöitä. Ja koska näitä riittää, ei mitään palkallisia vakituisia töitä siihen paikkaan tulekaan. Siinä sinulle motivaatiota.

3) Työ voi olla muutakin kun elanto, mutta elanto se on AINAKIN. Ja elanto ei tule 8 eurolla päivässä. Piste.

4) Vaikka työntekijä tarvitsee töitä ja työnantaja tarvitsee tekijää, miksi työntekijän pitäisi ilosta kiljuen tehdä esim. 8:lla eurolla päivässä töitä, joilla ei elätä itseään ?

Vaikka olisi 20 vuotta kokemusta omaava ammattimies, joka ei ole saanut PALKALLISIA töitä yrityksistään huolimatta.

Lisäksi 8 euron päiväpalkalla tehtävä työ olisi LAITONTA, jos sitä ei olisi työvoimatoimistosta määrätty "koulutuksen", "harjoittelun" tai muun "aktivoinnin" nimessä. Laitonta se on niinkin, mutta tähän laittomuuten ei valtiovalta halua puuttua.

5) Luulet ilmeisesti, että Suomessa on työvoimapulaa ja tarvittavat tekijät silkkaa vittumaisuuttaan makaavat kortistossa ? Jos olisi työvoimapulaa, markkinatalouden lakien mukaan työn hinta nousisi EDES TESsin mukaiselle tasolle, mikä on kaukana noista orjatöistä. YMMÄRSITKÖ ? Orjatöiksi samnotaan niitä yhä kasvavia, kohta ilmeisesti ainoita töitä, joista saa siis sen 8 eur/päivä, joka on TÖRKEÄSTI ALLE TESsin.

Tehdyn työn määrä on väehentynyt yli 400 miljoonaa tuntia vuodesta 1990. Katso tilastokeskusksen sivuilta, jos et usko. Samaan aikaan työvoiman määrä on kasvanut. Samaan aikaan on työn tuottavuus kasvanut.

PALKALLINEN työpaikka on siis jo todellinen harvinaisuus, joten sinä siis ihmettelet, miksi ihmisiä on kortistossa ?

Vaihtoehto on tehdä lähes ILMAISEKSI TÖITÄ. Ja sillä ei itseään elätä. Jos ilmaiseksi pitää tehdä, silloin saat kyllä tehdä SINÄKIN. Muuten en MINÄKÄÄN tee.

Äänestä
  • Aktivointi tulee kuvaan jos työttömyys pitkittyy! Työvoimapulaa on aloittain ja alueittain. Harjoittelu on kurssin jälkeen tai jos ei ole alan työkokemusta.

    Työsuhtessa maksetaan palkkaa ja palkallisia töitä on. Orjatöitä ei Suomessa ole mistä olet saanut sellaisen harhaluulon? Intialaista yritettiiin ilmaiseksi pitää torimyyjänä ja siihen heti puututtiin.

    Joitain jo täytyy valmentaa ja kuntouttaa työelämään, kun ei huono työkykyisyys työmarkkinoille käy kaupaksi. Työtä pääsee myös kokeilemaan, jos sattumalta on epävarma pärjääkö työssä. Työnhakijan on oltava työmarkkinolle käytettävissä.

    Äänestä

  • passiivinen EI kirjoitti:

    Aktivointi tulee kuvaan jos työttömyys pitkittyy! Työvoimapulaa on aloittain ja alueittain. Harjoittelu on kurssin jälkeen tai jos ei ole alan työkokemusta.

    unohdit laittaa linkin johonkin Kauppalehden tai Talouselämän paska-artikkeliin!!!! Bad mistake, nyt EK ei maksa sulle provikkaa!!!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    unohdit laittaa linkin johonkin Kauppalehden tai Talouselämän paska-artikkeliin!!!! Bad mistake, nyt EK ei maksa sulle provikkaa!!!

    hahmota todellisuutesi ->
    http://www.youtube.com/watch?v=ymqgkwfqiHI

    Äänestä

  • tee näin kirjoitti:

    paha kohtaanto-ongelma todellisuuden kanssa. Enkä edelleenkään klikkaile noita linkkejäsi, pidä hyvänäsi vaan.

    Äänestä

  • Toisaalta itseni oli pakko mennä "työelämävalmennukseen" koska puolison tulojen takia en saa työmarkkinatukeakaan. Sain siis 23,91 euroa 8 euroa päivässä. "Työaika 6.5 tuntia päivässä. Tuntipalkaksi tuli siis 4,90 euroa. Kuukausipalkka seitsemisen sataa bruttona. Ja tämänhän maksaa Kela, ei "työnantaja.

    Jos olisin vielä ollut työmarkkinatuella olisin koittanut keksiä mitä tahansa että olisin voinut välttää po "työn". Kas 8 euroa ei Helsingissä riitä työssä käymisestä aiheutuviin kuluihin. Matkoihin menee 4 euroa päivässä, eikä 4:llä eurolla käydä lounaalla ja kahvilla.

    Kohdallani tuo siis tavallaan oli kannattavaa. Mutta ERITTÄIN nöyryyttävää. Po. työ on erittäin hyvin palkattua, ammattilainen ansaitsee 3000 - 4000 euroa/kk helpolla, huippupalkkoja en edes tiedä.

    Eli työnantaja säästi todella pitkän pennin käyttämällä orjatyövoimaa. Itse sain lähinnä työn iloa sekä pari laskua maksettu pinon päältä. Taloudelliseen tilanteeseeni tuollaiset almut eivät vaikuta käytännössä mitenkään.

    Tunsin todellakin itseni orjaksi tehdessäni samoja töitä kuin kolleegani jotka olivat normaalissa työsuhteessa.

    Äänestä

  • passiivinen EI kirjoitti:

    Aktivointi tulee kuvaan jos työttömyys pitkittyy! Työvoimapulaa on aloittain ja alueittain. Harjoittelu on kurssin jälkeen tai jos ei ole alan työkokemusta.

    Työsuhtessa maksetaan palkkaa ja palkallisia töitä on. Orjatöitä ei Suomessa ole mistä olet saanut sellaisen harhaluulon? Intialaista yritettiiin ilmaiseksi pitää torimyyjänä ja siihen heti puututtiin.

    Joitain jo täytyy valmentaa ja kuntouttaa työelämään, kun ei huono työkykyisyys työmarkkinoille käy kaupaksi. Työtä pääsee myös kokeilemaan, jos sattumalta on epävarma pärjääkö työssä. Työnhakijan on oltava työmarkkinolle käytettävissä.

    "Joitain jo täytyy valmentaa ja kuntouttaa työelämään, kun ei huono työkykyisyys työmarkkinoille käy kaupaksi."

    Sain lähes kahden vuoden työttömyyden jälkeen normaalipalkkaista työtä ja työnantajalle kelpasi työkykyisyyteni ilman kuntoutuksia. Ihan turhaa höpötystä tuollaiset kuntoutus- ja harjoittelupuheet. Markkinoilla vallitsee ns. kysynnän ja tarjonnan laki, jota työministeriö sekoittaa tukityöllistämisellä kaiken aikaa. Tästä johtuen pätkätöiden osuus Suomessa on EU-alueen suurimpia.

    Turha toivo, että ihmiset ovat niin tyhmiä etteivät tajua miten asiat oikeasti ovat.

    Äänestä

  • Kaleeriorjako? kirjoitti:

    Toisaalta itseni oli pakko mennä "työelämävalmennukseen" koska puolison tulojen takia en saa työmarkkinatukeakaan. Sain siis 23,91 euroa 8 euroa päivässä. "Työaika 6.5 tuntia päivässä. Tuntipalkaksi tuli siis 4,90 euroa. Kuukausipalkka seitsemisen sataa bruttona. Ja tämänhän maksaa Kela, ei "työnantaja.

    Sekin paikka olisi ollut avoinna, jos työministeriö ei olisi antanut siihen työllistämistukeaan.

    Eläkettäkään ei kertynyt tekemästäsi työstä, joten eläkeiässä tämä köyhyysongelma on jälleen edessä, toiset saavat kunnon eläkkeen ja toiset eivät kansaneläkkeen huolimatta samoista opinnoista.

    Äänestä

  • passiivinen EI kirjoitti:

    Aktivointi tulee kuvaan jos työttömyys pitkittyy! Työvoimapulaa on aloittain ja alueittain. Harjoittelu on kurssin jälkeen tai jos ei ole alan työkokemusta.

    Työsuhtessa maksetaan palkkaa ja palkallisia töitä on. Orjatöitä ei Suomessa ole mistä olet saanut sellaisen harhaluulon? Intialaista yritettiiin ilmaiseksi pitää torimyyjänä ja siihen heti puututtiin.

    Joitain jo täytyy valmentaa ja kuntouttaa työelämään, kun ei huono työkykyisyys työmarkkinoille käy kaupaksi. Työtä pääsee myös kokeilemaan, jos sattumalta on epävarma pärjääkö työssä. Työnhakijan on oltava työmarkkinolle käytettävissä.

    Työttöminä on tuhansia, jotka kykenevät työhön heti. Tottakai perehdyttämisen tarvitsee, toisiin töihin vähemmän ja toisiin enemmän. Kukaan ei kuitenkaan kykene kaikille aloille, ei edes kouluttautumaan, et sinäkään. Juuri luin TYÖTÄTEKEVIEN, en työttömien kirjoituksia tuolta konepuolen foorumista. Siellä keskustellaan siitä, kuinka tekevät vuokratöitä eivätkä vakkariksi pääse, vaikka pulaa on. Siinä sitä pulaa.

    Kun itse harjoittelin, neuvoin vakkareille perusasioita. Sinä spämmäri, ettet vain olisikin noita valtion vakkareita, joiden osaamattomuus ilmenee, jos harjoittelijoita ette enää saakaan? Kun sitten jää tekemättä ne hommat, mihin ette ilman osaavaa veronmaksajien kustannuksella maksettua halpatyövoimaa kykene.

    Äänestä

  • harjoittelua kirjoitti:

    "Joitain jo täytyy valmentaa ja kuntouttaa työelämään, kun ei huono työkykyisyys työmarkkinoille käy kaupaksi."

    Sain lähes kahden vuoden työttömyyden jälkeen normaalipalkkaista työtä ja työnantajalle kelpasi työkykyisyyteni ilman kuntoutuksia. Ihan turhaa höpötystä tuollaiset kuntoutus- ja harjoittelupuheet. Markkinoilla vallitsee ns. kysynnän ja tarjonnan laki, jota työministeriö sekoittaa tukityöllistämisellä kaiken aikaa. Tästä johtuen pätkätöiden osuus Suomessa on EU-alueen suurimpia.

    Turha toivo, että ihmiset ovat niin tyhmiä etteivät tajua miten asiat oikeasti ovat.

    Minä olen saanut kahdesti yli kahden vuoden työttömyyden jälkeen työtä ilman harjoitteluita tai muita hömpötyksiä.

    Tuolla, että työttömiä pannaan ilmaistöihin, pyritään siihen, että yleinen palkkataso alenee. Ilmaistyöntekijät vaikuttavat ennen pitkää siihen, että työssä olevat tyytyvät matalampiin palkkoihin siinä pelossa, että menettävät työnsä. Ja onhan se yleinen palkkataso laskenutkin aika hurjasti, kun katsoo, mitä ovat uusille työntekijöille tarjottavat palkat.

    Äänestä

  • On aivan perusteltua, että työvoimaviranomaiset aktivoivat työttömiä. Tulee muistaa lähtökohdat, eikä nähdä asiaa liian mustavalkoisesti.

    Työttömät työkykyiset henkilöt ovat yhteiskunnalle erittäin kalliita. Yhteiskunta rakentuu kaikista meistä suomalaisista, mutta yhteiskunnan talous pyörii yritysten ja palkansaajien varoilla. Valtion budjetti muodostetaan heidän rahoistaan! Yhteiskunnan edun mukaista on saada kaikki työkykyiset ihmiset töihin budjetin tuottajiksi, ei vain kuluttajiksi.

    Kun yhteiskunnan jäsen jää työttömäksi, hän siirtyy muiden työssäkäyvien elätettäväksi. Tällöin hänen elantonsa muodostuu työssäkäyvien verorahoilla saatavasta tulosta. Nämä elannon maksajat haluavat tietysti ”rahoilleen vastinetta” ja päämäärän joka johtaa työttömän työllistymiseen. Se voi olla 8e/pv tapahtuvaa aktivointia, se ei tässä ole relevanttia. Eihän ketään koskaan PAKOTETA töihin. Aina voi jättäytyä pois tästä veronmaksajien rahoilla pyöritettävästä ruletista ja kieltäytyä tekemästä aktivointityötä. Toki se tarkoittaa, että jos et tee kuten maksaja tahtoo, niin myös maksu loppuu (työttömyystuki).

    Eli jos yritysten ja palkansaajien kustannuksella haluat elää, on suostuttava myös tiettyihin ehtoihin. On aivan turha kiukutella järjestelmää vastaan, johon ei ole pakko kuulua. Kyllähän työnantajakin määrää työt ja tehtävät, sillä hän maksaa elannon.

    Aktivoinnin taustalla on kuitenkin aivan looginen ja järkevä ajattelu, vaikka se ei työttömästä millään voi tuntua siltä. Työtön on saatava aktivoitumaan. Hänelle on tultava tunne, että nimenomaan haluaa töihin. Haluaa vaikka siivoamaan, kioskin kassalle tai rakennuksille apupojaksi. Jos työttömyyskorvauksen saisi tarvitsematta olla aktiivityössä, se voittaisi esim. pienipalkkaisen siivoustyön. Eihän muutaman ylimääräisen satasen takia kannattaisi lähteä siivoamaan 8-16 hiki hatussa. Mutta kun vaihtoehtona onkin siivoustyö joka tapauksessa hiki hatussa (aktivointityö), niin yllättäen se varsinainen työpaikka tuntuukin kovin houkuttelevalta ja ne ylimääräiset sataset mukavilta.

    On turha kirjoittaa, että en halua mennä aktivointityöhön. Sehän on nimenomaan sen tarkoituskin. Jos näin on, se on täyttänyt tehtävänsä. Tällöin se saa ihmisen ottamaan työn, kuin työn vastaan, jo vähänkin paremmalla palkalla. Ja on kyllä turhaa napinaa ettei töitä ole työmarkkinoilla! Tämän vuoden heinäkuussa yhtä aikaa avoimia työpaikkoja työvoimatoimistossa oli 72 000kpl. Luulisi löytävän edes jonkun kiinnostavan?

    Äänestä

  • Kaleeriorjako? kirjoitti:

    Toisaalta itseni oli pakko mennä "työelämävalmennukseen" koska puolison tulojen takia en saa työmarkkinatukeakaan. Sain siis 23,91 euroa 8 euroa päivässä. "Työaika 6.5 tuntia päivässä. Tuntipalkaksi tuli siis 4,90 euroa. Kuukausipalkka seitsemisen sataa bruttona. Ja tämänhän maksaa Kela, ei "työnantaja.

    Jos olisin vielä ollut työmarkkinatuella olisin koittanut keksiä mitä tahansa että olisin voinut välttää po "työn". Kas 8 euroa ei Helsingissä riitä työssä käymisestä aiheutuviin kuluihin. Matkoihin menee 4 euroa päivässä, eikä 4:llä eurolla käydä lounaalla ja kahvilla.

    Kohdallani tuo siis tavallaan oli kannattavaa. Mutta ERITTÄIN nöyryyttävää. Po. työ on erittäin hyvin palkattua, ammattilainen ansaitsee 3000 - 4000 euroa/kk helpolla, huippupalkkoja en edes tiedä.

    Eli työnantaja säästi todella pitkän pennin käyttämällä orjatyövoimaa. Itse sain lähinnä työn iloa sekä pari laskua maksettu pinon päältä. Taloudelliseen tilanteeseeni tuollaiset almut eivät vaikuta käytännössä mitenkään.

    Tunsin todellakin itseni orjaksi tehdessäni samoja töitä kuin kolleegani jotka olivat normaalissa työsuhteessa.

    Niistä älä viitsi valittaa.

    Äänestä

  • Aarne K. kirjoitti:

    On aivan perusteltua, että työvoimaviranomaiset aktivoivat työttömiä. Tulee muistaa lähtökohdat, eikä nähdä asiaa liian mustavalkoisesti.

    Työttömät työkykyiset henkilöt ovat yhteiskunnalle erittäin kalliita. Yhteiskunta rakentuu kaikista meistä suomalaisista, mutta yhteiskunnan talous pyörii yritysten ja palkansaajien varoilla. Valtion budjetti muodostetaan heidän rahoistaan! Yhteiskunnan edun mukaista on saada kaikki työkykyiset ihmiset töihin budjetin tuottajiksi, ei vain kuluttajiksi.

    Kun yhteiskunnan jäsen jää työttömäksi, hän siirtyy muiden työssäkäyvien elätettäväksi. Tällöin hänen elantonsa muodostuu työssäkäyvien verorahoilla saatavasta tulosta. Nämä elannon maksajat haluavat tietysti ”rahoilleen vastinetta” ja päämäärän joka johtaa työttömän työllistymiseen. Se voi olla 8e/pv tapahtuvaa aktivointia, se ei tässä ole relevanttia. Eihän ketään koskaan PAKOTETA töihin. Aina voi jättäytyä pois tästä veronmaksajien rahoilla pyöritettävästä ruletista ja kieltäytyä tekemästä aktivointityötä. Toki se tarkoittaa, että jos et tee kuten maksaja tahtoo, niin myös maksu loppuu (työttömyystuki).

    Eli jos yritysten ja palkansaajien kustannuksella haluat elää, on suostuttava myös tiettyihin ehtoihin. On aivan turha kiukutella järjestelmää vastaan, johon ei ole pakko kuulua. Kyllähän työnantajakin määrää työt ja tehtävät, sillä hän maksaa elannon.

    Aktivoinnin taustalla on kuitenkin aivan looginen ja järkevä ajattelu, vaikka se ei työttömästä millään voi tuntua siltä. Työtön on saatava aktivoitumaan. Hänelle on tultava tunne, että nimenomaan haluaa töihin. Haluaa vaikka siivoamaan, kioskin kassalle tai rakennuksille apupojaksi. Jos työttömyyskorvauksen saisi tarvitsematta olla aktiivityössä, se voittaisi esim. pienipalkkaisen siivoustyön. Eihän muutaman ylimääräisen satasen takia kannattaisi lähteä siivoamaan 8-16 hiki hatussa. Mutta kun vaihtoehtona onkin siivoustyö joka tapauksessa hiki hatussa (aktivointityö), niin yllättäen se varsinainen työpaikka tuntuukin kovin houkuttelevalta ja ne ylimääräiset sataset mukavilta.

    On turha kirjoittaa, että en halua mennä aktivointityöhön. Sehän on nimenomaan sen tarkoituskin. Jos näin on, se on täyttänyt tehtävänsä. Tällöin se saa ihmisen ottamaan työn, kuin työn vastaan, jo vähänkin paremmalla palkalla. Ja on kyllä turhaa napinaa ettei töitä ole työmarkkinoilla! Tämän vuoden heinäkuussa yhtä aikaa avoimia työpaikkoja työvoimatoimistossa oli 72 000kpl. Luulisi löytävän edes jonkun kiinnostavan?

    ...Kun yhteiskunnan jäsen jää työttömäksi, hän siirtyy muiden työssäkäyvien elätettäväksi...

    Ei siirry, vaan joutuu. Työtön maksaa työttömyydellään muiden puolesta siitä, että yhteiskunnassa joillakin menee kovaa. Ja yleensähän se on niin, että kun joku joutuu työttömäksi, niin joku toinen saa pitää työpaikkansa. Siihen nähden on ihan oikein ja kohtuullista, että työssäkäyvien tuloja tasataan työttömien hyväksi. Se tasaus on vain liian vähäistä.

    ...Eihän ketään koskaan PAKOTETA töihin. Aina voi jättäytyä pois tästä veronmaksajien rahoilla pyöritettävästä ruletista ja kieltäytyä tekemästä aktivointityötä. Toki se tarkoittaa, että jos et tee kuten maksaja tahtoo, niin myös maksu loppuu (työttömyystuki)...

    Tuo on vain sanoilla kikkailua. Pakottamisesta on silloin kyse, kun vaihtoehdot ovat vähissä.

    ...Aktivoinnin taustalla on kuitenkin aivan looginen ja järkevä ajattelu...

    En ole työtön. Silti ajatus orjatyöstä ei tunnu sen enempää loogiselta kuin järkevältäkään ajattelulta. Minkä ihmeen takia työttömän pitäisi tehdä työtä ilman asiaankuuluvaa palkkaa ja muita työsuhde-etuja, kun vieressä tekevä ne saa. Vähempikin aiheuttaa ennen pitkää yhteiskunnallisia levottomuuksia.

    ...Työtön on saatava aktivoitumaan. Hänelle on tultava tunne, että nimenomaan haluaa töihin...

    Olet aika harhainen, jos luulet, ettei työttömällä ole tunnetta, että hän nimenomaan haluaa töihin. Mutta töihin vain vähintään TES:n suuruisella palkalla, mikä ei ole mielestäni kohtuuton vaatimus.

    ...Ja on kyllä turhaa napinaa ettei töitä ole työmarkkinoilla!...

    Kyllähän niitä töitä löytyisi, vaan kun ei ole palkanmaksuhalukkuutta.

    ...avoimia työpaikkoja työvoimatoimistossa oli 72 000kpl...

    Tuohon täältä löytyisi hyvä viestiketju, mutta ei ole aikaa sitä tähän hätään etsiä. Etsi itse tai ehkä joku muu tekee sen.

    Oletko muuten työvoimaviranomaisten palkkalistoilla??? Tai sitten jonkun muun tahon, joka maksaa sinulle palkkion tänne kirjoitteluista???

    Äänestä

  • Aarne K. kirjoitti:

    On aivan perusteltua, että työvoimaviranomaiset aktivoivat työttömiä. Tulee muistaa lähtökohdat, eikä nähdä asiaa liian mustavalkoisesti.

    Työttömät työkykyiset henkilöt ovat yhteiskunnalle erittäin kalliita. Yhteiskunta rakentuu kaikista meistä suomalaisista, mutta yhteiskunnan talous pyörii yritysten ja palkansaajien varoilla. Valtion budjetti muodostetaan heidän rahoistaan! Yhteiskunnan edun mukaista on saada kaikki työkykyiset ihmiset töihin budjetin tuottajiksi, ei vain kuluttajiksi.

    Kun yhteiskunnan jäsen jää työttömäksi, hän siirtyy muiden työssäkäyvien elätettäväksi. Tällöin hänen elantonsa muodostuu työssäkäyvien verorahoilla saatavasta tulosta. Nämä elannon maksajat haluavat tietysti ”rahoilleen vastinetta” ja päämäärän joka johtaa työttömän työllistymiseen. Se voi olla 8e/pv tapahtuvaa aktivointia, se ei tässä ole relevanttia. Eihän ketään koskaan PAKOTETA töihin. Aina voi jättäytyä pois tästä veronmaksajien rahoilla pyöritettävästä ruletista ja kieltäytyä tekemästä aktivointityötä. Toki se tarkoittaa, että jos et tee kuten maksaja tahtoo, niin myös maksu loppuu (työttömyystuki).

    Eli jos yritysten ja palkansaajien kustannuksella haluat elää, on suostuttava myös tiettyihin ehtoihin. On aivan turha kiukutella järjestelmää vastaan, johon ei ole pakko kuulua. Kyllähän työnantajakin määrää työt ja tehtävät, sillä hän maksaa elannon.

    Aktivoinnin taustalla on kuitenkin aivan looginen ja järkevä ajattelu, vaikka se ei työttömästä millään voi tuntua siltä. Työtön on saatava aktivoitumaan. Hänelle on tultava tunne, että nimenomaan haluaa töihin. Haluaa vaikka siivoamaan, kioskin kassalle tai rakennuksille apupojaksi. Jos työttömyyskorvauksen saisi tarvitsematta olla aktiivityössä, se voittaisi esim. pienipalkkaisen siivoustyön. Eihän muutaman ylimääräisen satasen takia kannattaisi lähteä siivoamaan 8-16 hiki hatussa. Mutta kun vaihtoehtona onkin siivoustyö joka tapauksessa hiki hatussa (aktivointityö), niin yllättäen se varsinainen työpaikka tuntuukin kovin houkuttelevalta ja ne ylimääräiset sataset mukavilta.

    On turha kirjoittaa, että en halua mennä aktivointityöhön. Sehän on nimenomaan sen tarkoituskin. Jos näin on, se on täyttänyt tehtävänsä. Tällöin se saa ihmisen ottamaan työn, kuin työn vastaan, jo vähänkin paremmalla palkalla. Ja on kyllä turhaa napinaa ettei töitä ole työmarkkinoilla! Tämän vuoden heinäkuussa yhtä aikaa avoimia työpaikkoja työvoimatoimistossa oli 72 000kpl. Luulisi löytävän edes jonkun kiinnostavan?

    Työttömyysturva tulee verovaroista ja ansiosidonnaisessa on lisäksi työttömyysvakuutusmaksuna työntekijöiltä ja työnantajilta koottu osuus. Vastavuoroisesti työttömyysturvasta työnhakija on työmarkkinoiden käytettävissä!

    Ei ole mikään pakko olla työmarkkinoiden käytettävissä, jos ei halua esim. osallistua työllistymistä edistäviin toimiin. Työ- ja aktiivitoimiin haluttomat siis kuuluvat pois työnhakijoista ja muihin järjestelmiin esim. sossuun, hoitotuelle tai eläkkeelle!

    Minä puolestani olen työtön. Joten vastataanpa.

    "Kun yhteiskunnan jäsen jää työttömäksi, hän siirtyy muiden työssäkäyvien elätettäväksi. Tällöin hänen elantonsa muodostuu työssäkäyvien verorahoilla saatavasta tulosta. Nämä elannon maksajat haluavat tietysti ”rahoilleen vastinetta” ja päämäärän joka johtaa työttömän työllistymiseen."

    JOUTUU, ei siirry. En ole koko ikäni ollut työtön, jouduin työttömäksi kun ulkomaille myydyn yrityksen Suomen yksiköt lakkautettin. Minä, eikä varmasti kovin moni muukaan ole syntyneet työttömäksi, vaan joutunueet työttömäksi. Olen ihan riittävästi maksanut yhteiskunnan kassaan veroina mm. työttömyysvakuutuksia ja nyt kun olen saamapuolella, oletan myös SAAVANI NIILLE RAHOILLE VASTINETTA.

    "Se voi olla 8e/pv tapahtuvaa aktivointia, se ei tässä ole relevanttia. Eihän ketään koskaan PAKOTETA töihin. Aina voi jättäytyä pois tästä veronmaksajien rahoilla pyöritettävästä ruletista ja kieltäytyä tekemästä aktivointityötä. Toki se tarkoittaa, että jos et tee kuten maksaja tahtoo, niin myös maksu loppuu (työttömyystuki)."

    SE EI VOI OLLA mitään haistapaskanaktivointia, koska on yleisesti hyväksytty periaate, että samoista töistä maksetaan sama palkka. On aivan moraalisesti kestämätön tilanne, jos vierekkäisillä sorveilla toinen saa palkkaa ja toinen ei. Sitä ei voi perustella MITENKÄÄN. Jos sinun mielestäsi voi, niin tehdäänpä se sitten niin, että joka ainoa työntekijä tekee sitten 8 eurolla päivä työnsä, SINÄ mukaanluettuna.

    "Eli jos yritysten ja palkansaajien kustannuksella haluat elää, on suostuttava myös tiettyihin ehtoihin. On aivan turha kiukutella järjestelmää vastaan, johon ei ole pakko kuulua. Kyllähän työnantajakin määrää työt ja tehtävät, sillä hän maksaa elannon."

    Minä elän niillä kustannuksilla, joita työttömyysvakuutusmaksuilla on katettu. Sellainen on yhteiskuntasopimus ollut, eikä siitä noin vai luisteta. Meinaatkos poistaa eläkkeetkin, kun ei haluta nyt niitä maksella ? Mitäs tuumaat silloin kun olet juuri pääsemässä eläkkeelle. TOIVOTTAVASTI joudut työttömäksi itse, sinulle jos jollekin se olisi aivan ANSAITTUA.

    Ammattiliitot ovat vuosikymmeniä neuvotelleet muun muassa työehtosopimuksista, joka on työelämässä tunnustettu, puolin ja toisin. Nyt siis haluat muuttaa tämän yhteiskuntasopimuksen niin, että TES koskee joitakin, mutta joitakin toisia ei ?

    "Hänelle on tultava tunne, että nimenomaan haluaa töihin."

    VOI HYVÄ JEESUS !!! Oletko todellakin sitä mieltä työttömät sankoin joukoin ovat tyytyväisiä muutaman satasen kuukausittaisiin ruokkorahoihinsa. TYÖNTEKOHALUJA ON VARMASTI. Ja paljon. Mutta työstä on saatava PALKKA !!! Työllä ei eilä. Pelkästään palkalla, jumalauta. Mikä tässä on niin vaikea käsittää ? MIKÄÄN, ei MIKÄÄN vie niin tehokkaasti työhaluja kuin äärimmäisen epäreiluksi koettu ilmaiseksi tehtävä työ !

    "Tämän vuoden heinäkuussa yhtä aikaa avoimia työpaikkoja työvoimatoimistossa oli 72 000kpl. Luulisi löytävän edes jonkun kiinnostavan?"

    Kiinnostaa. Noista kun perkaa pois kaikki useiden työvoimayritysten listoilla päällekkäin olevat paikat, sen jälkeen ne, joita ei ole edes olemassa, sen jälkeen ne, joilla ei tulee toimeen ja ei saa TESsin mukaista palkkaa, montako jää ?

    Näihin jäljellä oleviin tulee SATOJA HAKEMUKSIA ja jep, olen niihin osallistunut. Ei ole vielä tärpännyt.

    Mene nyt ihan aikuisten oikeasti hakemaan hoitoa. Ei ole normaalia, että ihminen haluaa tuolla lailla alistaa toista. Jotakin on yläkerrassa rikki.

    Äänestä

  • ..vai passivointia kirjoitti:

    olen sun kanssasi.

    Kyllä mä luulen että nämä työttömien syyllistäjät sen käsittää ettei työ sinänsä elätä, vaan siitä saatava palkka. Kyse on yksinkertaisesti siitä, ettei palkkaa haluta maksaa. Ja niin kauan kun palkkaa ei haluta maksaa, mä en halua tehdä työtä. Simppeliä.

    Osaatkohan sä työtön lukea? (ei ihme jos ei ole saanut vielä töitä)

    Aarne just selitti mikä ton aktivoinnin idea on! Ei tainnu pudota suhun? Kauhea selitys siitä miten pitää maksaa tessin palkkaa ja pitää tulla toimeen yms. Mitä kohtaa et ymmärtänyt siitä, että TUKITYÖN ei ole tarkoitus olla työpaikka!? Sen on tarkoitus POTKIA sinne työpaikkaan. Kyllä joka firma maksaa tessin palkan vähintään, tai sen saa takautuvasti vaikka oikeuden kautta itselleen.

    Ja turha vetää tähän mitään eläkkeitä. Kyllä meistä jokainen sitten joskus sinne pääsee. Työttömyydellä ja eläkkeellä on yhtä paljon tekemistä keskenään kuin perseellä ja karvalla... nopeasti katsottuna lähellä toisiaan, mutta täysin eri asioita.

    Äänestä

  • Aarne K. kirjoitti:

    On aivan perusteltua, että työvoimaviranomaiset aktivoivat työttömiä. Tulee muistaa lähtökohdat, eikä nähdä asiaa liian mustavalkoisesti.

    Työttömät työkykyiset henkilöt ovat yhteiskunnalle erittäin kalliita. Yhteiskunta rakentuu kaikista meistä suomalaisista, mutta yhteiskunnan talous pyörii yritysten ja palkansaajien varoilla. Valtion budjetti muodostetaan heidän rahoistaan! Yhteiskunnan edun mukaista on saada kaikki työkykyiset ihmiset töihin budjetin tuottajiksi, ei vain kuluttajiksi.

    Kun yhteiskunnan jäsen jää työttömäksi, hän siirtyy muiden työssäkäyvien elätettäväksi. Tällöin hänen elantonsa muodostuu työssäkäyvien verorahoilla saatavasta tulosta. Nämä elannon maksajat haluavat tietysti ”rahoilleen vastinetta” ja päämäärän joka johtaa työttömän työllistymiseen. Se voi olla 8e/pv tapahtuvaa aktivointia, se ei tässä ole relevanttia. Eihän ketään koskaan PAKOTETA töihin. Aina voi jättäytyä pois tästä veronmaksajien rahoilla pyöritettävästä ruletista ja kieltäytyä tekemästä aktivointityötä. Toki se tarkoittaa, että jos et tee kuten maksaja tahtoo, niin myös maksu loppuu (työttömyystuki).

    Eli jos yritysten ja palkansaajien kustannuksella haluat elää, on suostuttava myös tiettyihin ehtoihin. On aivan turha kiukutella järjestelmää vastaan, johon ei ole pakko kuulua. Kyllähän työnantajakin määrää työt ja tehtävät, sillä hän maksaa elannon.

    Aktivoinnin taustalla on kuitenkin aivan looginen ja järkevä ajattelu, vaikka se ei työttömästä millään voi tuntua siltä. Työtön on saatava aktivoitumaan. Hänelle on tultava tunne, että nimenomaan haluaa töihin. Haluaa vaikka siivoamaan, kioskin kassalle tai rakennuksille apupojaksi. Jos työttömyyskorvauksen saisi tarvitsematta olla aktiivityössä, se voittaisi esim. pienipalkkaisen siivoustyön. Eihän muutaman ylimääräisen satasen takia kannattaisi lähteä siivoamaan 8-16 hiki hatussa. Mutta kun vaihtoehtona onkin siivoustyö joka tapauksessa hiki hatussa (aktivointityö), niin yllättäen se varsinainen työpaikka tuntuukin kovin houkuttelevalta ja ne ylimääräiset sataset mukavilta.

    On turha kirjoittaa, että en halua mennä aktivointityöhön. Sehän on nimenomaan sen tarkoituskin. Jos näin on, se on täyttänyt tehtävänsä. Tällöin se saa ihmisen ottamaan työn, kuin työn vastaan, jo vähänkin paremmalla palkalla. Ja on kyllä turhaa napinaa ettei töitä ole työmarkkinoilla! Tämän vuoden heinäkuussa yhtä aikaa avoimia työpaikkoja työvoimatoimistossa oli 72 000kpl. Luulisi löytävän edes jonkun kiinnostavan?

    on jäänyt levy päälle.

    Äänestä

  • HEh heh kirjoitti:

    ...puhu joutavia

    Aktivoi vittu itsesi 8 euron päiväpalkjalla töihin perkele.

    Mitä vitun kohtaa et ymmärrä, että oli sen nimi vaikka mikä niin ilmaiseksi en sitä tee. Eikö mene jakeluun ?

    "Potkia työpaikkaan..." Voi jeesus sun kanssas, et taida tosiaan tietää asioista yhtikäs mitään ? Luuletko tosiaan, että jos ILMAISEKSI JOUTUU TEKEMÄÄN TÖITÄ, SE MOTIVOI TEKEMÄÄN TÖITÄ ??? SE EI MOTIVOI TEKEMÄÄN MUUTA KUIN VÄÄMNTÄMÄÄN SUN JA KAIKEN MAAILMAN AARNEJEN KAULAT KORKKIRUUVILLE !

    Ja mua ei tarvitse potkia mihinkään, haen töitä itsekin joka helvetin päivä.

    "Kyllä joka firma maksaa tessin palkan vähintään, tai sen saa takautuvasti vaikka oikeuden kautta itselleen."

    JA TÄSSÄ SE PIRUN POINTTI JUURI ON: Kun ei maksa. Jos maksaisi, ei olisi ongelmaa. Etkö muka tiedä, että näistä aktivoinneista ei makseta muuta kuin 8 euroa per päivä ?

    ÄLÄKÄ PUHU AKTIVOINNEISTA MITÄÄN, KUN ET NÄKÖJÄÄN NIISTÄ TIEDÄ MITÄÄN.

    "että TUKITYÖN ei ole tarkoitus olla työpaikka!?"

    Hehheh, pölvästi. Tukityöpaikkahan vielä sentään nimenomaan ON työpaikka ja harvinaista herkkua siksi, että siitä sentään sai palkkaa ja siksihän niitä ei enää olekaan. Määrärahat nääs ovat jo loppuneet tältä vuodelta.

    "Ja turha vetää tähän mitään eläkkeitä"

    Älä lässytä. Minä maksoin ja maksan vieläkin veroja siksi - kuten hyvinvointivaltiota perustellaan - että kun apua ja huolenpitoa tarvitsee, sitä saa. Sun tapaisista mulkuista huolimatta.

    Aarne ei tänään Sorbusta nauti.

    "Aarne just selitti mikä ton aktivoinnin idea on!"

    Sen idea on hankkia loispummiyrittäjille TYPin avustuksella ilmaista työvoimaa, jää tumpeloyrittäjälle enemmän rahaa Sorbukseen ja lorvailuun.

    Äänestä

  • ...pölvästi kirjoitti:

    ...puhu joutavia

    Aktivoi vittu itsesi 8 euron päiväpalkjalla töihin perkele.

    Mitä vitun kohtaa et ymmärrä, että oli sen nimi vaikka mikä niin ilmaiseksi en sitä tee. Eikö mene jakeluun ?

    "Potkia työpaikkaan..." Voi jeesus sun kanssas, et taida tosiaan tietää asioista yhtikäs mitään ? Luuletko tosiaan, että jos ILMAISEKSI JOUTUU TEKEMÄÄN TÖITÄ, SE MOTIVOI TEKEMÄÄN TÖITÄ ??? SE EI MOTIVOI TEKEMÄÄN MUUTA KUIN VÄÄMNTÄMÄÄN SUN JA KAIKEN MAAILMAN AARNEJEN KAULAT KORKKIRUUVILLE !

    Ja mua ei tarvitse potkia mihinkään, haen töitä itsekin joka helvetin päivä.

    "Kyllä joka firma maksaa tessin palkan vähintään, tai sen saa takautuvasti vaikka oikeuden kautta itselleen."

    JA TÄSSÄ SE PIRUN POINTTI JUURI ON: Kun ei maksa. Jos maksaisi, ei olisi ongelmaa. Etkö muka tiedä, että näistä aktivoinneista ei makseta muuta kuin 8 euroa per päivä ?

    ÄLÄKÄ PUHU AKTIVOINNEISTA MITÄÄN, KUN ET NÄKÖJÄÄN NIISTÄ TIEDÄ MITÄÄN.

    "että TUKITYÖN ei ole tarkoitus olla työpaikka!?"

    Hehheh, pölvästi. Tukityöpaikkahan vielä sentään nimenomaan ON työpaikka ja harvinaista herkkua siksi, että siitä sentään sai palkkaa ja siksihän niitä ei enää olekaan. Määrärahat nääs ovat jo loppuneet tältä vuodelta.

    "Ja turha vetää tähän mitään eläkkeitä"

    Älä lässytä. Minä maksoin ja maksan vieläkin veroja siksi - kuten hyvinvointivaltiota perustellaan - että kun apua ja huolenpitoa tarvitsee, sitä saa. Sun tapaisista mulkuista huolimatta.

    "Tukityöpaikkahan vielä sentään nimenomaan ON työpaikka ja harvinaista herkkua siksi, että siitä sentään sai palkkaa ja siksihän niitä ei enää olekaan. Määrärahat nääs ovat jo loppuneet tältä vuodelta..."

    Ja uusi työministeri ylipääsemättömässä viisaudessaan päätti vielä ensi vuodelle pudottaa näiden määrärahoja entisestään.

    Tiedätkös miksi ?

    Siksi, että työttömien määrä vähenee. Eli käytännössä "työtön" -nimikkeellä olevien määrä vähenee. VITSI VAIN PIILEE SIINÄ, ETTÄ NÄMÄ EIVÄT HELVETTI SENTÄÄN SAA SEN ENEMPÄÄ RAHAA KUIN TYÖTTÖMÄNÄKÄÄN, oli nimike sitten mikä hyvänsä.

    Aina vaan enemmän pistetään porukkaa tekemään ILMAISEKSI töitä "aktivoituna", "harjoittelijana", "valmennettavana" yms.

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    Niistä älä viitsi valittaa.

    Tiedetään, maalta olen kotoisin ja aikoinaan kertyi sata kilometriä työmatkaa päivässä. Vaan laskennallisesti asiaa koitin esittää, en vittuilla.

    Äänestä

  • ...pölvästi kirjoitti:

    ...puhu joutavia

    Aktivoi vittu itsesi 8 euron päiväpalkjalla töihin perkele.

    Mitä vitun kohtaa et ymmärrä, että oli sen nimi vaikka mikä niin ilmaiseksi en sitä tee. Eikö mene jakeluun ?

    "Potkia työpaikkaan..." Voi jeesus sun kanssas, et taida tosiaan tietää asioista yhtikäs mitään ? Luuletko tosiaan, että jos ILMAISEKSI JOUTUU TEKEMÄÄN TÖITÄ, SE MOTIVOI TEKEMÄÄN TÖITÄ ??? SE EI MOTIVOI TEKEMÄÄN MUUTA KUIN VÄÄMNTÄMÄÄN SUN JA KAIKEN MAAILMAN AARNEJEN KAULAT KORKKIRUUVILLE !

    Ja mua ei tarvitse potkia mihinkään, haen töitä itsekin joka helvetin päivä.

    "Kyllä joka firma maksaa tessin palkan vähintään, tai sen saa takautuvasti vaikka oikeuden kautta itselleen."

    JA TÄSSÄ SE PIRUN POINTTI JUURI ON: Kun ei maksa. Jos maksaisi, ei olisi ongelmaa. Etkö muka tiedä, että näistä aktivoinneista ei makseta muuta kuin 8 euroa per päivä ?

    ÄLÄKÄ PUHU AKTIVOINNEISTA MITÄÄN, KUN ET NÄKÖJÄÄN NIISTÄ TIEDÄ MITÄÄN.

    "että TUKITYÖN ei ole tarkoitus olla työpaikka!?"

    Hehheh, pölvästi. Tukityöpaikkahan vielä sentään nimenomaan ON työpaikka ja harvinaista herkkua siksi, että siitä sentään sai palkkaa ja siksihän niitä ei enää olekaan. Määrärahat nääs ovat jo loppuneet tältä vuodelta.

    "Ja turha vetää tähän mitään eläkkeitä"

    Älä lässytä. Minä maksoin ja maksan vieläkin veroja siksi - kuten hyvinvointivaltiota perustellaan - että kun apua ja huolenpitoa tarvitsee, sitä saa. Sun tapaisista mulkuista huolimatta.

    "Potkia työpaikkaan..."

    "Voi jeesus sun kanssas, et taida tosiaan tietää asioista yhtikäs mitään ? Luuletko tosiaan, että jos ILMAISEKSI JOUTUU TEKEMÄÄN TÖITÄ, SE MOTIVOI TEKEMÄÄN TÖITÄ ??? SE EI MOTIVOI TEKEMÄÄN MUUTA KUIN VÄÄMNTÄMÄÄN SUN JA KAIKEN MAAILMAN AARNEJEN KAULAT KORKKIRUUVILLE !

    Ja mua ei tarvitse potkia mihinkään, haen töitä itsekin joka helvetin päivä."

    Turha huutaa näin on säädetty!

    Kyllä tarvitsee patistaa ja aktivoida jos työttömyys pitkityy niin vieläpä valmentaa työelämään takaisin. Ei työttömyystuki ole ikäisyydeksi tarkoitettu, vaan väliaikaiseksi kunnes pääsee tai kannustetaan takaisin töihin!

    Työmarkkintukihan tukee työelämään paluuta ja lisäksi aktivoinnista saa ylläpitokorvauksen. Työsuhde tämä ei ole, mutta määräaikaisena on tarkoitus juuri aktivoida ja johtaa jatkossa siihen normaaliin työsuhteeseen.

    Äänestä

  • aktivointi OK kirjoitti:

    ...kannustetaan takaisin töihin!...

    Paras kannustin työhön on tarjota palkallista työtä. Miten ihmeessä luulet, että joku motivoituu paremmin palkattoman kuin palkallisen työn kautta. Sinulla on aivoissasi reikä.

    ...Työsuhde tämä ei ole...

    Jos ei ole työsuhde, niin sitten ei voi velvoittaa tekemään työtäkään.

    Äänestä

  • Kannuste.... kirjoitti:

    Jep, jos kerran kyseessä ei ole työsuhde eikä palkkaa makseta, niin enpä sitten tee töitäkään. Voin mä työelämävalmennukseen mennä jos karenssin uhalla pakotetaan, mutta työnantajan on turha haaveilla että näytän todellisen osaamiseni. Ehei, 8 euron korvauksella saa 8 euron työpanoksen.

    Miksi työnantajat ovat niin ahneita? En mä mitään huippupalkkaa havittele, vaan sellaista joka mahdollistaisi normaalin elämän.

    Äänestä

  • aktivointi OK kirjoitti:

    "Potkia työpaikkaan..."

    "Voi jeesus sun kanssas, et taida tosiaan tietää asioista yhtikäs mitään ? Luuletko tosiaan, että jos ILMAISEKSI JOUTUU TEKEMÄÄN TÖITÄ, SE MOTIVOI TEKEMÄÄN TÖITÄ ??? SE EI MOTIVOI TEKEMÄÄN MUUTA KUIN VÄÄMNTÄMÄÄN SUN JA KAIKEN MAAILMAN AARNEJEN KAULAT KORKKIRUUVILLE !

    Ja mua ei tarvitse potkia mihinkään, haen töitä itsekin joka helvetin päivä."

    Turha huutaa näin on säädetty!

    Kyllä tarvitsee patistaa ja aktivoida jos työttömyys pitkityy niin vieläpä valmentaa työelämään takaisin. Ei työttömyystuki ole ikäisyydeksi tarkoitettu, vaan väliaikaiseksi kunnes pääsee tai kannustetaan takaisin töihin!

    Työmarkkintukihan tukee työelämään paluuta ja lisäksi aktivoinnista saa ylläpitokorvauksen. Työsuhde tämä ei ole, mutta määräaikaisena on tarkoitus juuri aktivoida ja johtaa jatkossa siihen normaaliin työsuhteeseen.

    ... yllätä, vaan tulit tänne taas kerran jauhamaan noita samoja juttuja joita sä aina jauhat. Tiedätkös, ne on jo kuultu moneen kertaan, joten voit lopettaa ja vaikka poistua.

    Mitä hvetin kannustamista se pakottaminen on? Sehän saa työttömän vain vihaiseksi ja katkeraksi.

    Äänestä

  • ikinä ... kirjoitti:

    > Mitä hvetin kannustamista se pakottaminen on?

    Ei ole pakko olla edes työnhakijana, jos ei halua.

    Äänestä

  • huh, huh kirjoitti:

    "Ei ole pakko olla edes työnhakijana, jos ei halua."

    Ei tarvitse, ei. Tosin itse ainakin ja suurin osa muista ollaan työnhakijoina, kun NIMENOMAAN ollaan vailla PALKALLISTA työtä ja haetaan sitä koko ajan.

    Sinäkö et halua palkallista työtä ? Anna se sitten minulle.

    Palkallista työtä ? Pitääkö sitä h**vetti soikoon edes perustella ? Eikös se ole itsestäänselvyys, että työstä maksetaan palkka.

    Äänestä

  • ...logiikkaa ? kirjoitti:

    "Tosin itse ainakin ja suurin osa muista ollaan työnhakijoina,"

    Kannattaa jo mennä paikkaamaan työvoimapulaa kun olet työnhakija. Työvoimatoimistosta voivat myös ohjata työllistymistä edistäviin toimiin, jos ei töitä löydy sehän on ihan oikein.

    Eikö sinulle ole selvinnyt vielä, että työsuhteessa maksetaan palkkaa? Käyt senverran kierroksilla, että en noin hermostunutta kyllä palkkaisi opettele asiallista rauhallisuutta.

    Äänestä

  • jep, jep kirjoitti:

    "Kannattaa jo mennä paikkaamaan työvoimapulaa kun olet työnhakija."

    Sitähän tässä yritetään kun hakemuksia väsätään.

    "Työvoimatoimistosta voivat myös ohjata työllistymistä edistäviin toimiin, jos ei töitä löydy sehän on ihan oikein."

    Paras ja itse asiassa ainut toimiva työllistymistä edistävä toimi on oikea palkkatyö. Siitä saa oikeaa työkokemusta, ei mitään työllistämis- tai valmennushömppää jota moni työnantaja ei edes pidä oikeana työkokemuksena jos sitä CV:ssä näkyy. Palkkatyö motivoi ja parantaa elämänlaatua.

    "Eikö sinulle ole selvinnyt vielä, että työsuhteessa maksetaan palkkaa?"

    Jep jep, mutta työn tekemisestä ei aina makseta. Ihan sama onko kyse työsuhteesta, työelämävalmennuksesta, työharjoittelusta tai millä nimellä sä sitä haluatkaan kutsua - samasta työstä on maksettava sama palkka kaikille.

    "Käyt senverran kierroksilla, että en noin hermostunutta kyllä palkkaisi opettele asiallista rauhallisuutta."

    Mä kyllä palkkaisin ihmisen, joka osaa pitää puolensa, mutta pahasti kielitaidotonta en palkkaisi.

    Äänestä

  • aktivointi OK kirjoitti:

    "Potkia työpaikkaan..."

    "Voi jeesus sun kanssas, et taida tosiaan tietää asioista yhtikäs mitään ? Luuletko tosiaan, että jos ILMAISEKSI JOUTUU TEKEMÄÄN TÖITÄ, SE MOTIVOI TEKEMÄÄN TÖITÄ ??? SE EI MOTIVOI TEKEMÄÄN MUUTA KUIN VÄÄMNTÄMÄÄN SUN JA KAIKEN MAAILMAN AARNEJEN KAULAT KORKKIRUUVILLE !

    Ja mua ei tarvitse potkia mihinkään, haen töitä itsekin joka helvetin päivä."

    Turha huutaa näin on säädetty!

    Kyllä tarvitsee patistaa ja aktivoida jos työttömyys pitkityy niin vieläpä valmentaa työelämään takaisin. Ei työttömyystuki ole ikäisyydeksi tarkoitettu, vaan väliaikaiseksi kunnes pääsee tai kannustetaan takaisin töihin!

    Työmarkkintukihan tukee työelämään paluuta ja lisäksi aktivoinnista saa ylläpitokorvauksen. Työsuhde tämä ei ole, mutta määräaikaisena on tarkoitus juuri aktivoida ja johtaa jatkossa siihen normaaliin työsuhteeseen.

    "Työmarkkintukihan tukee työelämään paluuta ja lisäksi aktivoinnista saa ylläpitokorvauksen. Työsuhde tämä ei ole, mutta määräaikaisena on tarkoitus juuri aktivoida ja johtaa jatkossa siihen normaaliin työsuhteeseen."

    Minä ja muut työnhakijat ollaan työnhakijoina siksi, että haetaan koko ajan, aktiivisesti töitä, josta saisi PALKKAA. Voiko sen aktiivisempi enää olla ?

    Jos tarjotaan töitä 8 euron päiväpalkalla, se aktivoi minut pelkästään pahantekoon. Työhön kannustavuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, ainoastaan tasan tarkkaan ja varmasti tullaan pitämään huoli, että siitä ei varmasti ole hyötyä muillekaan. Tavalla tai toisella.

    Tälläiseen se aktivoi ja sitä on luvassa aivan varmasti ja paljon, ole huoletta.

    Äänestä

  • tähän: kirjoitti:

    "Kannattaa jo mennä paikkaamaan työvoimapulaa kun olet työnhakija."

    Sitähän tässä yritetään kun hakemuksia väsätään.

    "Työvoimatoimistosta voivat myös ohjata työllistymistä edistäviin toimiin, jos ei töitä löydy sehän on ihan oikein."

    Paras ja itse asiassa ainut toimiva työllistymistä edistävä toimi on oikea palkkatyö. Siitä saa oikeaa työkokemusta, ei mitään työllistämis- tai valmennushömppää jota moni työnantaja ei edes pidä oikeana työkokemuksena jos sitä CV:ssä näkyy. Palkkatyö motivoi ja parantaa elämänlaatua.

    "Eikö sinulle ole selvinnyt vielä, että työsuhteessa maksetaan palkkaa?"

    Jep jep, mutta työn tekemisestä ei aina makseta. Ihan sama onko kyse työsuhteesta, työelämävalmennuksesta, työharjoittelusta tai millä nimellä sä sitä haluatkaan kutsua - samasta työstä on maksettava sama palkka kaikille.

    "Käyt senverran kierroksilla, että en noin hermostunutta kyllä palkkaisi opettele asiallista rauhallisuutta."

    Mä kyllä palkkaisin ihmisen, joka osaa pitää puolensa, mutta pahasti kielitaidotonta en palkkaisi.

    > samasta työstä on maksettava sama palkka
    > kaikille.

    Työelämässä on myös tulos-, voittopalkkioita ja henkilökohtaisia palkanosia nykyisin. Urakkatöissä palkkaerot voivat olla isojakin ja eri yrityksissä sama työ on usein eri hintaista syitä on monia esim. työnvaativuusluokittelun eroavaisuudet ym.

    Äänestä

  • NOK kirjoitti:

    "Työmarkkintukihan tukee työelämään paluuta ja lisäksi aktivoinnista saa ylläpitokorvauksen. Työsuhde tämä ei ole, mutta määräaikaisena on tarkoitus juuri aktivoida ja johtaa jatkossa siihen normaaliin työsuhteeseen."

    Minä ja muut työnhakijat ollaan työnhakijoina siksi, että haetaan koko ajan, aktiivisesti töitä, josta saisi PALKKAA. Voiko sen aktiivisempi enää olla ?

    Jos tarjotaan töitä 8 euron päiväpalkalla, se aktivoi minut pelkästään pahantekoon. Työhön kannustavuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, ainoastaan tasan tarkkaan ja varmasti tullaan pitämään huoli, että siitä ei varmasti ole hyötyä muillekaan. Tavalla tai toisella.

    Tälläiseen se aktivoi ja sitä on luvassa aivan varmasti ja paljon, ole huoletta.

    "Jos tarjotaan töitä 8 euron päiväpalkalla, se aktivoi minut pelkästään pahantekoon. Työhön kannustavuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, ainoastaan tasan tarkkaan ja varmasti tullaan pitämään huoli, että siitä ei varmasti ole hyötyä muillekaan. Tavalla tai toisella."

    Minusta vaikuttaa siltä, että olet jumittunut nyt omaan poteroosi ja vahingon aiheuttamis-lupauksellasi lähinnä sahaat omaa oksaasi.

    Ne aktivointitoimet on ihan tosissaan tarkoitettu kannustamaan sinua hankkimaan sitä kokopäiväistä palkkatyötä. Minusta siinä on ihan ihan selvä viesti ja kirkas logiikka.

    Kun nyt haet koko ajan aktiivesti oman alasi palkallista työtä, mutta se ei jostain syystä ole vielä onnistunut, niin miksi et sitten voisi osallistua johonkin sellaiseen toimeen, jossa työkuntosi, päivärytmisi, kontaktisi myös aktivoituvat, ja SAMAAN AIKAAN haet työtä. Eihän nämä sulje pois toisiaan.
    Kaikki tukityöt, työkokeilut, työelämänvalmennukse, kurssit ja kuntouttavat työtoimet saa HETI lopettaa, kun sen työpaikan löydät.. Mikään laki tai työkkäri ei sitä estä, päinvastoin, myönnetään vielä tukia ja avustuksia mukaan jos suinkin mahdollista. Työhaastatteluihin saa aina vapaata ja vielä maksetaan avustusta matkaa varten, jos se on kauempana.

    Aktivointitoimet, joita muuten uuden hallituksen myötä tullaan masinoimaan paljon lisää, ei tietenkään ole tarkoitettu ikuisiksi tai loppuelämän kestäviksi, vaan väliaikaiseksi, kannustimeksi, portiksi ja portaaksi normaaliin palkkatyöhön. En kässää ollenkaan, miksi valjastat energiasi vahingontekoon ja oman työkuntoisuuteesi sabotointiin?

    Eihän sun tartte ole tuntiakaan missään aktivointitoimissa, jos ja kun saat työpaikan. Ja sillä aikaa kun sitä haet, voit aivan vallan mainiosti aktivoida itseäsi sinne työelämään.

    Kiistatta jo tiedetään, että passiivisuus lisää passiivisuutta. Olin itse kolmatta vuotta työttömänä ja niin vaan piirit pieneni ja oleminen kutistui - ja samoin aktiivisuuteni, vaikka koko ajan töitä hainkin. Eikä mulle tehnyt huonoa ollenkaan mennä työkkärin urasuunnittelu-kurssille, vaan sieltä sain ideoita ja verkostoa liikahtaa vähän eteenpäin, sinne työelämään.

    Ja ihan varmasti, nyt kun kokoomus on hallituksessa, tullaan passivista työttömyyskorvausta tiukasi ruuvaamaan enemmän vastikkeelliseksi. Siihen yhteiskunnalla on toki oikeus.

    Äänestä

  • Aarne K. kirjoitti:

    On aivan perusteltua, että työvoimaviranomaiset aktivoivat työttömiä. Tulee muistaa lähtökohdat, eikä nähdä asiaa liian mustavalkoisesti.

    Työttömät työkykyiset henkilöt ovat yhteiskunnalle erittäin kalliita. Yhteiskunta rakentuu kaikista meistä suomalaisista, mutta yhteiskunnan talous pyörii yritysten ja palkansaajien varoilla. Valtion budjetti muodostetaan heidän rahoistaan! Yhteiskunnan edun mukaista on saada kaikki työkykyiset ihmiset töihin budjetin tuottajiksi, ei vain kuluttajiksi.

    Kun yhteiskunnan jäsen jää työttömäksi, hän siirtyy muiden työssäkäyvien elätettäväksi. Tällöin hänen elantonsa muodostuu työssäkäyvien verorahoilla saatavasta tulosta. Nämä elannon maksajat haluavat tietysti ”rahoilleen vastinetta” ja päämäärän joka johtaa työttömän työllistymiseen. Se voi olla 8e/pv tapahtuvaa aktivointia, se ei tässä ole relevanttia. Eihän ketään koskaan PAKOTETA töihin. Aina voi jättäytyä pois tästä veronmaksajien rahoilla pyöritettävästä ruletista ja kieltäytyä tekemästä aktivointityötä. Toki se tarkoittaa, että jos et tee kuten maksaja tahtoo, niin myös maksu loppuu (työttömyystuki).

    Eli jos yritysten ja palkansaajien kustannuksella haluat elää, on suostuttava myös tiettyihin ehtoihin. On aivan turha kiukutella järjestelmää vastaan, johon ei ole pakko kuulua. Kyllähän työnantajakin määrää työt ja tehtävät, sillä hän maksaa elannon.

    Aktivoinnin taustalla on kuitenkin aivan looginen ja järkevä ajattelu, vaikka se ei työttömästä millään voi tuntua siltä. Työtön on saatava aktivoitumaan. Hänelle on tultava tunne, että nimenomaan haluaa töihin. Haluaa vaikka siivoamaan, kioskin kassalle tai rakennuksille apupojaksi. Jos työttömyyskorvauksen saisi tarvitsematta olla aktiivityössä, se voittaisi esim. pienipalkkaisen siivoustyön. Eihän muutaman ylimääräisen satasen takia kannattaisi lähteä siivoamaan 8-16 hiki hatussa. Mutta kun vaihtoehtona onkin siivoustyö joka tapauksessa hiki hatussa (aktivointityö), niin yllättäen se varsinainen työpaikka tuntuukin kovin houkuttelevalta ja ne ylimääräiset sataset mukavilta.

    On turha kirjoittaa, että en halua mennä aktivointityöhön. Sehän on nimenomaan sen tarkoituskin. Jos näin on, se on täyttänyt tehtävänsä. Tällöin se saa ihmisen ottamaan työn, kuin työn vastaan, jo vähänkin paremmalla palkalla. Ja on kyllä turhaa napinaa ettei töitä ole työmarkkinoilla! Tämän vuoden heinäkuussa yhtä aikaa avoimia työpaikkoja työvoimatoimistossa oli 72 000kpl. Luulisi löytävän edes jonkun kiinnostavan?

    >On aivan perusteltua, että työvoimaviranomaiset aktivoivat työttömiä. Tulee muistaa lähtökohdat, eikä nähdä asiaa liian mustavalkoisesti.

    Aktivointi tulee tehdä ihmisoikeuksia ja lakeja kunnioittaen. Vai oletko eri mieltä?

    >Työttömät työkykyiset henkilöt ovat yhteiskunnalle erittäin kalliita. Yhteiskunta rakentuu kaikista meistä suomalaisista, mutta yhteiskunnan talous pyörii yritysten ja palkansaajien varoilla. Valtion budjetti muodostetaan heidän rahoistaan!

    Teknologian aiheuttaman tuottavuuden kasvun - eli ihmistyötarpeen vähenemisen - vuoksi tämä ei enää toimi. Onkin siirrettävä painopistettä tarpeellisten verojen tiristämiseen tuotannosta, ts. jalostusarvon verottamiseen työn verottamisen sijaan.

    >Yhteiskunnan edun mukaista on saada kaikki työkykyiset ihmiset töihin budjetin tuottajiksi, ei vain kuluttajiksi.

    Nykyiset "työmarkkinatoimenpiteet" kasvattavat verotaakkaa entisestään, sillä niiden kustannukset lankeavat veronmaksajille. Lisäksi niillä ehkäistään aitojen, tuloveroa tuottavien työpaikkojen synty.

    >Kun yhteiskunnan jäsen jää työttömäksi, hän siirtyy muiden työssäkäyvien elätettäväksi. Tällöin hänen elantonsa muodostuu työssäkäyvien verorahoilla saatavasta tulosta.

    Minulle siis kelpaa hyvin, että heidän elantonsa otetaan tuotannon kasvusta. Kaiken pohja, eli teollisuustuotantomme, on parissakymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut. Onko myös kansalaisten yleinen tulotaso ja valtion budjetti?

    >Nämä elannon maksajat haluavat tietysti ”rahoilleen vastinetta” ja päämäärän joka johtaa työttömän työllistymiseen. Se voi olla 8e/pv tapahtuvaa aktivointia, se ei tässä ole relevanttia.

    SE juuri on relevanttia. Veronmaksajat maksavat myös oikeudenmukaisuuden toteutumisesta ja omasta turvallisuudestaan. Nyt he maksavat siitä, että heidän verorahoillaan heikennetään heidän omaa turvaansa, lisätään verorasitusta, mahdollistetaan palkkamaltin kiristyminen ja vähennetään tuloveroja.

    >Eihän ketään koskaan PAKOTETA töihin. Aina voi jättäytyä pois tästä veronmaksajien rahoilla pyöritettävästä ruletista ja kieltäytyä tekemästä aktivointityötä. Toki se tarkoittaa, että jos et tee kuten maksaja tahtoo, niin myös maksu loppuu (työttömyystuki)

    Ahaa. Eli uhkailu elintason saattamisesta kestämättömäksi - eli laissa säädetyn perusturvan käyttäminen kiristysvälineenä - ei ole pakottamista? Koska selvästi pyrit aikuismaiseen keskusteluun, sovitaanko että tuollainen argumentointi oli sinulta valitettava lipsahdus?

    >Eli jos yritysten ja palkansaajien kustannuksella haluat elää, on suostuttava myös tiettyihin ehtoihin. On aivan turha kiukutella järjestelmää vastaan, johon ei ole pakko kuulua. Kyllähän työnantajakin määrää työt ja tehtävät, sillä hän maksaa elannon.

    Tiettyihin ehtoihin kyllä, ei kritiikittömään saneluvaltaan. Ehdot on esitelty mm. Suomen perustuslaissa. EU:n perusoikeuskirjassa, TSS-sopimuksessa, YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa, työlainsäädännössä ja laissa toimeentulotuesta.

    >Aktivoinnin taustalla on kuitenkin aivan looginen ja järkevä ajattelu, vaikka se ei työttömästä millään voi tuntua siltä. Työtön on saatava aktivoitumaan. Hänelle on tultava tunne, että nimenomaan haluaa töihin. Haluaa vaikka siivoamaan, kioskin kassalle tai rakennuksille apupojaksi. Jos työttömyyskorvauksen saisi tarvitsematta olla aktiivityössä, se voittaisi esim. pienipalkkaisen siivoustyön. Eihän muutaman ylimääräisen satasen takia kannattaisi lähteä siivoamaan 8-16 hiki hatussa. Mutta kun vaihtoehtona onkin siivoustyö joka tapauksessa hiki hatussa (aktivointityö), niin yllättäen se varsinainen työpaikka tuntuukin kovin houkuttelevalta ja ne ylimääräiset sataset mukavilta.

    Tässä esittelit oivallisesti, mikä on kaiken takana: pyrkimykset saada ihmiset työskentelemään halvalla, jotta voitot olisivat työnantajille mahdollisimman suuret. Aidostihan - jos työpaikkaan ei ole tulijoita - etuja ja palkkoja pitäisi rukata paremmiksi.

    >On turha kirjoittaa, että en halua mennä aktivointityöhön. Sehän on nimenomaan sen tarkoituskin. Jos näin on, se on täyttänyt tehtävänsä. Tällöin se saa ihmisen ottamaan työn, kuin työn vastaan, jo vähänkin paremmalla palkalla. Ja on kyllä turhaa napinaa ettei töitä ole työmarkkinoilla! Tämän vuoden heinäkuussa yhtä aikaa avoimia työpaikkoja työvoimatoimistossa oli 72 000kpl. Luulisi löytävän edes jonkun kiinnostavan?

    Ihmisillä on perustuslaillinen oikeus valita työnsä, ammattinsa ja elinkeinonsa. Valtiovalta erityisesti velvoitetaan suojelemaan työvoimaa. Jos aktivointityön nimenomainen tarkoitus on mainitsemasi, valtio rikkoo törkeästi perustuslakia vastaan.

    Hyviin, eduiltaan ja palkkaukseltaan kohtuutasoisiin paikkoihin saapuu kymmeniä tai satoja hakemuksia. Jos työvoimatoimistoissa on 72 000 työpaikkaa johon ei saada tekijöitä, mitä tämä kertoo duuneista itsestään?

    Äänestä

  • mieluiten kirjoitti:

    "Jos tarjotaan töitä 8 euron päiväpalkalla, se aktivoi minut pelkästään pahantekoon. Työhön kannustavuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, ainoastaan tasan tarkkaan ja varmasti tullaan pitämään huoli, että siitä ei varmasti ole hyötyä muillekaan. Tavalla tai toisella."

    Minusta vaikuttaa siltä, että olet jumittunut nyt omaan poteroosi ja vahingon aiheuttamis-lupauksellasi lähinnä sahaat omaa oksaasi.

    Ne aktivointitoimet on ihan tosissaan tarkoitettu kannustamaan sinua hankkimaan sitä kokopäiväistä palkkatyötä. Minusta siinä on ihan ihan selvä viesti ja kirkas logiikka.

    Kun nyt haet koko ajan aktiivesti oman alasi palkallista työtä, mutta se ei jostain syystä ole vielä onnistunut, niin miksi et sitten voisi osallistua johonkin sellaiseen toimeen, jossa työkuntosi, päivärytmisi, kontaktisi myös aktivoituvat, ja SAMAAN AIKAAN haet työtä. Eihän nämä sulje pois toisiaan.
    Kaikki tukityöt, työkokeilut, työelämänvalmennukse, kurssit ja kuntouttavat työtoimet saa HETI lopettaa, kun sen työpaikan löydät.. Mikään laki tai työkkäri ei sitä estä, päinvastoin, myönnetään vielä tukia ja avustuksia mukaan jos suinkin mahdollista. Työhaastatteluihin saa aina vapaata ja vielä maksetaan avustusta matkaa varten, jos se on kauempana.

    Aktivointitoimet, joita muuten uuden hallituksen myötä tullaan masinoimaan paljon lisää, ei tietenkään ole tarkoitettu ikuisiksi tai loppuelämän kestäviksi, vaan väliaikaiseksi, kannustimeksi, portiksi ja portaaksi normaaliin palkkatyöhön. En kässää ollenkaan, miksi valjastat energiasi vahingontekoon ja oman työkuntoisuuteesi sabotointiin?

    Eihän sun tartte ole tuntiakaan missään aktivointitoimissa, jos ja kun saat työpaikan. Ja sillä aikaa kun sitä haet, voit aivan vallan mainiosti aktivoida itseäsi sinne työelämään.

    Kiistatta jo tiedetään, että passiivisuus lisää passiivisuutta. Olin itse kolmatta vuotta työttömänä ja niin vaan piirit pieneni ja oleminen kutistui - ja samoin aktiivisuuteni, vaikka koko ajan töitä hainkin. Eikä mulle tehnyt huonoa ollenkaan mennä työkkärin urasuunnittelu-kurssille, vaan sieltä sain ideoita ja verkostoa liikahtaa vähän eteenpäin, sinne työelämään.

    Ja ihan varmasti, nyt kun kokoomus on hallituksessa, tullaan passivista työttömyyskorvausta tiukasi ruuvaamaan enemmän vastikkeelliseksi. Siihen yhteiskunnalla on toki oikeus.

    Juuri näin on miksi jotkut oikein tahallaan sahaavat omaa oksaansa, on se kumma juttu etteivät tajua selviä asioita.

    "Minusta vaikuttaa siltä, että olet jumittunut nyt omaan poteroosi ja vahingon aiheuttamis-lupauksellasi lähinnä sahaat omaa oksaasi."

    Voi olla, mutta minulle on täysin käsittämätön periaate, että karensseilla yms. kyykyttämällä pitäisi tehdä ILMAISEKSI jotakin, josta teettäjälle olisi hyötyä. Se ei kerta kaikkiaan ole OIKEIN. Ja oikeudenmukaisuuden puolesta pitää taistella.

    "Miksi et sitten voisi osallistua johonkin sellaiseen toimeen, jossa työkuntosi, päivärytmisi, kontaktisi myös aktivoituvat, ja SAMAAN AIKAAN haet työtä. Eihän nämä sulje pois toisiaan..."

    Katsopas edellinen vastaus. Toiseksi, ne HAITTAAVAT aktiivisuuttani. Aloittelen omat hommani nykyisellään n. 7:30 joka aamu viikonloput mukaan lukien - minulla on näet monta omaa projektia käynnissä jatkuvasti sekä ammatitaidon kehittämisen, että opiskelun puolella. Teen näitä itse, ilman palkkaa ja ITSELLENI. "Askarteluaikani" - työstähän ei saa puhua - loppuu n. klo 01:00 yöllä.

    Mahtaisiko olla aktiivisuutta tarpeeksi ? Ja jopa sellaista, josta on varmasti hyötyä itselleni.

    "passiivisuus lisää passiivisuutta." - Sinulla on huonosti asiat. Minulla sen sijaan on enemmän tekemistä kuin ehdin järkevästi tekemään, samoin kontaktit ovat lisääntyneet huomattavasti.

    Äänestä

  • ...sehän on selvä kirjoitti:

    > Teen näitä itse, ilman palkkaa ja ITSELLENI.
    > "Askarteluaikani" - työstähän ei saa puhua -
    > loppuu n. klo 01:00 yöllä.

    Askartelet liikaa itseksesi taidat olla myös hyvin itsekeskeinen jurrikka?

    Voit olla sosiaalisesti työrajoitteinen ja vielä harhaluuloinen, ehkä kuntouttava työtoiminta ryhmätyössä ohjattuna voisi auttaa.

    "Voi olla, mutta minulle on täysin käsittämätön periaate, että karensseilla yms. kyykyttämällä pitäisi tehdä ILMAISEKSI jotakin, josta teettäjälle olisi hyötyä. Se ei kerta kaikkiaan ole OIKEIN. Ja oikeudenmukaisuuden puolesta pitää taistella."

    Nyt on kuitenkin niin, että aktivointitoimia järjestää KUNTA tai jokin yhdistys, joka on saanut kunnalta siihen sopimuksen ja luvan sitä järjestää. Siitä ei kyllä teettäjä hyödy.Luuletko tosissas että joku yksityinen firma vois tehdä aktivointitoimien järjestämisellä bisnestä ja vieläpä voittoa itelleen?? Mistä tällaista tietoa olet saanut? Kerro missä sitä tapahtuu, kuka hyötyy? Minkä nimiset yhtiöt? Missä paikkakunnalla on tehty sopimuksia kuntouttavasta, työkokeilusta, työharjoittelusta siten, että joku saa siitä voittoa??

    En ole edes tiennyt että se mahdollista?? Työharjoittelijoita tai työelämänvalmennuksen tekijöitä ei edes saa työpaikkaan, jos siellä jo sellaisia liikaa on, vääristää kilpailua. Kuntouttavaa työtoimintaa taas järjestää kunta ( tai sopimuksen saanut yhdistys), eikä siitä tule kyllä mitään mystistä hyötyä kuin toivottavasti ainoastaan sille kuntoutuvalle. Että se tokeentuis siitä sellaiseen kuntoon että pystyisi normaaliin työelämään. Tai sitten että eläkeedellytykset tulis toteennäytetyiksi eläkkeenmyöntäjälle. Niitä työpajoja tietääkseni pyöritetään ihan minimillä ja omillaan ja kirjanpitoa ja tulosta seurataan ihan virallisesti.

    Mistä sitä hyötyä muodostuu? Vääryydellä, kuten ah-niin-hurskaasti kerrot??
    Epäilen rankasti, ettei vastausta tule, mutta jäädään odottelemaan...

    Äänestä

  • vai? kirjoitti:

    ...kontaktit ovat huomattavasti lisääntyneet. Mikä onkin luonnollista sosiaaliselle henkilölle kuten minä.

    "taidat olla myös hyvin itsekeskeinen jurrikka?"

    Erittäin motivoitunut, koulutettu ja yritteliäs, pitkäjänteinen ja kurinalainen, kieltämättä. Ja varmaan myös itsekeskienenkin, jossain määrin.

    Sinä puolestasi haluat minut keinolla millä hyvänsä ILMAISTYÖHÖN ?

    Äänestä

  • ja väärässä asiassa kirjoitti:

    "Voi olla, mutta minulle on täysin käsittämätön periaate, että karensseilla yms. kyykyttämällä pitäisi tehdä ILMAISEKSI jotakin, josta teettäjälle olisi hyötyä. Se ei kerta kaikkiaan ole OIKEIN. Ja oikeudenmukaisuuden puolesta pitää taistella."

    Nyt on kuitenkin niin, että aktivointitoimia järjestää KUNTA tai jokin yhdistys, joka on saanut kunnalta siihen sopimuksen ja luvan sitä järjestää. Siitä ei kyllä teettäjä hyödy.Luuletko tosissas että joku yksityinen firma vois tehdä aktivointitoimien järjestämisellä bisnestä ja vieläpä voittoa itelleen?? Mistä tällaista tietoa olet saanut? Kerro missä sitä tapahtuu, kuka hyötyy? Minkä nimiset yhtiöt? Missä paikkakunnalla on tehty sopimuksia kuntouttavasta, työkokeilusta, työharjoittelusta siten, että joku saa siitä voittoa??

    En ole edes tiennyt että se mahdollista?? Työharjoittelijoita tai työelämänvalmennuksen tekijöitä ei edes saa työpaikkaan, jos siellä jo sellaisia liikaa on, vääristää kilpailua. Kuntouttavaa työtoimintaa taas järjestää kunta ( tai sopimuksen saanut yhdistys), eikä siitä tule kyllä mitään mystistä hyötyä kuin toivottavasti ainoastaan sille kuntoutuvalle. Että se tokeentuis siitä sellaiseen kuntoon että pystyisi normaaliin työelämään. Tai sitten että eläkeedellytykset tulis toteennäytetyiksi eläkkeenmyöntäjälle. Niitä työpajoja tietääkseni pyöritetään ihan minimillä ja omillaan ja kirjanpitoa ja tulosta seurataan ihan virallisesti.

    Mistä sitä hyötyä muodostuu? Vääryydellä, kuten ah-niin-hurskaasti kerrot??
    Epäilen rankasti, ettei vastausta tule, mutta jäädään odottelemaan...

    Usein vielä on työmoraali kateissa ja valitetaan vaan:

    "Työmoraali hukassa

    Sovittuna päivänä remonttimiestä ei kuitenkaan kuulunut. Eikä seuraavanakaan päivänä. Eikä sitä seuraavana. Eikä seuraavalla viikolla. Puhelimeen mies ei vastannut, vaikka häntä yritettiin tavoittaa joka päivä.

    Kuukauden kuluttua hän ilmaantui paikalle erinäisten selitysten kera. Tuolloin hänellä ei ollut aikaa hoitaa tapetointia, mutta lupasi tulla seuraavalla viikolla. Työtä ei ole vieläkään edes aloitettu.

    Hyviäkin tekijöitä löytyy, mutta huonoja on aivan liian paljon. Ei näin pitäisi olla. Missä vaiheessa töiden hoitamatta jättämisestä on tullut jotenkin hyväksyttävää? Kuvitelkaa, jos bussikuski jättäisi vuoronsa ajamatta tai lääkäri ei ilmaantuisi vastaanotolleen, ja potilaiden pitäisi tulla joka päivä tarkistamaan, josko tämä olisi vaivautunut työpaikalleen."

    http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/2007/08/01/tyomoraali-hukassa/

    Äänestä

  • ja väärässä asiassa kirjoitti:

    "Voi olla, mutta minulle on täysin käsittämätön periaate, että karensseilla yms. kyykyttämällä pitäisi tehdä ILMAISEKSI jotakin, josta teettäjälle olisi hyötyä. Se ei kerta kaikkiaan ole OIKEIN. Ja oikeudenmukaisuuden puolesta pitää taistella."

    Nyt on kuitenkin niin, että aktivointitoimia järjestää KUNTA tai jokin yhdistys, joka on saanut kunnalta siihen sopimuksen ja luvan sitä järjestää. Siitä ei kyllä teettäjä hyödy.Luuletko tosissas että joku yksityinen firma vois tehdä aktivointitoimien järjestämisellä bisnestä ja vieläpä voittoa itelleen?? Mistä tällaista tietoa olet saanut? Kerro missä sitä tapahtuu, kuka hyötyy? Minkä nimiset yhtiöt? Missä paikkakunnalla on tehty sopimuksia kuntouttavasta, työkokeilusta, työharjoittelusta siten, että joku saa siitä voittoa??

    En ole edes tiennyt että se mahdollista?? Työharjoittelijoita tai työelämänvalmennuksen tekijöitä ei edes saa työpaikkaan, jos siellä jo sellaisia liikaa on, vääristää kilpailua. Kuntouttavaa työtoimintaa taas järjestää kunta ( tai sopimuksen saanut yhdistys), eikä siitä tule kyllä mitään mystistä hyötyä kuin toivottavasti ainoastaan sille kuntoutuvalle. Että se tokeentuis siitä sellaiseen kuntoon että pystyisi normaaliin työelämään. Tai sitten että eläkeedellytykset tulis toteennäytetyiksi eläkkeenmyöntäjälle. Niitä työpajoja tietääkseni pyöritetään ihan minimillä ja omillaan ja kirjanpitoa ja tulosta seurataan ihan virallisesti.

    Mistä sitä hyötyä muodostuu? Vääryydellä, kuten ah-niin-hurskaasti kerrot??
    Epäilen rankasti, ettei vastausta tule, mutta jäädään odottelemaan...

    Erilaisia työharjoitteluita on pilvin pimein myös YRITYKSILLÄ. Järjesti, sen kunta, yhdistys, tai vaikka Humppaveikot ja kulki se sitten "koulutuksen", "valmennuksen, "harjoittelun" tai minkä hyvänsä nimellä, niin palkkaahan niistä ei makseta.

    "Luuletko tosissas että joku yksityinen firma vois tehdä aktivointitoimien järjestämisellä bisnestä ja vieläpä voittoa itelleen?? Mistä tällaista tietoa olet saanut? Kerro missä sitä tapahtuu, kuka hyötyy? Minkä nimiset yhtiöt? Missä paikkakunnalla on tehty sopimuksia kuntouttavasta, työkokeilusta, työharjoittelusta siten, että joku saa siitä voittoa??"

    Katsopa nyt esim. tuo:

    http://koulutukset.mol.fi/browseCourses.html?locale=fi_FI&searchType=direct&courseId=590218&sortBy=profession&professionId=29&pageIndex=0

    Firman esite työnantajille löytyy tuolta:

    http://www.ecamconsulting.fi/ECAM_ToAs3_Turku_Yritysesite.pdf

    Esitteen etusivulla on isolla otsikkona: "AVAINHENKILÖITÄ YRITYKSEEN 6 KUUKAUDEKSI 6000 EUROLLA"

    Koulutuspaikkoja on 60, osallistumismaksu yrityksille 6000 euroa. Kouluttajafirma järjestää lyhyen koulutuksen, "myy" tyypit harjoitteluun ja kuittaa siitä 60 x 6000 euroa = 360 000 euroa, lisäksi MOLilta kurssin järjestämisestä varmaankin jotakin.

    MOL hyötyy siten, että on 60 tyyppiä vähemmän listoilla.
    Kouluttajafirma hytötyy ainakin 360 000 euroa
    Työtön ? Tekee ilmaiseksi 6 kuukautta töitä, yritys jossa tehdään saa HALUTESSAAN maksaa 127 euroa "kannustinrahaa" kuussa.

    This is what we call "reilu meininki"

    Äänestä

  • ...mennä jakeluun ? kirjoitti:

    "Epäilen rankasti, ettei vastausta tule, mutta jäädään odottelemaan..."

    Riittääkö vastaus, mulkku ?

    Äänestä

  • ...unohtui kirjoitti:

    "Epäilen rankasti, ettei vastausta tule, mutta jäädään odottelemaan..."

    Riittääkö vastaus, mulkku ?

    Ööh. Ei tuo sun vastaus tainnut mennä ihan siihen asiaan josta on ollut puhetta. Olet vähän keskustelun edetessä unohtamassa aiheen.
    Keskustelua on käytynnä aktivointitoimenpiteistä,joihin pitkäakaistyöttömiä sanktiolla uhaten aktiivisesti ohjataan.
    Kuntouttava työtoiminta on sellaista.Esimerkiksi. Työharjoitteluun tai työelämänvalmennukseen johnkin firmaan ei tosiaan myönnetä lupaa ottaa, jos siellä jo sellaisia on suhteessa liikaa. Sama tukityöllistettäviä. Siinä tosiaan ei haluta antaa väärää kilpailuetua. Välttävät sitä ansiotonta hyötyä ihan lakeja sitä varten säätämällä.
    Kurssilla ollessa kyllä sullekin tulee etua lähtökohtaisesti. Asiantuntijakursseille taas ei hakjoita sanktiolla uhaten ohjata. Hakemukset on vapaaehtoisia ja hakijat ilmeisesti sitä mieltä, että jotakin jäävät saamapuolelle kurssilla. Ja voihan senkin keskeyttää kun löytyy muuta ja parempaa hommaa.
    Tarkistin asian. Ei ole mulkkua.

    Äänestä

  • juuri näin ON kirjoitti:

    Työttömyysturva tulee verovaroista ja ansiosidonnaisessa on lisäksi työttömyysvakuutusmaksuna työntekijöiltä ja työnantajilta koottu osuus. Vastavuoroisesti työttömyysturvasta työnhakija on työmarkkinoiden käytettävissä!

    Ei ole mikään pakko olla työmarkkinoiden käytettävissä, jos ei halua esim. osallistua työllistymistä edistäviin toimiin. Työ- ja aktiivitoimiin haluttomat siis kuuluvat pois työnhakijoista ja muihin järjestelmiin esim. sossuun, hoitotuelle tai eläkkeelle!

    Kun on hyviä aktivointitoimenpiteitä ja huonoja. Vuorotteluvapaa on erinomainen systeemi. Siinä saa ihan oikeaa työtä eikä se paikka ole keneltäkään pois. Mutta siihen päästäkseen on oltavat työtön. Myös osa-aikalisä on joillekin hyvä, vaikkapa sellaisille, joilla on pieniä koululaisia tai vammaisia. Voi te mustavalkoiset tollot, kun ette tajua asioita, niin olisitte hiljaa. Ei se ole joko-tai. Mutta kaikki nuo harjoittelut eivät ole aktivointia. Minua vituttaa vieläkin, että neuvoin muutama vuosi sitten harjoittelijana vakkareille asioita, jotka heidän olisi pitänyt jo toimenkuvansa perusteella osata. Miktä perkeleen harjoittelua se on, että harjoittelija opastaa?

    Äänestä

  • mieluiten kirjoitti:

    "Jos tarjotaan töitä 8 euron päiväpalkalla, se aktivoi minut pelkästään pahantekoon. Työhön kannustavuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, ainoastaan tasan tarkkaan ja varmasti tullaan pitämään huoli, että siitä ei varmasti ole hyötyä muillekaan. Tavalla tai toisella."

    Minusta vaikuttaa siltä, että olet jumittunut nyt omaan poteroosi ja vahingon aiheuttamis-lupauksellasi lähinnä sahaat omaa oksaasi.

    Ne aktivointitoimet on ihan tosissaan tarkoitettu kannustamaan sinua hankkimaan sitä kokopäiväistä palkkatyötä. Minusta siinä on ihan ihan selvä viesti ja kirkas logiikka.

    Kun nyt haet koko ajan aktiivesti oman alasi palkallista työtä, mutta se ei jostain syystä ole vielä onnistunut, niin miksi et sitten voisi osallistua johonkin sellaiseen toimeen, jossa työkuntosi, päivärytmisi, kontaktisi myös aktivoituvat, ja SAMAAN AIKAAN haet työtä. Eihän nämä sulje pois toisiaan.
    Kaikki tukityöt, työkokeilut, työelämänvalmennukse, kurssit ja kuntouttavat työtoimet saa HETI lopettaa, kun sen työpaikan löydät.. Mikään laki tai työkkäri ei sitä estä, päinvastoin, myönnetään vielä tukia ja avustuksia mukaan jos suinkin mahdollista. Työhaastatteluihin saa aina vapaata ja vielä maksetaan avustusta matkaa varten, jos se on kauempana.

    Aktivointitoimet, joita muuten uuden hallituksen myötä tullaan masinoimaan paljon lisää, ei tietenkään ole tarkoitettu ikuisiksi tai loppuelämän kestäviksi, vaan väliaikaiseksi, kannustimeksi, portiksi ja portaaksi normaaliin palkkatyöhön. En kässää ollenkaan, miksi valjastat energiasi vahingontekoon ja oman työkuntoisuuteesi sabotointiin?

    Eihän sun tartte ole tuntiakaan missään aktivointitoimissa, jos ja kun saat työpaikan. Ja sillä aikaa kun sitä haet, voit aivan vallan mainiosti aktivoida itseäsi sinne työelämään.

    Kiistatta jo tiedetään, että passiivisuus lisää passiivisuutta. Olin itse kolmatta vuotta työttömänä ja niin vaan piirit pieneni ja oleminen kutistui - ja samoin aktiivisuuteni, vaikka koko ajan töitä hainkin. Eikä mulle tehnyt huonoa ollenkaan mennä työkkärin urasuunnittelu-kurssille, vaan sieltä sain ideoita ja verkostoa liikahtaa vähän eteenpäin, sinne työelämään.

    Ja ihan varmasti, nyt kun kokoomus on hallituksessa, tullaan passivista työttömyyskorvausta tiukasi ruuvaamaan enemmän vastikkeelliseksi. Siihen yhteiskunnalla on toki oikeus.

    Yleisesti on hyväksytty se periaate, että työstä maksetaan PALKKAA. Ei työttömän kohdalla voida tehdä siinä poikkeusta.

    Jos ei siis palkkaa, ei työtäkään. Ei kukaan työssäoleva suostuisi tekemään työtään palkatta, edes lyhyttä aikaa. Siinähän ammattiliitot olisivat työnantajan kimpussa alta aikayksikön.

    Kun sama homma kohdistetaan työttömään, ammattiliitot ovat merkillisen hiljaa, vaikka pitkällä tähtäyksellä se vaikuttaa työssäolijoidenkin etuuksiin. Lopullisena tavoitteena on alentaa yleistä palkkatasoa. Sitä ei vain sanota ääneen päättäjien taholta.

    Tai kerranhan se Filatovilta lipsahti suorassa tv-ohjelmassa: Suomi tarvitsee työttömänsä palkkatason kurissapitämiseksi. Siinä se oli piilosanana sanottu.

    Aktivoinneista on turha puhua, niin kauan kuin työttömältä estetään ne aidot toimet parhaiden työllistymismahdollisuuksien saavuttamiseksi: Jos työtön lähtee opiskelemaan ammattiin, työvoimatoimikunnat epäävät alta aikayksikön työttömyystuet ja vievät työttömältä mahdollisuuden valmistua ammattiin, kehittää ammattitaitoaan - tai valmistua kokonaan uuteen ammattiin, jos entuudestaan on jo ammattitaito jollekin alalle.

    Turha sanoa, että opiskelkoon opintotuella. Ei kertaalleen opintolainoja ja ikääntynyttä voi pakottaa uuteen lainakierteeseen. Sitä paitsi on paljon ammatillisia koulutuksia, jotka tapahtuvat etä- iltaopiskeluna eiväkä täytä opintotuen myöntämisedellytyksiä. Sen sijaan ne täyttävät kyllä edellytyksen evätä työttömyystuki.

    Täysin nurinkurista.

    Ei työttömien oikeasti halutakaan työllistyvän 'oikeisiin töihin'. Työttömät halutaan pitää ilmaistyöreservinä. Koko rumba aktivointeineen, harjoitteluineen, työkuntoutuksineen, työkokeiluineen on vain työttömän nöyryyttämiseksi ja nöyränä pitämiseksi. Ei se ole ihmisarvoista hommaa. Sen sijaan porvarille se tietysti sopii.

    Vaikka en itse kuulukaan työttömien kunniakkaaseen joukkoon, kannustan jokaista työtöntä kieltäytymään kaikista työkkärin aktivointijutuista, silloin kun se suinkin on mahdollista. Ja jos ei, niin sabotoimaan aktivointiaikana mahdollisimman paljon niin, ettei se missään näy. Muuten tätä hulluutta ei saada koskaan loppumaan.

    Jos työttömät pakotetaan hommiin palkatta, siinä saattaa joskus vielä pää jäädä vetävän käsiin. Tulee romahtavia kattoja tai tapahtuu muuta kummaa. Kandee vähän miettiä päättäjienkin. Ei alistaminen ja nöyryyttäminen tuo koskaan mitään hyvää pitkällä tähtäyksellä.

    Onko muuten taas työhallinnon virkailijat touhussa?

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    Niistä älä viitsi valittaa.

    Olen työtön välillä pätkätöissä asun Helsingissä. Palkat nousevat aivan eri prosenteilla kuin työttömyysturva ja hinnat nousevat palkkojen mukaisiksi. Minulta menee vähän enemmän kuin päivän ruokaraha edestakaiseen bussimatkaan, jos suhteutetaan menoja tuloihin.

    Äänestä

  • huh, huh kirjoitti:

    > Mitä hvetin kannustamista se pakottaminen on?

    Ei ole pakko olla edes työnhakijana, jos ei halua.

    Huhut kertovat, että suurinta osaa Suomen työpaikkoja odottaa ulkoistaminen. Työntekijät, enimmäkseen määräaikaisiin työsuhteisiin, palkataan vuokratyöyrityksiltä ja koska entiset vakinaiset ovat työvoimatoimiston listoilla heidät palkataan entisiin työpaikkoihinsa työelämävalmennettaviksi tai harjoittelijoiksi väin voidaan hillitä palkkojen nousua ja hillitä inflaatiota. Vientituotteitten hintoja voidaan alentaa ja vienti alkaa vetämään.

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    Niistä älä viitsi valittaa.

    Jep jep, nyt vaimokin joutui työelämävalmennukseen ja pelkät vitun bussimaksut päivässä tekee lähes 13 euroa. Siinä sitä kannustavuutta kun homman menot ovat 150-170 % tuloista, puhumattakaan, että ilmaiseksi pitää keittiöllä "valmentua".

    Kyllä nyt on aktiivinen olo vaimolla ja itselläkin, nekin rahat on lapsilta ja ruoasta pois.

    Kysyn vaan, että mitä vittua tälläinen aktivointi meidän tilanteessamme auttaa ? Töitä ollaan vailla yhtä lailla kun ennen, nyt tuli vaan lisää taloudellista tappiota ja kaupan päälle vielä vitutus.

    Yhtään sen vitun enempää ei niitä palkallisia töitä markkinoille tule, vaikka kuinka "aktivoidaan".

    Äänestä

  • mieluiten kirjoitti:

    "Jos tarjotaan töitä 8 euron päiväpalkalla, se aktivoi minut pelkästään pahantekoon. Työhön kannustavuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, ainoastaan tasan tarkkaan ja varmasti tullaan pitämään huoli, että siitä ei varmasti ole hyötyä muillekaan. Tavalla tai toisella."

    Minusta vaikuttaa siltä, että olet jumittunut nyt omaan poteroosi ja vahingon aiheuttamis-lupauksellasi lähinnä sahaat omaa oksaasi.

    Ne aktivointitoimet on ihan tosissaan tarkoitettu kannustamaan sinua hankkimaan sitä kokopäiväistä palkkatyötä. Minusta siinä on ihan ihan selvä viesti ja kirkas logiikka.

    Kun nyt haet koko ajan aktiivesti oman alasi palkallista työtä, mutta se ei jostain syystä ole vielä onnistunut, niin miksi et sitten voisi osallistua johonkin sellaiseen toimeen, jossa työkuntosi, päivärytmisi, kontaktisi myös aktivoituvat, ja SAMAAN AIKAAN haet työtä. Eihän nämä sulje pois toisiaan.
    Kaikki tukityöt, työkokeilut, työelämänvalmennukse, kurssit ja kuntouttavat työtoimet saa HETI lopettaa, kun sen työpaikan löydät.. Mikään laki tai työkkäri ei sitä estä, päinvastoin, myönnetään vielä tukia ja avustuksia mukaan jos suinkin mahdollista. Työhaastatteluihin saa aina vapaata ja vielä maksetaan avustusta matkaa varten, jos se on kauempana.

    Aktivointitoimet, joita muuten uuden hallituksen myötä tullaan masinoimaan paljon lisää, ei tietenkään ole tarkoitettu ikuisiksi tai loppuelämän kestäviksi, vaan väliaikaiseksi, kannustimeksi, portiksi ja portaaksi normaaliin palkkatyöhön. En kässää ollenkaan, miksi valjastat energiasi vahingontekoon ja oman työkuntoisuuteesi sabotointiin?

    Eihän sun tartte ole tuntiakaan missään aktivointitoimissa, jos ja kun saat työpaikan. Ja sillä aikaa kun sitä haet, voit aivan vallan mainiosti aktivoida itseäsi sinne työelämään.

    Kiistatta jo tiedetään, että passiivisuus lisää passiivisuutta. Olin itse kolmatta vuotta työttömänä ja niin vaan piirit pieneni ja oleminen kutistui - ja samoin aktiivisuuteni, vaikka koko ajan töitä hainkin. Eikä mulle tehnyt huonoa ollenkaan mennä työkkärin urasuunnittelu-kurssille, vaan sieltä sain ideoita ja verkostoa liikahtaa vähän eteenpäin, sinne työelämään.

    Ja ihan varmasti, nyt kun kokoomus on hallituksessa, tullaan passivista työttömyyskorvausta tiukasi ruuvaamaan enemmän vastikkeelliseksi. Siihen yhteiskunnalla on toki oikeus.

    "Kiistatta jo tiedetään, että passiivisuus lisää passiivisuutta."

    Väität passivoitumisesta olevan tieteellistä näyttöä, voitko mainita jonkun tutkimuksen tältä alalta?

    Millä lailla ja mistä syystä sinä itse passivoiduit? Mitkä olivat tärkeimmät syyt passivoitumiseesi?

    Äänestä

  • passivoitumisestasi kirjoitti:

    "Kiistatta jo tiedetään, että passiivisuus lisää passiivisuutta."

    Väität passivoitumisesta olevan tieteellistä näyttöä, voitko mainita jonkun tutkimuksen tältä alalta?

    Millä lailla ja mistä syystä sinä itse passivoiduit? Mitkä olivat tärkeimmät syyt passivoitumiseesi?

    ..niin tyhmä, että kuvittelee, että tekemällä työmarkkinatuella samoja hommia kuin toiset oikealla palkalla, aktiivisuus lisääntyisi? Siinä ei lisäänny kuin vitutus. Työnantajalle harjoittelu on merkki siitä, että ei tuohon muuhun kelpaa. Tiedän ihmisiä, jotka ovat olleet tukitöissä samassa paikassa kuusikin kertaa, mm. tuttuni on ollut erään paikkakunnan työkkärissä. Se, ettei heistä olisi töihin, ei voi olla peruste, kun tukitöihinkin lähetetään aina useita ehdokkaita, he voisivat valita niistä parempia. Nämä ovat erittäin stresaantuneita epävarmuudesta.

    Äänestä

  • Vastari kirjoitti:

    >On aivan perusteltua, että työvoimaviranomaiset aktivoivat työttömiä. Tulee muistaa lähtökohdat, eikä nähdä asiaa liian mustavalkoisesti.

    Aktivointi tulee tehdä ihmisoikeuksia ja lakeja kunnioittaen. Vai oletko eri mieltä?

    >Työttömät työkykyiset henkilöt ovat yhteiskunnalle erittäin kalliita. Yhteiskunta rakentuu kaikista meistä suomalaisista, mutta yhteiskunnan talous pyörii yritysten ja palkansaajien varoilla. Valtion budjetti muodostetaan heidän rahoistaan!

    Teknologian aiheuttaman tuottavuuden kasvun - eli ihmistyötarpeen vähenemisen - vuoksi tämä ei enää toimi. Onkin siirrettävä painopistettä tarpeellisten verojen tiristämiseen tuotannosta, ts. jalostusarvon verottamiseen työn verottamisen sijaan.

    >Yhteiskunnan edun mukaista on saada kaikki työkykyiset ihmiset töihin budjetin tuottajiksi, ei vain kuluttajiksi.

    Nykyiset "työmarkkinatoimenpiteet" kasvattavat verotaakkaa entisestään, sillä niiden kustannukset lankeavat veronmaksajille. Lisäksi niillä ehkäistään aitojen, tuloveroa tuottavien työpaikkojen synty.

    >Kun yhteiskunnan jäsen jää työttömäksi, hän siirtyy muiden työssäkäyvien elätettäväksi. Tällöin hänen elantonsa muodostuu työssäkäyvien verorahoilla saatavasta tulosta.

    Minulle siis kelpaa hyvin, että heidän elantonsa otetaan tuotannon kasvusta. Kaiken pohja, eli teollisuustuotantomme, on parissakymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut. Onko myös kansalaisten yleinen tulotaso ja valtion budjetti?

    >Nämä elannon maksajat haluavat tietysti ”rahoilleen vastinetta” ja päämäärän joka johtaa työttömän työllistymiseen. Se voi olla 8e/pv tapahtuvaa aktivointia, se ei tässä ole relevanttia.

    SE juuri on relevanttia. Veronmaksajat maksavat myös oikeudenmukaisuuden toteutumisesta ja omasta turvallisuudestaan. Nyt he maksavat siitä, että heidän verorahoillaan heikennetään heidän omaa turvaansa, lisätään verorasitusta, mahdollistetaan palkkamaltin kiristyminen ja vähennetään tuloveroja.

    >Eihän ketään koskaan PAKOTETA töihin. Aina voi jättäytyä pois tästä veronmaksajien rahoilla pyöritettävästä ruletista ja kieltäytyä tekemästä aktivointityötä. Toki se tarkoittaa, että jos et tee kuten maksaja tahtoo, niin myös maksu loppuu (työttömyystuki)

    Ahaa. Eli uhkailu elintason saattamisesta kestämättömäksi - eli laissa säädetyn perusturvan käyttäminen kiristysvälineenä - ei ole pakottamista? Koska selvästi pyrit aikuismaiseen keskusteluun, sovitaanko että tuollainen argumentointi oli sinulta valitettava lipsahdus?

    >Eli jos yritysten ja palkansaajien kustannuksella haluat elää, on suostuttava myös tiettyihin ehtoihin. On aivan turha kiukutella järjestelmää vastaan, johon ei ole pakko kuulua. Kyllähän työnantajakin määrää työt ja tehtävät, sillä hän maksaa elannon.

    Tiettyihin ehtoihin kyllä, ei kritiikittömään saneluvaltaan. Ehdot on esitelty mm. Suomen perustuslaissa. EU:n perusoikeuskirjassa, TSS-sopimuksessa, YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa, työlainsäädännössä ja laissa toimeentulotuesta.

    >Aktivoinnin taustalla on kuitenkin aivan looginen ja järkevä ajattelu, vaikka se ei työttömästä millään voi tuntua siltä. Työtön on saatava aktivoitumaan. Hänelle on tultava tunne, että nimenomaan haluaa töihin. Haluaa vaikka siivoamaan, kioskin kassalle tai rakennuksille apupojaksi. Jos työttömyyskorvauksen saisi tarvitsematta olla aktiivityössä, se voittaisi esim. pienipalkkaisen siivoustyön. Eihän muutaman ylimääräisen satasen takia kannattaisi lähteä siivoamaan 8-16 hiki hatussa. Mutta kun vaihtoehtona onkin siivoustyö joka tapauksessa hiki hatussa (aktivointityö), niin yllättäen se varsinainen työpaikka tuntuukin kovin houkuttelevalta ja ne ylimääräiset sataset mukavilta.

    Tässä esittelit oivallisesti, mikä on kaiken takana: pyrkimykset saada ihmiset työskentelemään halvalla, jotta voitot olisivat työnantajille mahdollisimman suuret. Aidostihan - jos työpaikkaan ei ole tulijoita - etuja ja palkkoja pitäisi rukata paremmiksi.

    >On turha kirjoittaa, että en halua mennä aktivointityöhön. Sehän on nimenomaan sen tarkoituskin. Jos näin on, se on täyttänyt tehtävänsä. Tällöin se saa ihmisen ottamaan työn, kuin työn vastaan, jo vähänkin paremmalla palkalla. Ja on kyllä turhaa napinaa ettei töitä ole työmarkkinoilla! Tämän vuoden heinäkuussa yhtä aikaa avoimia työpaikkoja työvoimatoimistossa oli 72 000kpl. Luulisi löytävän edes jonkun kiinnostavan?

    Ihmisillä on perustuslaillinen oikeus valita työnsä, ammattinsa ja elinkeinonsa. Valtiovalta erityisesti velvoitetaan suojelemaan työvoimaa. Jos aktivointityön nimenomainen tarkoitus on mainitsemasi, valtio rikkoo törkeästi perustuslakia vastaan.

    Hyviin, eduiltaan ja palkkaukseltaan kohtuutasoisiin paikkoihin saapuu kymmeniä tai satoja hakemuksia. Jos työvoimatoimistoissa on 72 000 työpaikkaa johon ei saada tekijöitä, mitä tämä kertoo duuneista itsestään?

    On ollut hienoa huomata miten hyvin aktivointityön idea on purrut työttömiin. Keskustelu pursuaa kirjoituksia siitä miten ikävää on olla työtön ja joutua aktivointitoimenpiteisiin. Kuten jo aiemmassa kirjoituksessani kerroin, tämähän on aktivoinnin koko idea. Voin vain kuvitella kuinka työtön aktiivityöntekijä etsii vimmatusti palkkatyötä molin sivuilla iltasella. Hän haluaa oikean työn ja lopettaa ”aktivoinnin”.

    Jotkut kirjoittavat, etteivät halua tehdä tuottavaa työtä 8e päiväkorvauksella. Ensinäkin on hyvä huomata se, että korvaushan on työttömyyskorvaus 8e/pv. Molemmat rahat tulevat veronmaksajien kukkarosta. Toiseksi huomauttaisin, että ei tuottava työ ole tärkein pointti aktivointityössä. Toki terve järki sanoo, että tuottavuutta kannattaa yhteiskunnalle hakea, mutta teen vielä esimerkin:

    Henkilö 1 on työssäkäyvä ihminen. Hänen elantonsa maksaja on työnantaja Mr.A. Kun herra A tahtoo, että henkilö 1 mittaa tulitikulla työpaikan käytäviä on olemassa tasan 3 vaihtoehtoa. Joko tehdä kuten käsketään ja tällöin herra A maksaa kuukausittaisen korvauksen (palkka). Toinen tapa on kieltäytyä, jolloin kuukausittaista korvausta ei tule. Kolmas vaihtoehto on etsiä itselleen joku toinen työ, jossa ei tarvitse mitata tulitikulla käytäviä.

    Henkilö 2 on työtön. Hänen elantonsa maksaja on valtio, Mr.B. Kun herra B tahtoo, että henkilö 2 mittaa tulitukulla työpaikan käytäviä on olemassa tasan 3 vaihtoehtoa. Joko tehdä kuten käsketään ja tällöin herra B maksaa kuukausittaisen korvauksen (työttömyyskorvaus). Toinen tapa on kieltäytyä, jolloin kuukausittaista korvausta ei tule. Kolmas vaihtoehto on etsiä itselleen joku työ, jossa ei tarvitse mitata tulitikulla käytäviä.

    Esimerkkiemme henkilölle nro. 1 maksetaan tulitikulla mittaamisesta 1700e/kk ja hän haluaa jatkaa. Henkilölle nro. 2 maksetaan työttömyyskorvaus 8e/pv ja hän ei halua jatkaa. Hän kiroilee, purnaa ja haluaa ehdottomasti vaihtaa työpaikkaa. Motivaatio on huipussaan!

    Aktivointityö voi olla vaikka sitä, että yksi työtön kaivaa hiekkaa kuopasta A, kuoppaan B. Toinen työtön samaan aikaan kaivaa kuopasta B, kuoppaan A. Esimerkin kaltainen työ on kansantalouden kannalta typerää, mutta ajaisi täysin saman asian: motivaatio työn löytämiseen kasvaa. Kuten jo kirjoitin aikaisemminkin, on aivan liian helppoa valita kotona makaamisen ja pienipalkkaisen työn välillä, jos rahallinen erotus ei ole suuri. Mutta kun työtä joutuu tekemään JOKA TAPAUKSESSA, niin valinta helpottuu aivan ihmeellisellä tavalla... ettei vain olisi ihan taikaa ilmassa ;)

    Ja erotelkaa kirjoituksissanne työ ja aktivointityö. Ne eivät ole samanlaisia tai samanveroisia. Aktivointityöllä pyritään työhön. Ei siis kannata puhua palkasta ja työehtosopimuksesta, kun ne koskevat vain työtä.

    Tuohon soopaan ei voi vastata muuta kuin että joko sinä olet

    a) hullu

    b) pelle.

    Muita mahdollisuuksia ei ole. Sanoo ei-työtön.

    Aarnelta taas asiaa!! Kyllä nämä juntit on tajunneet mistä tässä on kyse, mutta leikkivät tietämätöntä.

    Aktvointi työn AINOA TAVOITE on saada työtön ottamaan työn kuin työn vastaan. Se 8e päivä ei edes olis pakollinen. Se vois olla että tuet lähtee jos et ota aktivointi työtä vastaan. Voitte saivarrella tessistä tai laista mutta mitään laitonta teihin ei sovelleta.

    Ja lopettakaa selitykset pakosta ja orjaduunista. Jos te mun rahoilla elätte, niin P*RKELE te vaikka siivoatte julkisia vessoja. Ja jos ei kiinnosta, niin orjatyöhön ei tarvi mennä. Saa lähetä lätkimään mutta älkää olko ruinaamassa mun verorahoja!!

    Äänestä

  • -veksi- kirjoitti:

    Näytäs, mulkku, esimerkkiä kuinka otetaan 8 euron työtä vastaan.

    Ollaan niin osaamattomia.

    Asiahan on muuten niin, että minä en vittu ilmaiseksi tee, jos ei muutkaan, ENNENKAIKKEA sinä.

    Sitä on tähän ikään sen verran perkeleesti veroja maksettu, että nyt kun on tarve, niille pitää saada vastinetta.

    todellisuuden kanssa.

    Äänestä

  • -veksi- kirjoitti:

    Aarnelta taas asiaa!! Kyllä nämä juntit on tajunneet mistä tässä on kyse, mutta leikkivät tietämätöntä.

    Aktvointi työn AINOA TAVOITE on saada työtön ottamaan työn kuin työn vastaan. Se 8e päivä ei edes olis pakollinen. Se vois olla että tuet lähtee jos et ota aktivointi työtä vastaan. Voitte saivarrella tessistä tai laista mutta mitään laitonta teihin ei sovelleta.

    Ja lopettakaa selitykset pakosta ja orjaduunista. Jos te mun rahoilla elätte, niin P*RKELE te vaikka siivoatte julkisia vessoja. Ja jos ei kiinnosta, niin orjatyöhön ei tarvi mennä. Saa lähetä lätkimään mutta älkää olko ruinaamassa mun verorahoja!!

    pellolle haulikolla.

    Vittu mikä ääliö!

    Äänestä

  • Loispummiyrittäjä kirjoitti:

    todellisuuden kanssa.

    Aivan eri tasolla kun sinä toistoautomaatti pummi.

    Äänestä

  • hehhee... kirjoitti:

    Näytäs, mulkku, esimerkkiä kuinka otetaan 8 euron työtä vastaan.

    Ollaan niin osaamattomia.

    heh heh.. eipä tartte, ku saan jo enemmän tunnilta. On näet ihan oikeitakin töitä... mistäs löydettäis sullekin?

    Äänestä

  • -veksi- kirjoitti:

    heh heh.. eipä tartte, ku saan jo enemmän tunnilta. On näet ihan oikeitakin töitä... mistäs löydettäis sullekin?

    ...aktivoimalla ?

    Äänestä

  • -veksi- kirjoitti:

    heh heh.. eipä tartte, ku saan jo enemmän tunnilta. On näet ihan oikeitakin töitä... mistäs löydettäis sullekin?

    ...aika surkeat hommat, kun tarvitsee alemmuudentunnossaan tulla työttömien foorumille pätemään ?

    Kiusataanko töissä ? Seksuaalista väkivaltaa ?

    Äänestä

  • -veksi- kirjoitti:

    Aarnelta taas asiaa!! Kyllä nämä juntit on tajunneet mistä tässä on kyse, mutta leikkivät tietämätöntä.

    Aktvointi työn AINOA TAVOITE on saada työtön ottamaan työn kuin työn vastaan. Se 8e päivä ei edes olis pakollinen. Se vois olla että tuet lähtee jos et ota aktivointi työtä vastaan. Voitte saivarrella tessistä tai laista mutta mitään laitonta teihin ei sovelleta.

    Ja lopettakaa selitykset pakosta ja orjaduunista. Jos te mun rahoilla elätte, niin P*RKELE te vaikka siivoatte julkisia vessoja. Ja jos ei kiinnosta, niin orjatyöhön ei tarvi mennä. Saa lähetä lätkimään mutta älkää olko ruinaamassa mun verorahoja!!

    Jos olet seurannut näitä keskusteluja, et ole voinut välttyä lukemasta myös niistä laeista, joita loukataan.

    Jos ei uppoa, ei voi mitään. Mutta mielenkiintoisena pointtina: YK:n ihmisoikeuksien julistus mahdollistaa myös oman käden oikeuden toteuttamisen silloin, jos kansalaisten on noustava epäoikeudenmukaisuutta vastaan.

    Kaltaisesi idiootit hilaavat tuota mahdollisuutta koko ajan lähemmäksi.

    Äänestä

  • juuri näin ON kirjoitti:

    Työttömyysturva tulee verovaroista ja ansiosidonnaisessa on lisäksi työttömyysvakuutusmaksuna työntekijöiltä ja työnantajilta koottu osuus. Vastavuoroisesti työttömyysturvasta työnhakija on työmarkkinoiden käytettävissä!

    Ei ole mikään pakko olla työmarkkinoiden käytettävissä, jos ei halua esim. osallistua työllistymistä edistäviin toimiin. Työ- ja aktiivitoimiin haluttomat siis kuuluvat pois työnhakijoista ja muihin järjestelmiin esim. sossuun, hoitotuelle tai eläkkeelle!

    paikoilleen, ota velttopeelo Sorbusta lisää!

    Äänestä

  • huh, huh kirjoitti:

    > Mitä hvetin kannustamista se pakottaminen on?

    Ei ole pakko olla edes työnhakijana, jos ei halua.

    lisää Sorbusta, spämmiapina, loppuiko sossun rahat?

    Äänestä

  • Aarne K. kirjoitti:

    On ollut hienoa huomata miten hyvin aktivointityön idea on purrut työttömiin. Keskustelu pursuaa kirjoituksia siitä miten ikävää on olla työtön ja joutua aktivointitoimenpiteisiin. Kuten jo aiemmassa kirjoituksessani kerroin, tämähän on aktivoinnin koko idea. Voin vain kuvitella kuinka työtön aktiivityöntekijä etsii vimmatusti palkkatyötä molin sivuilla iltasella. Hän haluaa oikean työn ja lopettaa ”aktivoinnin”.

    Jotkut kirjoittavat, etteivät halua tehdä tuottavaa työtä 8e päiväkorvauksella. Ensinäkin on hyvä huomata se, että korvaushan on työttömyyskorvaus 8e/pv. Molemmat rahat tulevat veronmaksajien kukkarosta. Toiseksi huomauttaisin, että ei tuottava työ ole tärkein pointti aktivointityössä. Toki terve järki sanoo, että tuottavuutta kannattaa yhteiskunnalle hakea, mutta teen vielä esimerkin:

    Henkilö 1 on työssäkäyvä ihminen. Hänen elantonsa maksaja on työnantaja Mr.A. Kun herra A tahtoo, että henkilö 1 mittaa tulitikulla työpaikan käytäviä on olemassa tasan 3 vaihtoehtoa. Joko tehdä kuten käsketään ja tällöin herra A maksaa kuukausittaisen korvauksen (palkka). Toinen tapa on kieltäytyä, jolloin kuukausittaista korvausta ei tule. Kolmas vaihtoehto on etsiä itselleen joku toinen työ, jossa ei tarvitse mitata tulitikulla käytäviä.

    Henkilö 2 on työtön. Hänen elantonsa maksaja on valtio, Mr.B. Kun herra B tahtoo, että henkilö 2 mittaa tulitukulla työpaikan käytäviä on olemassa tasan 3 vaihtoehtoa. Joko tehdä kuten käsketään ja tällöin herra B maksaa kuukausittaisen korvauksen (työttömyyskorvaus). Toinen tapa on kieltäytyä, jolloin kuukausittaista korvausta ei tule. Kolmas vaihtoehto on etsiä itselleen joku työ, jossa ei tarvitse mitata tulitikulla käytäviä.

    Esimerkkiemme henkilölle nro. 1 maksetaan tulitikulla mittaamisesta 1700e/kk ja hän haluaa jatkaa. Henkilölle nro. 2 maksetaan työttömyyskorvaus 8e/pv ja hän ei halua jatkaa. Hän kiroilee, purnaa ja haluaa ehdottomasti vaihtaa työpaikkaa. Motivaatio on huipussaan!

    Aktivointityö voi olla vaikka sitä, että yksi työtön kaivaa hiekkaa kuopasta A, kuoppaan B. Toinen työtön samaan aikaan kaivaa kuopasta B, kuoppaan A. Esimerkin kaltainen työ on kansantalouden kannalta typerää, mutta ajaisi täysin saman asian: motivaatio työn löytämiseen kasvaa. Kuten jo kirjoitin aikaisemminkin, on aivan liian helppoa valita kotona makaamisen ja pienipalkkaisen työn välillä, jos rahallinen erotus ei ole suuri. Mutta kun työtä joutuu tekemään JOKA TAPAUKSESSA, niin valinta helpottuu aivan ihmeellisellä tavalla... ettei vain olisi ihan taikaa ilmassa ;)

    Ja erotelkaa kirjoituksissanne työ ja aktivointityö. Ne eivät ole samanlaisia tai samanveroisia. Aktivointityöllä pyritään työhön. Ei siis kannata puhua palkasta ja työehtosopimuksesta, kun ne koskevat vain työtä.

    No et sitten saanut puserrettua minkäänlaista tolkullista vastausta kirjoitukseeni?

    No, käsitellään sitten tätä tulitikkusepustusta. Työttömien pakottaminen keinolla millä hyvänsä työhön jonka määrä pääasiallisesti laskee, johtaa kansantaloudelliseen katastrofiin. Tämän seuraukset ovatkin jo näkyvillä: yhteiskuntasektorilla senkuin säästetään vaikka "Suomi" on rikkaampi kuin koskaan, ja palkkojen osuus BKT:sta lähentelee jo 40 prosenttia, vaikka oli aikoinaan yli puolet.

    Katsos: jotta palkat ja niistä saatava tulovero koituisivat sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta parhaiksi, tulee työnhakijalla olla mahdollisuudet myös sanoa työlle ei.

    Mikäli pakotuskäytäntöjä toteutetaan, ajaudutaan saneluratkaisuihin. Tällöin henkilö joutuu ottamaan vastaan mitä annetaan - siis millaisen pätkä- tai osa-aikapaikan tahansa, minimipalkalla. Vaihtoehto työn tekemisestä sitten ilman palkkaa ei ole vaihtoehto.

    Tämä johtaa luonnollisesti maamme ajautumiseen halpatyömaaksi, ja toiminta heijastuu yleiseen palkkatasoon. Tämä taas heijastuu yhteiskunnan julkiseen sektoriin sitä köyhdyttävästi.

    Tarvitsemme tasapuolisemmat neuvotteluasemat työmarkkinoilla. Kun hakijalla on mahdollisuus toimivaan neuvotteluasemaan, hänen etunsa ja palkkauksensa saadaan paremmin kohdalleen - ja rahat, jotka muuten jäävät työnantajan/osakkeenomistajien taskuun, saadaan paremmin kiertoon yksilön ja yhteisön hyväksi.

    Mainitsit kolme vaihtoehtoa, neljäs jäi käsittelemättä: voidaan nousta myös kapinoimaan ja vastustamaan nykylinjaa. Tämä neljäs on itseasiassa ainoa isänmaallinen teko, sillä nykyinen meno paitsi halveksii kansaamme, koituu myös sen taloudelliseksi päänmenoksi.

    No sulla se on ihme ajattelunjuoksu. Kyllä palkat ja työehdot määrätään työehtosopimuksissa. Ei työttömien aktivointi millään tavoin heikennä tätä. Työttömien määrä ei riitä paikkaamaan kaikkia työläisiä, joten ei voida ajatella niin että he saadaan halvemmalla tms. Mitä ikinä nyt ajoitkaan takaa.

    Ja sinulla on asettelu työnantajat vs. työttömät ja työläiset. Täällä ollaan keskusteltu siitä miten työttömät saataisiin työläisiksi. Keskustelu palkkojen kehityksestä on keskustelu aivan erikseen.

    Äänestä

  • Palkkatyöläinen kirjoitti:

    "Ei työttömien aktivointi millään tavoin heikennä tätä."

    Jos kaksi työntekijää tekee samaa työtä, toinen normaalilla palkalla ja toinen 8 euron päiväkorvauksella, sinä katsot että toisen työehtoja ei siis ole millään tavalla heikennetty ?

    Äänestä

  • Palkkatyöläinen kirjoitti:

    No sulla se on ihme ajattelunjuoksu. Kyllä palkat ja työehdot määrätään työehtosopimuksissa. Ei työttömien aktivointi millään tavoin heikennä tätä. Työttömien määrä ei riitä paikkaamaan kaikkia työläisiä, joten ei voida ajatella niin että he saadaan halvemmalla tms. Mitä ikinä nyt ajoitkaan takaa.

    Ja sinulla on asettelu työnantajat vs. työttömät ja työläiset. Täällä ollaan keskusteltu siitä miten työttömät saataisiin työläisiksi. Keskustelu palkkojen kehityksestä on keskustelu aivan erikseen.

    Käväisin tässä vanhoja muistelemassa ja törmäsin tähän viestiisi. Myöhässähän tämä vastaus tulee, mutta menköön nyt.

    Kun työntekijällä on kaksi mahdollisuutta:

    1) tehdä työtä palkalla

    2) tehdä työtä palkatta

    hän pyrkii valitsemaan vaihtoehdon yksi. Kun sitten aletaan neuvotella niistä työehtosopimuksista, työnantajapuoli voi sanoa - toki asian kauniisti muotoillen: ehdotan, että toteutamme edelleen palkkamalttia tällä alalla työllisyyden turvaamiseksi.

    Suomeksihan tämä tarkoittaa, ettei palkkoja nosteta tuottavuuden ja tuoton suhteessa. Etuja satetaan jopa karsia.

    Nyt työntekijä miettii näin: ei perskutas, jospa luopuisikin tosiaan oikeudenmukaisista palkankorotuksista ja vähän joustaisi muutenkin. Muutenhan tässä saattaa joutua duunaamaan työttömänä palkatta. Ja niinpä työnantajapiirit käärivät liiveihinsä tuoton, joka ennenvanhaan olisi mennyt palkkoihin ja niiden kautta tuloverona yhteiskunnalle.

    Työttömyyden epäinhimillistämistä käytetään siis palkkatasoa alentavana kiristyskeinona. Mitä helvetillisempää on työttömyys, sen pienempi neuvotteluvara on myös työllisillä - siis sinullakin.

    Se pistää kummasti suut suppuun palkkatyöläisiltä, kun näkevät että vieressä paahtaa sama duunia toinen palkatta.

    Äänestä

kunniaan työllä ja sitkeällä yrittäjyydellä maa on rakennettu. Ei vanhempi polvi itkenyt kun suoristeli ruosteisia nauloja lautapoikana. Talkoilla on moni työ- ja seurojentalo noussut.

Ei ennen ensimmäisenä kitisty palkkaa ja kupruiltu päälliköille, vaan tehtiin töitä pienellä palkkarahalla ja hellahuone 5 hengen kämppänä. Elintaso on noussut mutta myös lukuri työnvieroksuntaa havaittavissa! Alkoholikin aiheuttaa velttoutta ja turhaa syrjäytymishäiriöö yhteiskunnassa.

Äänestä
  • naula ja vasara ja tee itsellesi lobotomia. Voit myös hakeutua vapaaehtoistöihin kun palkatonta työtä ihannoit ja alkoholiongelmaasi saat apua AA-klinikalta.

    Äänestä

  • Varmaan kuule vanhempi polvi itki, eihän täällä muuten olisi muutoksia tullut.

    Äänestä

  • Mikäs se oli aiheena sisällsisotaan, kertaapa vähän historiaa. Ettei vaan olisi ollut nämä suuret tuloerot.

    Äänestä

Ei täällä kapinoida siitä, että palkat ovat huonot, vaan siitä, että palkkaa ei makseta lainkaan. Siis työtön pakotetaan karenssin uhalla työskentelemään ilman palkkaa, lomakertymää ja eläkekertymää. Siitä täällä kapinoidaan ja minusta ihan asiasta, vaikkei asia minua mitenkään muuten koskekaan.

Työelämä on täysin vääristynyttä, työttömiä käytetään härskisti hyväksi ja suurimmat tuet mittaa työttömiä hyväksikäyttävä yrittäjä, ei suinkaan työtön. Siitä tämä yhteiskunta tulee vielä maksamaan hyvin kalliisti.

Äänestä
  • jonnijoutavaa marinaa tajua niin koita nyt tajuta edes tämä:

    1. Suomessa on pakko olla katto pään päällä, ja on pakko syödä, keräilemällä ja nukkumalla risumajassa ei täällä elä. Elämme napapiirin alueella, emme päiväntasaajalla. Myös vaatteet ovat pakollisia johtuen edellä mainitusta.

    2. Sekä katto että ruoka maksavat. Elämme kapitalismissa, katto ja ruoka eivät siis tule osaksemme ilmaiseksi. Saadaksemme ne maksettua teemme työtä.

    3. Lähes ainoa tapa saada ne maksettua on siis saada rahaa tekemällä työtä. Siksi, ja vain siksi teemme työtä.

    4. Sillä muuten korjaa kuolo. Ihmisellä on tuo eloonjäämisvietti vielä aika sitkeässä.

    5. Nyt joku on keksinyt että meillä voi teettää työtä mutta jättää maksamatta.

    6. Jos meille ei makseta työstä jota teemme, miten kustannamme kattomme ja ruokamme? TYÖ itsessään ei lämmitä eikä täytä mahaa, vaan TYÖSTÄ saatu tulo jonka voimme muuttaa katoksi, ruuaksi ja vaatteiksi.

    Mikä tuossa on vaikeaa tajuta?

    Äänestä

  • nyt et kirjoitti:

    jonnijoutavaa marinaa tajua niin koita nyt tajuta edes tämä:

    Tulkoon Ek:n mulkero taas puolustelemaan ilmaistöitänsä.

    Äänestä

...silloin kun siitä maksetaan asiallista palkkaa ja on kokopäiväistä. Koska et ole selvästikään ymmärtänyt lukemaasi niin ei täällä ketään kapinoi työtä vastaan, kyse on kapinasta loispummiyrittäjien harjoittamaa orjakauppaa vastaan. Siinä erilaisiin valenimiin verhoilluilla pakkotoimenpiteillä pakotetaan työtön palkattomaan orjatyöhön. Tällaista pelleilya ei ollut 80-luvulla, eikä silloin myöskään ollut suurtyöttömyyttä jonka varjolla osa kansasta nykyään pakotetaan "toimenpiteisiin" joilla ei ole mitään tekemistä työllisyyden parantamisen kanssa vaan kyse on lähinnä suorasta tulonsiirrosta yritysmaailmalle.

Äänestä

Isoisiemme työ oli nykyajan markkinakriteereillä mitattuna niin tehotonta ja tuottamatonta, että nykyiset työnantajat ulkoistaisivat 30- tai 50-luvun kansan välittömästi kortistoon, jos niin "saamatonta" väkeä työpaikoille ilmaantuisi. Työttömyys on oikeastaan aika looginen seuraus työelämän muutoksesta: tuottamatonta työtä ei kannata teettää, ja hienoihin ammatteihin ei kaikkia voida laittaa, joten osa on sitten kokonaan ilman.

Äänestä

ihmisiä niin ankarasti jos se kerran niin hienoa on? Duunarin suusta kuultu totuus, "Työnteko loppuu heti kun lainat on maksettu!"

Äänestä

Pieni herätys alustajalle: Työn tarjonnan mekanismi se katkeraksi saakin. Vuokratyö,työharjoittelu jne. irrottavat uhrinsa yhteisöstä. Työmarkkinoiden vahvat rakentavat markkinoita vuokratyölle ja työ pilkotaan ihmistä pienempiin osiin. Ihmisistä tehdään toisiaan pyörittäviä rattaita ilman inhimillisiä siteitä. Kun jollain sektorilla ennakoidaan lisääntyvää työntarvetta, aletaan rummuttaa työvoimapulaa. Valtio kouluttakoon tai tuokoon maahan palkkakuopan!

Uskon että ahkeruus palkitaan, niin meidät ihmiset on rakennettu haluamaan. Siihen päämäärään vaaditaan monen työmarkkinajulkkiksen perseen tervaus!

Sinunkin.

Äänestä

> Työ on muutakin kuin elanto.

Ei ole.

> Työ antaa sisältöä elämään, sitä jokapäiväistä
> tekemistä joutenolon tilalle.

Tekemistä on kyllä yllin kyllin, saan aikani kulumaan.

Oli miten oli, työntekijä tarvitsee KANNATTAVAA työtä.

Työnantajan tarpeista alan välittää, kun oma palkkatarpeeni alkaa kiinnostaa työnantajaa.
Sitä ennen saavat työt minun puolestani jäädä tekemättä.

Työ josta ei makseta TARPEEKSI on TURHAA AJANHAASKAUSTA

Äänestä

pikku puuhastelua ajankuluksi, sitä tehdään oman ja mahdollisen perheen elämisen kustantamiseksi. Siitä pitää siis saada PALKKAA, muuta ei tarvita, tajuatko?

Turha herätellä mitään Talvisodan henkeä enää, sodasta on kulunut jo reilut 60 vuotta.

Loispummiyrittäjät pitää laittaa palkanmaksukoulutukseen kun eivät muuten tajua mistä on kysymys.

Äänestä

"Työ on muutakin kuin elanto. Työ antaa sisältöä elämään, sitä jokapäiväistä tekemistä joutenolon tilalle. Työ rytmittää arkea ja antaa onnistumisen tunteita; tunteita siitä että kuuluu johonkin ja on tärkeä."

Ei pidä yleistää että ihmiset ovat jouten ilman työpaikkaa. Työttömänä voi esim. pohtia kuinka hulluksi ihmisen elämä on loppujen lopuksi mennyt. Juostaan kilpaa keinotekoisen rahan perässä, pelätään työpaikan menettämistä, eletään arvotyhjiössä ja epävarmuudessa. Kulutetaan ja öykkäröidään liikenteessä - "raskas työ vaatii raskaat huvit". Agressio ja turhautuminen pyrkii pintaan.

Muurahaisia siteet silmillä. Yksi muurahainen on aina korvattavissa uudella. Isossa skaalassa menetys ei tunnu. Vasta kun järjestelmä on kyllin valmis ottamaan ihmisen vastaan ihmisyksilönä, eikä työpanoksensa antavana kloonina ollaan päästy johonkin parempaan.

Toivottavasti sellainen aika vielä koittaa jossain.

Äänestä

"Työ on muutakin kuin elanto. Työ antaa sisältöä elämään, sitä jokapäiväistä tekemistä joutenolon tilalle. Työ rytmittää arkea ja antaa onnistumisen tunteita; tunteita siitä että kuuluu johonkin ja on tärkeä."

Näin on ehdottomasti. Siksi olenkin työttömänä tehnyt paljonkin omia tekemättömiä töitä, uusia harrastusprojekteja tms. ja joissa menee paljonkin aikaa päivittäin. Puhumattakaan siitä, että oppii koko ajan uusia asioita, saa kaveruussuhteita jne.

Näillä on yksi yhteinen piirre: Saan tehdä ne itselleni ja kaikki hyöty, huvi ja harrastus tulee niistä itselleni, sillä KOSKAAN, KUUNA KULLAN VALKEANA, IKÄÄN en suostu ajatukseen, että niistä olisi vasten tahtoani kenellekään muulle mitään taloudellista hyötyä, JOS EN ITSEKÄÄN NIISTÄ MITÄÄN SAA. Päin vastoin, moiset hyödyt mitätöidään varmasti. Tavalla tai toisella.

Äänestä
  • Lisätäänpä vielä, että puolestani valtiovalta ja kuka hyvänsä saa pyöritellä vaikka 7 kertaa BKT:n edestä veronmaksajien rahoja erilaisiin hankkeisiin ja tukiin, mutta itse teen tasan tarkkaan ja ainoastaan sen verran kun niitä rahoja tipahtaa omalle tililleni. PISTE

    Äänestä

Tämän kaltaisia ajatuksia oli minullakin, kun olin vielä työllistettynä vakituisessa työsuhteessa ja palkka luokkani nousi vuosien myötä tasolle 3.
Yritys alkoi saneeraamaan ja osa työntekijöistä jouti lähtemään.

Jouduin työttömäksi enkä löytänyt työpaikkaa josta minulle olisi maksettu minun ansaitsemani palkka luokkaa. En hyväksy työtarjouksia jotka ovat näitä orjatyöpaikkoja joista ei ole hyötyä tulevaisuutta suunniteltaessa, rahallisesti, palkka luokkiin, työkokemukseen yms.

Elintasoni on sen mukainen millaisen saavutin, kun olin palkattuna vakituisena ja sen vaatimat ylläpitotulot ovat tällähetkellä nälkää näkien hämärän rajamailla.
Orjatyöpaikoiksi nimetyt ansaitsemis, kuntoutus, työelämään yms. luodut toimet melkein ( Työelämävalmennus kurssii 3kk) veivät minulta viimeisimmänkin mahdollisuuden jatkaa entisenkaltaista elämääni.

P.S
Elämä on yksinkertaista. kun elämän asiat ovat rutiininomaisia.

Äänestä

kuitenkaan. Nytkin tee työtä, tosin osa-aikaista kun muuta en ole saanut yrityksistäni huolimatta..

650e/kk jää käteen ja siitä sitten maksettava vuokra, ruoka, puhelin ymym.... ei paljoa naurata tällä rahalla tehdä omaksi ilokseen työtä. Kyllä tässä ennemminkin katkeroituu tälle yhteiskunnalle joka vie viimeisetkin mehut ihmisestä joka on sentään kolme veronmaksajaa tälle yhteiskunnalle pyöräyttänyt ja kasvattanut ja hoitanut.
Mutta mitäs te ymmärtämättömät tällaisesta, teistä on niin mukavaa nähdä se oma mustavalkoinen maailma vaan. Kyllä kypsyttää kuitenkin tässä tämä. Mieli tekisi tehdä vaikka mitä...

Äänestä

ja kummeksu sinä vaan edelleen maailmanmenoa.

Äänestä

"Työnantaja ei halua sellaista ihmistä, joka tekee työtään vain ja ainoastaan rahasta."
Kuinka monta vuotta olet tehnyt töitä talkoohengessä lahjana työnantajallesi?

Tavallinen kuolevainen tarvitsee rahaa elääkseen ja tavallisimmin rahaa hankitaan työtä tekemällä. Eikö ilmainen työ ole juuri sitä orjatyötä, harvalla sellaiseen hyväntekeväisyyteen on varaa.

Äänestä

Aikanaan kannattaa tehdä työtä voidakseen itse päättää milloin sen lopettaa.

Kyllä elämänsisältö, ja antoisampikin, löytyy työelämän ulkopuolelta.
Voidakseen nauttia siitä on syytä aikanaan hieman askaroida.

Nykyään, kun todellinen nälkä ei pistä ihmisiä liikkeelle, on helppo jäädä, perustarpeet tyydytettyinä, valittamaan ja pitemmän tähtäyksen suunnittelu puuttuu täysin.

Pelin henkenä "pakkohan niiden on elättää"!

Porukka valmistelee itselleen ikityytymättömän roolia.
Vahinko!

Äänestä
  • Tällä foorumilla lähes kaikki etsivät hyvinkin pitkäjänteisesti PALKALLISIA töitä, joilla saisi sen verran sukanvarteen, että voisi työnteon joskus lopettaakin.

    Ikityytymättömien foorumia en ole ainakaan Suomi24:ssä nähnyt, oletko kokeillut Yahoota ?

    Äänestä

  • kanssa sulla pahasti mättää hölöläppää pukkaat. Ei kukaan tarkoituksella jollain reilun kolmensadan euron sossurahalla halua elää, herätys älyämpäri!

    Äänestä

  • todellisuuden kirjoitti:

    kanssa sulla pahasti mättää hölöläppää pukkaat. Ei kukaan tarkoituksella jollain reilun kolmensadan euron sossurahalla halua elää, herätys älyämpäri!

    Koska varsin yleisesti tunnutte asettavan työhön liittyviä ennakkoehtoja sekä vaatimuksia niin mielestäni se on valinta sossun hyväksi.

    Työn sisältö. Siisti sisätyö. Esimies- tai ainakin asiantuntijatehtävä.
    Itsenäinen työ. kukaan ei saa määrätä.

    Tietenkin keskitasoa parempi parempi palkka.

    Liukuva työaika pitkällä tasoitusjaksolla.

    Tietenkin kotipaikkakunnalla ja alle 5:n kilometrin päässä.
    Pitää olla hyvin toimiva julkinen liikenne.

    Jne. Tuon suuntaisella vaatimuskokoelmalla työpaikat ovatkin harvassa.
    Osaajillakin.

    Ensin pitää osoittaa pystyvyytensä!
    Sen jälkeen voi jotain vaatiakin!

    Äänestä

  • ennakkoehtoja kirjoitti:

    ...CV ?

    Siinä on osoitettu pätevyys ja pystyvyys paljon tuota vaativampiinkiin tehtäviin.

    Mitään ilmaisia näyttöjä en anna. Itsekään en saa kaupassa maistaa maitopurkista ennen sen ostoa.

    Äänestä

  • ennakkoehtoja kirjoitti:

    Koska varsin yleisesti tunnutte asettavan työhön liittyviä ennakkoehtoja sekä vaatimuksia niin mielestäni se on valinta sossun hyväksi.

    Työn sisältö. Siisti sisätyö. Esimies- tai ainakin asiantuntijatehtävä.
    Itsenäinen työ. kukaan ei saa määrätä.

    Tietenkin keskitasoa parempi parempi palkka.

    Liukuva työaika pitkällä tasoitusjaksolla.

    Tietenkin kotipaikkakunnalla ja alle 5:n kilometrin päässä.
    Pitää olla hyvin toimiva julkinen liikenne.

    Jne. Tuon suuntaisella vaatimuskokoelmalla työpaikat ovatkin harvassa.
    Osaajillakin.

    Ensin pitää osoittaa pystyvyytensä!
    Sen jälkeen voi jotain vaatiakin!

    "Työn sisältö. Siisti sisätyö. Esimies- tai ainakin asiantuntijatehtävä.
    Itsenäinen työ. kukaan ei saa määrätä."

    Mielellään siisti sisätyö joo, siihen mulla on koulutus. Esimieheksi en halua, ja tietenkin mua saa määrätä. Tosin on pakko myöntää, että työskentelen mieluummin yksin kuin ryhmässä. Silloin saan tehdä töitä omassa tahdissani eikä tarvitse odotella hitaampia.

    "Tietenkin keskitasoa parempi parempi palkka."

    Mä olisin iloinen jos saisin 10 euroa tunnilta, siis kokopäivätyöstä. Onko se keskitasoa parempi vai huonompi?

    "Liukuva työaika pitkällä tasoitusjaksolla."

    Ei tarvitse olla liukuva työaika.

    "Tietenkin kotipaikkakunnalla ja alle 5:n kilometrin päässä.
    Pitää olla hyvin toimiva julkinen liikenne."

    Tosi kivahan se olisi jos löytäisi työn kotikaupungista, mutta voisin mennä töihin esim. naapurikuntaan n. 30 km:n päähän. Sinne kulkee hyvin busseja ja junia. Mulle hyvin toimiva julkinen liikenne on ehdoton edellytys, koska en omista ajokorttia. Tuskin työnantaja tykkäisi siitä että tulisin aina myöhässä töihin vain siksi ettei busseja kulje tarpeeksi. Alle 5 km:n työmatkan voisin hyvin kävellä säällä kuin säällä.

    Semmoiset hirveät vaatimukset mulla, toivottavasti löydän pian jotain, etten joudu aktivointitoimien kohteeksi.

    Äänestä

"VAIN TYÖNTEKO KANNATTAA"

Häh ? Ja esität vakavalla naamalla, että pitäisi tehdä 8 euron päiväaktivointirahalla töitä ????

Mikä logiikka tässä oikein on ?

TUOLLAISELLA PALKALLAHAN TYÖNTEKO EI NIMENOMAAN KANNATA PÄTKÄÄKÄÄN !!!

HALOO ????

Vai oletko kenties sitä mieltä, ettei sen tarvitse työttömälle kannattaakaan, kunhan muille kannattaa ? Onpas v**un reilua meininkiä...

  • Ei kannata Aarnesta ja hengenheimolaisista ottaa pultteja. Aivan ilmeisesti jossain on hermostuttu aktiivisesta keskustelupalstasta niin, että on palkattu kirjoittajia tänne. Eiköhän Aarne saa palkkansa joko viranomaislähteistä tai sitten työnantajapiireistä.

    Äänestä

  • Kannata... kirjoitti:

    Ei kannata Aarnesta ja hengenheimolaisista ottaa pultteja. Aivan ilmeisesti jossain on hermostuttu aktiivisesta keskustelupalstasta niin, että on palkattu kirjoittajia tänne. Eiköhän Aarne saa palkkansa joko viranomaislähteistä tai sitten työnantajapiireistä.

    ...että vaivautuvat ihan moiseen. Valitettavasti taitaa riittää ihan nmuutaman kotikutoisen ideoijien hieman vinksahtanut minäkuva.

    Viestejä tuli useampia ihan sähläyksen takia :-)

    Äänestä

  • ...usko... kirjoitti:

    ...että vaivautuvat ihan moiseen. Valitettavasti taitaa riittää ihan nmuutaman kotikutoisen ideoijien hieman vinksahtanut minäkuva.

    Viestejä tuli useampia ihan sähläyksen takia :-)

    Minusta Aarne perustelee asioita siten kuin voisin työministeriön virkamiesten perustelevan.

    Äänestä

  • Ihmettelisi kirjoitti:

    Minusta Aarne perustelee asioita siten kuin voisin työministeriön virkamiesten perustelevan.

    ...kuin voisin kuvitella työministeriön virkamiesten perustelevan.

    Olen itse exvirkamies.

    Äänestä

Jo kirjoituksesi saamasta kommenttivyörystä huomaa, että olet sohaissut ampiaispesään. Kaikki rientävät kilvan kritisoimaan alustuksesi paikkansapitävyyttä. Kuitenkin tuo kaikki on "niin juupelin totta" ja jokaisen kannattaisi lukea kirjoituksesi avoimin mielin, voisi löytää siitä vaikka elämäänsä "punaista lankaa".

Äänestä
  • 8 euron aktivointituella töihin, niin saat vähän haastetta perheenelatukseen.

    Minulla sen sijaan on systeemi täysin selvä, palkallista työtä etsitään. Senhän minä sitten saankin sinulta, kun itse haluat tulla aktivoiduksi.

    Äänestä

  • Tauno... kirjoitti:

    8 euron aktivointituella töihin, niin saat vähän haastetta perheenelatukseen.

    Minulla sen sijaan on systeemi täysin selvä, palkallista työtä etsitään. Senhän minä sitten saankin sinulta, kun itse haluat tulla aktivoiduksi.

    Huomatkaapas tämäkin, töitä ollaan suorastaan riistämässä käsistä, joten herää ihmetys, missä ne työhaluttomat oikein ovat ?

    Äänestä

  • Aktiivisuutta ! kirjoitti:

    Huomatkaapas tämäkin, töitä ollaan suorastaan riistämässä käsistä, joten herää ihmetys, missä ne työhaluttomat oikein ovat ?

    Työnantaja valitsee työntekijän. Työhaluttomia maleksii kylillä päivittäin, monta kertaa kulee ei huvita mennä töihin ja myös jo työssä olevilta.

    Äänestä

  • herätys kirjoitti:

    Työnantaja valitsee työntekijän. Työhaluttomia maleksii kylillä päivittäin, monta kertaa kulee ei huvita mennä töihin ja myös jo työssä olevilta.

    Tulepas töihin mulle, mökin paskakaivo kaipaa tyhjennystä.

    Olen jo ottanut viranomaisiin yhteyttä, tästä saadaan hyvä aktivointipaikka, kun ei ole edellisinä vuosina kelvannut.

    Sulle mittatilaustyönä. Yhteiskunta maksaa sulle sen 8 euroa päivässä. Jos ei kelpaa, napsahtaa karenssi. Sen jälkeen kysyn uudelleen ja napsahtaa taas karenssi.

    Oletkos jokin työhaluton työnpakoilija vai ?

    Äänestä

  • ...töihin kirjoitti:

    Minulla on jo töitä ja ansaittua lomaakin vielä jäljellä. Mökilläkin onneksi hommia piisaa omiksi tarpeiksi..

    Äänestä

  • ...töihin kirjoitti:

    Tulepas töihin mulle, mökin paskakaivo kaipaa tyhjennystä.

    Olen jo ottanut viranomaisiin yhteyttä, tästä saadaan hyvä aktivointipaikka, kun ei ole edellisinä vuosina kelvannut.

    Sulle mittatilaustyönä. Yhteiskunta maksaa sulle sen 8 euroa päivässä. Jos ei kelpaa, napsahtaa karenssi. Sen jälkeen kysyn uudelleen ja napsahtaa taas karenssi.

    Oletkos jokin työhaluton työnpakoilija vai ?

    Jos nyt kovin nätisti pyydät,ottaa kaveriksi kirveenkin,paskakaivosta sitten omaiset voi sinut naarailla,voidaan sitten kysyä oliko hintansa väärtti

    Äänestä

  • paikanpäälle kirjoitti:

    Jos nyt kovin nätisti pyydät,ottaa kaveriksi kirveenkin,paskakaivosta sitten omaiset voi sinut naarailla,voidaan sitten kysyä oliko hintansa väärtti

    On aivan turhaa vetää työstä puhuttaessa esimerkiksi joka kerran historiaa. Työn tuottavuus on noista päivistä kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti. Miksi se ei siis konkretisoidu ihmisten hyväksi?

    Onko todellakin niin, että kenenkään täystyöllisyydestä sekä työttömien kurittamisesta sauhuavan mieleen ole tullut se tosiasia, että kun järkevää työtä ei kaikille ole, niin sitä ei yksinkertaisesti ole.

    Äänestä

olen kanssasi samaa mieltä siinä, että työnteko kannattaa jotta pystyisi elämään itsenäistä elämää ja ostamaan itsellensä kaikenlaisia hyödykkeitä.

Mutta muusta en sitten olekaan, koska siitä työstä pitäisi myös saada kunnollista palkkaa, TES:in mukaista, jotka on sovittu tupo-neuvotteluissa.

Muuten työnteko ei näin työntekijän näkövinkkelistä kannata, työnantaja tosin ottaisi mielellään töihin kun saisi lähes ilmaista työvoimaa.

Pieni esimerkki...työmaalla, olkoon vaikkapa metallikoneistamo ja työntekijät CNC-sorvaajia, on kaksi sorvinkäyttäjää, hlö A ja B.

Heillä on samanlaiset toimenkuvat, työaika ja vastuu. Mutta, A saa TES:in mukaista palkkaa ja B on ollut pitkäaikaistyötön ja nyt tukityöllistetty joka saa työttömyyskorvauksen ja sen "mahtavan" 8€:n lisän per päivä.

Siinähän sitten vertailet kumpi on motivoituneempi työntekijä, noilla työehdoilla. Hämmästytkö kauheasti jos kerron että se on hlö A? Ja luuletko, ettei se heijastuisi myös työntekijöiden välisiin suhteisiin ja työilmapiiriin, jos toinen on etuoikeutetummassa asemassa?

Sehän ei ole mielestäsi riistoa ja orjuutta, jos toinen saa murto-osan samansisältöisestä ja -laatuisesta työstä kuin toinen?! Et voi olla tosissasi...

Ja jos itse joutuisin samaan tilanteeseen, sabotoisin kaikella mahdollisella tavalla työn sujuvuutta ja työn laatua. Hidastelemalla, käymällä tupakalla, näyttelemällä "tyhmää" ja tekemällä pelkästään sutta ja sekundaa.

Niinpä, entisessä itänaapurissa työntekijät teeskentelivät tekevänsä töitä ja työnantaja (eli valtio) teeskenteli maksavansa palkkaa.

Tällaistako systeemiä haluat Suomeen? Vakavasti puhuen, työnlaatu ja työmotivaatio laskisivat kuin lehmänhäntä. Myy siinä sitten Suomessa tehtyjä tuotteita em. metodilla ulkomaan markkinoille.

Niin, tämähän oli provo ja jos ei ollut, niin säälin sinua, ignorantti. Luuletko tosissasi itsekin uskovasi siihen mitä kirjoitit...?

No puupäät ovat autuaita, eivät ainakaan huku jos joutuvat veden varaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Aarne K. kirjoitti:

Olen täällä kummeksuen lukenut työttömien kirjoituksia työn hakemisesta, työvoimaviranomaisista ja työnantajista. Vallalla näyttäisi olevan kapinahenki ja kirjoitukset pursuavat propagandaa siitä, miten työ on riistoa ja orjuutta. Kaukana on se työnteon henki ja sisu, jolla isoisämme Suomea ovat rakentaneet; kaskenneet kivisiä peltoja ja rakentaneet teollisen yhteiskunnan.

On ymmärrettävää, että työn puute saa ihmisen ajan mittaan katkeroitumaan. Luottamus omaan ammattitaitoon ja osaamiseen, sekä itsetuntoon romahtaa. Joutenolo alkaa tuntua vaihtoehdolta siinä missä uusi työkin. Työtä ei nähdä enää kiinteänä osana elämää, vaan päinvastoin elämää haittaavana tekijänä. Työ nähdään orjuutena, jossa pitää nöyrtyä, pokkuroida, tehdä mitä käsketään ja se koetaan alistavana.

Työ on muutakin kuin elanto. Työ antaa sisältöä elämään, sitä jokapäiväistä tekemistä joutenolon tilalle. Työ rytmittää arkea ja antaa onnistumisen tunteita; tunteita siitä että kuuluu johonkin ja on tärkeä.

On sääli, että joku näkee työn orjuutena. Se tekee vastakkainasettelua työnantajan ja työntekijän välille. Työnantaja ei halua sellaista ihmistä, joka tekee työtään vain ja ainoastaan rahasta. Työntekijä ei halua työtä taas kuin käytännön pakosta (=raha). Työ on tällöin usein yksinkertaista, eikä siitä makseta paljoa. Tämä entisestäänkin vähentää työntekijän motivaatiota työhön. Samalla työnantaja ei halua antaa parempia tehtäviä tai luoda urakehitystä laiskalle ja saamattomalle työntekijälleen. Hän vain miettii minkä virheen nojalla hänet saadaan irtisanottua ja palkattua tilalle motivoituneempi työntekijä.

Oli miten oli, työntekijä tarvitsee työtä ja työnantaja työntekijää. Elämä menee silti niin, että työntekijä tarvitsee enemmän työpaikkaa, kuin yritys yhtä työntekijää. Tämä lähtökohta kaiken provokaationkin keskellä on syytä muistaa. Elämän säännöt koskevat meitä kaikkia, niin rikkaita kuin köyhiä. Mutta se kellä on rahaa, tekee säännöt. Riistoa, työelämän vääryyksiä ja laitonta toimintaa ei kenenkään pidä sallia. Työ josta ei makseta paljon ja johon ei kuulu työsuhdekännykkää ei silti ole laiton. Tuskin siinä kenenkään on tarkoitus elämäänsä viettää, mutta pitkän työttömyyden jälkeen sekin on alku. Se on itse asiassa hyvä alku, kun vertaa sitä joutenoloon ja nettipalstojen äänettömään kapinaan. Kapinaan joka ei johda mihinkään, vaan päinvastoin katkeroittaa ja vieroittaa lopullisesti työstä ja sen mukanaan tuomasta paremmasta elintasosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu