On olemassa

Niitä, jotka lyö ja niitä, jotka ottaa lyöntejä vastaan toistamiseen. Missään tilanteessa ei tule hyväksyä kumpaakaan asiaa.
271295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

ja hullukin ehkä. Miksi yrität syyllistää väkivallan uhreja? Onko sulla jonkinlainen päähänpinttymä? Taidat olla se palstan vakipöpi taas.

Äänestä
  • Itseään vastaan siinä rikkoo, ja se on pahempaa kuin maallisen lain rikkominen.

    Toistuvan väkivallan uhriksi jäävä on ennen kaikkea oman typeryytensä uhri. Jos itselleen uhrin manttelin ottaa, sitten sellaiseksi jää. Ihmiset jotka eivät ole ehdollistuneet uhriajatteluun eivät jää sietämään väkivaltaa vaan pistävät homman poikki tavalla tai toisella.

    Äänestä

  • Lyöjä on hullu, mutta kuka tervejärkinen antaa hakata itseään, eikä lähde pois? On minuakin kerran lyöty ja tajusin häipyä miehen elämästä saman tien. Ei se elppoa ollut jättää kaikki ja elää taloudellisessa ahdingossa sekä tuttujen nurkissa, ennen kuin sain oman asunnon, mutta terve järki ja itsesuojeluvaisto sai sen aikaan, enkä tippaakaan kadu. Ei tarvi elää pelossa. Teitä en ymmärrä, jotka otatte paskaa vastaan toistuvasti, ettekä puolustaudu ja hae apua ajoissa, ennen kuin olette täysin toisen lannistamia!

    Äänestä

  • ...sanaakaa, mutta totta kai hakkaaja on rikollinen. Kysyn vaan, kuka haluaa elää rikollisen kanssa tekemättä rikosilmoitusta? Kuka haluaa uskoa rikollisen toistuvia selityksiä ja uskoa niihin? Kuka haluaa suojella rikollista tuomiolta? Kuka yleensäkin haluaa rakastaa ja elää suhteessa rikollisen kanssa? Mielestäni se ei ole viisasta, vaan tosi typerää. Suomessa on turvakodit, sosiaalitoimisto, poliisi, terveydenhuolto. Apua saa jos haluaa. Kyllä luulisi oman terveyden ja hengen olevan sen verran arvokas asia.

    Äänestä

Siis onko turpaan ottaminen rikos? Pitäisikö sen olla rikos? Entä ryöstetyksi tuleminen? Pitäisikö sekin kriminalisoida?

Äänestä
  • Voi hyvä tavaton. Ei lyönnin vastaanottaja ole rikollinen mutt vähän hullu tai pöpi on jos ei ensikerrasta tee irtiottoa ja hae apua.

    Äänestä

  • apua kirjoitti:

    Voi hyvä tavaton. Ei lyönnin vastaanottaja ole rikollinen mutt vähän hullu tai pöpi on jos ei ensikerrasta tee irtiottoa ja hae apua.

    käsityksiä. Harva pääsee ensi kerrasta heti irrottautumaan. Sitäpaitsi väkivalta alkaa usein lievänä ja kovenee myöhemmin. Yleensä ihmiset uskoo rakkaastaan hyvää ja kestää aikansa tajuta ja ymmärtää, että tilanne vain pahenee. En todellakaan nimittelisi väkivallan uhreja hulluiksi.

    Äänestä

  • kumppania lyömään, se on rikos.....
    Provosointi väkivaltaan, siksi se uhri ei lähde..se tykkää provosoida....se luulee "opettavansa".

    Äänestä

  • Jos yllyttää kirjoitti:

    kumppania lyömään, se on rikos.....
    Provosointi väkivaltaan, siksi se uhri ei lähde..se tykkää provosoida....se luulee "opettavansa".

    Tai sit ei lähe sen takia et pelkää sun hullun tulevan perään ja tappavan. Niinkuin oot monta kertaa uhannut. Ja monet on tehny.

    Äänestä

  • yyyYYYyyy kirjoitti:

    Tai sit ei lähe sen takia et pelkää sun hullun tulevan perään ja tappavan. Niinkuin oot monta kertaa uhannut. Ja monet on tehny.

    mikään ei käy...jätä mut rauhaan/naputusjatkuu/olisit
    hiljaa/piikittelyjatkuu/mene omiin hommiis/ vähättelyalkaa/ nytriittimälähden/ nyt tulee kiinni raapiilyö räkii/ei saatana muks!/ sää löit äääää äää mää o uhri! ääää apuun siskot/lähde heti lähde lähde hoilaa siskot, nekin on saanut selkäänsä/ääää ääää emmä mihinkään lähde mä rakastan sitä äää / se tappaa sut se tappaa hoilaa siskot, nekin on tapettu....Näin se menee, onko tuttua??

    Äänestä

  • kulta "hakkaa mut" kirjoitti:

    Ja kaiken tämän helvetin keskellä olet sä: viaton ja avuton uhri... Siksi vihaat uhreja. Pidät itseäsi uhrina, mutta samalla et voi hyväksyä sellaista ajatusta.

    Äänestä

että hulluja on ainakin kolmenlaisia.
Sinä kuulut tähän kolmanteen ryhmään. Esität mielipiteitä asiasta josta et ymmärrä yhtään mitään ja haet syyllisiä sieltä, mistä niitä ei löydy.

Rikoksen tekijä (tässä tapauksessa lyöjä) on syyllinen. Ei uhri.

Toivottavasti sinä et törmää tuollaiseen ajatteluun, jota itse edustat, kun joudut rikoksen uhriksi.

Äänestä
  • Montako kertaa sinua pitäisi pahoinpidellä ennen kuin ymmärtäisit, että sitä tulee lisää -- riippumatta siitä onko se jossain lakikirjassa rikos tai ei?

    Edes rotta ei ole niin tyhmä, että toistamiseen työntää kuononsa ansaan josta saa sähköiskun!

    Onhan se toinen se syyllinen, mutta yleensä rikoksen uhriin sattuu enemmän ja pahemmin kuin syylliseen. Joskus jopa vain ja ainoastaan.

    Äänestä

  • opitko sinä? kirjoitti:

    Montako kertaa sinua pitäisi pahoinpidellä ennen kuin ymmärtäisit, että sitä tulee lisää -- riippumatta siitä onko se jossain lakikirjassa rikos tai ei?

    Edes rotta ei ole niin tyhmä, että toistamiseen työntää kuononsa ansaan josta saa sähköiskun!

    Onhan se toinen se syyllinen, mutta yleensä rikoksen uhriin sattuu enemmän ja pahemmin kuin syylliseen. Joskus jopa vain ja ainoastaan.

    että et saa tukea mielipiteillesi vaikka kirjoittelet tyhmiä provojasi.

    Äänestä

  • sinäkin opit kirjoitti:

    että et saa tukea mielipiteillesi vaikka kirjoittelet tyhmiä provojasi.

    Totta se puhuu!Kai sitä nyt tyhmempikin tajuaa,että kun lyö kerran,niin lyö toisenkin.Aina. Eikö naisilla ole minkäänlaista itsekunnioitusta?

    Äänestä

  • p.ähkinä kirjoitti:

    Totta se puhuu!Kai sitä nyt tyhmempikin tajuaa,että kun lyö kerran,niin lyö toisenkin.Aina. Eikö naisilla ole minkäänlaista itsekunnioitusta?

    omaa kirjoitustaan. Heh;-)

    Äänestä

  • vähän kompata kirjoitti:

    omaa kirjoitustaan. Heh;-)

    ...........

    Äänestä

  • p.ähkinä kirjoitti:

    Totta se puhuu!Kai sitä nyt tyhmempikin tajuaa,että kun lyö kerran,niin lyö toisenkin.Aina. Eikö naisilla ole minkäänlaista itsekunnioitusta?

    Eikö se itsekunnioitus puutu nimenomaan siltä lyöjältä.
    Ei kukaan itseään kunnioittava ja arvostava ihminen lyö toista. Varsinkaan heikompaansa.

    Äänestä

ymmärrä, aiheuttaneensa kaulansa katkaisun itse !

Äänestä
  • innoissaan. Pitäisköhän siitä ilmoittaa.. Onhan se toisalta huvittavakin ja niin ennalta-arvattava.

    Äänestä

  • riehuu kirjoitti:

    innoissaan. Pitäisköhän siitä ilmoittaa.. Onhan se toisalta huvittavakin ja niin ennalta-arvattava.

    .............

    Äänestä

Jollakin tapaa myös se osapuoli joka ottaa turpaansa toistuvasti on jollakin tapaa vinksahtanut.

Yleensä kuitenkin syy jäämiseen on pelko.
Suurin osa naistenhakkaajista alistaa ja ajaanurkkaan uhrinsa ensin henkisesti ja kun tämä on saavutettu voi pikku hiljaa ruveta tekemään fyysistä välivaltaa...

Turpaan ottaja on joko niin nurkassa ettei edes tajua,että pakokeinokin olisi,toisinaan taas ollaan niin loppu ettei edes jakseta juosta karkuun,puhumattakaan siitä,että hakkaaja on saanut uhrinsa uskomaan,että se että hän lyö on ihan uhrin omaa syytä.

Eli oikeastaan voisi sanoa,että hakkaaja on aina sairas ja näin ollen sairastuttaa myös lähellään olevat ennenkuin käydään riveleihin kiinni.

Äänestä
  • Niin vakiopöpi kuin myös kaltaisensa.

    Jos teidän rajoittuneella ja itsekkäällä ajatusmallilla jotain pystyy tajuamaan, niin se oli siinä.

    Kivien heittelyn sijasta voisi ehkä keskittyä johonkin hiukan fiksumpaan toimintaan. Siis jos kykenee.. Eihän se rajoittuneisuuskaan tietenkään ole teidän syynne. Jostain sekin aiheutuu. Mistähän??

    Äänestä

  • tuo edellinen kirjoitti:

    Niin vakiopöpi kuin myös kaltaisensa.

    Jos teidän rajoittuneella ja itsekkäällä ajatusmallilla jotain pystyy tajuamaan, niin se oli siinä.

    Kivien heittelyn sijasta voisi ehkä keskittyä johonkin hiukan fiksumpaan toimintaan. Siis jos kykenee.. Eihän se rajoittuneisuuskaan tietenkään ole teidän syynne. Jostain sekin aiheutuu. Mistähän??

    tyylilläsi !

    Äänestä

  • "hakatkaa mut" kirjoitti:

    tyylilläsi !

    vaihteeksi sinun tyylistäsi.

    Minähän en mahda mitään sille, että kaikille ei ole älyn lahjoja suotu.

    Äänestä

Hyvin oli sanottu!

Äänestä
  • itsesi kanssa, kuten tavallista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kahdenlaisia hulluja kirjoitti:

Niitä, jotka lyö ja niitä, jotka ottaa lyöntejä vastaan toistamiseen. Missään tilanteessa ei tule hyväksyä kumpaakaan asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu